http://www.imdb.com/title/tt0955308/
Spektaakkeli, peukalo alas
Kun elokuvan ensimmäisessä trailerissa promottiin taglinea “The story behind the legend”, toiveeni heräsivät. Robin Hoodin hahmohan kun on moneen kertaan historiassa retusoitu. Aina siitä asti kun nimi alkaa 1220-luvun lopulta asti esiintyä oikeuden pöytäkirjoissa jonkinlaisena yleisnimenä lainsuojattomalle – sikäli kun se ei ole pelkkää väännös sanoista “robbing hood” – hahmoa on muuteltu aina ajan tarpeita vastaavaksi.
Vanhimmissa balladeissa Robin oli ollut ennen maantierosvon uraansa vapaa tilallinen, ja saattoi näin tarkastella feodaalista yhteiskuntaa “ulkopuolisena tarkkailijana” koska ei ollut (nyt eikä aiemmin) kenenkään herra tai palvelija. No, balladien tullessa rahvaan lisäksi aateliston suosimaksi, Robin retusoitiin Huntingtonin kreiviksi, koska muutenhan hän ei olisi voinut tavoitella aatelisneito Mariania ilman että yhteiskuntajärjestys olisi ollut vaarassa. (Tosin logiikan rajoja uhmaten ruvettiin sitten keksimään, miten käytännössä lain yläpuolella olleesta aatelisesta olisi tullut lainsuojaton.) Robin ajoi alunperin lähinnä omaa ja miestensä etua, mutta niin vain romantiikan ja nationalismin noustessa tarinaa siirretäänkin aikaisemmaksi (1300-luvun balladeissa hän kuvattiin aikalaiseksi, mutta nimen esiintyminen aikaisemmin virallisissa yhteyksissä viittaisi Juhana Maattoman valtakauteen) ja Robinista tehdäänkin yhtäkkiä laillisen järjestyksen esitaistelija joka puolustaa kansaa prinssi Juhanan mielivallalta kuningas Rikhardin ollessa poissa (tosin näinollen legendaarisen lainsuojattoman koko ura olisi pitänyt mahtua noin kolmeen vuoteen jotka Rikhard oli ristiretkellä ja sen jälkeisessä vankeudessa, ja useimmissa tämän jälkeen sepustetuissa versioissa Robin on ristiretkeläinen itsekin…)
Työväenliike taas keksi korostaa Robinin tapaa ryöstää rikkailta ja antaa köyhille, vaikka alkuperäisissä tarinoissa Robin on lähinnä taparikollinen venkula joka ainoastaan kerran lainaa rahaa varansa menettäneelle ritarille (joku voisi miettiä, oliko keskiajan köyhillä edes mitään ryöstettävää). Oman lisänsä soppaan lisäsi sir Walter Scott, joka tarvitsi (jopa 1800-luvun historiantutkimuksen mittapuulla) lähinnä fantasiaksi luokiteltavaan eepokseensa Ivanhoe sopivan apurin nimihahmolle, ja lopputuloksena saamme nykyajan Robin Hoodeissa nauttia normannien ja saksien sangen epähistoriallisista etnisistä ristiriidoista (aatelissuvut olivat yhdistyneet 100 vuoden seka-avioliittojen seurauksena ja rahvasta ei liiemmälti kiinnostanut, kenen piiska viuhui selässä). Kaikki tämä historian painolasti hakattiin lopullisesti kiveen viimeistään angloamerikkalaisille tutuimmassa Howard Pylen versiossa: suomalaisille tutumpi lienee samaa kaanonia veisannut John Finnemoren nuortenkirjasarjassa-jonka-nimeä-en-nyt-muista julkaistu versio.
tl;dr: Robin oli alunperin lähempänä Jokeria kuin Zorroa, millaista näkemystä siis odotin.
No, elokuva alkaa lupaavasti Rikhard Leijonamielen kuolemalla, tarinalle uskollisesti kokki fileroi hänet puolivahingossa varsijousella. Tosin LOLWUT, Rikhard on ilmeisesti jatkanut panttivankeudesta suoraan Ranskan sotaretkelle käymättä välillä Englannissa ja kokoamassa ristiretken jälkeen hajonnutta armeijaansa uudelleen. Tämä jo nosti niskakarvat pörhölleen, mutta se on pientä siihen historianraiskaukseen joka tätä seuraa. No, hetken oli mieli hyvä siitä, että Robin ei olekaan aatelinen vaan vain esittää kuollutta sir Loxleyta, ja on lähinnä itsensä ja ex-armeijakavereidensa asialla. Nottinghamin sheriffikin on lähinnä epäpätevä naistenmies, joka ei saisi edes Sherwoodin metsässä majailevia orpolapsia (jotka tosin vaikuttavat tökeröltä Peter Pan -varkaudelta) kuriin, jos siis edes yrittäisi.
Mutta sitten alkaakin sora pöllytä Karl Marxin haudalta, sillä elokuvan Robin on jo toisessa polvessa sen luokan agitaattori ettei missään aiemmassa tulkinnassa päästä edes lähelle. Kaiken huipentumana hänen muurari-isänsä on kirjoittanut julistuksen, joka elokuvan perusteella voisi olettaa olevan Magna Carta (tuotantomateriaali tosin höpisee paljon vähemmän tunnetusta Carta de Forestasta joka kyllä käsitteli ihan eri asioita). Mikäs siinä, mutta aateli on muka allekirjoittanut rahvaan tekemän pamfletin, ja koska jo Robinin isä nousi kapinaan, tämän on täytynyt tapahtua jo nimenomaan lainsäädännöllisistä uudistuksistaan tunnetun Henrik II:n valtakaudella. Ja luonnollisesti siis Robin sanelee tämän tekstin kapinoiville paroneille, jotka pakottavat Juhanan allekirjoittamaan julistuksen (hällä väliä että “paronien kapina” syttyi vasta sen jälkeen kun Juhana oli kieltäytynyt toimeenpanemasta ko. puumaakaa, ja että kapinan nimenomaisena tarkoituksena oli istuttaa Ranskan kuningas Englannin valtaistuimelle, päinvastoin kuin elokuvassa). Luonnollisesti pahat sammakonsyöjät yrittävät maihinnousua Englantiin, tosin historiallisesti Juhana oli yrittänyt omaa maihinnousuaan Ranskaan ennen kuin tämä tapahtui 1216. Mutta elokuva siis tapahtuu vuodessa 1199… auh, päähän sattuu. Mainitsinko jo, että tässäkin versiossa pakkosyötetään saksien ja normannien ristiriitaa, jopa siinä määrin että saksit pitävät pakanalliset kelttihautajaiset?
No, mikäs siinä. Näkemys Robin Hoodista agitaattorina joka ajaa läpi kansalaisten perusoikeudet, mutta myös yhdistää kansan kuninkaansa taakse vierasta valloittajaa vastaan, olisikin virkistävä. Ja tätä näkemystä vastaan jutut lainsuojattomuudesta yms. olisivat joko ylitulkintaa tai sitten Robinin rötöksiksi olisi myöhemmin liitetty Sherwoodin metsän orpolapsien kolttosia. Mutta ei, viimeisenä lopputwistinään elokuva saa päähänsä ollakin “origins movie”, kun Juhana hetken mielijohteesta, Magna Cartan poltettuaan, julistaa kasvonsa (ja kenties koko Englannin) pelastaneen Robinin lainsuojattomaksi, perusteena aatelisen teeskentely. Ikävä vain että teatteriversiosta leikattiin pois kohtaukset joissa tämä selviää Juhanalle, tosin mitään logiikkaa tuskin nekään kohtaukset lisäävät, paitsi jos Robin välttämättä haluaa marttyyriksi (jos kerran Loxleyn isä, vaimo ja valtakunnanmarsalkka olisivat kaikki valmiit väittämään, että Robin on sir Loxley, niin DNA-testien puuttuessa kenelläkään ei olisi mitään sanomista siihen). Mikä viittaisi siihen, että toisin kuin Raptori, joka tekee paluun kymmenen vuoden välein, Scott tekee saman elokuvan viiden vuoden välein.
Lisä-ärsytystä tarjoilee apologetiikka: kun nyt enää ei saa ristiretkiäkään nimittää puolustussodaksi tai edes vastaoffensiiviksi, niin lisäksi pitää vielä värittää ristiretkeläisten sotarikoksia todellista pahemmiksi. Akkossa kyllä surmattiin 2000 sotavankia, näistäkin vain osa englantilaisten toimesta, ja joukossa ei todellakaan ollut naisia eikä lapsia (puheet sensuurista voi unohtaa, kirkko itse kyllä ylpeili mm. Jerusalemin verilöylyllä), ja miksi jousimies, jonka varustukseen ei rahvaan edustajana todellakaan kuulunut miekkaa, joutuisi miekalla mestaamaan ketään?
Lopullisesti elokuvan kurkkuun ampuu kuitenkin nuolen silkkaa lollercoasteria oleva lopputaistelu, joka on lyhyesti “Pelastakaa sotamies Loxley meest LOTR”. Epäilyttävän modernin näköiset ranskalaisten maihinnousualukset iskeytyvät rantahietikolle jyrkänteen alle (jollaista ei toki Omaha Beachilla ollut, mutta syyttäkää Spielbergiä), ja jopa kuvakulmia varastetaan 1:1. Mutta sitten Rohanin ratsuväki syöksyykin jyrkänteeltä päin örkkilaumaa, ja mukana on jopa Eowynin ja Nazgulin taistelu. Hobititkin ovat mukana (tai siis, ne Sherwoodin orvot)!
Tähän mennessä en ole vielä puuttunutkaan elokuvan elokuvallisiin seikkoihin. Russel Crowe näyttäisi esiintyvän Gladiator-parodiassa (tismalleen samaa hius- ja partalookkia unohtamatta), sentään Max von Sydow kärisee asianmukaisesti wanhana pappa-Loxleyna, Léa Seydoux on söpis prinsessa Isabellana, ja muusta kastista ei jää ketään mieleen, poislukien Oscar Isaacsin operettikeisarin elkein esittämä Juhana, jonka kasvutarinalta käsikirjoitus leikkaa tylysti siivet. Kuvaus on kovin perinteistä, tosin plussaa lavastuksesta: kerrankin keskiajan Nottingham muistuttaa enemmän keskiaikaista kylää kuin Hobittilaa, tosin vieläkin vähän siistittynä. Marc Streitenfeldin musiikki yrittää kovasti kuulostaa Hans Zimmeriltä siinä onnistumatta.
Mutta taas siis yksi elokuva josta tuli täysin käsittämätön studion tekemien leikkausten takia ja taas pitää odottaa Director’s Cutia. Joka tekee leffasta edelleen vain melkein käsittämättömän (vrt. Cartojen kanssa sekoilu), eikä kuitenkaan korjaa perusvirheitä.
Ja ketäänhän ei yllätä se, että koska äkkiväärä lopetus selkeästi petaa jatko-osaa, niin Scott onkin jo haastatteluissa moisella uhkaillut. Neljäs kerta toden sanoo? Itse olisin mieluummin nähnyt sen alkuperäisen käsikirjoituksen mukaisen version, jossa Robin Hood oli itse asiassa Nottinghamin sheriffin alias jonka tämä keksii kun ei pysty keräämään tarpeeksi veroja. Mutta kun ei niin ei.
—
Jos MINÄ taas, Kokooja varjelkoon, olisin päässyt toteuttamaan, niin Itse olisin lähtenyt ehkä toiselle linjalle – uusien Batmanien innoittamana supersankaruuden dekonstruktioon. Robin olkoon siis ei-aatelinen maanomistaja (tähän voisi ympätä vielä sen, että Rikhard oli lupaillut tälle Huntingtonin kreivin arvoa, mutta meni kuolemaan ennen aikojaan ja nyt kreivinä onkin Guy Gisbourne), joka joutuu tiukoille kuninkaan veronkorotusten takia. Tilansa pitääkseen hän alkaa salaa ryöväämään varakkaita matkalaisia. Mikä johtaa nollasummapeliin – jos Robin ryöstää sheriffiltä, tämä puolestaan määrää lisää hevosen väliaikaisia käyttömaksuja ja laittaa kirjakääröille mediamaksun. OK, ryöstetään sitten muita aatelisia. No, lopputulos on silti se, että sheriffi palkkaa lisää vartijoita jotka kansan karttuisa käsi maksaa – myymälävaras syö pyödässäsi. Voisi spekuloida että sheriffi haluaa ajaa vuokraviljelijät ja itsenäiset kyläläiset taloudelliseen pakkorakoon niin että näiden olisi pakko ruveta maaorjiksi – ja samalla itse jakaa voitot paikallisen linnanherran Guyn kanssa (sheriffi itsehän oli pelkkä valtion virka – toki miehellä saattoi olla omakin läänityksensä).
“Rikkailta köyhille” ei taas minun versiossani johtuisi altruismista vaan siitä, että Robin yksinkertaisesti maksaa silminnäkijät ja apurit hiljaisiksi. “Hood” taas tulee siitä, että hän kirjaimellisesti rosvoaa huppu päässään jottei häntä tunnistettaisi. Pikku-John, Puna-Will ja muut saattaisivat alunperin olla jopa hänen vapaita vuokralaisiaan tai renkejään, jotka siis lähtevät myös mieluummin rosvoilemaan sivutoimisesti kuin päätyvät sheriffin/Guyn torppareiksi/maaorjiksi. Veli Tuck voisi olla aktiivisen rosvoilun sijaan korruptoitunut kirkonmies, bardi Allan taas tuntee kaiken väen ja kuulee kaikki jourut ensimmäisenä, eli kannattaa vaikka ostaa liittolaiseksi, jne. Koska rakkausavioliitto ei tule muotiin rahvaan keskuudessa vielä moneen sataan vuoteen, niin Marionkin (tai pikemminkin: hänen isänsä) katsoo sulhon toimia sormien läpi, jos pääpalkintona on kuitenkin varakas tilallinen.
Voisihan tuohon laittaa vielä ironisen lopun: koska sheriffi ei ole saanut pidettyä järjestystä yllä, Juhana antaa hänelle potkut ja nimittää “Robinin” siviiliminän sheriffiksi (paikalliset vihaavat Guyta, joten tätäkään ei käy nimittäminen), ja kun tämän käskyvallan alla rosvoaminen “yllättäen” loppuu, palkitsee juurikin tuolla edeltäjänsä lupaamalla aatelisarvolla. Josta jäisi ironinen sivumaku: Robin on nyt itse se linnanherra, mitä hän tekee jos kuningas vaatii vasalleiltaan isompia verotuloja? Verottaako talonpoikia, vaiko jatkaisiko edelleen salaa muiden aatelisten ryöväämistä (senkin uhalla että oma asema vaarantuisi), vai ruvetako avoimeen konfliktiin naapurin linnanherran kanssa?