http://www.imdb.com/title/tt1029234/
Gorno, nyljetty peukalo alas
Englanninkielessä on mainio ilmaisu “jumping the shark”. Tällä viitataan Onnen päivät -sarjan kohtaukseen, jossa Fonzie hyppää vesisuksilla hain ylitse. Yleisessä naurettavuudessaan ja epäuskottavuudessaan kohtausta pidetään todisteena siitä, että sarja oli jo peruuttamattomasti ohittanut lakipisteensä ja että syöksykierrettä yritettiin oikaista toinen toistaan hölmömmillä ideoilla. Sama vertauskuva on luonnollisesti sovitettavissa mihin tahansa TV-sarjaan, elokuvasarjaan, pelisarjaan, tai vastaavaan tuoteperheeseen, jossa havaitaan laadun heikkenemistä ja sen epätoivoista peittelyä kikkakolmosilla.
Jos annamme gorno-genrelle antropomorfisia ominaisuuksia – ja miksi emme antaisi – niin tämän elokuvan julkaisuhetkellä eräskin rustoeväkala jäi nälkäisenä haikailemaan horisonttiin etääntyvän, maanisesti hohottavan vesihiihtäjän perään, jolla oli vyö täynnä leikkuuvälineitä.
Gornolle tyypillisesti elokuvan pääpaino on itsetarkoituksellisella silpomisella, joka saavuttaakin jo lähes ennätykselliset sfäärit, mutta suoraviivaisesti etenevän tarinan sijaan on pitänyt mennä taide-elokuvalinjalle ja tällä kertaa veripalttukekkereitä höystetään täysin käsittämättömällä juonella, jonka lopputwisti on pöhköydessään sitä luokkaa että se on pakko toistaa tässä: kun sinut nyljetään elävältä, saat yhteyden tuonpuoleiseen. Sairaan mielen viihdyttämisen tai kauhuntunteiden herättämisen sijasta elokuva vain vieraannuttaa, eikä siitä saa mitään irti (heh) edes asianharrastajakaan.
No, gornon tilalle näyttääkin parin viime vuoden aikana vakiintuneen loputtomiin jatkuva uusioversioiden tehtailu 70-80 lukujen kauhuelokuvista. Sanonnoilla leikkiäksemme, taas mentiin sutta pakoon ja tuli karhu vastaan.