Tag: Böllverse

1968 Tunnel Rats (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0970462/
Sota, peukalo kiikun kaakun

Hämmentävä tapaus. Toisaalta tästä haluaisi pitää: omaperäinen idea (tai ainakaan Vietnamin tunnelisotaa en ole havainnut liiemmälti ryöstöviljellyn edes silloin 20 vuotta sitten kun Vietnam-genre oli muotia), intensiivinen tunnelma, kivaa gorea, ja pessimistinen lopetus.

Toisaalta ongelmat hyppivät silmille: pimeissä ahtaissa tunneleissa tapahtuvista tapahtumista ei saa aina selvää, ja eniten häiritsee se Bollin originaalileffoille (mm. Seed) tyypillinen piirre, että repliikkitasolla käsikirjoitusta ei edes ole vaan näyttelijöiden on käsketty improvisoida, jolloin tulos on huutamista ilman että varsinaisesti erottuisi persoonallisuuksia joihin kiintyä alun lyhyttä tyypittelyä lukuunottamatta. Uskottavuutta nakertaa pahasti myös se, että amöriikkalaisilla on pikkiriikkinen tukikohta keskellä viidakkoa ilman vartiomiehiä, ilman ympärille raivattua ampuma-alaa, jne. – mikä toisaalta kielii siitä, minkä kokoisella budjetilla Boll leffojaan pykää, mutta silti.

Emmätiä. Päättäköön katsoja. Suurelle yleisölle ei voi suositella, mutta sotaelokuvia harrastavien kannattanee tsekata. Jossain foorumilla joku totesikin: Of course it’s no Platoon, but fortunately it’s not Platoon Leader either.

Far Cry (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0400426/
Toiminta, peukalo alas

Totesinpa aikanaan kun projektista ekan kerran kuulin, jotta “Kokooja meitä varjelkoon siltä, miten Boll tämän kaiken selluloidille tulkitsee, mutta kunhan siinä nyt vain on 20-metrisiä tulipalloja, CGI-mömmöjä, runsaasti tekoverta ja 715517 niin se riittää.”

No ei ollut mitään näistä.

Ei olisi pitänyt riemuita. Postal jäänee näillä näkymin Uwen parhaaksi leffaksi, nyt ollaan tutulla levelillä. Ei edes House of the Deadia grindaamassa, vaan ihan Alone in the Dark -dungeonissa asti. Ottaen huomioon, että pohjana oli videopeli, jonka juoni oli tekosyy varastaa kaikista kasarin toiminta- ja scifirymistelyistä ja kierrättää kaikki mahdolliset kliseet (ja joka oli vieläpä tyystin erilainen aina eri konsolikäännöksessä, ja jonka jatko-osalla ei ole mitään tekemistä minkään ykkösosan kanssa)…

…on Uwe tehnyt käsittämättömän räpellyksen, joka vaikuttaa pikemminkin komedialta kuin kasariäksöniltä, ja huonolta sellaiselta. Til Schweiger osaa kyllä irvistellä Jack Carverina (joka selitetään koodinimeksi Amerikan takamaille emigroituneelle GSG-9:n miehelle, hah), mutta asennevammaisista onelinereista ei ole tietoakaan, ja ilman niitähän ei kasariäksönsankari ole oma itsensä lainkaan. Ja muutenkin Schweiger vääntää roolia väkisinkin ihan liian kilttiin suuntaan. CIA-agentista reportteriksi uudelleenkirjoitettu Valerie oli pelissä yhtä asennevammainen paha tyttö, mutta Emmanuelle Vaugnier tyytyy räpsyttelemään silmiään ja olemaan avuton. Lisätään rasittava lihava comic relief (ei sentään musta) joka huutaa mökeltää puoli leffaa, toistetaan ja pitkitetään huonoakin vitsiä kunnes verinoro valuu korvasta, keskeytetään toiminta aina välillä, sikäli kun toiminnan edes toiminnaksi huomaa. Uwe ei malta luonnollisesti varastaa lainkaan yhtä paljon kuin peli, vaan koska on alan tohtorismiähiä, keksii lähes kaiken itse, ja metsään menee.

Nimenomaan metsään, ei viidakkoon, sillä budjetin pienuus on siirtänyt toiminnan Tyynenmeren saarilta USA:n luoteisrannikolle, ja lennokkaimmista ideoista, kuten uponneesta lentotukialuksesta, valtavista laboratoriokomplekseista, varastetusta ydinkärjestä ja kriittisellä hetkellä purkautuvasta tulivuoresta on pitänyt luopua. Samaten pelin erilaiset trigen-mutantit on korvattu kymmenellä samasta sapluunasta valetulla “supersotilaalla” jotka on maskattu vitivalkoisiksi ja joita pompautellaan trampoliineista. Laboratoriokin on “naamioitu” sahaksi. Eihän tiukka äksöni välttämättä vaadi isoa budjettia, mutta silloin on parempi ehkä käyttää jotain vähemmän suureellista ideaa kuin hullun tohtorin supermutantteja. Tai myöntää tappionsa ja tehdä Nato Commandon tyylinen parodia.

Elokuva tiivistyy jokseenkin Udo Kierin alistuneeseen ja mielenkiinnottomaan roolisuoritukseen pääpahis Kriegerinä, josta suorastaan huokuu tunne “kiviäkin kiinnostaa tää skeida, mut jaksan nyt viel vähän et saan sit sen palkkashekin”. Onneksi Hollywood remakettaa leffat tasosta riippumatta nykyään jo alle viiden vuoden horisontilla, joten pianhan tästäkin saadaan edes keskinkertainen versio…

Seed (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0758781/
Slasher/gorno, peukalo alas aina kellariin asti

Aluksi ne hyvät uutiset. Tästä tulee mieleen ihan vanhat kunnon video nastyt, ei vähiten siksi että tarina on sijoitettu vuoteen 1972 ja että loppupuolella on pari oikeasti ilkeää tappoa (kuten pään vasarointi tohjoksi).

Sitten voikin todeta, että 30 vuotta sitten tämä ehkä olisi vielä mennyt läpi, ja silloinkin lähinnä valinnanvaran puuttuessa ja koska verellä mässäys vielä riitti. Leffa on nimittäin niin perkeleen tylsä, huonosti näytelty, niin pimeässä kuvattu ettei kuvasta saa selvää, ja niin epätunnelmallinen ja eläytymistä karkoittava, että siihen verrattuna Alone in the Darkkin vaikuttaa Citizen Kanelta.

Alun eläinrääkkäysvideon jälkeen poliisit tuijottavat puolisen tuntia nimihenkilön tekemiä tappoja ja nälkäännäännyttämisiä. Sitten seuraa sekava pimeässä kuvattu rynnäkkö jonka tuloksena murhaaja päätyy sähkötuoliin (rusikoituaan sitä ennen pahoinpitelemään tulleet sikakytät). Oi voi, 50 minuutin rajapyykki häämöttää eikä mitään varsinaisesti ole vieläkään tapahtunut. Grillijuhlien mentyä mönkään Seed haudataan elävältä, kiipeää ylös, ja sen kummemmin mitään selittämättä murhaa teloitusmiehistön kuin liukuhihnalta ja lopuksi kaappaa päähenkilöpoliisin perheen. Ylipitkäksi venytetyn loppudraaman ratkaisu nähtiinkin jo trailerissa, niin kuin se ketään kiinnostaisi.

Postal (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0486640/
Komedia, peukalo ylös

Järkyttävää kyllä, tässä on nyt Uwe Bollin ensimmäinen hyvä elokuva. Tai riippuu siis siitä, miten “hyvä” tulkitaan. Postal on groteski, mauton, infantiili, ja ties mitä, ja juuri siksi se toimii. En muista nauraneeni näin paljon sitten Star Wreckin, ja tämä siis vilpittömästi ilosta, ei vahingonilosta. Se törkkii kaikkia aiheita, joita ei saisi törkkiä, etenkin amerikkalaisen post-9/11-itsesensuurin tabuja. Etenkin ikimuistoinen loppukohtaus. Voi todeta, että se ilmaisu “näytelty South Park” on aika hyvä tiivistelmä.

Alone in the Dark (2005)

http://www.imdb.com/title/tt0369226/
Kauhu, peukalo alas

Kaupunkitarina kertoo, että kun mestari Boll oli vastaanottanut (ilmeisesti alkuperäisteoksille edes hieman uskollisen) Alone in the Darkin kässärin sen alkuperäisessä, lopputulokseen verrattuna tyystin toisenlaisessa muodossaan, niin luettuaan sen hän sai raivarin, sekä haukkui ja erotti kirjoittajat käyttäen niin sofistikoitunutta kieltä kuin “I want this film to be SUPER EXCITING!” tjsp. mikä nähtävästi siis psykologisen kauhun sijasta tarkoittaa Ö-luokan CGI-mömmöjen räiskintää ja Tara Reidin tissejä. Nightwishkin ollut yllättävän hiljaa siitä, mikä oli se “suuren luokan Hollywood-elokuva”, jonka lopputekstien taustalle Wish I Had An Angel oli valittu soimaan.

Alone in the Dark ei ole kyllä edes ”niin huono että se on jo hauska”-tasoa. Siinä kun ei ole mitään hauskaa edes umpihumalassa. Toisin kuin vaikkapa House of the Deadissa

BloodRayne (2005)

http://www.imdb.com/title/tt0383222/
Pelisekoilu, freudilainen peukalo ylös

Uwe Bollin paras elokuva tähän mennessä. (Ainakin siinä on eniten paljasta pintaa tähänastisista.)

Hupaisasti elokuvan juoni tuntuu ihan kuin videopeliltä, Raynen pitää kerätä taikaesineitä nitistääkseen päpahiksen ja siinä sivussa niitata muutama tasonloppuhirviö. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että juoni on viimeinkin sisäisesti koherentti tai edes jotensakin järkeenkäypä, mikä on Boll-elokuvalta jo lähes käsittämättömän paljon (ilkeämielisempi huomauttaisi, että alkuperäiskäsikirjoitus oli sentään Guinevere Turnerin, eikä Bollin omia kynäilyjä).

Suurin osa näyttelijöistä tosin esiintyy B-elokuvatyyliin (joko tietoisesti tai silkkaa vaivaantuneisuuttaan), ja Meat Loafin vierailu irstaana vampyyriruhtinaana on jo silkkaa Batman-tason campiä. Ei sikäli, että (lähes) suoraan videolle päätyneissä äksöntuotannoissa muutenkaan Oscar-tason näyttelyä edes odottaisi, vaikka Oscar-palkittuja näyttelijöitä (mitä lienee Ben Kingsley sitten roolityöstään ajatellutkaan) käytettäisiinkin. Uskottavimmasta päästä on Michelle Rodriguezin “näyttelemä” (kaikista muista elokuvistaankin tuttu) kovismimmin rooli, ja kumma kyllä, ilmiselvästi elokuvan vakavasti ottanut Kristanna Loken saa puristettua tunnetta irti roolistaan. Näyttelijöistä jokainen muuten puhuu omalla aksentillaan – en minä nyt romaniaa sentään odottanut kuulevani, mutta olisi nyt edes koetettu puhua mahdollisimman neutraalia englantia kun murteet eivät rooliin kuitenkaan kuulu.

Efektipuolella gorea riittää ilahduttavan paljon, sen sijaan Ritari Ässä -tyyliset filminnopeutukset vähän häiritsivät. Ajankuvaa nyt on turha vaatia, nähtävästi 1700-luvun Romaniassa oli napapaita ja lantiohousut sangen yleinen vaate. Mikä tietysti takaa kivat näkymät – etenkin kun merkittävä osa elokuvasta kuluu siihen, että zoomataan päähenkilön nahka-asun avoimeen kaula-aukkoon, jossa roikkuu provosoivasti muotoiltu krusifiksi.

Hauskaa mätkintäviihdettä mallasjuomien kera äijäporukalla seurattuna., edellä mainituin varauksin.