Tag: satiiri

Rubber (2010)

http://www.imdb.com/title/tt1612774/
Komedia, peukalo ylös

Miten saada kaveri katsomaan elokuvaa? No totta kai referoimalla sen juoni. ”Tässä autonrengas tulee tietoiseksi ja päättää tappaa kaikki”.

Rubber on viiltävää satiiria elokuvista, niiden tekemisestä, niiden katsomisesta ja niiden kritiikistä. Mukana on jopa tapahtumia kommentoiva yleisö, sekä henkilöt itse ovat tietoisia siitä, että ovat elokuvassa. Ja kehyskertomuksena todellakin on kunnianosoitus asioille jotka tapahtuvat leffoissa ”for no fucking reason at all”, eli henkiinheräävä rengas aloittaa paranormaalien päänräjäytyskykyjensä ohella yhden kumin odysseian halki Amerikan takamaiden, josta totta kai löytyvät ne kaikki kliseisimmät arkkityypit ja miljööt, kulahtaneesta motellista alkaen.

Täysin kajahtanut huumori, josta osa syntyy siitä, että rengas käyttäytyy kuten normislasherin sarjamurhaaja käyttäytyisi, ja osa taas jatkuvasta neljännen seinän rikkomisesta, pitää suupielet virneessä kaiken aikaa. Idea riittää juuri napakkaan vajaan puolentoista tunnin kestoon, pidempi alkaisi jo ehkä puuduttaa.

Tosin Rubber on viimeistään todiste kerran jos toisenkin esittelemäni teorian puolesta, että loppujen lopuksi kaikki 2. maailmancupin jälkeinen fiktio kertoo itse asiassa holokaustista. Traagisessa kohtauksessa kun (anti)sankarirenkaamme osuu sattumalta renkaiden polttolaitoksen liepeille, ja todistaessaan voimattomana lajitoveriensa joukkotuhoa tajuaa, että hänellä on suurempikin tehtävä, nostattaa maailman kaikki vielä ehjät renkaat isäntiään vastaan.

Hey wait, it’s not the end, he’s been reincarnated as a tricycle!

Santa’s Slay (2005)

http://www.imdb.com/title/tt0393685/
Kauhu/komedia, lapanen ylös

Rare Exports on edelleen näkemättä, mutta jälleen kerran läpen uupuneena täpötäyden, tukahduttavan kuuman ostoskeskuksen, jonka ilmasta on happi loppunut, kaiuttimista raikaavaan pikkuoravien äänellä laulettuun Petteri Punakuonoon, postiluukkuuni ilmeisesti asennetun paperikoneen sylkemään mainostulvaan ja niin poispäin, ja niistä johtuvaa jouluaggressiota potiessani piti joka tapauksessa jollain tavalla päästä oikeaan Joulun Tunnelmaan. Suuren Cthulhun sijasta manasin avukseni Internetin, mitähän sieltä löytyisi?

“Yes, Virginia, there IS a Santa Claus!”

Nokkelasti nimetyllä Santa’s Slaylla on paha ongelma: sen alkukohtaus, jossa puujalkavitsionelinereitä laukova demonijoulupukki tupsahtaa savupiipusta riitaisen perheen ruokapöytään ja lahtaa nämä jouluisilla tavoilla (mm. hukuttamalla Fran Drescherin roolihahmon munatotiin) ja potkaiseepa vielä sen söpön hauvelinkin kattotuulettimen lapoihin, on niin repskops ja ylittämätön, että koko loppuleffa on yhtä antikliimaksia. OK, kyllä leffa toisenkin kerran herää henkiin, nimittäin pukin iskussa strippibaariin, jossa on asennetta, mutta noin yleensä kaipaisi vielä nykyistäkin enemmän novelty killingejä, mustaa huumoria ja puhdasta ilkeyttä. Niin, ja verta.

“Where do you think you’re going, fat boy?”
“I thought I’d stuff some stockings!”

Tyylilajina on kai jonkin sortin teinikauhuparodia, tosin Pukin uhrilista on vähäpukeisten kirkujien sijaan valitettavasti aika satunnainen, kunnes Pukki käy jahtaamaan elokuvan kuluessa selviävistä syistä päähenkilöksi päätyvää jolppia ja tämän hottistyttöystävää. Ja tässä vaiheessa elokuva alkaa siis vähän junnaamaan paikallaan. No, parodiaahan tämä on enemmän kuin “oikeaa” kauhua, mutta saisi sitä jännitystä nyt silti vähän enemmän kehittää sekä ylläpitää jos halutaan tyylipuhdas pastissi tehdä. Nimiroolissa häärivä ex-wrestlingtähti Bill Goldberg ei edes yritä näytellä, mikä on siksi hyvä asia koska Pukki on tarkoituksella kirjoitettu korniksi ja lakoniseksi lihaskörmyksi, ja juuri siksi homma toimii, toisin kuin ammattitoveriensa John Cenan, Triple-H:n, Kanen tai Stone Coldin temmellykset valkokankaalla (ainoastaan The Rock saa kööristä puhtaat paperit, ja KASARIA EI LASKETA), mutta tämähän ei Kokoojan kiitos olekaan WWE Filmsin tuotantoa.

“Christmas is over when I say it’s over!”

Pukin salaista tarinaahan tässäkin selvitellään muinaisista opuksista, tosin olisi kaivannut enemmän pakanamytologiaa eikä pakollista juutalais-kristillistä vääntöä (Santa = Satan, hohhoijaa), tosin absurdi tapa karkoittaa pukinperkele nostattaa silti hymyn huulille (ja jota en poikkeuksellisesti spoilaa tässä, vaikka mieli tekisi). Lopetuskin on vähän töksähtävä hätiköidyn oloinen, mutta toisaalta väistämätön että saadaan kauhuelokuville tyypillinen jatko-osakoukkulopetus.

“Naughty!”

Vaikkei “Joulupukin veriretki” olekaan siis täydellinen, on se kuitenkin niin riemastuttava, että se on kaikille jouluhössötykseen kyllästyneille pakkokatsottavaa. Ja tässä on joka tapauksessa tavoitettu se hakemani oikea Joulun Henki, eli siis samanlainen kuin iki-ihanassa The Lobo Paramilitary Christmas Specialissa.

“Who’s next?”

The Men Who Stare at Goats (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1234548/
Satiiri, peukalo ylös

No goatse, no glory! Pienellä tuunaamisella olisi elokuvan taglinesta voinut repiä huumoria suorastaan kaksin käsin… anteeksi, takaisin asiaan. Kääntäjää pitää tosin kiittää poikkeuksellisen näppärästä vastineesta Silmä tarkkana. Joka sorkka.

Jo valmiiksi gonzo-journalistiseen tyyliin kirjoitetun kirjan pohjalta on väännetty sangen onnistunut satiiri, jossa tapahtumat on saatu sovitettua juonellisen narratiivin puitteisiin varsin toimivasti. Kaikessa epäuskottavassa typerrytävyydessäänkin elokuva kuitenkin pohjautuu dokumentoituihin tosiseikkoihin, mitä siis tulee USA:n asevoimien ja CIA:n harrastamiin paranormaaleihin kokeiluihin. Kohtalon ivaa on, että ohjelmat sysäsi aikanaan vauhtiin ranskalainen huuhaa-artikkeli, jonka neuvostoliittolaiset ottivat vakavissaan ja käynnistivät oman paranormaalin tutkimuksen ohjelmansa, ja luonnollisestihan kylmässä sodassa ei parannut jäädä jälkeen asetutkimuksessa… Ilmeisesti jokainen uusi idea on ollut vain vähän hullumpi kuin edelliset, ja aina edelliseen verrattuna kohtalaisen nieltävissä, joten sinällään vielä uskottavista suggestiomenetelmistä edettiin vähitellen kirjaimellisesti otsikon mukaiseen vuohien tappamiseen tuijottamalla.

Juonellisuus edellyttää tietysti tapahtumien siirtelyä vuodesta toiseen ja henkilöiden yhdistelyä, mutta eipä tuo haittaa edes meitä jotka muuten jaksaisimme nitkuttaa siitä, että MKULTRA-ohjelma alkoi jo reilusti ennen sitä artikkelia, koska tuloksena on hauska ja loogisesti etenevä tarina, sen sijaan että olisi vain kokoelma irrallisia anekdootteja. Irakin sodan aikaan sijoittuvassa kehyskertomuksessa Ewan McGregorin esittämä tuppukylän päivälehden rääpäletoimittaja lähtee seikkailemaan rintamalle haaveenaan tulla kuuluisaksi sotareportteriksi. Matkallaan hän törmää George Clooneyn häkellyttävän aidosti esittämään umpihullulta vaikuttavaan tyyppiin, joka alkaa kertoa tarinoita ajasta, kun hän oli vielä jediritari. Takaumissa palataan aikaan kun Kevin Spaceyn oivallisesti näyttelemä pahis ei vielä ollut saastuttanut paranormaalia iskujoukkoa. Luonnollisesti skuuppia hakeva nyypiöreportteri lyöttäytyy miehen matkaan, ja niin epäsuhtainen kaksikko päätyy keskelle sotaa, ja niin joutuvat jedivoimat tosi koetukselle.

Riippumatta puoluekannasta tai mielipiteistä leffa tarjoaa unohtumatonta, nauruhermot karrelle polttavaa sekoilua koko rahan edestä. Käsittämättömät ja absurdit tilanteet seuraavat toisiaan, ja näyttelijäkaartin pokerinaama pitää ilman että kokonaisuus missään vaiheessa repeäisi silkaksi ilveilyksi. Etenkin Clooneyn hahmon maaninen silmät lautasina tuijotus nykyaikaan sijoittuvissa kohtauksissa on erityisen muistettava.

Elokuvia jotka näin spontaanisti saavat hyvälle mielelle on harvassa, joten katsominen on ehdottoman suositeltavaa.

Crank 2: High Voltage (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1121931/
Toimintakomedia, peukalo ylös aina voimalinjoihin asti

Uppoaa kasariäksönfaniin kuin rasvattu haulikko jengiläiseen. Vuoden 2009 paras leffa? Todennäköisesti. Vuoden 2009 hauskin leffa? Varmasti.

Periaatteessahan kyseessä on sama homma kuin jo sinällään loisteliaassa ykkösessä, mutta vietynä kymmenenteen potenssiin. Ja siinä missä ykkösessä antisankari-palkkatappaja Chev Chelios joutui pitämään adrenaliinit korkealla, ettei sydän pysähdy, niin tällä kertaa tarvitaan sähköä keinosydämen käyttämiseen: korkeajännitelinja, starttikaapeli tai kehoja vastakkain hangattaessa syntyvä staattinen sähkö, kaikki käy. Chevin sydän kun on varastettu (heh), ja mies säntää pumppunsa perään, apunaan puhelimen päässä päivystävä juoppo parittaja-sydänkirurgi, strippariksi ruvennut tyttöystävä, henkisesti epästabiili kiinalainen ilotyttö, veljensä murhaajaa jäljittävä pakkoliikkeinen transu sekä klubillinen mustia nahkahomoja. Vastaan asettuu sydämen itselleen asennuttaneen, sangen Pai Mei -henkisen papan johtama triad sekä meksikolaismafia. Matkan varrella törmätään muiden muassa yltiöväkivaltaisiin poliiseihin sekä lakkoileviin pornotähtiin, eli poliittinen epäkorrektius on sitä luokkaa että tästä saisi useammankin sensaatiohakuisen lööpin. Tosin toimittajia ketuttanee toimittajille kettuilu, eli tuskinpa sentään ilmaista julkisuutta antavat.

Päräyttävän toiminnan lisäksi tarjolla on kieroutunutta huumorintajua, totaalisen surrealistista WTF-menoa (kuten kaiju-tyyliin kuvattu tappelukohtaus) ja yleistä häröilyä. Siinä missä ykkösosa sai miettimään, oliko kyseessä sittenkin vain videopeli (kuten lopputekstien jälkeen tuleva kohtaus vihjasi), niin kakkonen unohtaa moiset pohdinnat ja tapahtuu täysin omassa hypertodellisuudessaan, jossa pätevät vain toimintaelokuvan lait. Väkivallan suhteen ei kursailla ja paljasta pintaa on sen verran että kukkahattutädit tukehtuvat. Ykköstä ei ole tarvinnut nähdä kärryillä pysyäkseen, mutta sen nähneet elokuva palkitsee, kun tuttuja hahmoja vilahtelee ja ykkösen tapahtumiin viitataan tyyliin ”kaikella on seurauksensa”. Veikeitä sivurooleja sekä cameoita on myöskin siihen tahtiin että suorastaan hengästyy, mieleen jäi erityisesti hupaisa takaumajakso (jossa kuittaillaan myös tälle muotiselitykselle kuinka kaikki nuorison oireilu nykyään johtuu väkivaltaisista videopeleistä) jossa ex-Spaissari Geri Halliwell esittää Chevin äitiä. Ja onelinerit & puujalkavitsit paukkuvat napakasti kuin kasarilla konsanaan. Did I just drop change or did I hear a chink? Leffa on lähes tauotonta intensiivistä tykitystä alusta loppuun – ja sen jälkeenkin; lopputekstien päälle tuleva kohtaus kun lupailee kolmososaa. Sitä odotellessa.

Koossa on jokseenkin täydellinen viihdepaketti toiminnan ystäville ja ehdoton toimintakomedian klassikko. Tuomio on selvä, Neveldine/Taylor ovat modernin toiminnan jumalat ja etsintä voidaan lopettaa, Statham on 2000-luvun Arska.

Chicken and broccoli.

Gamer (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1034032/
Scifi/toiminta, peukalo ylös -hymiö!!!!1111

Tässäpä kuva joka iski täysin puun takaa. Tosin ensi kerralla pitäisi lukea DVD-kotelon takakansitekstit takaraivoa säästääkseen, sillä lopputekstit kertoivat tekijöinä olevan samat naamat kuin loistavan Crankin takana, eli sattumasta ei ollut kyse ja olisi pitänytkin jo odottaa jotain päräyttävää. Juonen liirumlaarumi lähitulevaisuudesta, kun ihmistä voi etäkäyttää aivoja ohjaavilla nanosoluilla on toki uskottavuuden rajalla, mutta mikäs siinä, kun se mahdollistaa niin FPS-räiskinnöille kuin Simsille (tai pikemminkin Second Lifelle) naureskelun. Ohessa toki kuittaillaan myös 731n1x1en mesetys- ja nettiherutuskulttuurille, tavataan tyypillinen naishahmona nettipelissä esiintyvä pelaaja (kellarissa asuva hygieniarajoitteinen 300-kiloinen aikamiespoika), sun muuta semmoista. Mutta voi! Digiänkyräkriitikot, joille nettiväen masinointi on tuttua vain (lasten)lasten höpötyksinä tai keltaisten laatulehtien sensaatio-otsikoista, ja jotka eivät tunnistaisi meemiä vaikka Anonymous IRL-bannaisi heidän perheensä, lyttäsivät tämän käsittämättömänä koska heiltä meni yli 9000 vitsiä ohi, ja seurauksena Suuri Yleisö kiersi tämän kaukaa.

Pääjuonena toki siis on, jotta kuolemaantuomitut rikolliset laitetaan pelaajien ohjastettaviksi livenä näytettävään “räiskintäpeliin”, oikeilla aseilla siis. Luonnollisesti pelimiesten ollessa ohjaimissa nähdään, miten hassulta tosielämässä monet FPS-maneerit kuten bunnyhopping, circle strafe, grenade spam tai teabagging näyttävät, ja samalla selviää ”tallennuspisteidenkin” mysteeri. Melkein kaikki levelit selvittäneellä päähenkilötuomitulla on luonnollisesti ylivertaiset taidot, salattu menneisyys, sekä ajan tasalla oleva pelaaja joka osaa päästää ohjista irti oikeassa kohtaa lagin välttämiseksi. Mukaan sotkeutuu vieläpä kansalaisten etäkäyttöä vastustava vastarintaliike, joten pelkkää räiskintää ei leffa ole vaan media- ja yhteiskuntakritiikkiäkin on sekaan sotkettu. Mutta toiminnan ystäville riittää tylyä menoa, splättäystä ja niskojen vääntymistä niin että suupielet kääntyvät virneeseen. Toiminta on juuri oikein rytmitetty ja taidolla kuvattu. Kuvan niiiiiin muodikas saturointikaan ei pääse häiritsemään. Onelinereitakin heitellään, vaikkei Gerard Butler nyt Iso-Arskan klassisimpien lohkaisujen tasolle vielä ihan pääsekään.

2000-luvun The Running Man? Pelottavaa kyllä, tämmöistäkin titteliä voisi heitellä. (Positiivisessa mielessä siis. Kasariäksöniä vihaavankin toiminnan ystävän luulisi pitävän tästä.)

Los abrazos rotos (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0913425/
Draama/komediahybridi, peukalo alas

Jaa. En ole Almodovaria katsonut ja tämän perusteella en koskaan tule oma-alotteisesti katsomaankaan. (Jälkeenpäin kuulin, että juuri Almodovarin aiemman tuotannon tunteminen olisi ollut edellytyksenä tästä nauttimiseen. Elämä on laiffia.) Kas kun en usko genrejen sekoittamiseen. Tämä alkaa niin selkeästi kreisikomediana, kunnes puun takaa muuttuukin traagiseksi draamaksi. Olisi pidetty satiirilinja koko ajan, tai sitten keksitty jotain muuta. Viittauksista elokuviin suurin osa meni (yllä mainitusta syystä) varmasti ohi, mutta Hitchcockia on Almodovarkin selvästi katsonut. Tosin siinä vaiheessa iskee double facepalm kehiin kun jo muutenkin ilmiselvä Peeping Tom -laina pitää eksplisiittisesti mainita dialogissa. Lopun ns. twistitkin näkee kilsan päästä. Tosin toinen niistä aiheuttaa suurta hupia, koska koko ajan odottaa repliikkiä “No. I am your father.” Niin, ja olisi nyt voitu sitten postmodernissa viittailussa samantien edes viitata gialloihin, joissa murhaaja on usein transu, niin olisi saatu sille liian stereotyypin oloiselle neitihomolle muutakin käyttöä kuin epämiellyttävän Pulttibois-dejavun aikaansaaminen.

Otetaan kuitenkin reality check: vaikka John Rambon traileri oli parempi kuin tämä ja tuo toinen tässä kuussa katsomani draama yhteensä, mutta silti katson mieluummin tätä kuin sitä kivuliasta, “juonta” “edistävää” puolentoista tunnin mittaista jaksoa Transformers 2:n alku- ja lopputaisteluiden välissä.

Starship Troopers 3: Marauder (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0844760/
Scifi/toiminta, peukalo ylös

Mechafaneille tiedoksi: kelatkaa suoraan reilu tunti 20 minuuttia siihen, kun Marauder-puvut pistävät araknideille kitiinin kurkkuun. Te muut: haluatteko tietää lisää?

Alun johdantona toimiva taistelu on ihan OK, eikä näyttelijätyökään vielä raasta silmiä, mutta sitten mennään metsään ja rajusti. Ennalta-arvattava juoni on typerä, mutta senkin kestäisi. Sitä ei, että sekopää taivasmarsalkka rasittavine seuruineen putoaa ötökkäplaneetalle jossa sitten ärsyttävät tyypit talsivat aavikon halki puoli elokuvaa. Wanhan koulun efektinä muukalaisplaneetta on vieläpä kuvattu vihreän suotimen läpi. Budjetti on kuitenkin selvästi isompi kuin kakkosessa (puvustusta on muuten selvästi muokattu entistä enemmän Kolmannen valtakunnan suuntaan, mistä plussaa) ja jälki vaihtelee leffatasoisesta todella halpaan, mikä paljastaa elokuvan DTV-luonteen. Haluatko tietää lisää?

Luonnollisesti tällä ei edelleenkään ole paria viittausta lukuunottamatta mitään tekemistä kirjan kanssa, paitsi että Mobile Infantry saa viimein kirjalle edes jotenkin uskolliset powerarmorit – ja budjetti ei riitä kuin yhteen lyhyeen kahakkaan niillä, ja ne näyttävät vähän tyhmiltä ja liian animehenkisiltä, mutta parempi tämä kuin ei mitään. Ai niin, pakolliset tissitkin näkyy kun Marauder-tiimi “skannataan” pukujen neurolinkkejä varten. Lopetuksessa sentään uskalletaan, hämmentävää kyllä, satirisoida fundamentalismia (sekä muutenkin elokuvassa kovasti virnuillaan koko ajan tälle War on Terror -asenteelle, vaikkakin viittaukset ovat enemmän Vietnam- kuin Irak-aiheisia). Haluatko tietää lisää?

Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä paketti, jolla olisi ollut tiiviimmällä leikkauksella ja isommalla budjetilla potentiaalia enempäänkin. Tällaisenaan menee kertakäyttöviihteenä genren faneille. Nelonen ehkä jo parempi, koska kammottavasta kakkosesta oli petrattu huimasti. Saataisiinkohan siihen jo kirjoista sitten “laiheliinien” muukalaisrotukin? Haluatko ostaa lisää?

The Devil Wears Prada (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0458352/
Draama/satiiri, peukalo alas

En ihan 100% ymmärrä, miksi tätä mainostettiin (käytännössä) pelkkänä naistenelokuvana. Onhan tässä jo alkutekstijatkossa nähtävää mieskatsojilekin. Öh, vakavasti, kyseessä on pikemminkin muotilehden toimitukseen sijoitettu satiiri sairaasta työyhteisöstä, jossa sosiaalisesti vammainen johtaja pompottaa nöyristeleviä mutta toisiaan selkäänpuukottavia alaisiaan, ja sellaisenaan elokuvan luulisi koskettavan kaikkia konttorirottia. Herkulliset henkilöhahmot ovat humoristisuudestaan huolimatta riipaisevan aidon oloisia, enkä nyt sanoisi, että “paholaismainen” päätoimittajakaan on suoranaisesti ilkeä (nälvii kaikille tasapuolisesti, eikä kiusaa ketään tiettyä), vaan ympäristönsä tuote – miesjohtajalla moisessa käytöksessä kun ei välttämättä nähtäisi edes mitään outoa (joskaan ei silti päästäisi hyväksi esimieheksi haukkumaan).

Tässä vaiheessa elokuvalla olisi vielä ollut ainesta perinteisellä tähtiasteikolla neljään tähteen tai ylikin. Mutta sitten elokuva kaatuu kuin korkokenkänsä catwalkilla katkaiseva anorektikko, sillä ylisentimentaalinen loppuratkaisu (ja sen pohjustaminen noin elokuvan puolivälistä alkaen) on kuin ummehtunut tuulahdus 50 vuoden takaisesta Hollywoodista. Sanomana tuntuu olevan, että nainen ei kuulu uraa luomaan vaan nyrkin ja hellan väliin – perheonni on taattu vasta kun nainen valitsee korkeintaan miehensä työtä vähäarvoisemman työn, jos sitäkään, ja on 24/7 passaamassa. Samaten annetaan ymmärtää, että sosiaalinen kiipiminen on jo määritelmällisesti väärin ja voi johtaa vain turmioon, eli olkoot vähäväkiset vain hiljaa ja tyytykööt asemaansa älkäänkö edes kuvitelko nostavansa päitään mullasta kun bättre folk ajaa Rollsilla yli/ohi.

Southland Tales (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0405336/
Satiiri/dystopia/maailmanloppu, peukalo ylös

En vieläkään voi varmuudella sanoa, mistä leffassa oikein oli (yhteiskunnallisen satiirin ja maailmanlopun ohella) kyse, vaikka olen lukenut IMDB:n FAQ:n ja Salon.comin käytännössä samansisältöisen jutun, mutta silti haluan ehdottomasti lisää tämmöistä houretta. Jos viimeiset ennen maailmanloppua lausutut sanat ovat Nobody rocks the cock like Krysta Now! niin konseptilla ei voi hävitä. Lisäksi leffassa on viittauksia sinne ja tänne noin piljoona, niin että varmasti sadannellakin katsomiskerralla pysäytyskuvaa hinkkaamalla löytää jotain. Siitä vedän noottia, että leffan tarinaa paremmin ymmärtääkseen olisi pitänyt lukea oheistuotteiksi kynäillyt sarjakuvat. Ihan tuli mieleen Star Wars -prequelit…

Mutjoo, apokalypsillä johon on castattu The Rock, Sarah Michelle Gellar, Christopher Lambert ja Justin Timberlake, ei voi mennä pieleen.

Satunnaisia havaintoja ja triviaa esimerkkeinä elokuvan pikkutarkkuudesta ja yleisestä sekoboltsiudesta:

  • Uutislähetyksiä ja armeijaa sponsoroivat Bud Light ja Hustler. Tuplasti huvittavammaksi tämä menee, koska koko loppuleffan ajan kertojahahmo Pilot Abilene kittaa Budia tölkistä niin ettei varmasti jää huomaamatta. Toisaalta, mikä osa product placementista on parodiaa ja mikä ei? Ainakin Alienwaren PC:t ovat hyvin framilla…
  • Patriot Actin laajentamisen kuvitus kahdella jörnivällä ronsulla. Repesin. (Sama imagografiahan toistuu sitten leffan maailman sisäisessä automainoksessa….)
  • Bangbus. Hei oikeesti, Richard Kellyn olisi pitänyt kysyä asiantuntijoilta parempaa esimerkkiä epäeettisestä pornosta, Bangbus kun on aika kesyä kamaa oikeastaan. Olisi käyttänyt mieluummin esimerkkinä vaikka Max Hardcorea (vatipäistä tuottaja-ohjaaja-pornotähteä joka pornon vastustajien olisi pitänyt keksiä ellei häntä olisi oikeasti olemassa)
  • Viivästynyt peilikuva. Niinku WTF?
  • NOW! talkshow’han on suorastaa hyperrealistinen — nykyisiä talkkareita lienee mahdoton enää parodioida.
  • Rantavahdeilla pelastusrenkaiden sijasta Barrettit.
  • Elokuva elokuvassa, The Powerin käsikirjoitus on itse asiassa ennustus mitä tulee tapahtumaan.
  • Muriel Fox. Fox Mulder käännettynä?
  • “And miles to go before I sleep”… kumpi kampi oli kopioinut vai saiko Q idean kupata samaa runoa tästä riippumatta?
  • “Oderint tum metuant” voi viitata keisari Caligulan lisäksi myös kanafarmari Heinrich H:hon, hänen lempisanonnakseen (jota hän toisteli useasti ennen kuin tie aukesi ruskeille pataljoonille) kun kerrotaan, jotta “monet eivät ehkä tule pitämään meistä, mutta kaikki tulevat pelkäämään meitä!” (sopisi myös paremmin pollariauton kylkeen tässä asiayhteydessä).
  • Musikaalinumero. Repskops.
  • Jäätelöauto. Voi olla kaukaa haettua, mutta KLF:n biisissä Justified and Ancient Suuret Muinaiset ajavat nimenomaan jäätelöautolla. Ja KLF taas tunnetusti oli inspiroitunut Shean & Wilsonin Illuminatus!-trilogiasta, joka myöskin on hämärä metafyysinen ja postmoderni apokalypsi. Pitää itse asiassa lukea se, josko löytäisi enemmänkin yhtymäkohtia…

Postal (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0486640/
Komedia, peukalo ylös

Järkyttävää kyllä, tässä on nyt Uwe Bollin ensimmäinen hyvä elokuva. Tai riippuu siis siitä, miten “hyvä” tulkitaan. Postal on groteski, mauton, infantiili, ja ties mitä, ja juuri siksi se toimii. En muista nauraneeni näin paljon sitten Star Wreckin, ja tämä siis vilpittömästi ilosta, ei vahingonilosta. Se törkkii kaikkia aiheita, joita ei saisi törkkiä, etenkin amerikkalaisen post-9/11-itsesensuurin tabuja. Etenkin ikimuistoinen loppukohtaus. Voi todeta, että se ilmaisu “näytelty South Park” on aika hyvä tiivistelmä.