http://www.imdb.com/title/tt0972857/
Mikä tahansa oikean elokuvan genre, peukalo alas
Komediakalkkuna, peukalo ylös
Joskus pitää ihmetellä elokuvakäsikirjoittajien ajatuksenjuoksua. Kun meillä on jo high concept-idea, jossa jo sinällään olisi riittävästi sisältöä ja silmänruokaa – Ninja. Cheerleaders. – niin miksi ruveta sotkemaan pakkaa tarpeettomalla sivujuonella, etenkin kun sen takia törmätään amerikkalaisen elokuvabisneksen realiteetteihin?
Eli siis suomeksi, leffan nimihenkilöt heittävät koulu- ja ninjaopintojen ohella keikkaa strippareina, ja koko leffan pääjuoni joudutaan vääntämään käyntiin tämän alajuonen kautta. (Se, että ninjasensei vetää päivällä koko perheen itsepuolustuskursseja ja isännöi illalla strippibaaria, on puolestaan täysin loogista eksploitaatioelokuvan mittapuulla.) Mutta siis ihan oikeasti, strippareita jotka eivät riisu edes yläosaa? Ja minä kun luulin että vain Lindsay tai Natsku on tämmöinen hienohelma, ei vosukööri jonka tunnetuin nimi kiertää ammatikseen jenkkirealityjä. Eh. Omassa versiossani olisi ollut paljasta pintaa muuallakin kuin sekunnin väläyksinä väli-inserteissä jonkun muun kuin pääosan esittäjien toimesta, ja väkivaltaa enemmän, tai pikemminkin, uskottavana ja sotkuisempana. Tosin sitten ehkä ei olisi saatu George “Mr. Sulu” Takeita mukaan. Muutenkin tämä itsesensuuri on saattanut johtua siitä, että leffalle toivottiin (turhaan) teatterilevitystä, joten eksploitaation sijaan tyylilajiksi valittiin erittäin vähän pikkutuhma komedia.
No olisi edes Bitch Slap -tason sleazyilyä voinut vaatteet päällä olla, nyt oltiin Charlien enkelit/DOA -linjalla, paitsi että silmänruokaa on käsittämättömästi vähemmän ja edes sitä siistittyä väkivaltaa on niin vähän, että lopputulos muistuttaa oikeastaan enemmän DEBSiä (jossa sentään oli tyttöjen välistä kivaa jonnin verran, nyt vain pirnataan häppeliä ja implikoidaan). DEBSistä muistuttaa myös hukattu potentiaali, ja se, ettei leffassa oikeastaan tapahdu yhtään mitään. Huumorikin on vähän sinne päin, ja dialogikaan nyt ei kovin nasevaa ole.
Toisaalta, elokuva riitti jollain käsittämättömällä tavalla kuitenkin viihdyttämään – siis jos odotukset kalibroi VHS-ajan B-komediaan, nimenomaan komediaan eikä eksploitaatioon. Vaikka elokuvassa on jopa roskaelokuvien harrastajan silmissä jokseenkin kaikki pielessä, nousee kokonaisuus silti osa-alueita vahvemmaksi. Kaikesta välittyy kuitenkin vilpitön innostus ja se, että elokuvaa tehtäessä on ollut hauskaa, ja tällä mitäänsanomattomien hajuttomien ja mauttomien tuotteiden aikakaudella se lienee paras kehu jota elokuvalle voi antaa.
Perinteille uskollisesti jatko-osaa pedataan lopputekstien välissä, mutta jo tämän osan julkaisu oli niin pitkäksi venynyt prosessi (teatterikierros peruttiin, mutta videollekaan ei päästetty kuin pitkän odottelun jälkeen, ja ulkomaanlevitykseen vielä pidemmän ajan kuluttua) että eipä taida moista tulla. Valitettavasti. Tarjoudun tosin ilomielin käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi kun tästä tehdään aina niin muodikas “gritty, contemporary re-imagining”.