http://www.imdb.com/title/tt1637688/
Scifi, ja tätä kuvatusta en olekaan käyttänyt sitten The Matrix Revolutionsin:
Kuullessani tästä leffasta ihmettelin, miksi edelleen horistaan Logan’s Runin remakesta, kun luulin että näiden tematiikka olisi jota kuinkin identtinen. Nähtyäni leffan en ihmettele, ohimenevästä samankaltaisuudestaan huolimatta näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ja leffan tason huomioiden uusiotulkinta jopa täysin samasta aiheesta olisi vallan perusteltu.
Perusasetelmaltaan ja juonenkäänteiltään In Time on läpeensä epäuskottava, mutta koko leffa onkin vain tekosyy hieroa itkettävän yksioikoista Occupy Wall Street -manifestia katsojan naamaan naurettavan karkealla metaforalla. Eihän yhteiskunnallisessa scifissä ole mitään vikaa, mutta kun se on tehty miljoona kertaa aiemmin miljoona kertaa paremmin. Hienovaraisuus on sitä paitsi aina toimivampi ratkaisu kuin käännynnäisille saarnaaminen. Lisäksi kortit löydään pöytään aivan liian aikaisin, jo noin viiden minuutin kohdalla (tai no, jo julisteessa jos on koskaan kuullut sanonnan “aika on rahaa”), joten koko loppuleffa on silkkaa saman sanoman jankuttamista.
Jaa miksikö metafora epäonnistuu? No esimerkiki siksi, että yhteiskunnalle, jonka tieteellinen kehitystaso riittää tekemään ihmisestä kuolemattoman ja geenimanipuloimaan ranteeseen digitaalikellon joka mystisesti pysäyttää sydämen nollaan mennessään ja jota voi käyttää maksuvälineenä, aineellisen hyvinvoinnin tuottaminen kaikille kansalaisille olisi täysin triviaali seikka ja äärettömän paljon pienempi rasite kuin meidän maailmassamme. Myöskin elokuvan maailmassa aikaa voidaan “tehdä” loputtomasti; rahaa ei oikein voi, vaikka konstia onkin kokeiltu esmes 1920-luvun Saksassa ja 2000-luvun Zimbabwessa. Niin, ja talousjärjestelmän romahtamista haaveilevilla ei ole ihan realiteetit kohdallaan: maailma, jossa yhteiskuntajärjestys on pettänyt ja universaalin vaihdantavälineen (=raha) puuttuminen on ajanut ihmiset takaisin omavaraistalouteen, ei tosiaankaan muistuta Hobittilaan muuttanutta hippikommuunia, vaan pikemminkin Mad Maxia ja sen piljoonaa halpiskopiota. Tai siis, nykypäivän Somaliaa. Ja myöskin, ihanko oikeasti muka kukaan ei olisi pystynyt hakkeroimaan tuota maksumenetelmää ja siten romahduttamaan koko systeemiä jo paljon aikaisemmin? Uskottavuus venyy allegoriassasakin vain tiettyyn pisteeseen asti.
No mutta. Voisihan elokuvalla olla muitakin avuja. Siis voisi. Ellei koehenkilö katso ihka ensimmäistä elokuvaansa, niin umpikliseiset ja sangen epätodenäköiset aasins… anteeksi, juonenkäänteet näkee jo kilometrin päästä. Toki niitä alleviivataan siirappisen ylidramaattisella musiikilla, ja toki melutraama on laskutikulla maksimoitua jotta tunnereaktiot varmasti menisivät oikeaan suuntaan. Dialogikin tökkii siinä määrin, että Lucasin tunarointi warssiprequeleissa vaikuttaa jo silkalta Tarantinolta. Näyttelijätyökin on sinne päin, palkka lienee maksettu kaikille etukäteen. Ja taas on muistettu ylisaturoida kuvaa, slummissa keltaoranssiksi ja kultahammasrannikolla siniseksi.
Ehkä vähemmällä tekopyhällä hurskastelulla ja nuo yllä mainitut virheet korjaamalla tämä olisi ihan kiva Twilight Zone/Outer Limits -episodi, vähän samaan tapaan kuin keväinen Limitless, mutta kokoillan elokuvaan eivät eväät riitä. Ja vaikka punaista lihaa syövä heteromies kärsii melkein mitä vain Amanda Seyfriedin takia, niin tätä ei enää kannata: Amandalle on lätkäisty (epäilyttävästi peruukin oloinen) polkkatukka päähän joka ei sovi daamille, ei sitten alkuunkaan (tosin polkkatukka muutenkaan ei sovi minusta kenellekään, mutta erityisen huonosti Amandalle).
Tosin yhden hämmentävän ihmeen elokuva tarjoilee: Justin Timberlake uskottavana toimintasankarina. Tämän kun olisi heittänyt muutama vuosi sitten niin oolisi ollut niin huono vitsi ettei kukaan olisi edes nauranut. Tosin sitten katsoin taas muistin virkistämiseksi The Expendables 2:n trailerin ja muistin, että ilmiö on mahdollista vain munattomalla 2010-luvulla. Kasarilla ei olisi ollut saumoja edes sidekickiksi tai comic reliefiksi.