Sherlock Holmes (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0988045/
Rikoskomedia, suurennuslasi ylös

Uuden Sherlock Holmesin juliste, jossa oli ukko-Mauser ja savuava Eiffel-torni – jolle taitaa taas tapahtua pahoja asioita – myi elokuvan minulle. Mutta samalla tajusin, että minunhan on nähtävä avausosa ennen kuin menen katsomaan jatko-osaa. Odotukset eivät sanottavammin olleet korkealla, koska joskus muinoin lukemani pari Sherlock-tarinaa eivät olleet kovin tenhoavia, ja telkkarissa paraikaa pyörivä kasariversio on brittiläistä epookkidraamaa puuduttavimmillaan. Toisaalta, modernisointikin on taitolaji, onhan yksi historian epäonnistuneimmista sarjakuvafilmatisoinneista The League of Extraordinary Gentlemen josta (toisin kuin fantastisesta alkuteoksesta) ei missään vaiheessa synny minkäänlaista illuusiota siitä, että se tapahtuisi edes kuvitteellisella 1800-luvulla.

Jos olisin oikein ilkeä, sanoisin, että ohjaaja Guy Ritchie on tehnyt vain yhden elokuvan, vähän samaan tapaan kuin Tim Burtonkin. Vaikka pääosissa olisi Jason Stathamin tai Brad Pittin tapaisia persoonia, menevät pätkät brittiläisistä pikkunilkeistä murjomassa toisiaan murrerikkaan sanailun ohessa minun muistikuvissani auttamatta sekaisin. Mutta kaava kuitenkin toimii kerrasta toiseen, miksi sörkkiä jotain joka ei oo särki, joten ei pitäisi olla yllätys, että Sherlock Holmesin tunnistaa välittömästi Ritchie-elokuvaksi. Ja leimallisesti englantilainen rikoselokuva sopii englantilaisen rikoskirjallisuuden arkkihahmon eloon herättämiseen kuin knalli päähän.

Mikä kuitenkin nostaa homman täysin uusiin sfääreihin, on Robert Downey Jr.:n maaninen sekoilu (etsivänä) itsenään. Oletettavasti Ritchie on (aivan oikein) päätellyt, että typecasting kannattaa hyödyntää, ja hillitsemisen sijasta pikemminkin vain yllyttää. Downeyn Holmes on samaan aikaan sekä ratkiriemukas että säälittävä. Luonnehdinta tarjoaa myös tehokkaan argumentin lopettaa tämänkin voimakaksikon ympärillä iät ja ajat vellonut gay vai ei -keskustelu: läheisriippuvainen ja sosiaalisesti vammainen Holmes onnistuu karkottamaan kaikki naiset läheltään vain avaamalla suunsa, mutta kaikkien pakkomielteidensä keskellä seitsenprosenttista kokaiiniliuosta suoraan pullosta latkiessaan mies ei edes huomaa, että häneltä puuttuisi jotain.

Lisäkehuja pitää vielä antaa siitä, että Jude Law on myös jokseenkin täydellinen tohtori Watson. Jotenkin Law sopii minusta paljon paremmin tämmöiseen jäyhään stiff upper lip -rooliin kuin hurmuriksi. Myös Downeyn ja Law’n keskinäinen kemia toimii, sanailua on ilo katsella. Ja siinä missä suunnilleen jokainen uusi filmatisointi jo aiemmin tunnetusta hahmosta yrittää epätoivoisesti olla “origin movie”, niin tämä kino ui ronskisti vastavirtaan: Holmes ja Watson ovat ratkoneet yhdessä rikoksia jo hyvän aikaa, ja Watson yrittää jo asettua aloilleen morsiamensa kanssa (mitä Sherlock luonnollisesti yrittää sabotoida parhaansa mukaan).

Hämmentävintä kyllä, kerronta ja kuvasto on selkeästi modernia, mutta siitä huolimatta hahmot, dialogi ja tapahtumat tuntuvat sopivan täydellisesti viktoriaanisen ajan Englantiin. On jokseenkin huvittavaa kuunnella Holmes-puristien kurlaaminen liiallisesta modernisoinnista: jo alkuperäisissä tarinoissa mestarietsivämme kuvataan miekkailun ja itämaisten taistelulajien taitajaksi, ja vaikka tarinat ovat Watsonin ”suurelle yleisölle” kirjoittamia, arvatenkin sanitoituja kertomuksia, niin silti niistä käy ilmi, että Holmesin päihteiden käyttö karkaa lapasesta, elämänhallinta on sangen puutteellista, sekä miehellä on monia omituisuuksia ja päähänpinttymiä. Periaatteessa mille tahansa yksityiskohdalle löytyy alkuperäinen lähde, vaikkakin kaikki on vedetty kieli poskella överiksi kolmanteen potenssiin. Ehkä esillepano on siis koomisempi kuin mitä sir Arthur oli tarkoittanut, mutta koska vakavia tulkintoja on tehty jo enemmän kuin laki sallii, niin missä on ongelma, etenkin kun lopputulos on enemmän kuin onnistunut?

Holmesia voikin siis suositella varauksetta kaikille genremieltymyksistä piittaamatta, mikäli humoristinen seikkailuelokuva on edes joskus uponnut.

Niin, ja taas kerran kuuluisa holokaustiteoriani todetaan oikeaksi: pääpahis yrittää teljetä vastustajansa huoneeseen ja kaasuttaa heidät vetysyanidilla

The Three Musketeers 3D (2011)

http://www.imdb.com/title/tt1509767/
Seikkailu, floretti ylös

On olemassa koulukunta, jonka mukaan elokuvan on oltava katarttinen kokemus, täynnä raskassoutuista symboliikkaa, elämää suurempia filosofisia kysymyksiä, ja moniselitteisiä kohtauksia. Toinen koulukunta taas edellyttää dystooppista nihilismiä ja ultraväkivaltaa. Molemman koulukunnan edustajat saavat katatonisen shokin, jos heidät raahaa katsomaan Musketöörien varmaan noin sadannetta inkarnaatiota, joka on, ei enempää eikä vähempää kuin viihdyttävin elokuva pitkään aikaan.

Ei, elokuvalla ei ole mitään piilotettua sanomaa tai tarkoitusta, se on höyhenenkevyttä hattaraa, ja juuri siksi se iskee kaamosmasentuneeseen mieleen kuin miljoona ilmalaivaa. Koska perinteisiä versioita on jo enemmän kuin tarpeeksi, niin formulan tuulettaminen poskettomilla toimintakohtauksilla (mitä totaalisen aliarvostettu The Musketeer jo vähän yritti, mutta niin vain sekin sai aikaan itkupotkuraivareita) tai steampunk-henkisillä keksinnöillä on enemmän kuin tervetullutta. Myös loputtomat postmodernit popkulttuuriviittaukset nykivät suupieliä ylöspäin. Huumorikin on enimmäkseen onnistunutta, tasapainoillen hiuksenhienosti sillä rajalla ettei leffa kuitenkaan lipsu pelkäksi komediaksi.

Vaahto suussa kurlaavilta, 130% kirjalle uskollista versiota odottaneilta puristeilta jää kuitenkin täysin huomaamatta se, että siinä ohella puvustus ja lavastus on autenttisempaa kuin monessa muussa versiossa, ja juonikin pyörii niiden kuningattaren korujen ympärillä, toisin kuin monessa muussa versiossa. Toki hahmojen motivaatiot on käännetty päälaelleen, kuten melkein kaikissa muissakin versioissa (tästä jäljempänä), mutta se menee melkein musketöörielokuvaperinteen kunnioittamisen piikkiin. Hupaisasti elokuva on myös näytelty wanhan ajan seikkailuelokuvien tyyliin, mikä sopii kuvaan kuin sulka hattuun.

Castingkin on osunut nappiin, vähemmän tunnetut musketöörit ovat oivallisia venkuloita, Christoph Waltz kierrättää Hans Landan onnistuneesti Richelieun hahmoon vaikkei saakaan täysin vapaasti irroitella, Mads Mikkelsen julmistelee Rochefortina todella väkevästi, ja vaikka olisi kuinka katu-uskottavaa elitismiä tahansa dissata Milla Jovovichin näyttelijäkykyjä, niin tämän Milady on todellinen täysosuma – muutenkin kuin ulkonäöllisesti. Orlando Bloom muuntautuu onnistuneesti tyypilliselle roolilleen lähes vastakkaiseksi niljakkaaksi Buckinghamin herttuaksi, mikä tuo mieleen Richard III:n ja sen, että ilmeisesti Buckinghamin herttuoilla on aina ollut ns. hyvä pössis. Toisaalta Richard III tuo taas kerran mieleen tämän kuuluisan reduktioteorian, koska Euroopan kartalla tinasotilaita siirtelevän kardinaalin vartiokaarti on taas kumman tutun oloisesti puettu mustaan ja punaiseen, rivit ovat suorassa ja paraatit suosiossa, soihtujen valossa käydään potkimassa ovia sisään…

Koska elokuva on muuten silkkaa silmäkarkkia, annan tällä kerralla jopa anteeksi 3D:n, vaikkei se tuokaan mitään varsinaista lisäarvoa. Enimmäkseen se on huomaamatonta – aitona 3D:nä filmaamisen ansiosta konversion sijaan – mutta varsinkin staattisissa lähikuvissa vaikutelmaa on korostettu jo häiritsevässä määrin.

Harmillisesti vain purejenkit eivät ymmärtäneet tämän päälle laisinkaan (ilmeisesti siksi kun se tapahtuu Europpassa eikä siinä ei ole tarpeeksi Hollywood-tähtiä), eli jatko-osia varten jätetyt runsaslukuiset koukut saatettiin heittää turhaan (mm. Richelieun miekkailutaito). Onneksi mitään päätöstä suuntaan tai toiseen ei kai ole vielä tehty. Ilmeisesti studio on kuitenkin ihan tyytyväinen tuottoihin, selvisihän projekti Euroopan-suosionsa turvin melkein omilleen jo teatterikierroksella (lipputulot 1,5 x budjetti), mihin useimmat elokuvat eivät edes pääse. Osassa maista tämä ei ole vieläkään sitä paitsi edes avannut, ja DVD/televisio/VOD-levitys joka tapauksessa vääntää luvut kyllä vielä reilusti plussan puolelle, mutta riittääkö se vihreän valon näyttämiseen jatko-osalle? Toivottavasti kyllä.

Oletteko muuten koskaan tulleet ajatelleeksi, ketkä (kirjan) alkuperäisessä tarinassa todella ovat pahiksia?

Mikäli muistini ei täysin petä (kuitenkin pettää), niin Miladyhan on saanut murhaajan poltinmerkin täysin syyttömänä. Hänet on lapsena pakotettu luostariin, josta hän 14-vuotiaana ”karkaa” papin ”avustuksella” (taatusti hurskaan kirkonmiehen tarkoitusperiä ei tarvinne arvailla). Papin veli, pyöveli, on kuitenkin varma siitä, että Milady on vietellyt hänen veljensä, ja vaikka tuomioistuinkin on (1600-luvulle poikkeuksellisen edistyksellisesti) ymmärtänyt, mistä on ollut kyse, ja todennut Miladyn syyttömäksi, pyöveli käyttää oman käden oikeutta merkitäkseen hänet. Luonnollisesti Athosta (ja myöhemmin d’Artagnania) ei kiinnosta kuunnella tällaista tarinaa, vaan kysymättäkin hänelle on ”selvää”, mistä merkki on peräisin.

Pikakelataanpa tarinan nykyhetkeen. Kirjassahan kuningatarhan on oikeasti petturi ja paitsi pitää salasuhdetta yllä, hyväksyy sen, että Buckingham lietsoo protestanttien kapinaa. Richelieu ja hänen asioillaan toimiva Miladyhan pikemminkin yrittävät suojella Ranskaa! Käsittämättömän loogisen aivopierun säestämänä nohevat musketöörit päättävät sitten suojella kuningatarta (ja Buckinghamia). OK, ovathan he vannoneet uskollisuutta nimenomaan kruunulle, eivät Ranskalle (musketöörithän olivat kuninkaan oma henkivartiokaarti), mutta olikos tuo nyt ihan kuninkaan edunkaan mukaista?

Kaikki luonnollisesti huipentuu, kun (anti)sankarimme itse “tuomitsevat” Miladyn kuolemaan farssimaisessa näytösoikeudenkäynnissä – ellei Milady olisi tappanut Constancea (joka naiiviudestaan huolimatta oli myös syyllistynyt maanpetokseen auttamalla musketöörejä), Milady olisi joka tapauksessa pitänyt vaientaa kiusallisena todistajana, mutta onneksi nyt löytyi kätevä tekosyy. Sopivasti pyöveliksikin järjestyy sama kaveri joka jo aiemmin oli käytellyt poltinrautaa turhan innokkaasti.

Eipä ihme, että elokuvaversioilla on tarve ainakin jättää Mildayn tausta huomiotta tai sitten keksiä kokonaan omia juttujaan. Myös Richelieun hahmo on usein käännetty päälaelleen ja laitettu juonittelemaan Ranskaa vastaan, jottei katsoja turhaan joutuisi suorittamaan moraalista pohdintaa.

Sekin, miksi musketöörien sukset menevät alun perinkin ristiin Richelieun kanssa, onnistutaan lähes poikkeuksetta kääntämään heidän edukseen – pahan kardinaalisedän vartijat yrittävät silkkaa ilkeyttään estää heitä hauskasta poikamaisesta kisailusta, vaikka (usein kuolemaan johtaneet) kaksintaistelut olikin jo tuolloin (hyvästä syystä) lailla kielletty…

Kokonaan oma lukunsa on sitten se, että kaikki neljä musketööriä olivat kyllä olleet todellisia henkilöitä, mutta Dumas keksi heille täysin omat seikkailunsa d’Artagnanin muistelmien perusteella. “Based on a true story”, on sitä osattu jo silloinkin.

Conan the Barbarian 3D (2011)

http://www.imdb.com/title/tt0816462/
Barbaari, peukalo ylös

Kreikaksi kommunikoimaton kimmerialainen kolmedee (kaksituhattayksitoista) kolisi kertakatsomalla kohtalaisen kivasti. Katsojakato kinemateekeissä kummastuttaa, käsiteltävässä kuvassa kuitenkaan kummempaa kitisemistä; kökömpiäkin kuvia kinoon köyrätään kauheasti, kummasti keräävät kansansuosiotakin. Kuittailee kivasti kinemaattiselle kantaisälleen, kuten kolmikymmenluvun kirjoillekin, kuvasarjojenkin keksintöjä käytetään. Korrektiuskin kurissa. Kalmaa ja karskia kurmotusta kiitettävästi, kuumista kissoista kikki kostuu. Kekseliäitä kaulankatkaisukonstejakin kasarin kunniaksi, kuten korneja kommenttejakin. Kärsäeläinten kannattelemasta kaljuunasta komeat kiitokset.

Kamera kylläkin koikkelehtii kaatumatautisesti kurmotuskohtauksia kolhien, kuuloaistimuksetkaan kovin konsertilta kuulosta. Kompuutterikrafiigoidenkin konteksti kyseenalainen. Kaikkea kakkaahan kuvasta kaivelee, kuitenkin kokonaisuus käsittämättömästi komeampi kuin kappaleet keskenään. Kaipaisinkin kernaammin kehitettyä, kohennettua kakkososaa, kuin kolmikymmenvuotista kadotusta. Kulahtanut kolmedee-konversio kylläkin kammottavinta katsomaani.

Kyllästyittekö k:n käyttämiseen? Kas kummaa. Kaikenkarvaista kööriä kirjoituksiani kyttäileekin kyberavaruudessa.

Selkokielellä, vaikka kaikki sitä haukkuvatkin ihan vain siksi kun muutkin, niin uusi Conan on oikeasti ihan kiva fantasiamättö ja huomattavasti parempi kuin osiensa summa. (Leffa, jossa 2011 uskalletaan karjaista ”Woman! Mead!” ei voi olla läpeensä huono.) Jason Momoan esittämä barbaari on kertaluokkaa uskottavamman ja kirjalliselle esikuvalleen uskollisemman oloinen kuin Iso-Arska, tosin juoneen on ollut taas kerran pakko tunkea se kotikylän tuho.

Tosin huonomminkin voisi olla: leffaoikeuksia ilmeisesti tekijänoikeuslakiin perustumattomasti (USA:ssa oikeudet raukesivat rekisteröinnin puutteeseen jo 60-luvulla, ja muualla maailmassa viimeistään 2006 kun Howardin päätöksestä tuulettaa ajatuksiaan .380 Colt Automaticilla tuli kuluneeksi 70 vuotta, periaatteessa siis kuka tahansa saisi tehdä ”Robert E. Howard’s Conan” leffan koska vain Conan-logo ja tuotemerkki ovat enää tekijänoikeuden alaisia) hallinnoiva Paradox Entertainment halusi tehdä tarinan, jossa aina niin muodikkaat ihmissudet ovat syöneet lähes kaikki cimmerialaiset ja uhkaavat jo koko Hyborean mannerta, ellei The Chosen One (arvatkaa kuka) toteuta muinaista profetiaa (syvä, masentunut huokaus). Rahat eivät (onneksi) riittäneet vision toteuttamiseen, ja tuotantoyhtiö Millennium Filmsin tultua kuvioihin lähtökohdaksi muuttui 1:1 remake Ahnuldin versiosta. Levittäjä Lionsgatella joku arveli (oikein), että yleisö on kyllästynyt remakeihin ja esituotannon loppuvaiheessa vaihtoi käsikirjoittajan vääntämään tarinaa uuteen uskoon budjetin sallimissa rajoissa, sekä lisäämään mahdollisimman paljon viittauksia kirjoihin ja sarjakuviin sen 1982-leffan lisäksi. Tosin käsittämättömänä mokana markkinointibudjetti oli tuotantokuluihin nähden olematon (olisi voinut käyttää siihen edes sen 3D-konversioon hukatun rahan), ja edes elokuvakriitikoita ei saatu uskomaan että kyseessä ei ollut suora remake, joten pätkä floppasi suhteellisen rankasti kaikkialla muualla paitsi Venäjällä (?!). Sääli, koska puheissa olisi ollut jatko-osissa käyttää Howardin alkuperäistarinoita materiaalina lakisääteisen kostojuonen sijaan.

STOP PRESS: Itkuparkugeneraattorien käymiseen ylikierroksilla lienee se, että ihmiset vertaavat tätä Ahnuld-Conaniin, joka on fantasiaelokuvan klassikko, vaikka onkin (muutamaa tutunoloista nimeä lukuun ottamatta) Robert E. Howardin tarinoiden adaptaation sijaan peittelemätön tutkielma nietzscheläisestä filosofiasta (tosin pätkän henki on autenttinen ja etenkin sen herättämät fiilikset ovat samoja, joita kirjoja lukiessaankin tuntee, eli sikäli ollaan asian ytimessä). Ja juuri tässä vertailussa uusio-Conan ei kestä, mutta jos siihen suhtautuu neutraalisti fantasialeffana joka sattuu kertomaan kirjojen Conanista, eikä Milius-version remakena, saattaakin yllättyä iloisesti. Mikäli ei siis kuulu koulukuntaan joka nillittää barbaarimme silmien väristä.

Battlestar Galactica: The Plan (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1286130/
Clip show, robopeukalo alas

Mitä ihmettä? Galactica-fanille tarjoillaan lisää huumetta vieroitusoireisiin, mutta DVD jää silti lojumaan vuodeksi katsottavien pinoon? Mistä on oikein kyse?

No siitä, että elin miltei kaksi vuotta itsepetoksessa. Hiljalleen valjennut totuus kun on, että neloskauden loppupuoli oli aivan käsittämätöntä paskaa ja finaali sen huipentuma. Miten on mahdollista tuhota siihen asti kaikkien aikojen parhaan scifi-sarjan laatu tällä tavoin? No siten, että oikeastihan tekijätiimillä ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa, muuta kuin että sarja piti lopettaa sankareiden tupsahtamiseen muinaiselle Maapallolle. Siinä vaiheessa kun oli maalattu itsensä nurkkaan kesken sarjan keksityn Viiden kanssa, päätettiin ilmeisesti lyödä läskiksi ja alkaa kieriskelemään sillä maalatulla lattialla. No, on se silti historian toiseksi paras scifi-sarja – heti Babylon 5:n jälkeen. Mikä Suurten Muinaisten kirous oikein estää sen ylittämisen? (Vastaan itse kysymykseen: tv-kanavien haluttomuus sitoutua scifiin pidemmäksi kuin yhden kauden ajaksi.)

Mitä itse The Planiin tulee, niin kyseessähän on “clip show”, jota ei olisi nykymuodossaan edes olemassa, ellei vielä neloskauden loppupuolen lukemattomien retconnausten ja ylläpripyllärienkin jälkeen olisi ollut tarvetta retconnata koko sarjan alkupuoli sopimaan jälkikäteen keksittyyn loppuun. Senpä takia The Plan sisältääkin melkein puolet uutta materiaalia. Tosin mitään yhtenäistä tarinan kaarta ei päässe syntymään, vaan käsissä on sarja huterasti yhteenliimattuja kohtauksia joista sarjaa näkemätön (tai nähnytkään) ei tajua yhtään mitään, koska kaiken tämän olisi pitänyt sisältyä jo itse sarjaan, mikäli vain se olisi alusta alkaen viitsitty suunnitella kunnolla. Ja kaikesta huolimatta tämäkin tekele vain jättää jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastaa, sivuuttaen lisäksi kokonaan monta monituista sarjassa avoimeksi jäänyttä juttua joita olisi voinut valaista lisää. Sikäli sääli, että kautta linjan vahva näyttelijätyö on haaskattu tällaiseen räpellykseen.

Lisätäkseen loukkausta satuttamiseen (näin anglismeilla operoidaksemme) The Plan ei sisältynyt edes The Complete Series -bokseihin (ei sikäli että moista enää ostaisin, koska sarja on jo sekä importteina että Nordic bokseina), koska niihin piti saada kiireellä Caprican pilotti. Pikkulinnut tosin lauloivat, että Caprican ykköskauden jaksot olivat siihen(kin) verrattuna silkkaa kuraa, ja vain finaali tavoitti pilotin tason, mutta liian myöhään koska sarja ehti jo saada kirveestä ennen sitä. Enpä taida vaivutua siis katsomaan (lue: lataamaan).

Seuraavaksi rahoja näköjään kalastellaan backdoor-pilotilla ensimmäiseen cylon-sotaan sijoittuvalle sarjalle Blood & Chrome. Olisin innoissani, ellei neloskauden nolo lopetus vieläkin kirvelisi. Mutta turhaan minä tutkainta vastaan potkin, kuitenkin olen piraattisatamassa kärkkymässä torrenttia heti lähetyspäivänä. Liha on heikko.

Clash of the Titans (2010)

http://www.imdb.com/title/tt0800320/
Fantasia, peukalo alas aina manalaan asti

Jos ei Kreikan mytologiasta saada irti kuin tämmöinen haiseva läjä niin ei pitäisi edes yrittää. Olympos-kohtaukset ovat silkkaa campia, ja huonoa sellaista. Originaalia en muista (varmaan on tullut katsottua pikkupoikana), mutta ei niiden möllienkään olisi noin suoraa tribuuttia tarvinnut olla että animaatio nykii eikä näytä aidolta – ai eikö se ollutkaan tahallista?

Lisäksi tulee mieleen se, että Peter Jacksonhan aikanaan vitsaili, että Kuninkaan paluusta ei voida käyttää kahta tuntia siihen kun Frodo ja Sam kävelevät Mordorin halki, no tämän leffan tekijöiden mielestä olisi selkeästi voitu, koska suurimman osan ajasta (siltä se ainakin tuntui) sekalainen sankarijoukko kera maailman ärsyttävimpien comic reliefien taapertaa valkokankaan halki. Hillittömän tylsyyden keskellä – niitä monsteritaisteluita lukuunottamatta – ei joko tapahdu mitään tai sitten horistaan reploja paperista.

Noin muutoin käsikirjoitus on käsittämätöntä namedroppailua, joka avautuu vain Kreikan mytologiaa enemmän tunteville, jotka sitten itkevät verta kun materiaali on raiskattu ja jätetty potentiaali hyödyntämättä. Sam Worthington näköjään möllöttää roolin läpi samalla yhdellä ilmeellä kuin T4:n ja trailerien perusteella Avatarin, jotenkin tulee elävästi mieleen John Cenan “suoritus” The Marinessa. Ainoa syy katsoa loppuun asti oli Gemma Artetonin (kovassa nosteessa kun kahden kesäleffan naispääosassa) Io.

Jaa niin, 3D:tä ei ollut lentokoneessa katsottuna tarjolla, mutta selkeästi erottui nolosti ne itsetarkoituksellisesti korostetut kohtaukset, joihin sitä oli valmiissa tuotoksessa todennäköisimmin ripoteltu. Soundtrack oli kyllä ihan kiva Hans Zimmer -pastissi. Ja mitämitä, ei saatu edes Kraken/Andromeda tentacle rapea? (hoh hoijaa viikinkkistä menoa, Cetus olisi kylläkin kreikkalaistarujen merihirviö, mutta eipä sillä enää ole mitään väliä, niin ja djinnejäkin persialaistaruista, joo tiedän että kasariversiokin sotki mytologioita mutta silti…)

Ja tätä pitäisi sitten kärsiä ihan trilogian mitalla? Haistakaa nyt jo…

The A-Team (2010)

http://www.imdb.com/title/tt0429493/
Toimintakomedia, peukalo ylös

Olin jo valmistautunut Liam Neeson -antipatiassani teilaamaan tämän täysin. Tekosyy, koska “lapsuusmuistoni raiskattiin” -kortin pelaaminen ei olisi onnistunut, sillä kasarilla ei Viihdekanava/PT V näkynyt läheskään joka talossa, enkä muista tätä peruskanaviltakaan tulleen (ennen kuin vuosituhannen vaihteessa sitten TVTV!, nykyinen Subi, alkoi pyörittää uusintoja).

Hittolainen, tämähän yllätti positiivisesti, sillä tämä on wanhan liiton äijjäilyelokuva josta tulee melkein kasariäksön mieleen. Pääsääntöisesti toiminta on PG-13-luokitus huomioiden onnistunutta ja vitsitkin hauskoja. Erityisesti nauratti BA:n rystysiin tatuoidut “PITY” ja “FOOL”. Onelinereitäkin heitellään. Salaliittojuoni melkein kompastuu itseensä, mutta menköön. Castauskin on onnistunutta – oikeasti, World of Warcraftin mainoksista nykyään paremmin tunnetun Mr. T:n läsnäolo olisi tehnyt tästä silkkaa campia.

Jatkoa odotellessa. TV:ssä vaiko elokuvina?

Apropoo, mikä “A-Team”? Toki se on ollut silloin kasarilla vetävä nimi, mutta kun USA:n armeijan erikoisjoukkojen peruspalikka “A-Team” on 12 miehen ryhmä. Toki 12 päähenkilöä olisi vähän liikaa, niin tv-sarjaan kuin elokuvaan. Entä mitä tämä sekoilu ranger-rykmentistä? Onhan ranger-koulutus käytännössä edellytys “vihreisiin baretteihn” pyrkimiselle, mutta rangereita ei käytetä tuontyyppisissä operaatioissa kuin mistä elokuva alkaa, ja poppoon paraatiunivormutkin ovat kyllä nimenomaan erikoisjoukkojen hihamerkeillä (baretin kokardi viittaa 7. erikoisosastoon). Mutta sitten itse pihviin: ennen karkuteille joutumistaan pojat olisivat taustatarinassa sopineet pikemminkin Delta Forcen operaattoreiksi, neljän sotilaan ihmekeikkoja heittävä tiimi sopisi tuohon harvinaisen löyhäorganisaatioiseen yksikköön paljon paremmin, ja sen verran TJ0:lta meno kasarmilla vaikutti leffan perusteella, että tuskin muilta kuin Deltalta moista suvaittaisiin.

Star Trek (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0796366/
Scifi, peukalo ylöspäin

  • Jos et ole koskaan pitänyt Trekistä, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos Trek ei ole lainkaan hetkauttanut tai ei ole tuttu laisinkaan, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos olet satunnaisesti katsonut Trekkiä ja pitänyt siitä, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos olet “casual fan”, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos otsa kurtussa revit vulkaanikorviasi koska juuri lukemassasi K/S-slashissa oli klingoninkielisessä limerikissä ilmiselvä kielioppivirhe, kannattanee pysyä kellarissa.

Ennustan, että noin viikon kuluessa jälkimmäinen ryhmä kehittää tälle lyhenteen “STINO” (Star Trek In Name Only) ja on sitä mieltä että koko muu maailma on väärässä pitäessään tästä (vrt. uusi Galactica). Lopputuloksena leffasta tulee whinetyksestä huolimatta tuottoisin Trek koskaan ja jatko-osissa tekijöiden kuittailuna valittajille yhden sivuhenkilön nimeksi tulee Stina.

Siitäkin huolimatta, että ohjaaja JJ Abrams ja käsikirjoittajat taipuvat miljoonalle mutkalle koettaessaan sovittaa tarinan jatkoksi aiemmille osille: vanhat osat ovat tapahtuneet, mutta koska nyt palataan ajassa taaksepäin ja muutetaan historiaa, niin ne jäävät elämään rinnakkaisessa maailmankaikkeudessa, joka jää ennalleen. Vanhaa fania hykerryttää sisäpiirivitsien määrä, mutta ne tuodaan esille niin että ummikkoakin naurattaa. Muutenkin universumi on täynnä herkullisia detaljeja ja disainia, kuten stilettityyliin teränsä kahvasta esiin pompauttava katana. Itse iso E, NCC-1701:kin on sopiva yhdistelmä vanhaa ja uutta.

Uusi Trek tuo saagan komeasti nykyaikaan joka suhteessa, etenkin wanhan gurun Ben Burttin luoma äänimaisema on huikaiseva, varsinkin poimuajoon siirtymisen äänitehosteessa oli potkua. Näyttelijätyötä pitää myös kehua: kaikki pääroolien esittäjät istuvat rooleihinsa luontevasti, ja tekevät samalla tutuista hahmoista sekä tunnistettavia että kuitenkin omannäköisiään. Elokuva on harvinaisen toimiva paketti toimintaa, draamaa, jännitystä ja huumoria. Leffa kohoaa kevyesti parhaaksi Trekiksi koskaan.

Mutta myöntää pitää, jäljellä ei ole juurikaan vanhaa Trekkiä, jossa viikon kurttuotsa aiheuttaa ongelman, joka ratkeaa pajattamalla viiden pennin keittiöfilosofiaa ja lopulta pitämällä varttitunnin luento höpöniittihärpättimen värähtelytaajuuksista. Tässä vaiheessa tosi suippokorva piiloutuu “älyllinen scifi” -kyltin taakse, unohtaen että ei älyllinen tarkoita välttämättä teennäistä ja kaavamaista. Kun samaa kaavaa toistettiin miltei 40 vuoden, viiden sarjan, yhden animaatiosarjan ja 10 elokuvan ajan niin vaikka keitoksessa oli maukkaitakin sattumia niin se alkoi jo vähän väljähtyä. Niinpä piristysruiske on enemmän kuin tervetullut, vaikka se tarkoittaisikin reboottausta. Trekin varsinainen sanoma ei kuitenkaan ollut osin budjetin ja 60-luvun tehostetekniikan sanelemissa kehyksissä, vaan optimismissa, uskossa sekä ihmiseen että teknologiseen kehitykseen, ja kylmän sodan aikakaudelle käsittämättömän radikaalissa ideassa siinä, että tähtialuksen komentosillalla hääri eri kansallisuuksia, rotuja, lajeja ja sukupuolia tasa-arvoisina keskenään.

Miinusta pitää antaa parista kohdasta: musiikki on liian “hätäistä” ja tuntuu pikemminkin koko perheen seikkailuelokuvaan suunnitellulta. Klassiset teemat on miksattu lähes tunnistamattomiksi, lopussa sentään tuttu “Space, the final frontier…” pidetään ennallaan ja lopputekstejä ryydittävä klassinen alkuteemakin on tunnistettavissa. Toiseksi, johtuen siitä, että Simon Peggilla oli kiire filmata roolinsa Scottyna, ei hahmolle ole keksitty juurikaan järkevää tekemistä vaan hän toimii lähinnä comic reliefinä. Niin, ja kun Kirk käy katsomassa Enterprisen rakennustyömaata, niin olisi siinä voitu näyttää vaikka se ekan teaserin komea kamera-ajo hitsareista valtavaa alusta kasaamassa. Isoin miinus liittyy vaivaannuttavaan kohtaukseen James T. Kirkin lapsuudesta, jossa tämä romuttaa 300 vuotta vanhan Corveten Beastie Boysin tahtiin, joka lienee vain fanserviceä trekkieinä tunnetulle bändille itselleen. Kohtaus ei edistä juonta, eikä varsinaisesti rakenna Kirkin luonnekuvaa (koska vähän ajan päästä seuraava baarikohtaus tekee sen miljoona kertaa paremmin), joten se on nykyisellään täysin käsittämätön.

Jatkoa odotellessa. Romuluslainen pääpahishan pisti klingoneita nekkuun, niin jospa seuraavan osan juonena olisi, että Federaation pitää estää sota romulaanien ja kostonhaluisten klingonien välillä? (Toki leffa pitäisi aloittaa tuolla massataistelulla, a la Star Trek: The Motion Picture.) Ja kun elokuvasta tulee kassamagneetti, niin jatkohan on vielä ainakin muutaman leffan ajan elokuvia, mutta kenties sarjassa sitten olisi uusi kööri ja tämä nykyinen tekisi cameoita (pl. ne näyttelijät, joiden valkokangasura ei tämänkään myötä lähtisi tarpeeksi voimakkaaseen nousukiitoon)?

tl;dr: Set course to the nearest movie theatre. Maximum warp.

PS. Tekstityksen translitteroinnistä pitää valittaa: olen edelleen sitä mieltä, että Enterprisen aseupseerina toimii Pavel Tšehov vaikka se englanniksi kuinka kirjoitettaisiin Chekov.

Battlestar Galactica (2003-2009): finaalijakson ruodinta ja retrospektiivi sarjaan

http://www.imdb.com/title/tt0314979/ (minisarja)
http://www.imdb.com/title/tt0407362/ (sarja)
http://www.imdb.com/title/tt0991178/ (tv-elokuva Razor)
http://www.imdb.com/title/tt1286130/ (tulossa oleva tv-elokuva The Plan)
Uskonto, kulttipeukalo taivaisiin. Äkkiväärästä finaalista huolimatta

“Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu.”
–Saarnaaja 1:9

Seuraavassa en edes yritä teeskennellä, että kirjoittaisin tätä muille kuin sarjaa jo katsoneille. Loppuakin on mahdotonta kommentoida spoilaamatta, eli jos et halua tietää mitä finaalissa tapahtuu, stop tähän.

Aluksi kommentit verisen sisällissodan fanisivuilla käynnistäneestä finaalijaksosta.

Satuin olemaan matkoilla, kun finaali ilmaantui vajaa tunti loppumisestaan kaikkiin itseään kunnioittaviin vertaisverkkoihin, joten jouduin lukemaan synopsiksen battlestarwikistä. Pelkkänä tekstinä se vaikutti tahalliselta kikkailulta ja aivopiereskelyltä. Tuntui, että AIVAN liian monta asiaa jätettiin täysin avoimeksi tai arvailun varaan ja WTF-sekoiluksi, ja en jaksanut sitä, että Von Däniken-hörhöily tuotiin sitten tähän uuteenkin inkarnaatioon. Sarjan päätöksenä teksti tuntui suunnilleen samalta, kuin jos heräisin Adriana Liman ja Angelina Jolien välistä mutta nämä alkaisivat heti kommentoida “katkaravusta”…

Katsottuna tuo olikin sittenkin vaikuttava & liikuttava, ja tein 180 asteen käännöksen nopeammin kuin laivasto-osastot lautapeli Harpoonin PC-inkarnaatiossa. Vaikkei finaali ole likimainkaan sitä mitä toivoin, vaikka ihan liikaa asioita jätetään arvailun varaan tai kokonaan selittämättä, vaikkei 4.5 siisoni enää lopussa edennytkään enää niin sujuvasti kun vastausten sijasta vain “pohjustettiin” vielä viimeistä edellisessä jaksossa, niin siitä huolimatta Babylon 5 on viimein kohdannut voittajansa.

Oikeastaan ihme, että homma saatiin kunnialla loppuun. Kaikki varmaan muistavat Warnerin jatkaako-vaiko-eikö sekoilut B5:n kanssa, ja meille niin kovin rakkaan 20th Century Foxin harrastaman sarjateurastuksen (Space: Above and Beyondin annettiin elää peräti yksi kausi, Fireflyltä vetäistiin töpseli ennen puolikastakaan kautta). Loppumattomiin jatkunutta Stargåtea ja sen (valitettavasti) edelleen hengittäviä spinoffeja taas ei tunnu pysäyttävän mikään…

Takaisin itse aiheeseen, ainoa isompi rutkutus on enää oikeastaan se, että kuinka äkkiä ja hyväuskoisesti kansa suostuu Leen vatipäiseen “takaisin luontoon” -ideaan. Tai no, Ruthless Reviewiä vapaasti varioidakseni, niin vaalikarjalle tulee “yksinkertaisesta elämästä” niin helposti mieleen Pieni talo preerialla vaikka todellisuus on pikemminkin Salute of the Juggerista. Ottaen huomioon, että juuri kukaan ei tiedä mitään planeetan eläimistöstä, kasveista, ilmastosta, taudeista, jne. niin realistinen oletus on että ilman teknologiaa ja lääkkeitä noin 90% siirtokuntalaisista ja cyloneista kuolee ensimmäisen vuoden aikana, elleivät ole olleet sitä ennen tarpeeksi fiksuja liittyäkseen alkuasukasheimoihin joilla on edes joku roti asioista (tulee kiire opettaa kieli ja selvittää asiat…)

Mutjoo. Englanti olikin siis vain “dubbausta”, samoin nimet yms. ja esineiden samankaltaisuus selittyy joko “alitajuisuudella” tai ihan sillä, että esineet joiden muodon on sanellut käyttötarkoitus näyttävät vielä vuosikymmenienkin kuluttua järkevämmiltä kuin keksimällä keksityt “jännän” näköiset “avaruusajan” jutut jotka ovat campia jo muutaman vuoden päästä. (Sivistin muuten itseäni – tässä lähes ylikäytetty All Along The Watchtowerhan oli jo Watchmenin sarjakuvaversiossa, eli plagioiko RDM itse asiassa tätä eikä Snyder RDM:ää?) Täydet pisteet kuitenkin lopun kollaasista japanilaisine “skinjobeineen”. All of this has happened before and will happen again.

Itse asiassa, ei se “mitokondria-Eevakaan” häiritse – sehän näppärästi selittää, miksi fossiililöydöissä Homo sapiens idaltu (alkuasukkaat) vaihtuvat epäilyttävän nopeasti Homo sapiens sapiensiin (eli siis ihmis-cylon-hybrideihin). Tosin siitä olen eri mieltä Baltarin kanssa, että mahdollisuus sille, että edes samasta DNA:sta kehittyisi kahdella eri planeetalla sattumalta keskenään risteytymiskelpoiset elämänmuodot ei ole astronomisen pieni vaan täysi mahdottomuus. Vaikka lopputulos olisi toiminnallisesti ja ulkonäöllisesti täysin identtinen, niin saman planeetan limasienenkin DNA muistuttaisi enemmän ihmisen vastaavaa kuin toisen planeetan “ihmisen”. Ainoa selitys lienee, että se-jonka-nimeä-ei-pidä-mainita joko yksin tai yhdessä Kobolin Valtiaiden kanssa (keitä he olivatkaan) abduktoivat luolamiehiä jotka pikasivistivät, ja reisillehän se meni (Päänsisäisten Baltarin ja Kutosen dialogihan aivan lopussa vihjaa, miksi Kobol tuhoutui – 13. siirtokunnan lähtö sieltä ei sitten tapahtunutkaan niin rauhanomaisesti? Selittää myös näppärästi sen, miksi Viisi osasivat mennä suoraan siirtokuntiin Kobolin sijasta.).

Apropoo, ScFi.comin foorumilla joku esitti tämän aprillipilana, mutta entäs jos BSG olikin oikeasti Star Trekin esihistoriaa? Kobolin Valtiaat olivat ST:TOS:n Preservereitä (ja sitten aletaan väittelemään olivatko TNG:n jakson The Chase oliot Preservereitä, kappas kummaa, joku ihmeen RDM joka sen käsikirjoitti on ainakin tätä mieltä). Tai jos Valtiaat olivat ihmisiä, niin sitten ainakin se taho, joka istutti geneettisesti identtiset ihmiset Kobolille oli Preserverit. “Jumala” (hän-jonka-nimeä-ei-pidä-lausuman, joka oli mahdollisesti myös se kateellinen 13. Kobolin valtias) ja hänen “enkelinsä” paranormaaleine kykyineen taas selittyvätkin kätevästi Q Continuumilla…

Mutta itse asiassa, muinaiseen Maahan saapuminenhan on suoraan alkuperäisen sarjan johdannosta. There are those who believe that life here began out there, far across the universe, with tribes of humans who may have been the ancestors of the Aztecs, or the Mayans, or the Egyptians, who may have been the architects of the great pyramids and the lost civilizations of Atlantis and Lemuria.

Mutta mutta. Siirtokunnissahan oli vielä henkiinjääneitä vastarintaa tekeviä ihmisiä, kun cylonit päättivätkin jättää ne. Ja New Capricallekin jäi jumiin ihmisiä. Ei tilaa spinoffeille vai? Mites se alkuspiikki jatkuikaan? Some believe that there may yet be brothers of Man, who even now fight to survive somewhere beyond the heavens…

Sitten itse asiaan, eli koko sarjan retrospektiiviseen arviointiin.

BSG:n suurin ongelma oli lopulta, että siinä oli vedetty vain muutama “suuri linja” etukäteen, ja liian paljon keksittiin lennossa. “Suuria linjoja” taisi lopulta olla oikeastaan vain Maan löytyminen kaukana menneisyydessä, ihmiskunnan periytyminen homo sapiensin, siirtokuntalaisten ja cylonien hybrideistä, ja päänsisäisten näkyjen ja “ihmeiden” selittäminen jotta “the one whose name may not be spoken”, joka ei pidä myöskään siitä että häntä kutsutaan Jumalaksi tai jumalaksi, järjesti kaiken “enkeliensä” kautta. Lopuista oli ehkä hataria suunnitelmia, joita sitten venkslattiin ees taas.

Oikeastaan siinä vaiheessa RDM ja Eick maalasivat itsensä nurkkaan, kun keksivät Viisikon, etenkin näiden taustatarinan. Se paitsi kumosi totaalisesti suuren osan aiemmasta materiaalista (kuten kaksikon väitteen, että 12 cylon-mallia olivat “ihmisten stereotyyppejä” eivätkä perustuneet kehenkään tiettyyn yksilöön), myös muodostui turhan keskeiseksi arvoitukseksi verrattuna kaikkeen muuhun meneillään olevaan juonitteluun.

Ja kyllä, minusta kaksi eri Maata (mitä salaisuutta piti suoranaisesti valehtelemalla haastatteluissa suojella) oli vähän liikaa. Joko tai olisi ollut parempi – että sarja olisi tapahtunut kaukana tulevaisuudessa ja Maa olisi todella nuijittu radioaktiiviseksi soraläjäksi, tai jos haluttiin pysyä menneisyydessä, niin kyllä Kobolin rauniot olisivat riittäneet.

Samaten, pakonomainen tarve keskittyä “salaisuuksiin” tarkoitti, että aivan liikaa “paljastusmateriaalia” tungettiin kahteen jaksoon – No Exit ja Daybreak part 2. Varsinkin No Exitissä Ellenin ja Andersin monologit olivat jo huonon kirjoituksen rajoja hipovia (Daniel-retconnauksesta en edes ala).

Ja sitten ne yksittäisjaksot… toki oli SciFi Channelin painostuksen syy, että niitä edes tehtiin, mutta ei niistä silti olisi tarvinnut useimmista tehdä täysin turhia. Varsinkin Black Market ja Sacrifice tuovat mieleen vanhan Galactican, eivätkä edes millään hyvällä tavalla. Niissä on käsittämätöntä se, kuinka yltäkylläiseksi elämä pakolaisaluksilla kuvataan kaikkiin muihiin jaksoihin verrattuna (lentäjänvarustukseenko kuuluu iltapuku, tai sitten aluksilla oli matkassa kasa disain-vaatteita?) Sitten oli nämä juonikoukut kolmoskaudella jotka eivät johtaneet mihinkään (Hero, Dirty Hands). Tosin yksi poikkeus irtojaksojen joukossa oli: Scar oli irrallisuudestaan huolimatta minusta yksi sarjan kohokohtia (siitä huolimatta/johtuen, että rippaa härskisti tosielämän Punaista paronia aina päähaavaa myöten).

Neloskauden ongelmana oli sitten jo se, että liikaa jahkattiin feikki-Maan löytymistä, kun se oli välttämättä haluttu midseason finaaliin. Samalla cylonien sisällissota käydään suurimaksi osaksi off-screen, ja 4.5 siisoniin jäi aivan liikaa tavaraa, etenkin kapina (joka sinällään on turhaa toistoa 4.0:n kapinasta) joka meni ohi suunnilleen silmänräpäyksessä ja vailla muuta jälkiselvittelyä kuin että osa hahmoista puuttuu (ja vasta yksittäisestä repliikistä Daybreak part 1:ssä käy ilmi, oliko nämä teloitettu vaiko vain pistetty putkaan). Samaten, nyt kun kuitenkin Kobolin Valtiaat, Kobolin tuho, cylonien muutto Maa-1:een, Maa-1:n tuho ja Viiden pako aiotaan käsitellä sarjakuvissa, joista tehdään osa virallista kaanonia, niin ihmetyttää, miksi tätä ei käsitelty sarjassa? The Planinkin olemassaolon syynä on vain se, että kun Viisi keksittiin, niin pitää retconnata koko taustatarina uusiksi.

Joo, ja miksi Baltarin kultti nostettiin juuri ennen finaalia niin näkyvään asemaan, muttei sekään juonikoukku johtanut mihinkään? Olisi luullut, että nyt kun heille jaettiin kerran aseet, niin Baltar olisi tuonut heidät mukanaan Galactican viimeiselle keikalle. Tai olisivat nyt tehneet vielä kerran vielä yhden kapinan.

Joojoo, RDM:n alkuperäinen suunnitelmahan olisi ollut tehdä kaksi kautta matskusta, eli neloskausi olisi päättynyt Maa-1:n löytymiseen ja vitoskaudessa olisi jäänyt enemmän tilaa kapinalle ja avoimien juonikuvioiden sulkemiselle, mutta kun SciFi ei suostunut takaamaan vitoskautta vaan antoi jatkoaikaa vain vuoden kerrallaan, niin RDM tunki kaiken yhteen kauteen vaikka oikeasti olisi pitänyt kyllä karsia materiaalia.

Pakko on kuitenkin miettiä, mikä olisi ollut lopputulos, jos BSG olisi suunniteltu yhtä huolella etukäteen kuin B5, ja jos SciFi olisi sitoutunut edes ykköskauden jälkeen viisivuotissuunnitelmaan. Vastaan itse omaan kysymykseeni: tajuntaa vieläkin enemmän laajentavaa kamaa.

Tässä yhteydessä siteeraan kuitenkin USA:n ilmavoimien silloista esikuntapäällikköä Nathan Twiningia B-52 -pommittajan käyttöönottoseremoniassa 1954: Forget it… Start thinking about the next one, a bigger one, a faster one.

Kun katsoo miten kunkin vuosikymmenen terävintä kärkeä edustavien scifi-sarjojen taso on kehittynyt, niin ei voi muuta kuin odottaa mielenkiinnolla. 60-luvulla oli alkuperäinen Star Trek, 70-luvulla meillä oli UFO, Blake’s 7 ja alkuperäinen Galactica, 80-luvulla meillä oli V ja ST:TNG, 90-luvulla sitten X-Files, Babylon 5 ja Space: Above and Beyond, ja nyt uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä Firefly ja Galactica. (Huomatkaa: Dr. Who, Avaruusasema Alfa, Buck Rogers, DS9-Voyager-ENT ja kaikki Stargåtet jäivät tarkoituksella tapahtumahorisonttini alle, koska ne eivät kehittäneet genreä yhtään mihinkään.)

Mennyttä ei siis pidä haikailla, mutta kohta alkavalta 2010-luvulta odotan eeppistä scifi-sarjaa, joka vie genreä eteenpäin yhtä paljon, kuin mitä vuosikymmenen vaihtuminen on tähänkin asti vienyt, mutta joka toivottavasti on myös paremmin suunniteltu kuin edeltäjänsä ja saa tuotantoyhtiöltään ja esityskanavaltaan paremman tuen kuin mikään aikaisempi.

Valitettavasti en usko, että V:n remaken rahkeet riittävät moiseen, ja RDM:n uusin tuotos Virtuality on Foxin listoilla, mikä kertookin kaiken sen tulevaisuudesta (terkkuja kaikille Terminator: The Sarah Connor Chronicles-faneille). Pölhösti itsensä uudelleennimennyt “SyFy” ohjelmapäällikkönsä Bonnie “vihaan scifiä” Hammerin johdolla ovatkin jo lykänneet Galactican spin-offin Caprican ensi vuoteen ja se on muutenkin massoille suunnattua scifi-liteä johon verrattuna Lostikin on alakulttuuria. Lakkautusuhan alaista Dollhousea en ole tsiigannut, tosin paperilla kuulostaa pahasti Aliasilta Philip K. Dickiltä pöllityltä muistinpyyhintäidealla kera työttömien genrenäyttelijöiden.

Apropoo, voisiko musta hevonen tullakin animaation puolelta? Sielläkin on vuosikymmenittäin otettu huimia edistysaskelia (70-luvulla ST:TAS, 80-luvulla Macross ja Olipa kerran avaruus*, 90-luvulla Neon Genesis Evangelion), mutta 00-luvun edistysaskel taitaa vielä odotuttaa itseään, tai ainakaan en oo moisesta kuullut.

*) Joojoo. Se on “opettaivainen sarja taaperoille”, ja turhan mustavalkoisesti hyviksillä on EU:n lippu kun taas pahiksilla on lippu, univormut, arkkitehtuuri ja alusdesign 3. valtakunnasta… hetkinen, eihän tuo ollutkaan huono juttu Tai no oikeastaan hyvistenkin arkkitehtuuri ja alusdisain on kurkoa, ja monta detaljia on yllättävänkin realistista. Ja loppupuolellaan äityy joka tapauksessa käsittämättömän eeppiseksi saagaksi verrattuna alkupuolen irrallisiin opetusjaksoihin, joissa niissäkin oli häkellyttävän paljon moraalista pohdintaa sekä harmaan sävyjä, etenkin lähtökohta huomioon ottaen.

tl;dr: Kipikipi kaupasta hakemaan kausien 1-3 boksit ja kun se syksyllä ilmestyy, nelonen (tai sitten importtaat Briteistä Season Four ja Final Season -boksit), niin sinutkin saadaan liitettyä kulttiin hetimiten. So say we all!

Death Race (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0452608/
Kaahaus/toiminta, peukalo ylös

Ei pärjää originaalille paitsi tietysti teknisesti, mutta viihdyttää ja tarjoaa kliseistä hupia kuitenkin ainakin yhden, potentiaalisesti useammankin katsomiskerran verran.

Siis haloo. Viekkaudella ja vääryydellä vankilaan joutunut pääpari oli aiheena lypsetty kuiviin jo The Running Manin aikaan. Eikö post-9/11 maailmassa todellakaan voida edes pistää päähenkilöiksi rehellisen härskejä paskiaisia? Entä eikö post-9/11 maailmassa saa antaa pisteitä jalankulkijoiden splättäämisestä vaan pitää eristää ralli sisäradalle ja antaa vain rikollisten ja fasistivartijoiden kuolla? Entä eikö kiintiöafroamerikkalaiselle riitä olla se loppuun asti selviävä comic relief, vaan nyt saman hahmon pitää edustaa myös seksuaalivähemmistöjä? Ja miksi kiinalainen ajaa Porschella, kyllähän se nyt olisi paremmin sopinut Arjalaisveljeskunnan tyyliin? Kyllä, freudilainen symboliikka (jossa autot syöksyvät tunneliin ja voihkivat naiskartturit joutuvat seipäiden, kaiteiden tms. lävistämiksi) on ilmiselvää, samaten elokuva myöntää tahattomasti itsekin oman agendansa: “katsojaluvut nousuun, tarvitaan autoja, räjähdyksiä ja beibejä, mitä väliä, onko järkeä”. Ikävää vain, että originaalin absurdi huumori ja ilkeä asenne tehosivat paremmin kuin miljoona CGI-tehostetta. Statham on kyllä äijjä kahdella, ellei peräti kolmella jiillä mutta originaalissakin oli äijjät David Carradine ja Syltty.

Mutta aseistettujen autojen romurallia on mahdotonta kokonaan ryssiä. Samaten puseron etumuksen hölskymistä kun kulissiautoa keikutetaan. Ja se tykkirekka on kewl. (Päähenkilön vaimoa esittävä Janaya Stephens on muuten niin hot että kiilasi omalle top-100-listalleni samantien.)

PS. Ei muuten ihme että Foortti on menossa konkurssiin, kun Ritari Ässän rebootin lisäksi on raha puhunut tämänkin leffan päätähdeksi uuden Mussen, vieläpä kera teknisten tietojen esittelypuheen.