http://www.imdb.com/title/tt0361748/
Tarantino, peukalo alaspäin
Harvempi ohjaaja on yhtä yksiselitteisesti onnistunut määrittelemään itsensä omaksi genrekseen kuin Quentin Tarantino, vielä harvempi jo toisen elokuvansa myötä. Miehen elokuvat alkavatkin siis jo olla enemmän elokuvia hänen omista elokuvistaan kuin mitään muuta.
Q on nyt mennyt ryssimään genressään pahan kerran. Kunnattomat Paksiaiset ei missään vaiheessa pääse lentoon, vaan junnaa kiitoradalla kävelyvauhtia päin päätyverkkoa. Edes Q:n sinällään naseva dialogi ei riitä yksinään kannattelemaan kaksi ja puolituntista elokuvaa. Koska tyylilajina on – vähemmän yllättäen – musta komedia, niin kukaan ihminen ei jaksa odottaa, kun sketsin punchline tulee vasta puolen tunnin dialogin jälkeen. Monesti oli jo sellainen tunnelma, että “tapahtuuko tässä oikeasti kenties jotain”? Leffassa on joko tunti liikaa pituutta, tai sitten olisi oikeasti pitänyt alkaa lisätä enemmän toimintaa viimeistään toisen luvun loppupuolelta alkaen. Jos käytännössä kaikki toimintakohtaukset mahtuvat jo leffan traileriin, niin ollaan vähän hakoteillä. En tosiaan ymmärrä, kuka jaksaisi katsoa pitkälti yli kolmetuntista originaalileikkausta, jos katsojan nimikirjaimet eivät ole QT.
En voi väittää, etteikö Paksiaiset olisi kuitenkin “ihan hauska” ja ettenkö jossain määrin viihtynyt. Natsit ovat aina instant win, ja hahmogalleria on herkullinen. Etenkin SS-Standartenführer Hans Landa (Christoph Waltz) on hysteerisen hauska ja jo suorastaan klassinen pahis. Siitä huolimatta annan pisteet melkein mieluummin Til Schweigerin esittämälle psykoottiselle, veistään jatkuvasti teroittavalle Hugo Stieglitzille. (Schweiger muuten taitaa kohta päästä jenkkiyleisön tietoisuuteenkin, The Red Baron, Far Cry ja nyt tämä, kaikki vuoden sisällä.) Itse Paksiaisista sensijaan ainoa mieleenjäävä on Brad Pittin mongertava umpijuntti Aldo Raine.
Mutta kun leffa olisi voinut olla niin paljon enemmän kuin vain “ihan kiva”. Käsittämättömän, suorastaan rikollisen paljon potentiaalia jää yksinkertaisesti hyödyntämättä. Miksi tuoda mukaan koko valtakunnanbunkkerin väki ja “Gösse-setä” myös, jos näitä ei käytetä kuin statisteina? Olisin odottanut edes vitsailua Göringin painosta tai ekstravagantista pukeutumisesta, tai sitten postmodernia viittausta jossa Bormann vitsailisi perustavansa sodan jälkeen huoltoaseman. Tai jotain. Ja tosiaan, miksi nimeä myöten korkkarisotaelokuville kunniaa tekevässä teoksessa ei ole kunnon präiskintää? Aina kun näen kriitikon selittävän, että tämä onkin oikeasti vakava elokuva holokaustista joka purkaa juutalaisten puolivuosisataisia traumoja, poistan varmistimen. QT ei ole eläissään tehnyt vakavaa elokuvaa, ja meille Wolfenstein 3D -sukupolven kasvateille Hitler tasonloppuhirviönä ei ole mitään ihmeellistä. Häiriintynyt soundtrack sentään täyttää odotukset.
Apropoo, harrastaako QT elokuvallista itsensäruoskintaa? Lopun teatterikohtauksessa kun yritetään selkeästi tuoda sellainen sanoma, että “eihän tämä nyt ole ihan oikein nauraa sille kun ihmisiä tapetaan” (kun aluksi yleisö nauraa elokuvalle ja sitten oikea yleisö nauraisi kun elokuvayleisö ammuttaan). Katuuko mies nyt kaikkia koskaan tekemiään elokuvia?
No, onneksi seuraava Tarantino-leffa on sitten taas timangia. Kas kun Kill Bill vol. 1 oli kurko, vol. 2 vähän möh, Death Proof taas full of win ja tämä petti odotukset, niin seuraavan vuoro olisi taas kohota korkeuksiin.