Asiattomuuksia elokuvista ja tv-sarjoista
http://www.imdb.com/title/tt0372359/
Musta komediantapainen, peukalo alas
Ei ollut yhtään hauska, edes sen vähää mitä kirja yritti (epäonnistuneesti) olla. Se Virtasen vaimo kyllä oli hysteerinen, kohtuuton ja todellisuudesta irrallaan tässäkin versiossa, mutta ei riittänyt naurattamaan. Kokonaisuutena jäi samanlainen keskeneräinen vaikutelma kuin kirjastakin. Loppukin oli edelleen töksäyttävä ja tyylilajiltaan täysin väärä, kuin eri elokuvasta (kirjasta).
http://www.imdb.com/title/tt0080491/
Eksploitaatiospektaakkeli, harkinnan jälkeen keisari kohottaaa peukalonsa ylös
Mörgh. Mitähän tästä sanoisi. Ison budjetin eksploitaatiota, aina takakannen tekstiä myöten. ”Vain yksi elokuva uskaltaa näyttää kaikki Rooman keisarikunnan perversiot” tjsp. Neurasteeninen ameriikkalainen on varmasti aivan kauhuissaan (iiirgh! rotujen välistä! homoseksuelleja!), kaiken nähnyt eurooppalainen tuijottaa eteensä. Kaksi seksikohtausta erottuu selkeästi päälle liimatuiksi, mutta muuten on vaikea havaita, mitä olisi lisätty jälkikäteen. Toki lihankappaleiden yhteensovittaminen hyökkää päälle joka suunnasta, niin että siihen suorastaan turtuu, mutta aika sekaisin saa olla (suomeksi: minuakin sekaisemmin) jos tätä pornon korvikkeena käyttää. Eksploitaatioperinteen mukaisesti verelläkin läträtään ihan kiitettävästi, joskin ei kovin usein.
Selkeästi otettu se perinteinen linja, että jos on tositarina ja legenda niin kerrotaan legenda – kuva Caligulasta (joka oli kieltämättä oikukas ja täysin epäpätevä keisari, jota hallitseminen ei itse asiassa edes kiinnostanut) täytenä vatipäänä on historiaa kirjoittaneiden vastustajien luoma, ja hänen setänsä ja seuraajansa Claudiuksen kuvaaminen Petelius/Kalliala-sketsistä karanneena muodottomaksi turvonneena vajaamielisenä vammaisena on taas paljon myöhäisemmän ajan legendaa (aikalaisista jopa Claudiuksen vastustajat kuvasivat hänet komeaksi ja älykkääksi, vaikka kärsikin polion seurauksena ontumisesta ja tapasi hermostuessaan änkyttää). Näyttelijätyö roolit huomioiden on sinällään kohdallaan, tosin tämän jälkeen ei ihmekään että nimiroolissa mulkoilleelle Malcom McDowellille alkoi enää olla tarjolla lähinnä psykoottisen pahiksen rooleja (Blue Thunder, Moon 44, Star Trek Generations, Tank Girl, Wing Commander 4:n välivideot, jne.). Peter O’Toolen käriseminen vanhana keisari Tiberiuksena jäi myös mieleen.
Ai niin, oliko leffalla joku pointtikin eksploitaation lisäksi? Kait siinä oli sitä kaksinaismoralismin kritiikkiä, että pikkupoikien hyväksikäyttäjien mielestä (maan tapa tuolloin) aikuista sisartaan himoitseva keisari oli hirrrrveä bärvå. Ja kuinka samaisten pedosetien mielestä tasavallan aikaan oltiin niiiiiin kunniallisia ja siveellisiä että pois alta, on se vaan hirveetä tämä nykyajan rappio (roomalaisella ylimystöllä oli tiettävästi jo puunilaissotien aikaan ns. hyvä pössis päällä). Tai se, että keisarin piti teeskennellä “huolestunutta kansalaista” diktaattorin valtuuksilla, jota “spontaanisti” palvottiin ilman virallista uskonnollista asemaa, mutta jos “ensimmäinen kansalainen” kyllästyi tähän pelleilyyn ja olisi halunnut virallistaa asemansa jumalkeisarina, niin brutusten tikarisormia alkoi syyhyttämään.
Ajankuva on muutoin, eli puvustuksen, lavastuksen jne. puolesta kuitenkin korkeintaan sinne päin – 70-luvun spektaakkelinäkökulmasta siis. Höystettyinä modernistisilla pillerihoureisilla luomuksilla.
Tuo nykyinen DVD-versiohan on 156/149 (NTSC/PAL) minuuttia, mutta isot pojat kertoo, että tästä olisi ollut joskus olemassa 210-minuuttinenkin (joka oli nimenomaan se versio joka suututti muutkin kuin jo esituotantovaiheessa hihansa polttaneen käsikirjoittaja Gore Vidalin). Tiedä sitten olisiko se sen parempi – nykyiselläänkin elokuva junnaa monin paikoin sen verran pahasti paikallaan. Enemmän sisältöä, vähemmän toistoa olisi ollut paikallaan.
Sen verran ainutlaatuinen luomus kuitenkin, että kokonaisuus kääntyy plussan puolelle. Tällaista houretta näkee liian harvoin.
—
Aikamatkustajalta sellaisia terveisiä, että arvostelun kirjoittamisen jälkeen juutuuttiin on upittu ammattilaisvoimin tehty feikkitraileri siitä, miltä moderni remake/re-imagining “Gore Vidal’s Caligula” saattaisi näyttää:
https://www.youtube.com/watch?v=SpUzCyLiMmM
http://www.imdb.com/title/tt0292644/
Satiiri, peukalo ylös
Jos nimi tuntuu oudolta, niin ei se mitään, Suomessa tätä myydään nimellä Fuck the Rules. Mitähän happoa nämä levitysyhtiöiden sedät vetävät keksiessään uusia englanninkielisiä nimiä Suomeen tuotaville elokuville? Tosin suomi-DVD-koteloissa Ihmetyttää hömelön käännösnimen lisäksi myös se, joissain versioissa tätä mainostetaan sloganilla “Amerikan Psykon nuoruusvuodet”? Elokuvastakin kun käy ilmi, että päähenkilö Sean on Patrickin pikkuveli (tosin lähes yhtä vatipää). Mistä tuleekin mieleeni, että on sääli, että kohtaus, jossa Sean soittaa isolleveljelleen Patrickille (jota esittää Christian Balen sijaan Casper van Dien), leikattiin pois eikä sitä löydy edes DVD:ltä poistettuna kohtauksena, vaikka se siis ihan filmattiinkin.
Hupaisaa kyllä, osa leffan alkuperäistä (amerikkalaista) mainoskampanjaa oli mainostaa sitä teinikomediana. Joka ampuu sen verran ohi, että ei ihme että menestys valkokankaalla jäi satunnaiseksi – kirjaa lukemattomat “aikuisten” elokuvien ystävät eivät sitä löytäneet, ja jopa ullkomaisille kriitikoille tämä kampanjointi latasi väärät panokset piippuun. Pointtina kai oli, että tekijät oikeasti halusivat elokuvalle tyypillistä nuorisokomediayleisöä, herättääkseen heidät huomaamaan kuinka kieroutuneen ja epätodellisen kuvan maailmasta saa katsomalla teinikomedioita. Oikeastihan tämä on nimenomaan antiteinikomedia. Ystävyydet perustuvat hyväksikäyttöön, seksistä on romantiikka kaukana. Mitään kasvukertomusta ei ole, koska kukaan hahmoista ei opi mitään tai kasva henkisesti, tarina alkaa ja loppuu keskeltä lausetta. Kukaan ei välitä mistään tai kenestäkään ja kaikille käy huonosti, on tarinan ainoa opetus. Lisätään sekaan naturalistinen lähestymistapa, vinksahtaneet kuvakulmat ja Ellisin misantropia, ja lopputulos on aika kaukana American Piesta.
Esteeksi menestykselle vain tuli R-ikäraja, ja se, että perusjenkkinuori katsoi leffan, ei pitänyt, ja haukkui maanrakoon kavereilleen. Paikalliseen kaksinaismoralismiin sopii, että tämän elokuvan kerrottiin (katsojien, ei tekijöiden puheissa) antavan vääristyneen kuvan yliopistonuorista. (Ehkä vähän kärjistetyn, mutta ei nyt niinkään vääristyneen…) Sikäli kumma, ettei tätä kuitenkin otettu vaikka high schoolien oppimateriaaliksi, se kun saa seksin, kännäämisen ja huumeidenkäytön tuntumaan oikeasti vastenmieliseltä. Mutta mitäänhän ei saa näyttää, niinhän se oli.
Itse asiassa, ensimmäinen teaser-trailerihan oli 1:1 kopio Kellopeliappelsiinin trailerista, tuolla linjalla olisi ehkä ollut kuvaavampi jatkaa mainostusta. Etenkin kun parissakin otoksessa leffassakin “Dawson” ottaa (tahallaan ja itsetarkoituksellisesti) naamalleen tismalleen saman ilmeen kuin Alex maanisimmillaan.
Pitää hommata kirja, josko se on yhtä nerokas. Tosin kuuleman perusteella näin on. Miksi ihmeessä minä en ole saanut luetuksi Amerikan Psykon jälkeen muita Bret Easton Ellisin kirjoja?
http://www.imdb.com/title/tt0057012/
Satiiri, tekokäden peukalo kohoaa väkisinkin ylös
Katsoinpa tämän ikuisessa top-kympissäni killuvan klassikkosatiirin taas vaihteeksi. Inspiraatio (niinkuin tämän katsomiseen mitään erityistä syytä edes tarvitsisi) tuli itse asiassa siitä, kun luin (en muista mistä), mikä koko leffan juju itse asiassa on. Useimmat nimet ja tapahtumat kun on tulkittavissa seksuaalisessa merkityksessä. Alkaen alkukohtauksesta, jossa tankkauspuomia sujutetaan pommikoneen ilmatankkaustöpseliin imelän rakkauslaulun säestyksellä. They’re getting ready to clobber us!
Ja prkl, ilmankos sen pommikoneen pommittajan ääni kuulosti tutulta. Ei ole tuotakaan huomannut aiemmin!