Iron Eagle (1986) / Iron Eagle II (1988)

http://www.imdb.com/title/tt0091278/
http://www.imdb.com/title/tt0095382/
Lentoelokuva, peukalo ylös ykköselle ja käsittämättömästi myös kakkoselle

Ykkönen oli nippa nappa Hollywood-kriteereillä uskottava. Ja mikäli sattuu kestämään teinix-versioinnin Top Gunista, on se edelleen ihan mieluisaa katseltavaa, siitä huolimatta/johtuen (yliviivaa tarpeeton) että se on niin kasaria kuin olla ja voi. Siksipä siitä ei sen enempää.

Kakkonen taas…

No ainakin liennytyshenkeä on (vm. 1988) kun ameriikkalaiset ja neukut yhdessä päättävät tuhota pahan “mesopotamialaisen” diktaattorin (kuka lienee) joukkotuhoaseet, kun ne uhkaavat molempia suurvaltoja yhtä lailla. (Muistikuva kertoo kylläkin, että oikeassa elämässä Israelin ilmavoimat olivat tämän kyllä tehneet jo muutamaa vuotta aiemmin. Mistähän käsikirjoittaja oikein oli idean kuvaansa saanut?) Näitä joukkotuhoaseita on peräti yksi kappale ydinohjuksia, jota yritetään kovalla kiireellä laukaista siilosta, jonka tuuletuskanava aukeaa it-tykkien täyttämän kanjonin päähän. Tästä voimmekin arvata, mitä elokuvaa loppuilmataistelu rippaa kuvakulmia myöten.

Elokuvan (sur)realismi onkin sitten jo ihan oma lukunsa. Ilmailuharrastaja luonnollisesti itkee verta siinä vaiheessa, kun mitenkään muuttelematonta (edes maalikaavion osalta) F-4 Phantomia väitetään kirkkain silmin MiG-29:ksi. Jos ei kerran budjetti riittänyt edes F-15 Eaglen tai F/A-18 Hornetin lainaan (jotka olisivat ulkonäöltään edes vähän sinne päin, varsinkin uudessa maalauksessa, tosin jälkimmäistähän ei kuvauskaluston niin tähän kuin ykköseenkin lainanneella Israelin ilmavoimilla ole) niin kait niitä pienoismalleja olisi osattu rakentaa ja lähiotokset tehdä vanerireplikasta bluescreeniä vasten? Tai olisi edes keksitty ikioma MiG-tyyppi olemassaolevan sijaan a la Top Gun (jonka MiG-28:ahan ei edes ole olemassa, koneet olivat taisteluharjoituksissa käytettäviä F-5 Tigereitä). Top Gun tosin on ultrarealistinen tähän verrattuna. Luonnollisesti tapahtumilla ei ole mitään yhteyttä ruudulla näkyvien koneiden aselasteihin. Luonnollisesti otoksilla ohjaamosta, joissa näkyy koneen instrumentteja, ei ole mitään yhteyttä koneen liikehdintään. Luonnollisesti ilmataisteluohjuksilla yritetään tuhota bunkkeria, ja luonnollisesti konetykki tarvitsee jonkun ihme “lukituksen”. Luonnollisesti Saddamin WMD:tä puolustaa “MiGien” (ykkösosan tapaan kummasti Israelin ilmavoimien Kfir C2:n näköisiä) lisäksi huimasti yksi kymmenpiippuinen gatling-tykki, joka ampuu jopa laukauksen sekunnissa. Luonnollisesti paras tapa väistää IT-tulta on vähentää vauhtia ja nousta hitaasti ylöspäin. Kerroinko jo muuten siitä vaneritornilla, pahvisella kaksoistykillä ja leluohjuspatterilla varustetusta M-113-rynnäkkövaunusta joka leikkii venäläistä BMP-rynnäkkövaunua (maallikoille: muistuttavat toisiaan kuin Ohukainen ja Paksukainen)?

Hahmopuolella joku 80-luvun actionelokuvaa tuntematon voisi rutkuttaa siitä, että mukana ovat taas kaikki stereotyypit kuten rasvainen naistennaurattaja, lihava musta comic relief, Dolph-tyyppinen neukku, Ilsa-tyyppinen venäläinen naislentäjä (kaksi jälkimmäistä luonnollisesti niin paksulla feikkiaksentilla ettei mitään rajaa), jne. Tietysti elokuvan kaksi venäläistä ovat juuri ne, jotka ampuivat päähenkilön parhaan kaverin (edellisen osan päähenkilön) alas alkukohtauksessa. Vitsien tulon näkee kilometrin päästä, ja sekä pateettisen rakkaustarinan että “male bondingin” kornius on jotain kosmista.

Aa. Niin. Viimeistään loppupuhe, jossa Amerikan presidentti ja NL:n pääsihteeri hymistellen puhuvat yhteisestä lipusta, lipsuu jo kaiken surrealismin tuolle puolen. Ellei sitten tuotantoyhtiö ollut aikonut optioida Jerry Pournellen CoDominium-militariascifimaailmankaikkeutta.

Nostalgiasyistä ja kasariactionin pää-äänenkannattajana en kuitenkaan voi olla pitämättä tästä jollain perverssillä tavalla. Tällekin muuten tehtiin vielä kaksi jatko-osaa lisää. Mistähän ne löytäisi?