RoboGeisha (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1381512/
Eksploitaatio, peukalo varovasti ylös

Japani-splatter on kovasti nousussa, kiitos genren kummisedän, efektimies Yoshihiro Nishimuran, joka on noin vuosikymmenen ajan huseerannut useimpien nousevan auringon maan veripalttukuvien kulisseissa. Länsimarkkinoille pää aukesi viimein vuonna 2008 päräyttävän The Machine Girlin myötä, jossa Nishimura yhdisti voimansa tuotteliaan eksploitaatio- ja aikuisviihdeohjaaja Noburu Iguchin kanssa. Älyvapaa turboahdettu kostotarina löysi faninsa, ja sen jälkeisiä teoksia on alkanut jo pitkänenäinen gaijinkin löytämään ilman voodoo-rituaaleja. Ja onpa länsimaista elokuvakulttuuria tuulettamaan saatu jo J-splatteriin erikoistunut levitysyhtiökin, Sushi Typhoon.

Nyt ovat Nishimura ja Iguchi jälleen yhteisellä asialla, mutta siinä missä edellinen yhteistyöprojekti oli selkeästi toimintaelokuva, on tämän elokuvan genren määrittely totaalinen mahdottomuus saarivaltakunnan ulkopuolella. Osapuilleen kyseessä olisi kai “draaman ja slapstick-komedian välillä pomppiva tarina sisarkateudesta ryyditettynä splatter-henkisillä taistelukohtauksilla”. Tosin tällä on hintansa: tarina ja tunnelma ei pysy lainkaan samalla lailla kasassa kuin jo mainitussa The Machine Girlissa tai Vampire Girl vs. Frankenstein Girlissa (joka puolestaan oli tarkkarajainen lukiolaiselokuvan parodia), vaan nyt ollaan enemmänkin Tokyo Gore Policen tapaan ampumassa hehtaaripyssyllä ja toteuttamassa kaikki mahdolliset älyvapaat ideat, koska ne voidaan toteuttaa. Juonentapaisena (?) erottuu tällä kertaa kahden geishaksi pyrkivän sisaruksen pakkovärvääminen biomekaanisiksi salamurhaajiksi kilahtaneen megakorporaation palvelukseen, joka pyrkii puhdistamaan Japanin politiikan ja talouselämän saastasta.

Tarkkasilmäisimmät konnossöörit huomaavat välittömästi, että vaikka kurkkuja leikataan, veri suihkuaa painepesurista ja hapolla poltetaan naama irkipoies, on väkivalta kovin kesyä tämän genren muihin tarjoikkaisiin nähden, onhan kyseessä ensisijaisesti (ilmeisesti?) komedia, mutta siinä määrin reipasta, että missä muussa maassa tahansa tämä olisi ollut satavarmasti K-18, eikä suinkaan K-12 kuten Japanissa. Tai no, ehkä Amerikassa, koska siellä väkivaltahan on (etenkin koomisena) koko perheen viihdettä, tärkeintähän sikäläiselle sensorille on että tässä ei näy tissejä, vain parit pikkupöksyt.

Mistä tuleekin mieleeni, koska asiayhteydestään irroitettuna mikä tahansa juttu kuulostaa raflaavammalta, niin voin jo kuvitella sieluni silmin, mitä otsikoita keltaväriä käyttävät laatujournalistit Suomessakin eräästäkin kohtauksesta saisivat: koulupukuihin naamioituneet salamurhaajageishat kohtaavat samuraitamineissa kulkevan yakuzapomon ja hänen robottivartijansa. No, keikka ei mene kovin hyvin, vaan sai-sai-sai-samurai pääsee tuikkaamaan katanalla yhtä tytöistä hameen alle. Valkoisista pöksyistä poksahtaa verisuihku kera valituksen “Ei sinne! Olen vielä…”

Ihan kaikki japanilainen huumori ei tosin aukea länkkärikatsojalle, eikä yleinen hajanaisuus auta asiaa, varsinkin kun itse pääasia eli rujo ja raajoja ruhjova väkivalta on blandattu, ei onneksi kuitenkaan länsitasolle. Kuitenkin, leffa ei sentään petä odotuksia vaan tarjoaa reilun puolentoista tunnin kestonsa aikana sen verran monta nauruntyrskähdystä ja totaalista WTFIGO? hetkeä, että genren ystävä kuitenkin viihtyy ja kohottaa peukalonsa varovasti ylöspäin, kunhan muistaa että parempaakin on nähty (ks. edellä mainittu kolmikko). Sikälikin, leffa alkaa olla jo enemmänkin (katsojan vaiko tekijöiden, mene ja tiedä) sairaskertomus kuin oikea elokuva, mutta lopulta se on ihan sama niin kauan kuin tämmöistä turboahdettua tykitystä piisaa. Wig napalm!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *