Tag: sarjisleffa

X-Men Origins: Wolverine (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0458525/
Sarjisleffa, peukalo alas

Ässä mix, missä äx: jos sapelihammastiikeri ja ahma tappelis, niin kumpi voittais?

Turha fanipoikien haukkua netissä pelkästään Foxia (paitsi ideasta tehdä Ryhmä-X-prequeleja), ei näistä lähtökohdista olisi saanut toimivaa elokuvaa millään. Edes lisäämällä Tarantino-koulukunnan verisuihkuja tai frankmillermäistä melutraamaa. Kun yleensäkin elokuvissa on ongelmana, jos kyseessä on sarjan aloittava “origins”-pätkä, eli taustojen selittäminen vie tilaa varsinaiselta tarinalta. Entä jos tarinaa ei ole, vaan tarjotaan pelkkää taustaa pelkästään faneille joilla on +1 Kiinnostusta Alaan ja Marvelin Tuntemus tasolla 6? Entä jos wanhasta kaanonista poikkeaminen pissii fanejakin silmään? Entä jos katsojalle mutantit ovat yhtä hepreaa vaikka Marvelin “puhelinluettelon” eli hahmo-oppaan läpilukenut selostaisi vieressä?

Juoni oli liian hajanainen ja sisälsi vähän liikaa twistejä. Hahmoja tuli ja meni ilman että niihin ehti kiintyä, ja liian usein jämähdetään paikalleen pajattamaan. Varsinkin Deadpool oli hahmona typerä ja tarpeeton “tasonloppuhirviö”, hei sil on niinqu leffan kaikkien hahmojen kyvyt (olkoon ollut sarjakuvassa millainen tahansa). Myöskin olen samaa mieltä selostajan kanssa siinä, että Wolverinen kiehtovuus on ollut siinä, että kukaan ei tiedä (hän itse mukaanlukien), mistä mies tulee, joten miksi aloittaa taustatarinoiden kertominen tällaisesta hahmosta? (Vastaus: sille voidaan itse keksiä kaikkeä “jännää”.)

Kokonaan oma lukunsa on sitten sekoilu vuosilukujen ja anakronismien kanssa. Vietnamin sodasta siirrytään suoraan 2000-luvun lentokoneeseen 2000-luvun varusteilla ilman että aikaa on tuntunut kuluvan lainkaan. Sitten vuosia myöhemmin menneisyys palaa vainoamaan yksikköä, ja Three Mile Island menee päreiksi. Ja kaikki tämä ennen X-Men-trilogiaa, joka käsittääkseni oletettiin tapahtuvaksi “nykyajassa”, eli 2001-2007? Jos Three Mile Island olisi edes sidottu siellä aikoinaan tapahtuneeseen ydinvoimalaonnettomuuteen (mitä oikeasti tapahtui vs. mitä julkisuuteen kerrottiin), niin homman ymmärtäisi, mutta sitten puoli leffaa on pelkkää anakronismia (tai no, on se joka tapauksessa), ja leffassa kouluikäiset hahmot eivät olisi enää kouluikäisiä ekassa X-Menissä. Entä miten Kyklooppi ja kaverit päätyivät takaisin koulunpenkille kun tämän lopussa jo juoksivat (vielä kävelevän) Xavierin syliin? Onko tämä kenties reboottaus X-Men-saagalle? WTFIGO?

X-Men trilogia, parjattua kolmososaansa myöten (josta minä pitäisin jo pelkästään siksi, että Musta Feeniks oli ilmiselvä Warhammer 40,000-universumin alpha-tason rogue psyker) oli menevää ja viihdyttävää koko perheen seikkailuelokuvaa jossa oli rivien välissä tuumattavaakin, ja kaiken lisäisesti sisäisesti loogisena (vaikkei olisikaan oltu 110% uskollisia kaanonille) tämä sen sijaan on ihmeellinen sekava huitaisu ilmaan. Oli siinä muutama ihan kiva idea, mutta ei se riitä.

No, ainakin tuleva X-Men Origins: Magneto on ainakin yhdellä, lopullisesti ratkaisevalla tavalla parempi: siinä on pahiksina natsit, jotka ovat aina instant win. Tosin kahden hengen testiryhmämme lupasi liittyä Marvel-fanipoikien protestiryhmään, jos leffassa ei ole yhtään natsisupersankaria, edes Hatemongeria aka Crimson Skullia.

Watchmen (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0409459/
Sarjisleffa/romaanifilmatisointi, peukalo ylös

Aluksi täytyy todeta, että harva leffa herättää niin ristiriitaisia tunteita kun Watchmen. Siitäkin huolimatta (johtuen?) etten ole sarjakuvaa kuin pikaisesti selaillut, kerran waretettuna kopiona ja kerran kirjakaupan hyllyssä.

Aluksi kehut. Visuaalinen ulkoasu on käsittämättömän hieno ja tunnelmallinen. Samaan aikaan se onnistuu säilyttämään monet sarjakuvan kuvakompositioista, mutta tuomaan kuitenkin elokuvan liikkeen mukaan. Hienoa jippoa löytyy vaikka mitä, kuten “valokuvat”, joissa kuitenkin joku yksityiskohta liikahtaa sen verran että huomaa että kyseessä ei ole still-kuva. Vaihtoehtoinen historia on kuvitettu myös todella herkullisesti; jokainen aikakausi on luonnosteltu juuri sopivasti karrikointia ja ajankuvaa sekoittaen. Kaikkea töittensä adaptoimista vastustava Alan Moore on kerrankin väärässä: hänen mielestään kun vain sarjakuva mahdollistaa eestaas selailun, mikä ei ole elokuvassa mahdollista. Niin varmaan teatterissa, mutta DVD:llä/Blu-Raylla/woteva tämä kuva tulee heräämään vielä enemmän henkiin kun voi rauhassa pysähtyä tutkiskelemaan yksityiskohtia – tai juurikin kelata taaksepäin jos jokin meni ohi.

Musiikki. Enimmäkseen tätä käytetään todella tehokkaasti. 99 Luftballons sopii ydinsotaa angstaavien päähenkilöiden illaliselle kuin sienipilvi horisonttiin, ja Koomikon hautajaiset The Sound of Silencen säestyksellä on yksi vaikuttavimpia audiovisuaalisia kokonaisuuksia pitkään aikaan. Välillä taas lipsutaan ylilyönteihin: Vietnam-jaksoon tungettu Valkyrioiden ratsastus kyllä on “hauska”, mutta liiankin, sillä se ampuu jo parodian puolelle. (Hallelujasta ja strategisella hetkellä purkautuvasta liekinheittimestä en edes ala.) Samaten, uuden Galactican kolmos- ja neloskaudellaan lähes ylikäyttämä All Along The Watchtower (josta Snyderkään ei ole voinut olla epätietoinen) aiheutti jo pientä vaivaantumista.

Tarinapuolelle mentäessä sitten vähän kömmähdetään, mutta onneksi ei kokonaan. Sentään elokuva säilyttää sarjakuvan kyynisen sanoman: ihminen on ihmiselle susi vaikka joku kuinka yrittäisi sitä muuttaa ulkopuolelta, ja ihmisellä on oltava vapaus valita hyvän ja pahan väliltä koska ulkoa ohjattu marionetti ei enää ole ihminen. Ja jos tarkoitus pyhittää keinot, niin sen tien päässä odottaa vain miljoonien kuolema yhden ihmisen mielivallan seurauksena. Myös tyly, osittain avoin loppuratkaisu on kehdattu säilyttää. Samoin, draama joka oikeasti kuvaa keski-ikäistymistä, epäonnistuineita ihmissuhteita, yksinäisyyttä ja amerikkalaisten kansallisia traumoja, höystettynä poliittisella trillerillä vallasta, vastuusta ja sen oikeutuksesta, kaikki supersankarisarjakuvaksi naamioituna, toimii.

Mutta siinä vaiheessa, kun Mooren rivien välistä hienovaraisesti tuotua sanomaa on alettu jälkikäteen peukaloimaan ja lisäämään omia, iskee suksi kiveen ja etupyörä kuoppaan ja oppipojat erottuvat mestarista. Elokuvan vaivaannuttavin kohtaus kun tulee sen puolivaiheilla, kun ZOMFG teh eevul YRITYS-JOHTAJAT ovat utopistisia visioitaan luovan Ozymandiaksen puheilla. Kun valmiiksi ylilyötyyn “pahat kapitalistit” kohtaukseen (joka sinällään menisi vitsinä) isketään päälle itse keksitty, haudanvakavissaan selitetty “mut niinqu hei KAIKKI sodat käydään vaan ÖLJYN takia” (jota argumenttia vielä jälkeenpäin jankutetaan toistuvasti), tekee mieli pyöritellä silmiään ja ihmetellä, onko nyt mennyt Mooret sekaisin ja mentykin adaptoimaan Michaelin töitä. Toinen ongelma liittyy siihen, että Koomikosta yritetään tehdä jo hieman liiankin yksiulotteinen “paha oikeistolainen sikaniska, yhyy”, onneksi sentään kuva vähän monimuotoistuu. Kolmas ongelma taas on, että oletettavasti “järkyttäväksi” tarkoitettu juonipaljastus Laurie Jupiterin isästä menee ohi lähes huomaamatta.

Toimintakohtaukset sen sijaan toimivat loistavasti. Tosin makuasia, pitääkö Snyderin tavaramerkiksi muodostuneesta hidastus-nopeutus-hidastus -tyylistä, minä kyllä pidin. Minusta edes tavis-sankareitten suoriutuminen ei ollut normaalia toimintaelokuvaa epäuskottavampaa: jos on vuosikausia treenannut taistelulajeja pistääkseen viittasankarina konnat kuriin, niin kyllä vielä muutaman vuoden tauonkin jälkeen varmasti teloo random katujengin teho-osastolle.

Eniten polemiikkia tuntuu herättäneen näyttelijätyö ja -valinnat. Minusta nimenomaan vähän tuntemattomammat näyttelijät sopivat rooleihinsa, myös Ozymandias. Edes Se Kuuluisa Loppupuhe ei minusta ole huono, kun pitää mielessä sen avainreplan: “I’m not a comic book villain”, Pahan Ylilordin käkätyksen sijaan puhe kuulostaa juurikin naiivin idealistin vilpittömältä innostukselta. Muutenkin näyttelijät sopivat hyvin rooleihinsa, etenkin Rorschachin naamion takaa uhkaavasti koriseva Jackie Earle Haley. Hupsista, meinasi melkein unohtua hehkuttaa Malin Åkermania lateksiasuisena Silk Spectre II:na.

Anysay, kyllä kokemus yltää reilusti plussan puolelle parista puutteestaan huolimatta. Ei välttämättä mikään tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta yhtäkaikki toimivaa draamaa epätodennäköisessä viihdekehyksessä, ja jopa sanomaakin.

Ja tosiaan, voisivat teattereissa pitää tarkempaa seulaa sen ikärajan kanssa, miksi tätä elokuvaa edes on päästetty katsomaan pikkulapsia jotka ääntelevät katsomossa n+1 kertaa “öhöhö, pippeli” kun eivät tästä kuitenkaan mitään ymmärrä. Ehkä trailerit olivat harhaanjohtavia, niiden perusteellahan kun odottaisi “perinteistä” supersankarielokuvaa?

Hellboy II: The Golden Army (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0411477/
Sarjisleffa, peukalo alas

Mitä pidempi aika tämän katsomisesta kuluu, sitä vähemmän siitä pitää. Ensivaikutelma oli positiivinen, mutta kun alkaa tuumaamaan, niin ei ei ei voi hyväksyy. Jos jotain, niin tämä sai arvostamaan ykköstä entistä valtavan paljon enemmän. Se toki kärsi “avausosana” olemisesta, mutta jää silti roimasti plussan puolelle tähän verrattuna.

Aluksikin, spoilataan sen verran että alaotsikko “Kultainen armeija” on silkkaa huijausta. Oletettavasti “emokid-teinigootihtava hintahtava keijukaisprinssi angstaa” ei olisi yhtä myyvä. Vieterikäyttöisiä mechoja nähdään vasta aivan lopussa ja mättö on ohi ennen kuin huomaakaan. Ykkösessä sentään Ogru Jahad olivat kovasti höökimässä todellisuuteen jo alusta asti. Muutenkin, Rasputin, Krönen ja Ilsa olivat ihan eri planeetalta (puhumattakaan siitä, että natsit ovat aina instant win) verrattuna em. “Loreal – I’m worth it” -pahikseen, ja kultainen armeija nyt ei vain herätä samoja viboja kuin Suuret Muinaiset ja raamatulliset mittasuhteet saavuttava maailmanlopun uhka. Hyviksenä häärivä kaasumainen saksalaismeedio Johann Krauss ei cooliudestaan huolimatta nyt valitettavasti riitä kelp comic reliefiä pidemmälle.

Samaten, leffa etenee sujuvasti ihan vitsikkäästi, mutta liian monta kertaa aletaan joko menemään liian vakavaksi ja/tai vetistelemään, ja raina pysähtyy kuin Brezhnevin ajatuksenjuoksu ETYK-kokouksen puhujapöntössä. Irtovitsit naurattavat toki, mutta sitten taas märehtiminen palauttaa maan pinnalle.

Muutenkin tuntuu, että tällä lähinnä pedataan trilogian päätösosaa (joka seurannee vasta The Hobbitin molempien osien jälkeen). Jaa miksikö? No siksi, että millaisia niistä Lizin ja Hellboyn alulle panemista puolidemoneista nyt sitten tulee? Kauhukliseehän olisi, että kaksosista toinen on äärettömän hyvä ja toinen paha.

The Dark Knight (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0468569/
Toiminta/sarjisleffa, peukalo ylös

Ei pärjää Beginsille, koska on a) ylipitkä, b) ylipitkä ja c) ylipitkä, sekä siihen on tungettu silti ihan liikaa minkä ansiosta on myös sekava. Turha irvailla sormustarun monille lopuille, kun Pätä-Pätässä yritetään niin epätoivoisesti loppunousua, joka ei kuitenkaan toimi käytännössä koskaan. Leffan olisi voinut lopettaa Jokerin pakoon, tai Jokerin sairaalakäyntiin, tai Jokerin roikkumiseen ylösalaisin. Mutta kun ei vaan osattu. Samaten, Kaksinaaman uran lopetus näin lyheen oli kyllä hahmon väärinkäyttöä. Jokeri on kyllä huima pahis mutta olisi ansainnut paremman elokuvan…

…joka on silti hienoa työtä ja jälleen osaltaan tuo sarjisleffoja lastenviihteestä samalle viivalle “oikeiden” elokuvien kanssa. Sitten sekalaisiin havaintoihin.

Nyt kun on nähnyt Maggie Gyllenhaalin ja Katie Holmesin samassa roolissa niin täytyy todeta, että kyllä oli ihan eri kaliiberin näyttelijättäristä kyse. Lienee selvää, kumman eduksi.

Jännää muuten odotella DVD:n tuloa. Satavarmasti tästä tulee nimittäin n+1 fanedittiä, jossa on leikattu pois Hong Kong -jakso, turhaa läpänheittoa, sekä Kaksinaaman murhatyöt, sekä elokuva loppuu Jokerin uhoamiseen Dentistä “ässänä hihassaan”. Tiukasti editoimalla tuohon voisi korkeintaan liittää Gordonin lopun monologin “he is the dark knight” sekä Batmanin paon (no onhan Batman juuri pahoinpidellyt SWAT-tiimin perinpohjin – ei pimeässä niin huomaa että takaa-ajo alkaa täysin väärän rakennuksen pihalta). Lepakkovalon murskajaiset tosin vex. Kestoakin olisi tämän jälkeen inhimillisemmät vajaat kaksi tuntia.

Ja Jokeri on takuulla ensimmäinen pahis joka onnistuu näyttämään pelottavalta riehuessaan… Fiskarsin perunankuorimaveitsen kanssa.

Wanted (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0493464/
Sarjisleffa, peukalo ylös

Aloituskohtaus oli sen verran mehevä, että sen jälkeen leffalta odotti jo vaikka mitä. Ikävä vain, että sen jälkeen meille esitellään whinettävä päähenkilö, joka vinkuu enemmän kuin Luke ja Frodo yhteensä, ja vinkunaa jatkuu ainakin puoleenväliin elokuvaa. Liian monta hyvää ideaa jätetään puolitiehen, juonessa on jäteauton mentäviä aukkoja ja lopputwisti toisensa perään on jotenkin möh. Bekmambetovin Venäjän-töitäkin vaivaa vähän sama vika? Night Watchissakin piti niiiiiin korostaa päähenkilön olevan luuseri ja sitten kikkailtiin ihmeellisiä twistejä.

Plussaa rapisee kuitenkin siitä, että silloin kun toimintaa on, se toimii, ja asenne on kieroutuneen tyly, etenkin lopun naseva sanoma. Myös idea- ja hahmotasolla on tarpeeksi houruisuutta. (Varsinkin jos on altistunut Kas-Pin -houruamiselle, nousee elokuva aivan uusiin sfääreihin.) Efektitkin ovat aika mielenkiintoisia ja käihiä.

(Suomeksi: siinä on Angelina, niin siitä ei voi olla pitämättä.)

Apropoo, ei oo mitään havaintoa alkuteoksesta, mutta jotenkin tuntuu että vodkalla vaivat parantava “the Russian” on kyllä ohjaajan lisäämä hahmo…

Iron Man (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0371746/
Sarjisleffa, peukalo varovasti ylöspäin

Kun Tony Stark sekoilee, tai peltisetä rankaisee tale-tabbeja (itsesensuuri vaatinee kutsumaan näitä “kymmenen sormuksen liitoksi” tjsp.) on elokuvassa tenhoa (tuplaliekinheittimet = instant win). Ylipäätään Stark on piristävän erilainen supersankari siinä, että hänellä on kivaa, normisupersankarin kun pitää jostain kumman syystä olla ankaran protestanttisen työetiikan painama angstinen itsensäruoskija. Tosin pitää kyllä ihmetellä onko Stark kaapissa, on nimittäin kumma jos ei ala laitattamaan Pepper Pottsin läsnäollessa… (Paltrow’lle sopii muuten punainen tukka blondia paaaaaaaaaaaaljon paremmin.)

Mutta liian usein jämähdetään paikalleen (alun Afganistan-jakso, loppupuolella pari labraräpellystä, Jeff Bridges Show) jotta lopputulos kantaisi täysillä. Pakollinen petturijuonikin oli kyllä lähinnä hoh-hoijaa. Samaten, Starkin 180 asteen käännös yhtäkkiä (no, 3 kuukautta) on luokkaa “ei edes teoriassa uskottava”, pikemminkin katkeroitunut ja kostonhimoinen olisi realistisempaa.

Vielä typerämpää on selitellä pitkät pätkät kuinka muutaman sirpaleen takia pitää olla ihmehärpätin rintalastassa. Jos se on kerta magneetti, niin eikös se ime sirpaleet sitten itseensä, jolloin sen voisi kohta poistaa, tai viimeistään länsimaisen kirurgian piirissä luulisi sirpaleiden poiston olevan hanskassa? Parempi olisi ollut selittää vaikka, että sydänhermot ovat tuhoutuneet ja tämä tarvitaan “tahdistimeksi”, tai mihin Pepperin lahja itse asiassa viittaa, että Starkin koko sydän olisi tuhoutunut ja kyseessä olisi keinosydän.

En edes ala siitä, että jos kerran Starkilla on edelleen yli puolet yhtiönsä osakekannasta, niin miksi ihmeessä antaa hallituksen syrjäyttää hänet tj:n pallilta kun voisi sormiaan napsauttamalla vaihtaa hallituksen?

Mutta typeräähän se toisaalta on vaatia muuten viihdyttävältä supersankarielokuvalta logiikkaa.

Apropoo, kaikki me myomeerifetisistit kyllä kusimme housuihimme lopputaistelussa, joka on selkeästi ‘Mech vastaan Elementaali -matsi. Ja sitten vitutti kuin pientä apinaa, kun muistaa että Roland Emmerichin vakiotuottaja Dean Devlin istuu edelleen Battletech/Mechwarrior-lisenssin kanssa kuudetta vuotta peukalo perseessään ja että lähitulevaisuudessa tulossa on korkeintaan Macross/Robotech-liveaction (Macross toki oli ennen Battletechiä – jonka mechat olivat pahimmillaan 1:1 kopioita ensin mainitusta- mutta kun anime lähtee lapsesta hakkaamalla).

Lone Wolf and Cub: White Heaven in Hell / Kozure Ôkami: Jigoku e ikuzo, Daigoro! (1974)

http://www.imdb.com/title/tt0071695/
Samurai/ninjailu, peukalo ylös

Kun eeppinen kuusiosainen samuraisaaga päättyy osaan, jota on verisuihkujen ja melutraaman ohella höystetty hiihtävillä ninjoilla ja raketeilla varustetulla potkukelkalla, ei kyseessä voi olla muuta kuin itse parhautta.

Fantastic Four: Rise of the Silver Surfer (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0486576/
Sarjisleffa, ihmepeukalo ihmeen alas

Jestas mitä paskaa. Tai no, olihan siinä pari pluspuoltakin…

+ Albatäti…
– …josta on yritetty tehdä kamalalla kilo-maalia-naamaan-ja-tonni-peroksidia-päähän menetelmällä blondi all-american hanipuppeli. WTF, Albatädissähän pliihottaa juuri ei-eurooppalaisuus (harrastelija-evoluutiobiologi luennoisi taas jotain zettiä geenien erilaisuuden vaikutuksesta jälkeläisten elinkelpoisuuteen)
+ Hopeasurffari on tarpeeksi hönö idea…
– ja sitten Galactus, Maailmojen Syöjä, mennään ryssimään tekemällä siitä ihme savutötterö
+ Tuho…
– …joka raiskataan tekemällä tästä alikäytetty sivuhahmo
————– Ja kaikki pluspuolet kumoaa jo yksistään se, että “tälläisinä aikoina” Amöriikka haluaa katsoa vain jälkeenjääneille viisivuotiaille suunnattua romanttista komediaa. Jota stana pitää kärsiä suurin osa elokuvan puolitoistatuntisesta kestosta, ja jumalation ensimmäisen tunnin aikana ei suunnilleen ole mitään muuta sisältöä koko leffassa.

Sky Fighters / Les chevaliers du ciel (2005)

http://www.imdb.com/title/tt0421974/
Lentoelokuva, peukalo ylös

Nyt minua on huijattu. IMDB:n keskustelu antoi olettaa, että tämä on yhden tähden Rautakotka IV-tasoista pelleilyä, mutta tämähän oli hyvä! Eihän sen näin pitänyt mennä, eiväthän irstaat sammakonsyöjät nyt jumprahuitti saa sentään ilmataisteluelokuvia osata tehdä? No, kerrankin positiivinen yllätys. Olisi pitänyt tsekata krediitit tarkemmin, ohjaajahan on sama kuin alkuperäisessä Taxissa, eli sattumasta ei ole kyse vaan taidosta.

Elokuva ilmeisesti pohjautuu erittäin löyhästi Jean-Michel Charlierin ja Albert Uderzon jo 60-luvulla alkunsa saaneeseen sarjakuvaan Tanguy & Laverdure. Löyhästi siksi, että tämän nimisiä heppuja ei elokuvasta edes löydy. Sarjakuvaa lukemattomana on muuta yhtäläisyyttä hankala arvostella.

Niin, itse elokuva. “Ranskan Top Gun” on itse asiassa varsin hyvä luonnehdinta, tosin epäilen että jopa Top Gunia vihaavakin (itsehän edustan täysin päinvastaista kantaa) saattaisi tästä pitää. Eurooppalaisuus näkyy elokuvassa siinä, että siitä jää puutumaan Eräälle Elokuvalle olennainen propagandistinen asenne ja yltiömachoilu. Lentokohtauksia on kuitenkin yllättävänkin paljon ja näyttäviä, sekä ilahduttavasti ei olla käytetty CGI:tä juuri lainkaan. Mikä tietysti tarkoittaa, että ranskalaisten koneiden lisäksi ei muita sitten nähdäkään. Mutta kiitos Ranskan ilmavoimien, Mirage 2000:tta nähdään sitten sitäkin enemmän.

Juoni on kirjoitettu rajoitteet huomioiden, eli pahat terroristit yrittävät nyysiä Miragen, ja salainen palvelukaan ei oikein aina tiedä missä mennään. Kaksi velmuilevaa lentäjää, “Walk’n” Marchelli ja “Fahrenheit” Valois sekaantuvat tietysti tapahtumiin. Kuvioita sotkemaan saapuu vielä kaksi naislentäjää, sekä salaliittoa sen verran että aivot menevät umpisolmuun. Yllättävän hyvin homma kuitenkin pysyy kasassa.

Rutkutetaan nyt kuitenkin siitä, että Rafale olisi ollut uudempi ja hianompi kuin Mirage 2000, sitä jäi kaipaamaan. Ja jotenkin minulle ranskan kieli (negatiivisen Brysselin-vuoden seurauksena) aiheutti pahan egokriisin ja kulttuurishokin.

Yhdenkään ilmataisteluelokuvien ystävän ei kuitenkaan kannata tätä jättää väliin, sillä jos merkit pitävät paikkansa, seuraava vastaavanlainen teos tulee sitten joskus 2020-luvulla.

G.I. Joe: The Movie (1987)

http://www.imdb.com/title/tt0093066/
Sarjisleffa/animaatio, peukalo alas

Alun musikaalinumero on campissään sitä luokkaa, että mihin muka Team Americaa enää tarvitaan? Sit mä heräsin ja huomasin että tämähän ei ollutkaan parodia, vaan kasaripiirretty.

En edes yritä selittää, mistä tässä ilmiössä on kyse, jos nimi ei sano mitään niin se on voi voi. Mitä juoneen, käsikirjoitukseen, dialogiin ja ideointiin tulee, sieniä on vedetty kyllä reilusti, sen verran hapokasta meno on. Tosin H.P. Lovecraftin haudalla kyllä itiöt pöllyävät, suuria muinaisia ideoita kupataan sen verran railakkaasti (mutta latistetaan lapsille sopivaksi), että pois alta. Normaalin “ammutaan hirveästi mutta kukaan ei kuole” vastapainoksi olisi keskushahmo Duken kuolinkohtaus, joka retconnattiin voice-overilla haavoittumiseksi, kun neurasteeniset pikkupiltit olivat saaneet elinikäiset traumat Optimus Primen kuolemasta Transformers: The Moviessa. Mainitsinko jo, että Don Johnson ääninäyttelee Duken pikkuveljeä?

Ikävää todeta, mutta liika on campissakin jo liikaa. Sarjakuvat ovat edelleen ylittämättömät. Jopa ne TV-sarja-animaatiot, ja uudemmat kerettiläiset CGI-animaatiot pesevät tämän.

Tosin, nyt kun Transformersista on väännetty live-elokuva, niin miksei tästäkin. Selkeästi ainoa mahdollinen valinta Serpentoriksi on William Shatner.