Tag: kasarinostalgia

Strike Commando (1987)

http://www.imdb.com/title/tt0094059/
Toiminta, huomasin että peukalot osoittavat erehdyksessä ylöspäin jos hautaa kasvot kämmeniin
Eksploitaatio, peukalot osoittavat silloin oikeaan suuntaan

HUAAAAAAAAAAA!

Kauan kauan sitten, eräässä kaukaisessa pikkukaupungissa eräs pikkupoika ihastui videovuokraamon hyllyssä (Supercarrierin vieressä, tästä myöhemmin) kököttävään, miehekkäästi nimettyyn toimintaelokuvaan, jonka kannessa setä vielä sohi minigunilla. Jos kerran nimi oli oikein Strike Commando, niin sittenhän sen oli pakko olla parempi kuin pelkkä Commando! Valitettavasti ikä ei riittänyt vuokraamiseen, mutta onneksi FilmNetin (junioreille: elokuvakanava Silloin Joskus ennen sotia) piirissä asuva kaveri lainasi telkusta tulleen version. Eihän se ihan 110% odotuksia vastannut, mutta kyllä se 11-vuotiaan mielestä oli KOVA pätkä.

HUAAAAAAAA!

Nostalgia ja pikkupojan ajatusmaailma ovat ihmeellisiiä asioita. Elokuvasta jääneet muistikuvat saavuttivat niin myyttiset mittasuhteet, että pakkohan siitä oli lopulta, 18 vuotta myöhemmin, tilata kökköinen VHS:ltä ripattu, epäilyttävästi bootlegiltä vaikuttava kopio (sisältyy Grindhouse Experience -roskaleffakokoelmasarjan boksiin Mercs, esmes jenkki-Amazuuni toimittaa). Kyseessähän on, jos joku ei jo arvannut, italialaisten eksploitaatiomaakareiden Rambosploitaatio, jossa useampi kuin yksi otos on varastettu suoraan Ramboista, Commandosta ja Missing in Action-saagasta, unohtamalla kaikkia mahdollisia Vietnam-elokuvien ylikäytetyimpiä kliseitä. Höystettynä pöyristyttävän huonolla näyttelyllä ja silkkaa myötähäpeää synnyttävällä melutraaman paisuttelulla. Puhumattakaan kömpelöistä, joskus jopa puuttuvista tehosteista (ampumiseen riittää dubattu kk-tulitus, veripusseja tai paukkupatruunoita on turha käyttää) – onneksi dokumenttimateriaalia ja stock footagea käyttämällä on säästetty niin paljon, että valtavia tulipalloja viljelevästä pyrotekniikasta tulisi Bruckheimerillekin housupyykkiä. Jotain kertoo sekin, että harvakseltaan viljeltävät onelinerit eivät yllä edes nykyään suoraan videolle kuraa suoltavien Seagal/Snies/Van Damme -rypistysten muljautusten tasolle. Harvinaisen pehmon näköinen sankari tyytyykin siis lähinnä kommentoimaan tapahtumia karjumalla otsasuonet pullottaen.

HUAAAAAAAAAA!

Jos juonen ekan kymmenen minuutin aikana päädytään Apocalypse Now -tyyliseen viidakkokylään, niin mitä vielä odottaakaan? Tetsaaminen itsetarkoituksellisesti ilman paitaa jo 20 minuutin kohdalla? Maailman noloin kuolinkohtaus? Toinen toistaan jopa kasariäksönin mittapuullakin epäuskottavampia ja ennen kaikkea ponnettomia taistelukohtauksia tunnin kohdalle asti? Vietnam-leffoissa lakisääteinen vankileirijakso, johon sisältyy tahattoman koominen kidutusmontaasi? Ilsa-henkinen venäläinen naisupseeri joka noin vain suostuu juoksemaan pitkin viidakoita panttivankina sidontakohtauksesta toiseen (ei, en minä houraile vaan italiaanot), kunnes lopulta ihastuttuaan Vietnamin auringossakin ihonsa kirkkaan valkoisena säilyttäneeseen amerikkalaiseen kertoo tälle petturista hetkeä ennen ennalta-arvattavaa kuolemaansa? Lisää epäuskottavia taistelukohtauksia? Tasonloppuhirviönä kaljupäinen yli-inhimilliset voimat omaava sadistinen neukku? Pakollinen petturin nitistys -lopputaisto? Äärimmäisen typerä loppuyllätys?

HUAAAAAAAA!

Soundtrackilla pauhaava kasarisyntikkamusa on sentään komiaa, tosin pääteema tunkee korvista ulos jo paljon ennen elokuvan loppua.

HUUUUAAAAAAAA!

PS. Se minigun videokasetin kannessa/julisteessa on hämäystä, kuten valistuneempi ja yli 11-vuotias katsoja olisi arvannutkin.

Battlestar Galactica (2003-2009): finaalijakson ruodinta ja retrospektiivi sarjaan

http://www.imdb.com/title/tt0314979/ (minisarja)
http://www.imdb.com/title/tt0407362/ (sarja)
http://www.imdb.com/title/tt0991178/ (tv-elokuva Razor)
http://www.imdb.com/title/tt1286130/ (tulossa oleva tv-elokuva The Plan)
Uskonto, kulttipeukalo taivaisiin. Äkkiväärästä finaalista huolimatta

“Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu.”
–Saarnaaja 1:9

Seuraavassa en edes yritä teeskennellä, että kirjoittaisin tätä muille kuin sarjaa jo katsoneille. Loppuakin on mahdotonta kommentoida spoilaamatta, eli jos et halua tietää mitä finaalissa tapahtuu, stop tähän.

Aluksi kommentit verisen sisällissodan fanisivuilla käynnistäneestä finaalijaksosta.

Satuin olemaan matkoilla, kun finaali ilmaantui vajaa tunti loppumisestaan kaikkiin itseään kunnioittaviin vertaisverkkoihin, joten jouduin lukemaan synopsiksen battlestarwikistä. Pelkkänä tekstinä se vaikutti tahalliselta kikkailulta ja aivopiereskelyltä. Tuntui, että AIVAN liian monta asiaa jätettiin täysin avoimeksi tai arvailun varaan ja WTF-sekoiluksi, ja en jaksanut sitä, että Von Däniken-hörhöily tuotiin sitten tähän uuteenkin inkarnaatioon. Sarjan päätöksenä teksti tuntui suunnilleen samalta, kuin jos heräisin Adriana Liman ja Angelina Jolien välistä mutta nämä alkaisivat heti kommentoida “katkaravusta”…

Katsottuna tuo olikin sittenkin vaikuttava & liikuttava, ja tein 180 asteen käännöksen nopeammin kuin laivasto-osastot lautapeli Harpoonin PC-inkarnaatiossa. Vaikkei finaali ole likimainkaan sitä mitä toivoin, vaikka ihan liikaa asioita jätetään arvailun varaan tai kokonaan selittämättä, vaikkei 4.5 siisoni enää lopussa edennytkään enää niin sujuvasti kun vastausten sijasta vain “pohjustettiin” vielä viimeistä edellisessä jaksossa, niin siitä huolimatta Babylon 5 on viimein kohdannut voittajansa.

Oikeastaan ihme, että homma saatiin kunnialla loppuun. Kaikki varmaan muistavat Warnerin jatkaako-vaiko-eikö sekoilut B5:n kanssa, ja meille niin kovin rakkaan 20th Century Foxin harrastaman sarjateurastuksen (Space: Above and Beyondin annettiin elää peräti yksi kausi, Fireflyltä vetäistiin töpseli ennen puolikastakaan kautta). Loppumattomiin jatkunutta Stargåtea ja sen (valitettavasti) edelleen hengittäviä spinoffeja taas ei tunnu pysäyttävän mikään…

Takaisin itse aiheeseen, ainoa isompi rutkutus on enää oikeastaan se, että kuinka äkkiä ja hyväuskoisesti kansa suostuu Leen vatipäiseen “takaisin luontoon” -ideaan. Tai no, Ruthless Reviewiä vapaasti varioidakseni, niin vaalikarjalle tulee “yksinkertaisesta elämästä” niin helposti mieleen Pieni talo preerialla vaikka todellisuus on pikemminkin Salute of the Juggerista. Ottaen huomioon, että juuri kukaan ei tiedä mitään planeetan eläimistöstä, kasveista, ilmastosta, taudeista, jne. niin realistinen oletus on että ilman teknologiaa ja lääkkeitä noin 90% siirtokuntalaisista ja cyloneista kuolee ensimmäisen vuoden aikana, elleivät ole olleet sitä ennen tarpeeksi fiksuja liittyäkseen alkuasukasheimoihin joilla on edes joku roti asioista (tulee kiire opettaa kieli ja selvittää asiat…)

Mutjoo. Englanti olikin siis vain “dubbausta”, samoin nimet yms. ja esineiden samankaltaisuus selittyy joko “alitajuisuudella” tai ihan sillä, että esineet joiden muodon on sanellut käyttötarkoitus näyttävät vielä vuosikymmenienkin kuluttua järkevämmiltä kuin keksimällä keksityt “jännän” näköiset “avaruusajan” jutut jotka ovat campia jo muutaman vuoden päästä. (Sivistin muuten itseäni – tässä lähes ylikäytetty All Along The Watchtowerhan oli jo Watchmenin sarjakuvaversiossa, eli plagioiko RDM itse asiassa tätä eikä Snyder RDM:ää?) Täydet pisteet kuitenkin lopun kollaasista japanilaisine “skinjobeineen”. All of this has happened before and will happen again.

Itse asiassa, ei se “mitokondria-Eevakaan” häiritse – sehän näppärästi selittää, miksi fossiililöydöissä Homo sapiens idaltu (alkuasukkaat) vaihtuvat epäilyttävän nopeasti Homo sapiens sapiensiin (eli siis ihmis-cylon-hybrideihin). Tosin siitä olen eri mieltä Baltarin kanssa, että mahdollisuus sille, että edes samasta DNA:sta kehittyisi kahdella eri planeetalla sattumalta keskenään risteytymiskelpoiset elämänmuodot ei ole astronomisen pieni vaan täysi mahdottomuus. Vaikka lopputulos olisi toiminnallisesti ja ulkonäöllisesti täysin identtinen, niin saman planeetan limasienenkin DNA muistuttaisi enemmän ihmisen vastaavaa kuin toisen planeetan “ihmisen”. Ainoa selitys lienee, että se-jonka-nimeä-ei-pidä-mainita joko yksin tai yhdessä Kobolin Valtiaiden kanssa (keitä he olivatkaan) abduktoivat luolamiehiä jotka pikasivistivät, ja reisillehän se meni (Päänsisäisten Baltarin ja Kutosen dialogihan aivan lopussa vihjaa, miksi Kobol tuhoutui – 13. siirtokunnan lähtö sieltä ei sitten tapahtunutkaan niin rauhanomaisesti? Selittää myös näppärästi sen, miksi Viisi osasivat mennä suoraan siirtokuntiin Kobolin sijasta.).

Apropoo, ScFi.comin foorumilla joku esitti tämän aprillipilana, mutta entäs jos BSG olikin oikeasti Star Trekin esihistoriaa? Kobolin Valtiaat olivat ST:TOS:n Preservereitä (ja sitten aletaan väittelemään olivatko TNG:n jakson The Chase oliot Preservereitä, kappas kummaa, joku ihmeen RDM joka sen käsikirjoitti on ainakin tätä mieltä). Tai jos Valtiaat olivat ihmisiä, niin sitten ainakin se taho, joka istutti geneettisesti identtiset ihmiset Kobolille oli Preserverit. “Jumala” (hän-jonka-nimeä-ei-pidä-lausuman, joka oli mahdollisesti myös se kateellinen 13. Kobolin valtias) ja hänen “enkelinsä” paranormaaleine kykyineen taas selittyvätkin kätevästi Q Continuumilla…

Mutta itse asiassa, muinaiseen Maahan saapuminenhan on suoraan alkuperäisen sarjan johdannosta. There are those who believe that life here began out there, far across the universe, with tribes of humans who may have been the ancestors of the Aztecs, or the Mayans, or the Egyptians, who may have been the architects of the great pyramids and the lost civilizations of Atlantis and Lemuria.

Mutta mutta. Siirtokunnissahan oli vielä henkiinjääneitä vastarintaa tekeviä ihmisiä, kun cylonit päättivätkin jättää ne. Ja New Capricallekin jäi jumiin ihmisiä. Ei tilaa spinoffeille vai? Mites se alkuspiikki jatkuikaan? Some believe that there may yet be brothers of Man, who even now fight to survive somewhere beyond the heavens…

Sitten itse asiaan, eli koko sarjan retrospektiiviseen arviointiin.

BSG:n suurin ongelma oli lopulta, että siinä oli vedetty vain muutama “suuri linja” etukäteen, ja liian paljon keksittiin lennossa. “Suuria linjoja” taisi lopulta olla oikeastaan vain Maan löytyminen kaukana menneisyydessä, ihmiskunnan periytyminen homo sapiensin, siirtokuntalaisten ja cylonien hybrideistä, ja päänsisäisten näkyjen ja “ihmeiden” selittäminen jotta “the one whose name may not be spoken”, joka ei pidä myöskään siitä että häntä kutsutaan Jumalaksi tai jumalaksi, järjesti kaiken “enkeliensä” kautta. Lopuista oli ehkä hataria suunnitelmia, joita sitten venkslattiin ees taas.

Oikeastaan siinä vaiheessa RDM ja Eick maalasivat itsensä nurkkaan, kun keksivät Viisikon, etenkin näiden taustatarinan. Se paitsi kumosi totaalisesti suuren osan aiemmasta materiaalista (kuten kaksikon väitteen, että 12 cylon-mallia olivat “ihmisten stereotyyppejä” eivätkä perustuneet kehenkään tiettyyn yksilöön), myös muodostui turhan keskeiseksi arvoitukseksi verrattuna kaikkeen muuhun meneillään olevaan juonitteluun.

Ja kyllä, minusta kaksi eri Maata (mitä salaisuutta piti suoranaisesti valehtelemalla haastatteluissa suojella) oli vähän liikaa. Joko tai olisi ollut parempi – että sarja olisi tapahtunut kaukana tulevaisuudessa ja Maa olisi todella nuijittu radioaktiiviseksi soraläjäksi, tai jos haluttiin pysyä menneisyydessä, niin kyllä Kobolin rauniot olisivat riittäneet.

Samaten, pakonomainen tarve keskittyä “salaisuuksiin” tarkoitti, että aivan liikaa “paljastusmateriaalia” tungettiin kahteen jaksoon – No Exit ja Daybreak part 2. Varsinkin No Exitissä Ellenin ja Andersin monologit olivat jo huonon kirjoituksen rajoja hipovia (Daniel-retconnauksesta en edes ala).

Ja sitten ne yksittäisjaksot… toki oli SciFi Channelin painostuksen syy, että niitä edes tehtiin, mutta ei niistä silti olisi tarvinnut useimmista tehdä täysin turhia. Varsinkin Black Market ja Sacrifice tuovat mieleen vanhan Galactican, eivätkä edes millään hyvällä tavalla. Niissä on käsittämätöntä se, kuinka yltäkylläiseksi elämä pakolaisaluksilla kuvataan kaikkiin muihiin jaksoihin verrattuna (lentäjänvarustukseenko kuuluu iltapuku, tai sitten aluksilla oli matkassa kasa disain-vaatteita?) Sitten oli nämä juonikoukut kolmoskaudella jotka eivät johtaneet mihinkään (Hero, Dirty Hands). Tosin yksi poikkeus irtojaksojen joukossa oli: Scar oli irrallisuudestaan huolimatta minusta yksi sarjan kohokohtia (siitä huolimatta/johtuen, että rippaa härskisti tosielämän Punaista paronia aina päähaavaa myöten).

Neloskauden ongelmana oli sitten jo se, että liikaa jahkattiin feikki-Maan löytymistä, kun se oli välttämättä haluttu midseason finaaliin. Samalla cylonien sisällissota käydään suurimaksi osaksi off-screen, ja 4.5 siisoniin jäi aivan liikaa tavaraa, etenkin kapina (joka sinällään on turhaa toistoa 4.0:n kapinasta) joka meni ohi suunnilleen silmänräpäyksessä ja vailla muuta jälkiselvittelyä kuin että osa hahmoista puuttuu (ja vasta yksittäisestä repliikistä Daybreak part 1:ssä käy ilmi, oliko nämä teloitettu vaiko vain pistetty putkaan). Samaten, nyt kun kuitenkin Kobolin Valtiaat, Kobolin tuho, cylonien muutto Maa-1:een, Maa-1:n tuho ja Viiden pako aiotaan käsitellä sarjakuvissa, joista tehdään osa virallista kaanonia, niin ihmetyttää, miksi tätä ei käsitelty sarjassa? The Planinkin olemassaolon syynä on vain se, että kun Viisi keksittiin, niin pitää retconnata koko taustatarina uusiksi.

Joo, ja miksi Baltarin kultti nostettiin juuri ennen finaalia niin näkyvään asemaan, muttei sekään juonikoukku johtanut mihinkään? Olisi luullut, että nyt kun heille jaettiin kerran aseet, niin Baltar olisi tuonut heidät mukanaan Galactican viimeiselle keikalle. Tai olisivat nyt tehneet vielä kerran vielä yhden kapinan.

Joojoo, RDM:n alkuperäinen suunnitelmahan olisi ollut tehdä kaksi kautta matskusta, eli neloskausi olisi päättynyt Maa-1:n löytymiseen ja vitoskaudessa olisi jäänyt enemmän tilaa kapinalle ja avoimien juonikuvioiden sulkemiselle, mutta kun SciFi ei suostunut takaamaan vitoskautta vaan antoi jatkoaikaa vain vuoden kerrallaan, niin RDM tunki kaiken yhteen kauteen vaikka oikeasti olisi pitänyt kyllä karsia materiaalia.

Pakko on kuitenkin miettiä, mikä olisi ollut lopputulos, jos BSG olisi suunniteltu yhtä huolella etukäteen kuin B5, ja jos SciFi olisi sitoutunut edes ykköskauden jälkeen viisivuotissuunnitelmaan. Vastaan itse omaan kysymykseeni: tajuntaa vieläkin enemmän laajentavaa kamaa.

Tässä yhteydessä siteeraan kuitenkin USA:n ilmavoimien silloista esikuntapäällikköä Nathan Twiningia B-52 -pommittajan käyttöönottoseremoniassa 1954: Forget it… Start thinking about the next one, a bigger one, a faster one.

Kun katsoo miten kunkin vuosikymmenen terävintä kärkeä edustavien scifi-sarjojen taso on kehittynyt, niin ei voi muuta kuin odottaa mielenkiinnolla. 60-luvulla oli alkuperäinen Star Trek, 70-luvulla meillä oli UFO, Blake’s 7 ja alkuperäinen Galactica, 80-luvulla meillä oli V ja ST:TNG, 90-luvulla sitten X-Files, Babylon 5 ja Space: Above and Beyond, ja nyt uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä Firefly ja Galactica. (Huomatkaa: Dr. Who, Avaruusasema Alfa, Buck Rogers, DS9-Voyager-ENT ja kaikki Stargåtet jäivät tarkoituksella tapahtumahorisonttini alle, koska ne eivät kehittäneet genreä yhtään mihinkään.)

Mennyttä ei siis pidä haikailla, mutta kohta alkavalta 2010-luvulta odotan eeppistä scifi-sarjaa, joka vie genreä eteenpäin yhtä paljon, kuin mitä vuosikymmenen vaihtuminen on tähänkin asti vienyt, mutta joka toivottavasti on myös paremmin suunniteltu kuin edeltäjänsä ja saa tuotantoyhtiöltään ja esityskanavaltaan paremman tuen kuin mikään aikaisempi.

Valitettavasti en usko, että V:n remaken rahkeet riittävät moiseen, ja RDM:n uusin tuotos Virtuality on Foxin listoilla, mikä kertookin kaiken sen tulevaisuudesta (terkkuja kaikille Terminator: The Sarah Connor Chronicles-faneille). Pölhösti itsensä uudelleennimennyt “SyFy” ohjelmapäällikkönsä Bonnie “vihaan scifiä” Hammerin johdolla ovatkin jo lykänneet Galactican spin-offin Caprican ensi vuoteen ja se on muutenkin massoille suunnattua scifi-liteä johon verrattuna Lostikin on alakulttuuria. Lakkautusuhan alaista Dollhousea en ole tsiigannut, tosin paperilla kuulostaa pahasti Aliasilta Philip K. Dickiltä pöllityltä muistinpyyhintäidealla kera työttömien genrenäyttelijöiden.

Apropoo, voisiko musta hevonen tullakin animaation puolelta? Sielläkin on vuosikymmenittäin otettu huimia edistysaskelia (70-luvulla ST:TAS, 80-luvulla Macross ja Olipa kerran avaruus*, 90-luvulla Neon Genesis Evangelion), mutta 00-luvun edistysaskel taitaa vielä odotuttaa itseään, tai ainakaan en oo moisesta kuullut.

*) Joojoo. Se on “opettaivainen sarja taaperoille”, ja turhan mustavalkoisesti hyviksillä on EU:n lippu kun taas pahiksilla on lippu, univormut, arkkitehtuuri ja alusdesign 3. valtakunnasta… hetkinen, eihän tuo ollutkaan huono juttu Tai no oikeastaan hyvistenkin arkkitehtuuri ja alusdisain on kurkoa, ja monta detaljia on yllättävänkin realistista. Ja loppupuolellaan äityy joka tapauksessa käsittämättömän eeppiseksi saagaksi verrattuna alkupuolen irrallisiin opetusjaksoihin, joissa niissäkin oli häkellyttävän paljon moraalista pohdintaa sekä harmaan sävyjä, etenkin lähtökohta huomioon ottaen.

tl;dr: Kipikipi kaupasta hakemaan kausien 1-3 boksit ja kun se syksyllä ilmestyy, nelonen (tai sitten importtaat Briteistä Season Four ja Final Season -boksit), niin sinutkin saadaan liitettyä kulttiin hetimiten. So say we all!

Salute of the Jugger / Salute to the Jugger / The Blood of Heroes (1989)

http://www.imdb.com/title/tt0094764/
Post-apo/urheilu, nahkaan ja kettinkeihin verhotut peukalot tuuletuksella ylöspäin

Tämä kolisee ja KOVAA! Tylyäkin tylympää asennetta, kunnon luita ruhjovaa väkivaltaa ja Rutger yrmyilemässä! Plussaa postapo-kliseiden parhaiden puolien käytöstä. Hykerryttävästi atomipalon jälkeinen maailma on täynnä herkullisia pikku yksityiskohtia bongattavaksi, mutta mitään ei ruveta selittelemään turhaan. Plus “The Game” (ihan kuin jenkkifutista – paitsi että viisihenkisestä joukkueesta yhdellä on kettingit ja kolmella nuijat ja luiden murskaus on jopa suositeltavaa) on sen verran menevä urheilulaji, että sitä katsoisi ihan oikeastikin tapahtumaköyhien nykylajien tai puuduttavan tosi-TV:n sijasta. Soundtrackillakin soivat komeat kasarisyntikkamelodiat. Virkistävää on myös se, että antisankarimme eivät ole pelastamassa maailmaa vaan korkeintaan parantamassa omia asemiaan. Pienimuotoisuudestaan huolimatta/johtuen ehtaa klassikkokamaa. Ai niin, ja se on myös paras urheiluelokuva ever.

Versionhallinnasta sen verran, että mitään muuta kuin leikkaamatonta 99 min (PAL; NTSC olisi 104 min) versiota ei tueta, nimittäin inttter wepin lähteiden mukaan jenkkiversio (uudelleennimetty typerästi The Blood of Heroes) blandaa väkivaltaa normaaliin hajuton & mauton -muottiin, leikkaa juonenkuljetusta olennaisilta osin ja jättää tylyn lopetuksen pois ja on NTSC:lläkin vaivaiset 90 minuuttia pitkä (PALina 86). Pahinta on, että tämä runneltu versio palasi vielä Atlantin tällekin puolelle riivaamaan joitain julkaisuja…

All the Boys Love Mandy Lane (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0490076/
Slasher, peukalo ylös

Yllättävää. Amerikkalainen nykykauhu on lähinnä joko 70- ja 80-lukujen uudelleenfilmatisointia tai gornoa, mutta mahtuu sekaan sentään jotain omaa yritystäkin. Niin kuin lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä, perinteittä kunnioittaen ja ammattitaidolla, ja niin edespäin, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehty tyylipuhdas slasher, jossa on muistettu myös, että ennen kuin läski alkaa tummumaan, pitää olla tarpeeksi pikkutuhmaa paljastelua jotta murha on “rangaistus” “synnistä”. Mutta ihme ja kumma, ei remakena vaan omalla juonellaan.

Kaiken maailman Sahojen jälkeen tämä voi tuntua vähän kesyltä, vaikka pari ilkeääkin tappoa mahtuu mukaan, mutta pointtina ei ole ollutkaan itsetarkoituksellinen visvalla läträäminen vaan nostalgiatrippi, kuitenkin tarpeeksi tuoreella otteella. Kaihoisat vanhat kitaraballadit vain korostavat vaikutelmaa – etenkin elokuvan lopetukseen “Sealed With A Kiss” sopii kuin puukko haimaan. Itse asiassa, koska mukana ei ole haudasta palaavaa yliluonnollista mörkötappajaa, eikä edes mitään kovin noloa tai campia – alun puisevasti näyteltyä bilekohtausta lukuunottamatta, jossa luokan kovis on noin 15 vuotta liian vanha lukiolaiseksi – tämä kohoaa kevyesti puukkohippasten kärkeen. Plus koska tätä ei ole tehty 80-luvulla, neitokaisia kestäisi katsella myös kaulasta ylöspäin (niinkuin se ketään kiinnostaisi – jo alun kamera-ajo keskittyy olennaiseen) ilman että permanentti tuhoaa näköhermot.

Sen lopputwistinkin annan tällä kertaa anteeksi. Osittain siksi, että tästä saisi joku roskalehti tai kukkahattutäti mainion vainokampanjan aikaan (mikäli siis ikinä katsoisivat näinkin marginaalista elokuvaa), kiitos tappajan “Natural Selection” t-paidan: luonnollisesti Pekka-Eric ja Matti ryhtyivät Counter-Strike -larppiin koska olivat nähneet tämän selkäydintä mädättävän elokuvan!

Insiders (1989)

http://www.imdb.com/title/tt0097582/
Draama, peukalo alas
Camp-klassikko, peukalo ylös

Hoh hoh. Lastensadun mustavalkoisuudella kerrottu moraliteetti, jossa kaikki rikkaat ovat ZOMFG TEH EEVUL ja/tai ainakin onnettomia ihmisraunioita ja ainoastaan kommunistitoimittaja ja yksinhuoltajan tytär hyviksiä. Juoni ei pysy hanskassa, eikä saa selvää pitikö tämän olla draama, trilleri vaiko murhamysteeri (sori vaan, nyt meni pilalle se twisti parikytä minsaa ennen loppua). Aidoksi Suomi-leffaksi tämän tunnistaa puisesta näyttelijätyöstä ja pakollisesta puolituntisesta kännissä avautumisesta.

Elokuvan pelastaa kuitenkin camp-klassikon asemaan runsas ja itsetarkoituksellinen tissien määrä (no ohjaajana Lauri Törhönen, mitä muuta odotitte), sekä ihanan karmiva kasarimiljöö kera stereotyypisen juppielämäntyylin kuvauksen, joka tosin jää epäuskottavaksi, budjetin pienuus paistaa räikeästi läpi. Plus elokuva jonka päähenkilö on moraalisesti täysin läpimätä riistokapitalisti nimeltä Lasse ei voi olla läpeensä huono. Nostalgiapisteitä kerätään hupaisalla hax0r0intikohtauksella, jossa arvaillaan minuuttitolkulla “käyttäjätunnusta” (ehkä pikemminkin salasanaa?).

Toisaalta, Russ Meyerinkin leffat olivat yhtä lailla lapsellisia moraliteetteja, mutta niissä on enemmän “katsottavaa”, sekä parempi käsikirjoitus, kuvaus, lavastus, näyttelijätyö, tai oikeastaan ihan mikä vaan, mukaanlukien takaa-ajot, jollaiseen tämä kalkkuna huipentuu. Mut ne ei olekaan kasaria.

Tiivistettynä, elokuva tuo oudosti mieleen toisen kulttikalkkunan, nimittäin legendaarisen Visa Mäkisen Yön saalistajat.

Terminator: The Sarah Connor Chronicles (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0851851/
Scifi, konepeukalo alas

Summer Glaun ja Lena Headeyn ansioista tätä oli neljä syytä katsoa. Eivät riittänyt pitämään sarjaa pystyssä. Juoni oli jo aika kamala. Se “seuraavassa jaksossa” jossa Cromarty-T-800:n pää heräsi eloon oli lähes yhtä typerää kuin se, että nyt ajassa pääseekin loikkimaan ees taas, joten Summer-termis oli 60-luvulla komentanut insinörtit rakentamaan itselleen koottavan plasmakiväärin, ja aikaparadokseista nyt ei ees viitsi alkaa. Enkä teinix-Johnista. Jotenkin haiskahti Smallvillelle (joka pelkästään ärsyttää) ainakin tuo koulualoitus.

Ehkä pitäisi lopettaa Terminator-leffojen ja sarjojen looginen analysointi ja olla vaatimatta niiltä minkäänlaista jatkuvuutta tai edes loogisuutta, ja keskittyä ihastelemaan ti…eteistoimintaa.

En allekirjoita Pyhän Nnirvin väitettä että tämä olisi parasta genreviihdettä sitten Galactican. Ellei Summer rupea käyttämään koulupukua tulevissa jaksoissa… Sitä paitsi, turha muiden on esittää pahisterminaattoreita koska Iso-Arska teki sen jo.

The Forbidden Kingdom (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0865556/
Fantasia/komedia/martial arts, peukalo ylös

WTF? Onko minut abduktoitu takaisn 80-luvulle, kun minulle näytettiin uutuuselokuvana tekele, joka oli väännetty “koko perheen seikkailukomediaksi” jossa nöösipojan pitää kasvaa mieheksi ja hakata kulmakunnan muut uroot veripaltuksi jotta aromipesää heruisi? Loogisesti mieheksi kasvu tapahtuu teleporttaamalla muinaiseen Kiinaan ja oppimalla kungfuta drunkenmasterilta ja ynseältä Shaolin-munkilta samalla kun vongataan södeltä soturitypyltä ja yritetään palauttaa maaginen seiväs myyttiselle “apinakuninkaalle” pahan sotaherran sekä tätä palvelevan dominanoidan jahdatessa.

Myötähäpeää synnyttävän kehyskertomuksen ja päähenkilön lisäksi filmissä on toki huimaa mättöä – luonnollisesti PG-13:een sanitoituna – mutta silti tuntuu siltä että wanhat pärrät Chan ja Li ovat olleet sekuntilaskutuksella töissä. Silti, kungfu-fanille tämä on kuitenkin pakkokatsottavaa, kun kerrankin on legendat saatu samaan filmiin (eikä kungfua liiemmälti nykyään edes tehdä), ja mättö todella toimii. Papat kun liikkuvat ilman trikkejäkin nopeammin ja sulavammin kuin 99% action-tähdistä nykykunnossaan (Jason Statham ehkä poikkeuksena).

Tosin täytyy todeta, että aineksista olisi saanut paljon huimemman pätkän jättämällä se typerä siirtymä nykyajasta ja takaisin pois (etenkään kun sitä ei ole pohjana olevassa tarinassa, joka on ilmeisesti kiinalaisessa kirjallisuudessa jonkin sortin klassikko), sekä vaikka tarkistamalla ikärajaa ylöspäin. Niin, ja olisivat puhuneet enemmän kiinaa kun nyt kuitenkin muutamassa otoksessa puhuivat.

Tiedän ainakin yhden tavan jolla The Forbidden Kingdom olisi ollut instant epic win: alunperin sotaherran oikeana kätenä piti hevosmiesten tietotoimiston mukaan hääriä “white-haired Taoist monk” (jolla olisi mitä ilmeisimmin ollut myös valkeat kulmakarvat), mutta sitten päätettiin käyttää Valkohiuksista morsianta koska “kohdeyleisö tuntisi tämän paremmin”. Totta kai. Eihän nyt kohdeyleisö mitenkään voi tunnistaa hahmoa jota iso Q:kin on hiljattain käyttänyt elokuvassaan, kyllä muutaman, lännessä vain harrastajien tietämän honkkarifilmin päähenkilö on paljon tutumpi.

Emmäätiä. Plussan puolelle kokemus kuitenkin jäi, ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän leffa tuntuu miellyttävän…

Apropoo 1: ja taas noin miljoonannen kerran LotR:FotRin jälkeen meillä on “balrog kiskoo kuiluun” varkaus.
Apropoo 2: miten halvatun tyhmä voi ihminen olla, ettei ymmärrä ennen kuin rautalangasta väännetään, että DOA-pelien Christiehän on selkeästi ripattu The Bride with the White Hairista (mikä hahmo siis on tässäkin mukana, ref. yllä mainittu dominanoita).

AVPR: Aliens vs. Predator – Requiem (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0758730/
Scifi/toiminta/kauhu, peukalo ylös

Saa nähdä meneekö tämä taas yliarvostuksen puolelle, mutta tämä tuntui jo heti katsottaessa kertaluokkaa paremmalta kuin ykönen, eiköhän se riitä jo antamaan osviittaa Eihän tämä vieläkään ole “oikea” Alien, mutta “oikea” Predator kuitenkin, ja minä tyksin enemmän kuin Alien3:sta tai kamalasta Resurrectionista.

Mutjoo, pidin. Tosin välillä se teinislasher-meininki rasitti, mutta yllättävän tehokasta toimintaa, jopa yllättäviä tappoja, välistä ihan aitoa pakokauhun luontia sekä pari todella ilkeää kohtausta. Suositellaan kaikille synnytyspelkoisille. Plussaa etenkin Predatorien kotimaailman näyttämisestä, samaten CGI:n hillitystä käytöstä, miinusta siitä että kuva on välillä niin pimeä että vaikka miten säätäisi laitteita ei meinaa selvää saada. Voisi rutkuttaa myös siitä, että vähän turhan aikaisin Allut tuotiin Maahan, mutta menee tämä näinkin. Kommenttiraidan mukaanhan kolmosessa keskityttäisiin nimenomaan Weyland-Yutanin ja USA:n armeijan yrityksiin varastaa Predatorien teknologiaa, eli ihmiskunta ei suinkaan ole itse keksinyt Alien-saagan hypermoottoreita, plasmakiväärejä ja smartguneja.

Tosi analyytikko valittaisi, että turhan paljon on faniwänkkäystä, yksi päähenkilöistä on “Dallas”, meillä on äiti-tytärpari, Stryker-miehistönkuljetusajoneuvolla ajelun kuvakulmat ovat oudon tutunoloisia, helikopterin laskeutumisalustalla on jännät paikat, Allu kuolaa kauhistuneen naisen naaman vieressä, jne. Vaikka loppu on asiallisen tyly, on se varastettu 1:1 Resident Evil: Apocalypsesta helikopteria myöten. Mutta koska en ole tosi analyytikko niin kohautan vain kulmakarvojani.

Doomsday (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0483607/
Post-apo, peukalo ylöspäin

Nojoo. Samaan tapaan kuin Shoot’Em Up oli (kasari)äksönin Greatest Hits, niin tämä on genre-elokuvan vastine sille. Kaikkien zombie- ja postapokliseitten lisäksi löytyy ihan kaikki aina Aliensin ilmakehäprosessorista Boromirin kuolinkohtaukseen. On gladiaattoritaistelua keltaiseksi saturoidulla areenalla. On Musta Ritari, epäilyttävän tutun näköinen linna järven takana (vieläpä ritarimiehityksellä) ja kappaleiksi räjähtävä pupujussi. On silmälappuinen ja asennevammainen sankari, on romuautojen takaa-ajoa syrjäisellä tienpätkällä… jne. jne. jne.

Tässähän olisi siis kaikki ainekset Teh Päräyttävimmäksi Elokuvaksi Eva, mutta jokin tökkii. Ehkä se, että leffa jää muutamaan otteeseen laahaamaan paikalleen – esmes Glasgow’ta hallitsevan jengin ateriointikohtaus sitä edeltävine pelleilyineen on ylipitkä, samaten lopun takaa-ajon tappelu autossa.

Samaten, Lara Croftina uransa aloittanut Rhona Mitra on edelleen muodollisesti pätevä päärooliin, mutta asennevaihde olisi saanut olla viittä pykälää isommalla. Samaten, genre huomioiden, on käsittämätöntä miksei Kellopeliappelsiinista alkaen vatipäiseksi pahikseksi typecastattu Malcom McDowell irroittele kerrankin oikein kunnolla, vaan luulee selkeästi olevansa ns. vakavasti otettavassa elokuvassa (jopa ihQkasarissa Blue Thunderissa pyöritti silmiään & hohotti paaaljon enemmän).

Lopulta ongelmaksi jää, että eri kohtaukset ovat liikaa yhteenliimatun tuntuisia. Keskittämällä kaikki tapahtumat Glasgow’hun ja eliminoimalla Morian kaiv… ydinpommisuojan läpi tehty matka Camel… no sinne anarkosyndikalistiseen feodaalikommuuniin (ja etenkin ilman että leikataan välillä Lontooseen missä herrat isoherrat hikoilevat ruttoepidemian takia) tämä olisi voinut toimia paremminkin. Niin, ja em. parannukset näyttelijätyöhön myös olisi kaivattu. Kivaa oli kuitenkin, mutta odotin enemmän.

Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0367882/
Seikkailu/toiminta, peukalo ylös

Ehdottomasti onnistunut viihdeleffa, mutta kuitenkin: mihin oli saatu 19 vuotta ja 10+ kässäriä kulumaan, kun lopputulos ei kuitenkaan ole mikään Teh Ultimaat Muuvii Äksperiens? Mieluummin olisin nähnyt useammankin Indy-leffan kuin vaikka sitä kuonaa, mitä Fordkin on tullut tehneeksi tässä välissä – ja olisi se nyt Spielberg/Lucas-kaksikoltakin vähän enemmän aikaa voinut löytyä.

Tietysti, Roswellin alienithan edellyttivät aikahyppyä pidemmälle, lieneekö tämä ollut seurausta sitten projektin venymisestä vaiko ei. Makuasia tietysti, vaikka pidänkin Von Däniken-hörhöilystä, niin siltikin tuntuu että Indyyn sopii jotenkin paremmin joko geneerinen aarteenetsintä tai sitten juutalais-kristillisen mystiikan penkominen. Mistä tuleekin mieleeni, kun Oxley horisee Miltonin Kadonnutta paratiisia, niin spoilauksesta huolimatta odotin että ET:n ilkeän pikkuserkun sijaan olisi El Doradossa odottanutkin pikemminkin Valontuoja itse. (Akatorilaisilla nimenomaan tietoa, hyvän ja pahan tiedon puu ja silleen.) OK, toimi tuo alien-menokin mutta rimaa hipoen.

LaBoeuf taas sopi minusta rasvatukkafiftariksi kuin nenä päähän eikä ollut lainkaan ärsyttävä. Teoriassa myös Henry Jones III tuhoamassa muinaisjäänteitä voisi siis toimiakin – tosin mitä etsiä nyt kun El Doradokin pistettiin jo palasiksi, siinä pulma. Neuschwabenland ja sinne paenneet natsit (ja nyt kun on pää avattu, niin Vril-hörhöilyt sun muut aiheeseen liittyvät urbaanilegendat) kenties toimisi, mut kun siitä on jo tulossa eräs toinen leffa. Atlantis? Hyperborea? Lemuria? Mu? Kuningas Arthurin hauta? Temppeliritarien kulta? Kohtalon Keihäs?

Mistä pitää avautua, niin se CGI-Tarzan-kohtaus vitutti kyllä kuin sitä pientä apinaa. Tosin, jos Weismüller-Tarzanit olivat jo jonkun mielestä tarinan raiskausta (kuuluisien luonnenäyttelijöiden kuten Christopher Lambertin ja Casper Van Dienin esimerkkejä ei pidä edes mainit… hupsis), niin voin vain kauhulla kuvitellla, mitä Spielberg saisi aikaan (lue: Tarzanin poika ja Cheeta nostetaan pääosaan, eikä Tarzan enää tapa ketään tai mitään).

Nojoo, mut viihdyin kuitenkin kybällä, ja kyllähän neukuissakin tietty viehätys pahiksina on. (Cate Blanchett ennakkoluulottomasti taas typecastauttanut itsensä “omituiseen” rooliin ) Meininki toimii ja etenkin se ydinkoezydeemi on lollerz. Itse asiassa, koska tässä ei ole ärsyttävää lapsihahmoa eikä toisaalta latistu Sheän Chönnery Shöyksi, niin väläyttelisin jopa toiseksi parhaan Indyn leimaa. Ei todellakaan mikään The Phantom Menace siis.