Tag: kasarinostalgia

DragonLance: Dragons of Autumn Twilight (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0825245/
Fantasia/animaatio, peukalo alas

Aluksi, täytyy todeta, että tämän suoraan videolle dumpatun animaation suurin ongelma ei ole, että se olisi luokkaa “talentless hack r4p3d my childhood”. Se kun on kohtuu uskollinen alkuperäiselle. Liiankin. Kun se pohjalla oleva kirjakaan ei ole mikään maailman paras, vaikka epäilemättä siitä monella onkin rakkaat lapsuus/nuoruusmuistot. Mutta ennen kaikkea, filmi saisi olla myös rutkasti pidempi: ~85 min on liian vähän, ei nyt mitään ROTK-mittoja kaivata mutta esmes se kaksi tuntia tekisi terää. Nyt on liian hätäinen tunnelma, pompitaan paikasta toiseen henkeä vetämättä ja mitään selittämättä. Kuka? Mitä? Miksi? Missä? DragonLance-kirjoja lukematon ei tästä ymmärrä yhtikäs mitään.

Edelleen, 2-2,5 tuntia pitkänä tai rankasti uudelleen kirjoitettuna puhuttaisiin aivan eri leffasta. Nyt vain on tehty se pahin vaihtoehto, eli kuvitettu sarja teennäisesti yhteenliitettyjä kohtauksia jotka fanipojat vaativat olevan mukana, ja lopputulos on rushattu. Kirjat kynäilleet Weis & Hickman itsehän olisivat halunneet jakaa tämän kahteen 90 minuutin pätkään (ykönen olisi loppunut Raistlinin sanoihin “Solace is burning.” ja kakososassa olisi sitten ollut haltiasekoilut ja Pax Tharkasin vapautus).

Lyhyyden lisäksi toiseksi suurin ongelma on se, että perinteistä fantasiataidetta ja klassista kasaripiirrettyä yhdistelevään tyyliin on ängetty noin 10-15 vuoden takaiselta näyttäviä vektorilohikäärmeitä ja -draconiaaneja sekä suoraan pakasta vedetty Adobe After Effectsin liekkiefektiä default-asetuksilla. Kontrasti on lievästi sanoen typerryttävä, ja tuo lähinnä mieleen South Parkin, mikä ei liene ollut tavoitteena. Oliko kenties aikeissa tehdä tästä Beowulf-tason CGI-animaatio, ja rautalankamallit oli aloitettu lohhareista, mutta sitten budjetti loppui kesken, lohharit jäi detaljoimatta, ja loppu filmistä piti piirrättää Pohjois-Koreassa (äänet eivät ole huulisynkassa)? Budjettihan kului tunnetusti siihen, että Jack Bauer, Xena, Lex Luthor ja Dawn juttelevat meille pääroolit.

Myös leffan kohderyhmä on jotenkin määrittämättä. Välillä mäiskitään turpaan ilman että ketään sattuu ja ryvetään komediassa, välillä taas näytetään seivästettyjä ihmisiä ja muuta kivaa. Välillä taas sitten fanservice saavuttaa naurettavat mittasuhteet, tai sitten Onyxin ja Tikan animaatiot ostettiin DOA-pelisarjan koodanneelta Team Ninjalta. Huolimatta ajoittaisista “vanhemmatkin pysyy hereillä” otoksista kyllä vaikuttaisi, että enemmän tämä voisi upota nuorempaan polveen. Sen verran iso painoarvo on Tasslehoff/Flint-pelleilyllä.

Ilmeisesti julkaisija tajusi tämän olevan höyryävä kasa ja dumppasi sen suoraan videolle ilman mainostusta. Täysin käsittämätöntä tosin on, miksi huhut puhuvat että jatkoa tulisi – ettei vain menty kämmimään ja tehty useamman filmin sopimus starojen kanssa?

No, ei olla niin negatiivisiä, onhan tämä tähän mennessä paras Dungeons & Dragons -elokuva.

John Rambo (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0462499/
Toiminta, STALLONE IS GOD!

Uusi Rambo on varsinainen lakmustesti. Se mittaa, tykkääkö koehenkilö oikeasti toimintaelokuvista, vaiko pahvisista CGI-sarjakuvista joissa on isoja tulipalloja mutta väkivalta on koomista eikä kukaan kuole. Se on paluu kultaiselle 80-luvulle, kun toimintaelokuvat olivat vielä katarttinen kokemus, kun väkivalta oli vielä ilkeää. Samalla se kuitenkin on kerronnaltaan ja kuvastoltaan moderni – itse asiassa, väkivallan runsaus ja ronskius on jo tarantinomaisissa sfääreissä, pidemmällä kuin mitä 80-luvulla edes monessa eksploitaatiopätkässä oli. Ilahduttavaa on myös se, että CGI:tä käytetään yllättävän vähän ja pääpaino on “perinteisillä” ihonvärisiksi maskatuilla veripusseilla ja ympäriinsä lentävillä siansuolilla. Rutinaa on kuulunut siitä, että pahikset ovat yksiulotteisia – kuten psykoottinen pedofiili jonka 24/7 päässä olevista aurinkolaseista heijastuvat palavan kylän liekit – mutta elokuvan kontekstissa valitus on aiheeton. Pahiksia tulee inhota jotta heidän äärimmäisen verinen loppunsa tuntuu sitäkin oikeutetummalta. Rambon nähtyään tulee jotenkin tyhjä olo: ei keksi mitään sanottavaa, koska elokuva on sanonut kaiken tarpeellisen.

Supercarrier (1988)

http://www.imdb.com/title/tt0094560/
Lentäjäsarja, peukalo ei ole noussut sitten 80-luvun

Vertaisverkot pettivät, mutta onneksi Raretv.co.uk (lakkautettu nyttemmin, t. T-800) toimitti Supercarrier -TV-sarjan VHSripit DVD:ksi poltettuina. Tai onneksi ja onneksi, kaverin kanssa nostalgisoitiin tätä taannoin josta sain kimmokkeen tilata synttärilahjaksi hänelle (ja itselle muuten vaan).

Jotkut asiat olisi parempi jättää nostalgisiin muistikuviin. Kyllä huomaa miksi tämä topgunsploitaatio on pikkupoikana kolissut ja lujaa, mutta nyt vanhempana silmiä särkee stock footagen ja harvojen efektiotosten totaalinen ylikierrätys ja ala-arvoinen näyttelijätyö.

VHS-alkuperä huomioidenkin kuvanlaatu on tässä versiossa kamala, mutta jos tästä ikinä virallinen julkaisu tulee, olen (taas) kaivamassa kuvetta vanhojen aikojen kunniaksi.

Shoot ‘Em Up (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0465602/
Toiminta, peukalot ylös ja pahiksen silmiin

Kiva lakmustesti: olisiko kiva, jos 80-luvun toimintaelokuvan kuvastolla kerrottaisiin Väiski Vemmelsäären ja Elmerin yhteenotosta? Ai ei? No älä sitten katso tätä. Hyvässä ja pahassa 20 vuotta aikahypyllä tulevaisuuteen tuotu kasariäksön: on näsäviisaita onelinereita laukova asennevammainen sankari, on hysteerisen neuroottinen paha setä, paljon tarpeetonta ja rujoa väkivaltaa sekä erityisesti monta kekseliästä tappoa, tällä kertaa teemana on “kuinka monella eri tavalla porkkanaa voi käyttää tappamiseen?”. Kova ehdokas vuoden parhaaksi toimintamätöksi, jopa Planet Terror huomioiden. Itse asiassa, kova ehdokas yhdeksi kaikkien aikojen parhaista.

Jos tämäkään ei vakuuta, niin merkkijonon “Monica Belluccin alastonkohtaus” luulisi viimeistään myyvän elokuvan jokaiselle heteromiehelle.

PS. Hesarin Njet-liitteessä oli näköjään Pertti “Fränti II” Avola haukkunut tämän. Mitä järkeä on lähettää tällaista elokuvaa arvostelemaan tyyppi, joka tunnetusti vihaa (etenkin amerikkalaisia) toimintaelokuvia yli kaiken? Piruuttaan voisi kirjoittaa vastineen, jossa linjaisi, jotta kyllä se Stalker on eri paska leffa koska siinä ei ole mielipuolisesti hihittävää sadomasokistikääpiötä, tai että Tuulen viemää olisi muuten ihan OK mutta leffan pilaa paitsi taistelukohtausten verettömyys ja lyhyys mutta etenkin se ettei Vivien Leigh’n tissejä näytetä. Ai niiin, ja Citizen Kane muuttuisi paljon paremmaksi jos keskellä rainaa NINJAT tunkeutuisivat Kanen kartanoon (ja Kane ampuisi ne minigunilla).

Transformers (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0418279/
Scifi/toiminta/jättirobottirymistely, robottipeukalo ylös

Mennessäni katsomaan tätä elokuvaa en ainakaan ollut etukäteen valmistautunut kehumaan sitä. Käsikirjoitus vuosi jo toista vuotta sitten nettiin, ja sen lukeminen sai aikaan äkillisen vastareaktion sekä halun kirjoittaa miljoona viestiä “Michael Bay ja Steven Spielberg raiskasivat lapsuusmuistoni”. Ihmetys oli suuri, kun useimmat elokuvan nähneet kehuivatkin sitä, mutten uskonut kunnes omin silmin näin. Kerrankin oli iloinen yllätys, että sanat paperilla eivät riitä aina kuvaamaan omakotitalon kokoista liikkuvaa kuvaa edes läheksikään

Aluksi varoituksen sana. Jos potentiaalinen katsoja on
a) militaria- tai erityisesti ilmailuharrastaja,
b) fanittanut pienenä Transformersia,
c) muuten vaan mechafriikki, tai peräti
d) Michael Bayn ohjaustyylin ystävä,
niin elokuva on mielenterveydelle vaarallista tajuntaa laajentavaa kamaa. Miksikö?

a) Koska USA:n asevoimat tykkäävät silkkaa propagandaa ohjaavasta Michael Baysta, hän on päässyt kuvaamaan asejärjestelmiä niin paljon, että CGI:hin tai pienoismalleihin tarvitsee turvautua vasta kun peltiä alkaa vääntymään. F-22 Raptor ja MV-22 Osprey pääsevät esittäytymään ensi kertaa aitoina asioina valkokankaalla arvolleen sopivasti, ja A-10 on aina yhtä söpö lentsikka. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta militariaharrastajalle varsinkin elokuvan alkupuoli on silkkaa pornoa.
b) No kun siinä on Transformersit ihka elävinä, Optimus Prime vieläpä alkuperäisellä ääninäyttelijällä. (Tosin 80-luvulla lapsuuttaan viettäneitä sapettaa se, että juonielementiksi on pitänyt ammentaa näitä uudempien aikojen kerettiläisiä ideoita. No, onneksi ei ole mitään samperin Beast Warsin mönkijöitä vielä tässä osassa.)
c) On äärimmäisen häiriinnyttävää kuvitella, miltä näyttäisi samantasoisilla efekteillä toteutettu Battletech-elokuva tai live-action versio Neon Genesis Evangelionista näyttäisi.
d) Kaikki Bayn tyyli- ja tehokeinot on ylikäytetty nupit kaakkoon -menetelmällä. Suuri osa elokuvasta on siis totaalisen paatoksellisen överiksi vedettyä laskelmointia, propagandaa ja pullistelua. Joka joko toimii tai sitten ei.

Pienen pieni pikkupiru tosin alkaa sitten nitkuttaa niistä ongelmista.

1) Produced by Steven Spielberg. Tästä on seurannut elokuvan alkupuolelle tarpeettoman paljon pikkulapsille suunnattua huumoria, joka sekin tuntuu olevan noin neljännesvuosisadan verran ajastaan jäljessä, kuten päähenkilöteinin jälkeenjääneet vanhemmat, Transformereitten piileskely heiltä puutarhassa, pienen soluttautujarobon slapstick-komiikka jne. Elokuvasta voisi huoletta leikata tätä tuskaannuttavan vaivaannuttavaa osuutta parikymmentä minuuttia, mikä myös parantaisi rytmitystä sekä tekisi leffasta paremmin kohderyhmälle soveltuvan – pikkulapset eivät leffaan kuitenkaan pääse, sen verran reipasta meno jo on, eli tämä on joka tapauksessa tarkoitettu nostalgisoijille teini-iästä ylöspäin. Sitäpaitsi, pikkulapsilta menee noin 90% elokuvasta joka tapauksessa täysin ohi.
Oletan kyllä, että DVD-version julkaisun jälkeen tästä ilmaantuu BitTorrent-verkkoihin useampikin “varttuneen väen” fanieditti, jossa nämä virheet on korjattu siinä määrin kuin materiaali antaa myöten.

2) “Origins movie”. Koska tämä on tarkoitettu sarjan aluksi (kahdelle jatko-osalle näytettiin vihreää valoa jo ennen maailmanensi-iltaa), niin toimintaan päästään kunnolla vasta leffan loppupuolella. Samaten, liikaa aikaa käytetään hahmojen esittelyyn. Yhdessä vaivaannuttavimmista kohtauksista Optimus Prime esittelee joukkonsa nimi ja tehtävä kerrallaan. Kyllä tämmöiset asiat pitäisi käydä ilmi toiminnan tai dialogin kautta. Paljon parempi olisi ollut aloittaa in medias res, keskeltä toimintaa, ja vain tarvittaessa dialogin tai lyhyitten takaumien avulla selostaa taustoja. Samaten, Transformereita on surkean vähän, muutama per puoli, kun niitä loppuja säästellään jatko-osiin. Kyllä niitä olisi pitänyt olla vaikka parikymmentä per puoli, olisi lopun taisteluihinkin tullut ihan eri lailla eeppistä mättömeininkiä.

3) Kiintiöafroamerikkalainen (tässä leffassa vieläpä monikossa) joka on aina joka hassu, lihava, tai molempia ja selviää aina hengissä. Miten minusta silti tuntuu, että tämä on “positiivisesta” kuvauksesta huolimatta ihan yhtä rasistista ja ihan yhtä jälkeenjäänyttä kuin sadan vuoden takainen “blackface”-huumori?

Muutama detalji pitää kuitenkin mainita sitten taas plussana:
I) 9/11-traumasta on viimein päästy eroon. Megatron ja Optimus Prime nimittäin lennähtävät kovin tutun oloisesti toimistopilvenpiirtäjän läpi.
II) Yksi Decepticoneista on naamioitunut xXx2:sta tutuksi äärimmilleen lisäaseistetuksi ja -varustelluksi M1 Abrams-tankiksi.
III) Sähkösahalla robojen kimppuun.
IV) Tuotesijoittelu on lyöty niin överiksi että se on jo itseironista. “But Nokia is from Finland!”
V) Loppupuolella yksi kohtaus rippaa niin suoraan Aliensia että pois alta.

Huomatkaa, minä en nitkuttanut realismista. Leikitään oletuksella, että ulkoavaruudesta tulleet tietoisuuden omaavat kerrostalon kokoiset lähes tuhoutumattomat loppumattomilla ammuksilla varustetut taistelurobotit jotka naamioituvat mm. henkilöautoksi on jo lähtökohtaisesti niin hönö idea että mitään yhteyttä realismiin ei edes kaipaa.

Summa summarum: puhtaana elokuvana tässä on parannettavaa, mutta kokemuksena se on silti uskomaton. Leffa kuuluu niihin, jotka kyllä kannattaa käydä katsomassa isolta kankaalta, isossakin plasmatelkassa tämä kyllä menettää osan tenhostaan. Tosin, mikäli varoituksen kohdat a)-d) tökkivät pahasti vastaan, niin sitten kannattaa jättää väliin.

The Octagon (1980)

http://www.imdb.com/title/tt0081259/
Toiminta/ninjailu, peukalo alas
Kalkkuna, peukalo ylös

Jos seuraavan arvostelun tyyli menee täysin yli ja ohi, niin klicka här. Plagiointisyytteiltä välttynen sillä, että ainakaan kirjoitushetkellä em. sivusto ei käsitellyt tätä filmiä…

The Octagon aka Octagon – hiljaiset tappajat

Julkaisuvuosi: 1980

Tagline:
CHUCK NORRISin SUURIN MENESTYS! (tätä lausetta variaatioineen Future Film käyttää suunnilleen jokaisen Chuckin kierrepotkuelokuvan Suomi-julkaisun kannessa)

Selitä elokuvan juoni oleellisin osin vähemmillä sanoilla, kuin mitä tässä virkkeessä on:
Idän riisikepeistä ei ole vastusta öljytyille rintakarvoille

Homoeroottisuus:
Chuck Norris -elokuvaan kuuluu erottamattomasti treenausmontaasi, jossa Chuck hiki virraten hakkaa intohimoisesti nyrkkeilysäkkiä öljytty karvainen ylävartalo paljaana. Luonnollisesti hänellä on pitkätukkainen sidekick, josta hän on mustasukkainen naisille, ja joka on ainoa kuka saa hänet toimimaan vaikka oman henkensä uhalla. Se, että hottis miljardööriperijätär tarjoaa epätoivoissaan itseään hänelle sormeaan nuollen saa hänet vain huorittelemaan tätä. Myöhemmin kun söpö avokaula-aukkoinen tummaverikkö, valitettuaan pitkään että Chuck kohtelee häntä kuin spitaalista, lähes raiskaa hänet (zoomaus tissien sijasta Chuckin rintakarvoihin), Chuck säilyttää seksuaali-identiteettinsä vain ajattelemalla, kuinka hänen velipuolensa treenatessaan ähkii ylävartalo paljaana. Luonnollisesti elokuva on täynnä kaksimielisiä repliikkejä. “My ass is still on fire after last night!” Puolet elokuvan henkilöistä kulkee lisäksi kireissä cowboy-vaatteissa ilman mitään juoneen tai tapahtumapaikkaan liittyvää syytä. Mainitsinko jo terroristien rekrytointiasemaa hoitavan bodatun, rintaperuukkisen kireäfarkkucowboyn ja hintahtavan valokuvaajan muodostaman kaksikon?

Ruumiitten lukumäärä:
Elokuva alkaa lupaavasti, kun introjaksoa seuraavassa ampumavälikohtauksessa kuolee neljä ihmistä niin että sianveri loiskuu. Tämän jälkeen joutuu odottamaan tunnin kohdalle lyhyttä ampumavälikohtausta, jossa oheisine tappeluineen ja salamurhineen kuolee noin kahdeksan ihmistä. Elokuvan viimeisen 15 minuutin aikana seuraa sentään reipas taistelujakso, joka nostaa ruudulla kuolevien lukumäärän keskinkertaiseen 34:ään, mutta sekin tulee vähän liian myöhään. Muutama lisää saattoi kuolla lopussa ninjaleiriä tuhoavissa räjähdyksissä, tai tyrmätyistä jollain saattoi olla niskat nurin – tuo luku sisältää vain “varmat tapaukset” (teräase tai luoti kriittiseen kohtaan, niskat nurin, vajoaa tajuttomana veden alle, jne.) Iso miinus siitä, että alussa annetaan ymmärtää, että verellä lotrattaisiin enemmänkin, mutta koko loppuelokuvassa on vähemmän verta kuin UltraVioletissä konsanaan.

Kekseliäs kuolintapa:
Ninja hyökkää Chuckin kimppuun vedestä. Chuck tekee kuperkeikan, nappaa ninjan pään jalkateriensä väliin ja lukitsee kädet reisillään, ja hukuttaa ninjan takaisin jorpakkoon.

Kuinka huono se oikein on?
Ennakkoaavistus (CHUCK NORRIS vastaan NINJAT!!!) tuntui fantastiselta. Ja sit mä… niin, mitä? Ilman pikakelausnappia 100-minuuttisen elokuvan aikana olisi nukahtanut useaan otteeseen. Liikaa aikaa kulutetaan väen vängällä väännettyyn juoneen ja “human interestiin”, vaikka kaikki hahmot ovatkin täysin epäuskottavia ja joko yli- tai alinäyteltyjä. Jotenkin mieleen tulee saman aikakauden porno, kun tekijät kuvittelivat että yleisö halusi katsoa oikeaa elokuvaa jossa oli juoni, draamaa, ja sisältöä vaikka “money shotin” takia sitä teatteriin oli oikeasti tultu. Tämäkin leffa olisi ollut äärettömän paljon parempi kun toimintaa olisi ollut 80 minuuttia ja juonta 20, eikä päinvastoin. Elokuvan musiikkikin kuulostaa siltä, että se tehtiin alunperin johonkin saman aikakauden poksupätkään. Kaikilla on lisäksi kamala 70-80-luvun taitteen tukka- ja viiksimuoti. Satunnaista hupia sentään irtoaa itämaisesta puujalkafilosofiasta (“Ruumis voi nukkua, mutta mieli ei koskaan nuku!”), sekä pääpahisten mulkoilusta ja ilveilystä ja pakkomielteestä kyhätä japanilaiskylä Väli-Amerikan viidakkoon (joka kyllä näyttää subarktiselta sekametsältä). Mainitsin kai, että NINJAT kulkevat koko ajan täydessä ninjatällingissä, eivätkä puhu koskaan? Niin, ja Chuck joko kuulee ääniä päässään, tai sitten hänen ajatuksiaan kuvataan järjettömästi kaiutetulla kuiskauksella, joka vastaa noin puolta elokuvan dialogista.

Paras oneliner:
Chuck Norris ei puhu. Chuck Norris tappaa. Nasevan vitsikkäitä tappamiseen yhdistettyjä onelinereitä ei ole, tai ei ainakaan jää mieleen. Ennen pääpahiksen, terroristeille ninjakoulutusta myyvän velipuolensa, surmaamista kaksintaistelussa, hän tuhertaa itkunsekaisesti “Now you will not be able to torment me anymore!”.

Typerä poliittinen sanoma:
Elokuva henkii vielä maapähkinäfarmarin valtakaudella vallinnutta vastenmielistä liennytyshenkeä, eikä siitä löydä kasariäksönille tunnusomaista sanomaa juuri nimeksikään. Itse asiassa, mikä menee jo nykyisen vihervasemmiston piiperryksistäkin ohi, on että terroristit ovat vain laiminlyötyjä mutta sisimmässään hyviä nuoria, jotka vain kaipaavat elämäänsä sisältöä. Vähän sentään on jo yritystä siihen suuntaan, että poliisi tai armeija eivät voi auttaa, vain punaista lihaa syövän valkoisen miehen oman käden oikeus voi ratkaista asiat.

Mitä opin elokuvasta?
Terroristijärjestöt pitävät rekrytointitilaisuuksia, joissa kandidaatteja haastatellaan muiden hakijoiden edessä, heille esitetään haettua työtä koskevia kysymyksiä, ja heille kerrotaan avoimesti uramahdollisuuksista organisaation palveluksessa.

G.I. Joe: The Movie (1987)

http://www.imdb.com/title/tt0093066/
Sarjisleffa/animaatio, peukalo alas

Alun musikaalinumero on campissään sitä luokkaa, että mihin muka Team Americaa enää tarvitaan? Sit mä heräsin ja huomasin että tämähän ei ollutkaan parodia, vaan kasaripiirretty.

En edes yritä selittää, mistä tässä ilmiössä on kyse, jos nimi ei sano mitään niin se on voi voi. Mitä juoneen, käsikirjoitukseen, dialogiin ja ideointiin tulee, sieniä on vedetty kyllä reilusti, sen verran hapokasta meno on. Tosin H.P. Lovecraftin haudalla kyllä itiöt pöllyävät, suuria muinaisia ideoita kupataan sen verran railakkaasti (mutta latistetaan lapsille sopivaksi), että pois alta. Normaalin “ammutaan hirveästi mutta kukaan ei kuole” vastapainoksi olisi keskushahmo Duken kuolinkohtaus, joka retconnattiin voice-overilla haavoittumiseksi, kun neurasteeniset pikkupiltit olivat saaneet elinikäiset traumat Optimus Primen kuolemasta Transformers: The Moviessa. Mainitsinko jo, että Don Johnson ääninäyttelee Duken pikkuveljeä?

Ikävää todeta, mutta liika on campissakin jo liikaa. Sarjakuvat ovat edelleen ylittämättömät. Jopa ne TV-sarja-animaatiot, ja uudemmat kerettiläiset CGI-animaatiot pesevät tämän.

Tosin, nyt kun Transformersista on väännetty live-elokuva, niin miksei tästäkin. Selkeästi ainoa mahdollinen valinta Serpentoriksi on William Shatner.

The Delta Force (1986)

http://www.imdb.com/title/tt0090927/
Toiminta, peukalo ylös

Aliens do exist. They’re just waiting for Chuck Norris to die before they attack.

Kaikessa umpimielisessä anti-arabismissään ja paatoksellisessa uhossaan ja etenkin itsetarkoituksellisessa väkivaltaisuudessaan edelleen käsittämättömän vahvaa settiä, mukaan lukien päräyttävä musiikki.

Although it is not common knowledge, there are actually three sides to the Force: the light side, the dark side, and Chuck Norris.