The Octagon (1980)

http://www.imdb.com/title/tt0081259/
Toiminta/ninjailu, peukalo alas
Kalkkuna, peukalo ylös

Jos seuraavan arvostelun tyyli menee täysin yli ja ohi, niin klicka här. Plagiointisyytteiltä välttynen sillä, että ainakaan kirjoitushetkellä em. sivusto ei käsitellyt tätä filmiä…

The Octagon aka Octagon – hiljaiset tappajat

Julkaisuvuosi: 1980

Tagline:
CHUCK NORRISin SUURIN MENESTYS! (tätä lausetta variaatioineen Future Film käyttää suunnilleen jokaisen Chuckin kierrepotkuelokuvan Suomi-julkaisun kannessa)

Selitä elokuvan juoni oleellisin osin vähemmillä sanoilla, kuin mitä tässä virkkeessä on:
Idän riisikepeistä ei ole vastusta öljytyille rintakarvoille

Homoeroottisuus:
Chuck Norris -elokuvaan kuuluu erottamattomasti treenausmontaasi, jossa Chuck hiki virraten hakkaa intohimoisesti nyrkkeilysäkkiä öljytty karvainen ylävartalo paljaana. Luonnollisesti hänellä on pitkätukkainen sidekick, josta hän on mustasukkainen naisille, ja joka on ainoa kuka saa hänet toimimaan vaikka oman henkensä uhalla. Se, että hottis miljardööriperijätär tarjoaa epätoivoissaan itseään hänelle sormeaan nuollen saa hänet vain huorittelemaan tätä. Myöhemmin kun söpö avokaula-aukkoinen tummaverikkö, valitettuaan pitkään että Chuck kohtelee häntä kuin spitaalista, lähes raiskaa hänet (zoomaus tissien sijasta Chuckin rintakarvoihin), Chuck säilyttää seksuaali-identiteettinsä vain ajattelemalla, kuinka hänen velipuolensa treenatessaan ähkii ylävartalo paljaana. Luonnollisesti elokuva on täynnä kaksimielisiä repliikkejä. “My ass is still on fire after last night!” Puolet elokuvan henkilöistä kulkee lisäksi kireissä cowboy-vaatteissa ilman mitään juoneen tai tapahtumapaikkaan liittyvää syytä. Mainitsinko jo terroristien rekrytointiasemaa hoitavan bodatun, rintaperuukkisen kireäfarkkucowboyn ja hintahtavan valokuvaajan muodostaman kaksikon?

Ruumiitten lukumäärä:
Elokuva alkaa lupaavasti, kun introjaksoa seuraavassa ampumavälikohtauksessa kuolee neljä ihmistä niin että sianveri loiskuu. Tämän jälkeen joutuu odottamaan tunnin kohdalle lyhyttä ampumavälikohtausta, jossa oheisine tappeluineen ja salamurhineen kuolee noin kahdeksan ihmistä. Elokuvan viimeisen 15 minuutin aikana seuraa sentään reipas taistelujakso, joka nostaa ruudulla kuolevien lukumäärän keskinkertaiseen 34:ään, mutta sekin tulee vähän liian myöhään. Muutama lisää saattoi kuolla lopussa ninjaleiriä tuhoavissa räjähdyksissä, tai tyrmätyistä jollain saattoi olla niskat nurin – tuo luku sisältää vain “varmat tapaukset” (teräase tai luoti kriittiseen kohtaan, niskat nurin, vajoaa tajuttomana veden alle, jne.) Iso miinus siitä, että alussa annetaan ymmärtää, että verellä lotrattaisiin enemmänkin, mutta koko loppuelokuvassa on vähemmän verta kuin UltraVioletissä konsanaan.

Kekseliäs kuolintapa:
Ninja hyökkää Chuckin kimppuun vedestä. Chuck tekee kuperkeikan, nappaa ninjan pään jalkateriensä väliin ja lukitsee kädet reisillään, ja hukuttaa ninjan takaisin jorpakkoon.

Kuinka huono se oikein on?
Ennakkoaavistus (CHUCK NORRIS vastaan NINJAT!!!) tuntui fantastiselta. Ja sit mä… niin, mitä? Ilman pikakelausnappia 100-minuuttisen elokuvan aikana olisi nukahtanut useaan otteeseen. Liikaa aikaa kulutetaan väen vängällä väännettyyn juoneen ja “human interestiin”, vaikka kaikki hahmot ovatkin täysin epäuskottavia ja joko yli- tai alinäyteltyjä. Jotenkin mieleen tulee saman aikakauden porno, kun tekijät kuvittelivat että yleisö halusi katsoa oikeaa elokuvaa jossa oli juoni, draamaa, ja sisältöä vaikka “money shotin” takia sitä teatteriin oli oikeasti tultu. Tämäkin leffa olisi ollut äärettömän paljon parempi kun toimintaa olisi ollut 80 minuuttia ja juonta 20, eikä päinvastoin. Elokuvan musiikkikin kuulostaa siltä, että se tehtiin alunperin johonkin saman aikakauden poksupätkään. Kaikilla on lisäksi kamala 70-80-luvun taitteen tukka- ja viiksimuoti. Satunnaista hupia sentään irtoaa itämaisesta puujalkafilosofiasta (“Ruumis voi nukkua, mutta mieli ei koskaan nuku!”), sekä pääpahisten mulkoilusta ja ilveilystä ja pakkomielteestä kyhätä japanilaiskylä Väli-Amerikan viidakkoon (joka kyllä näyttää subarktiselta sekametsältä). Mainitsin kai, että NINJAT kulkevat koko ajan täydessä ninjatällingissä, eivätkä puhu koskaan? Niin, ja Chuck joko kuulee ääniä päässään, tai sitten hänen ajatuksiaan kuvataan järjettömästi kaiutetulla kuiskauksella, joka vastaa noin puolta elokuvan dialogista.

Paras oneliner:
Chuck Norris ei puhu. Chuck Norris tappaa. Nasevan vitsikkäitä tappamiseen yhdistettyjä onelinereitä ei ole, tai ei ainakaan jää mieleen. Ennen pääpahiksen, terroristeille ninjakoulutusta myyvän velipuolensa, surmaamista kaksintaistelussa, hän tuhertaa itkunsekaisesti “Now you will not be able to torment me anymore!”.

Typerä poliittinen sanoma:
Elokuva henkii vielä maapähkinäfarmarin valtakaudella vallinnutta vastenmielistä liennytyshenkeä, eikä siitä löydä kasariäksönille tunnusomaista sanomaa juuri nimeksikään. Itse asiassa, mikä menee jo nykyisen vihervasemmiston piiperryksistäkin ohi, on että terroristit ovat vain laiminlyötyjä mutta sisimmässään hyviä nuoria, jotka vain kaipaavat elämäänsä sisältöä. Vähän sentään on jo yritystä siihen suuntaan, että poliisi tai armeija eivät voi auttaa, vain punaista lihaa syövän valkoisen miehen oman käden oikeus voi ratkaista asiat.

Mitä opin elokuvasta?
Terroristijärjestöt pitävät rekrytointitilaisuuksia, joissa kandidaatteja haastatellaan muiden hakijoiden edessä, heille esitetään haettua työtä koskevia kysymyksiä, ja heille kerrotaan avoimesti uramahdollisuuksista organisaation palveluksessa.