Fast & Furious (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1013752/
Kaahaus, peukalo ylös

Kätevästi osien 2 ja 3 väliin sijoitettu “interquel”, kuten meediapelissä nelososaa kutsutaan, palauttaa sarjan driftauksesta puhtaaseen kaahaamiseen pisteestä A pisteeseen B milloin milläkin tekosyyllä. Laittomia katukilpa-ajoja nähdään tällä kertaa tasan yksi, muuten on perinteisempää takaa-ajorälläystä plus alkukohtauksen säiliöperävaunujen nyysiminen vauhdissa.

Juonen tarkempi analysointi on suunnilleen sama asia kuin jakaisi nollalla, joten ei siitä sen enempää (tosin pikkaisen väärää mainostusta on Michelle Rodriguezin maininta pääosassa, koska hänen roolihahmonsa kuolee jo noin vartin kohdalla). Mutta koska tässä on olennaisin asia kunnossa, eli on päheitä autoja ja tiukkoja tilanteita ilman noloa CGI:tä (ja etenkin ilman hyperavaruusviivoja nitroja käytettäessä) ja oikea pelti rytisee kunnolla, ja koska etenkin varikkopimuja on tarpeeksi ja riittävän niukoissa & kireissä vaatteissa, niin näillä eväillä kaahauselokuva vie pointsit himaan vaikkei mikään genren klassikko olisikaan.

Vitosta odotellessa (jota sekä tämän että kolmosen lopetus, mutta etenkin tämän osan lipputulot lupailevatkin).

PS. Tätä mennään sitten katsomaan teatteriin omalla autolla, että on oikeat fiilikset lähteä baanalle kurvailemaan.
PPS. Toivottavasti Diisuli sentään tämän leffan jymymenestyksen myötä tajuaa lopettaa komedioissa yms. haahuilun ja keskittyy siihen mitä osaa parhaiten, eli olemaan valkokankaan Karski Jätkä™.

Far Cry (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0400426/
Toiminta, peukalo alas

Totesinpa aikanaan kun projektista ekan kerran kuulin, jotta “Kokooja meitä varjelkoon siltä, miten Boll tämän kaiken selluloidille tulkitsee, mutta kunhan siinä nyt vain on 20-metrisiä tulipalloja, CGI-mömmöjä, runsaasti tekoverta ja 715517 niin se riittää.”

No ei ollut mitään näistä.

Ei olisi pitänyt riemuita. Postal jäänee näillä näkymin Uwen parhaaksi leffaksi, nyt ollaan tutulla levelillä. Ei edes House of the Deadia grindaamassa, vaan ihan Alone in the Dark -dungeonissa asti. Ottaen huomioon, että pohjana oli videopeli, jonka juoni oli tekosyy varastaa kaikista kasarin toiminta- ja scifirymistelyistä ja kierrättää kaikki mahdolliset kliseet (ja joka oli vieläpä tyystin erilainen aina eri konsolikäännöksessä, ja jonka jatko-osalla ei ole mitään tekemistä minkään ykkösosan kanssa)…

…on Uwe tehnyt käsittämättömän räpellyksen, joka vaikuttaa pikemminkin komedialta kuin kasariäksöniltä, ja huonolta sellaiselta. Til Schweiger osaa kyllä irvistellä Jack Carverina (joka selitetään koodinimeksi Amerikan takamaille emigroituneelle GSG-9:n miehelle, hah), mutta asennevammaisista onelinereista ei ole tietoakaan, ja ilman niitähän ei kasariäksönsankari ole oma itsensä lainkaan. Ja muutenkin Schweiger vääntää roolia väkisinkin ihan liian kilttiin suuntaan. CIA-agentista reportteriksi uudelleenkirjoitettu Valerie oli pelissä yhtä asennevammainen paha tyttö, mutta Emmanuelle Vaugnier tyytyy räpsyttelemään silmiään ja olemaan avuton. Lisätään rasittava lihava comic relief (ei sentään musta) joka huutaa mökeltää puoli leffaa, toistetaan ja pitkitetään huonoakin vitsiä kunnes verinoro valuu korvasta, keskeytetään toiminta aina välillä, sikäli kun toiminnan edes toiminnaksi huomaa. Uwe ei malta luonnollisesti varastaa lainkaan yhtä paljon kuin peli, vaan koska on alan tohtorismiähiä, keksii lähes kaiken itse, ja metsään menee.

Nimenomaan metsään, ei viidakkoon, sillä budjetin pienuus on siirtänyt toiminnan Tyynenmeren saarilta USA:n luoteisrannikolle, ja lennokkaimmista ideoista, kuten uponneesta lentotukialuksesta, valtavista laboratoriokomplekseista, varastetusta ydinkärjestä ja kriittisellä hetkellä purkautuvasta tulivuoresta on pitänyt luopua. Samaten pelin erilaiset trigen-mutantit on korvattu kymmenellä samasta sapluunasta valetulla “supersotilaalla” jotka on maskattu vitivalkoisiksi ja joita pompautellaan trampoliineista. Laboratoriokin on “naamioitu” sahaksi. Eihän tiukka äksöni välttämättä vaadi isoa budjettia, mutta silloin on parempi ehkä käyttää jotain vähemmän suureellista ideaa kuin hullun tohtorin supermutantteja. Tai myöntää tappionsa ja tehdä Nato Commandon tyylinen parodia.

Elokuva tiivistyy jokseenkin Udo Kierin alistuneeseen ja mielenkiinnottomaan roolisuoritukseen pääpahis Kriegerinä, josta suorastaan huokuu tunne “kiviäkin kiinnostaa tää skeida, mut jaksan nyt viel vähän et saan sit sen palkkashekin”. Onneksi Hollywood remakettaa leffat tasosta riippumatta nykyään jo alle viiden vuoden horisontilla, joten pianhan tästäkin saadaan edes keskinkertainen versio…

Watchmen (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0409459/
Sarjisleffa/romaanifilmatisointi, peukalo ylös

Aluksi täytyy todeta, että harva leffa herättää niin ristiriitaisia tunteita kun Watchmen. Siitäkin huolimatta (johtuen?) etten ole sarjakuvaa kuin pikaisesti selaillut, kerran waretettuna kopiona ja kerran kirjakaupan hyllyssä.

Aluksi kehut. Visuaalinen ulkoasu on käsittämättömän hieno ja tunnelmallinen. Samaan aikaan se onnistuu säilyttämään monet sarjakuvan kuvakompositioista, mutta tuomaan kuitenkin elokuvan liikkeen mukaan. Hienoa jippoa löytyy vaikka mitä, kuten “valokuvat”, joissa kuitenkin joku yksityiskohta liikahtaa sen verran että huomaa että kyseessä ei ole still-kuva. Vaihtoehtoinen historia on kuvitettu myös todella herkullisesti; jokainen aikakausi on luonnosteltu juuri sopivasti karrikointia ja ajankuvaa sekoittaen. Kaikkea töittensä adaptoimista vastustava Alan Moore on kerrankin väärässä: hänen mielestään kun vain sarjakuva mahdollistaa eestaas selailun, mikä ei ole elokuvassa mahdollista. Niin varmaan teatterissa, mutta DVD:llä/Blu-Raylla/woteva tämä kuva tulee heräämään vielä enemmän henkiin kun voi rauhassa pysähtyä tutkiskelemaan yksityiskohtia – tai juurikin kelata taaksepäin jos jokin meni ohi.

Musiikki. Enimmäkseen tätä käytetään todella tehokkaasti. 99 Luftballons sopii ydinsotaa angstaavien päähenkilöiden illaliselle kuin sienipilvi horisonttiin, ja Koomikon hautajaiset The Sound of Silencen säestyksellä on yksi vaikuttavimpia audiovisuaalisia kokonaisuuksia pitkään aikaan. Välillä taas lipsutaan ylilyönteihin: Vietnam-jaksoon tungettu Valkyrioiden ratsastus kyllä on “hauska”, mutta liiankin, sillä se ampuu jo parodian puolelle. (Hallelujasta ja strategisella hetkellä purkautuvasta liekinheittimestä en edes ala.) Samaten, uuden Galactican kolmos- ja neloskaudellaan lähes ylikäyttämä All Along The Watchtower (josta Snyderkään ei ole voinut olla epätietoinen) aiheutti jo pientä vaivaantumista.

Tarinapuolelle mentäessä sitten vähän kömmähdetään, mutta onneksi ei kokonaan. Sentään elokuva säilyttää sarjakuvan kyynisen sanoman: ihminen on ihmiselle susi vaikka joku kuinka yrittäisi sitä muuttaa ulkopuolelta, ja ihmisellä on oltava vapaus valita hyvän ja pahan väliltä koska ulkoa ohjattu marionetti ei enää ole ihminen. Ja jos tarkoitus pyhittää keinot, niin sen tien päässä odottaa vain miljoonien kuolema yhden ihmisen mielivallan seurauksena. Myös tyly, osittain avoin loppuratkaisu on kehdattu säilyttää. Samoin, draama joka oikeasti kuvaa keski-ikäistymistä, epäonnistuineita ihmissuhteita, yksinäisyyttä ja amerikkalaisten kansallisia traumoja, höystettynä poliittisella trillerillä vallasta, vastuusta ja sen oikeutuksesta, kaikki supersankarisarjakuvaksi naamioituna, toimii.

Mutta siinä vaiheessa, kun Mooren rivien välistä hienovaraisesti tuotua sanomaa on alettu jälkikäteen peukaloimaan ja lisäämään omia, iskee suksi kiveen ja etupyörä kuoppaan ja oppipojat erottuvat mestarista. Elokuvan vaivaannuttavin kohtaus kun tulee sen puolivaiheilla, kun ZOMFG teh eevul YRITYS-JOHTAJAT ovat utopistisia visioitaan luovan Ozymandiaksen puheilla. Kun valmiiksi ylilyötyyn “pahat kapitalistit” kohtaukseen (joka sinällään menisi vitsinä) isketään päälle itse keksitty, haudanvakavissaan selitetty “mut niinqu hei KAIKKI sodat käydään vaan ÖLJYN takia” (jota argumenttia vielä jälkeenpäin jankutetaan toistuvasti), tekee mieli pyöritellä silmiään ja ihmetellä, onko nyt mennyt Mooret sekaisin ja mentykin adaptoimaan Michaelin töitä. Toinen ongelma liittyy siihen, että Koomikosta yritetään tehdä jo hieman liiankin yksiulotteinen “paha oikeistolainen sikaniska, yhyy”, onneksi sentään kuva vähän monimuotoistuu. Kolmas ongelma taas on, että oletettavasti “järkyttäväksi” tarkoitettu juonipaljastus Laurie Jupiterin isästä menee ohi lähes huomaamatta.

Toimintakohtaukset sen sijaan toimivat loistavasti. Tosin makuasia, pitääkö Snyderin tavaramerkiksi muodostuneesta hidastus-nopeutus-hidastus -tyylistä, minä kyllä pidin. Minusta edes tavis-sankareitten suoriutuminen ei ollut normaalia toimintaelokuvaa epäuskottavampaa: jos on vuosikausia treenannut taistelulajeja pistääkseen viittasankarina konnat kuriin, niin kyllä vielä muutaman vuoden tauonkin jälkeen varmasti teloo random katujengin teho-osastolle.

Eniten polemiikkia tuntuu herättäneen näyttelijätyö ja -valinnat. Minusta nimenomaan vähän tuntemattomammat näyttelijät sopivat rooleihinsa, myös Ozymandias. Edes Se Kuuluisa Loppupuhe ei minusta ole huono, kun pitää mielessä sen avainreplan: “I’m not a comic book villain”, Pahan Ylilordin käkätyksen sijaan puhe kuulostaa juurikin naiivin idealistin vilpittömältä innostukselta. Muutenkin näyttelijät sopivat hyvin rooleihinsa, etenkin Rorschachin naamion takaa uhkaavasti koriseva Jackie Earle Haley. Hupsista, meinasi melkein unohtua hehkuttaa Malin Åkermania lateksiasuisena Silk Spectre II:na.

Anysay, kyllä kokemus yltää reilusti plussan puolelle parista puutteestaan huolimatta. Ei välttämättä mikään tajunnanräjäyttävä kokemus, mutta yhtäkaikki toimivaa draamaa epätodennäköisessä viihdekehyksessä, ja jopa sanomaakin.

Ja tosiaan, voisivat teattereissa pitää tarkempaa seulaa sen ikärajan kanssa, miksi tätä elokuvaa edes on päästetty katsomaan pikkulapsia jotka ääntelevät katsomossa n+1 kertaa “öhöhö, pippeli” kun eivät tästä kuitenkaan mitään ymmärrä. Ehkä trailerit olivat harhaanjohtavia, niiden perusteellahan kun odottaisi “perinteistä” supersankarielokuvaa?

Salute of the Jugger / Salute to the Jugger / The Blood of Heroes (1989)

http://www.imdb.com/title/tt0094764/
Post-apo/urheilu, nahkaan ja kettinkeihin verhotut peukalot tuuletuksella ylöspäin

Tämä kolisee ja KOVAA! Tylyäkin tylympää asennetta, kunnon luita ruhjovaa väkivaltaa ja Rutger yrmyilemässä! Plussaa postapo-kliseiden parhaiden puolien käytöstä. Hykerryttävästi atomipalon jälkeinen maailma on täynnä herkullisia pikku yksityiskohtia bongattavaksi, mutta mitään ei ruveta selittelemään turhaan. Plus “The Game” (ihan kuin jenkkifutista – paitsi että viisihenkisestä joukkueesta yhdellä on kettingit ja kolmella nuijat ja luiden murskaus on jopa suositeltavaa) on sen verran menevä urheilulaji, että sitä katsoisi ihan oikeastikin tapahtumaköyhien nykylajien tai puuduttavan tosi-TV:n sijasta. Soundtrackillakin soivat komeat kasarisyntikkamelodiat. Virkistävää on myös se, että antisankarimme eivät ole pelastamassa maailmaa vaan korkeintaan parantamassa omia asemiaan. Pienimuotoisuudestaan huolimatta/johtuen ehtaa klassikkokamaa. Ai niin, ja se on myös paras urheiluelokuva ever.

Versionhallinnasta sen verran, että mitään muuta kuin leikkaamatonta 99 min (PAL; NTSC olisi 104 min) versiota ei tueta, nimittäin inttter wepin lähteiden mukaan jenkkiversio (uudelleennimetty typerästi The Blood of Heroes) blandaa väkivaltaa normaaliin hajuton & mauton -muottiin, leikkaa juonenkuljetusta olennaisilta osin ja jättää tylyn lopetuksen pois ja on NTSC:lläkin vaivaiset 90 minuuttia pitkä (PALina 86). Pahinta on, että tämä runneltu versio palasi vielä Atlantin tällekin puolelle riivaamaan joitain julkaisuja…

All the Boys Love Mandy Lane (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0490076/
Slasher, peukalo ylös

Yllättävää. Amerikkalainen nykykauhu on lähinnä joko 70- ja 80-lukujen uudelleenfilmatisointia tai gornoa, mutta mahtuu sekaan sentään jotain omaa yritystäkin. Niin kuin lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä, perinteittä kunnioittaen ja ammattitaidolla, ja niin edespäin, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehty tyylipuhdas slasher, jossa on muistettu myös, että ennen kuin läski alkaa tummumaan, pitää olla tarpeeksi pikkutuhmaa paljastelua jotta murha on “rangaistus” “synnistä”. Mutta ihme ja kumma, ei remakena vaan omalla juonellaan.

Kaiken maailman Sahojen jälkeen tämä voi tuntua vähän kesyltä, vaikka pari ilkeääkin tappoa mahtuu mukaan, mutta pointtina ei ole ollutkaan itsetarkoituksellinen visvalla läträäminen vaan nostalgiatrippi, kuitenkin tarpeeksi tuoreella otteella. Kaihoisat vanhat kitaraballadit vain korostavat vaikutelmaa – etenkin elokuvan lopetukseen “Sealed With A Kiss” sopii kuin puukko haimaan. Itse asiassa, koska mukana ei ole haudasta palaavaa yliluonnollista mörkötappajaa, eikä edes mitään kovin noloa tai campia – alun puisevasti näyteltyä bilekohtausta lukuunottamatta, jossa luokan kovis on noin 15 vuotta liian vanha lukiolaiseksi – tämä kohoaa kevyesti puukkohippasten kärkeen. Plus koska tätä ei ole tehty 80-luvulla, neitokaisia kestäisi katsella myös kaulasta ylöspäin (niinkuin se ketään kiinnostaisi – jo alun kamera-ajo keskittyy olennaiseen) ilman että permanentti tuhoaa näköhermot.

Sen lopputwistinkin annan tällä kertaa anteeksi. Osittain siksi, että tästä saisi joku roskalehti tai kukkahattutäti mainion vainokampanjan aikaan (mikäli siis ikinä katsoisivat näinkin marginaalista elokuvaa), kiitos tappajan “Natural Selection” t-paidan: luonnollisesti Pekka-Eric ja Matti ryhtyivät Counter-Strike -larppiin koska olivat nähneet tämän selkäydintä mädättävän elokuvan!

Insiders (1989)

http://www.imdb.com/title/tt0097582/
Draama, peukalo alas
Camp-klassikko, peukalo ylös

Hoh hoh. Lastensadun mustavalkoisuudella kerrottu moraliteetti, jossa kaikki rikkaat ovat ZOMFG TEH EEVUL ja/tai ainakin onnettomia ihmisraunioita ja ainoastaan kommunistitoimittaja ja yksinhuoltajan tytär hyviksiä. Juoni ei pysy hanskassa, eikä saa selvää pitikö tämän olla draama, trilleri vaiko murhamysteeri (sori vaan, nyt meni pilalle se twisti parikytä minsaa ennen loppua). Aidoksi Suomi-leffaksi tämän tunnistaa puisesta näyttelijätyöstä ja pakollisesta puolituntisesta kännissä avautumisesta.

Elokuvan pelastaa kuitenkin camp-klassikon asemaan runsas ja itsetarkoituksellinen tissien määrä (no ohjaajana Lauri Törhönen, mitä muuta odotitte), sekä ihanan karmiva kasarimiljöö kera stereotyypisen juppielämäntyylin kuvauksen, joka tosin jää epäuskottavaksi, budjetin pienuus paistaa räikeästi läpi. Plus elokuva jonka päähenkilö on moraalisesti täysin läpimätä riistokapitalisti nimeltä Lasse ei voi olla läpeensä huono. Nostalgiapisteitä kerätään hupaisalla hax0r0intikohtauksella, jossa arvaillaan minuuttitolkulla “käyttäjätunnusta” (ehkä pikemminkin salasanaa?).

Toisaalta, Russ Meyerinkin leffat olivat yhtä lailla lapsellisia moraliteetteja, mutta niissä on enemmän “katsottavaa”, sekä parempi käsikirjoitus, kuvaus, lavastus, näyttelijätyö, tai oikeastaan ihan mikä vaan, mukaanlukien takaa-ajot, jollaiseen tämä kalkkuna huipentuu. Mut ne ei olekaan kasaria.

Tiivistettynä, elokuva tuo oudosti mieleen toisen kulttikalkkunan, nimittäin legendaarisen Visa Mäkisen Yön saalistajat.

Death to the Supermodels (2005)

http://www.imdb.com/title/tt0379754/
Pissakakkakomedia, peukalo alaspäin

Ei, ei ja ei. Vaikka silmäkarkkia olisi ollut kymmenen kertaa enemmän, tämä olisi niin paskaa että se olisi jo paskan tuolla puolen olevan paskan paskaa. Sadannen kerran saman kainalokarvavitsin kierrätys tai mykän stereotyyppihompp… anteeksi, aseksuaalin naamanvääntely saa aikaan veren pakkautumisen aivan väärään päähän.

Sex and the City (2008)

http://www.imdb.com/title/tt1000774/
Romanttinen komedia, peukalo alaspäin

Joskus muinoin kuuli vitsailtavan The Postmanista, että jos se etenisi yhtään hitaammin, se kulkisi jo takaperin. Nyt on olo kuin rewind-nappi olisi ollut pohjassa kahden ja puolen tunnin ajan. Kas, kun leffassa on ainakin puolitoista tuntia liikaa pituutta, sillä materiaalia olisi ollut juuri ja juuri yhteen kaksiosaiseen (2 x 30 min) jaksoon. Koska ajan henki on, että 150 minuuttia on minimikesto, niin sitten on pitänyt ruveta jankuttamaan. Samantha tirkistelemässä naapuriaan on vitsinä hauska kerran, ok, toinen kerta riittäisi alleviivaamaan että siitä on tullut tapa, mutta sama vitsi viidennen kerran vain vaivaannuttaa. Tämän lisäksi on pitänyt alkaa käsittämättömästi viljelemään Stiller/Wilson-komedioista tutumpaa eritehuumoria. Kumeasti möristen housuun valuva kakka tai sataan kertaan toistuvana vitsinä kaikkea mahdollista nylkyttävä pieni koira eivät jotenkin vastaa muistikuviani TV-sarjasta. Jonka ironinen ote on muutenkin hukassa, sillä leffan ns. juoni on niin ylisiirappinen kuin olla ja voi ja täysin ennalta-arvattavissa, koska se on nähty ainakin 9000 kertaa aikaisemmin jo ainakin sata vuotta sitten.

Oletan, että koko tuotteen olemassaolon tarkoitus on olla fanserviceä naiskatsojille (tosin hekin ansaitsisivat parempaa). Sarjaa pystyi mieskatsojakin seuraamaan ilman nikottelua, tämä leffa taas on lähes yhtä miellyttävä kokemus kuin 2,5 tuntia kestävä nivustyrän tunnustelu lääkärillä. Jatko-osa tulossa, voi kuinka yllättävää.

PS. Ihmettelin, olivatko kukkahattutätien varoitukset liian pornon katsomisen vaikutuksesta todellisuudentajuun käyneet todeksi, kun Samanthan naapurilla tuntui käyvän kovin tutun näköisiä tytsyjä. Ei sentään, lopputekstienkin mukaan mukaan olivat päässeet Monica Mayhem ja Roxy De Ville.

PPS. Elokuvaa ei todellakaan kannata tämän takia katsoa, edes pikakelauksella.

PPPS. Kieltäydyn kunniasta etsiä aikakoodit ylös.

Tokyo Gore Police / Tôkyô zankoku keisatsu (2008)

http://www.imdb.com/title/tt1183732/
Eksploitaatio, peukalo ylös

Jos joku päättäisi joskus tehdä elokuvan /b/:stä, se olisi jotakuinkin tällainen:

  • Ylenmäärin rujoa väkivaltaa ja verellä läträystä
  • Itsetarkoituksellista alastomuutta
  • Totaalisen pimahtanutta huumoria
  • Saab 900 Turbo
  • Kökköä kuvankäsittelyä
  • Täysin käsittämätön
  • Jättää elinikäiset henkiset arvet
  • Ja kuitenkaan et voi olla katsomatta

Wicked Lake (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0907681/
Eksploitaatio, peukalo alas

Ai miksi en ole antamassa tälle viittä tähteä? Siinähän on rujoa itsetarkoituksellista väkivaltaa ja enemmän utareita kuin maatalousnäyttelyssä! No ehkä siksi, että eksploitaatioelokuvankin kriteereillä tämä on paskaa. Näyttelijätyöllä saisi potkut ala-asteen koulunäytelmästäkin, ja keskimääräinen Uwe Boll -elokuvakin on paremmin käsikirjoitettu. Tai no, itse asiassa keskiverto pornoelokuvakin on paremmin näytelty ja käsikirjoitettu, plus niissä ei tarvii tyytyä pehmopornoon. Väkivaltakin on lähinnä hellyttävää eikä pärjää toteutuksessa edes legendaariselle Nato Commandolle (joka päihittää tämän muutenkin kaikilla mittareilla sata-nolla). Ns. huumori on sitä tasoa, että Pulttiboiskin tuntuu tämän rinnalla suorastaan nerokkaalta. Kuvauksesta jne. elokuvallisista seikoista ei kannata edes puhua, kaikki on pielessä kuvan rajauksesta alkaen. Ehkä 30 vuotta sitten tämä olisi voinut vielä kelvata “video nastyna”, mutta nykymaailmassa tuomio on armoton.