http://www.imdb.com/title/tt0463985/
Kaahaus, peukalo ylös
Voi elämää. Ennen muinoin autoelokuvissa karskit äijät rankaisivat V8-jenkkirautoja niin että pelti paukkui. Oli Bullittia ja alkuperäistä Gone in 60 Secondsia. Nykytuotoksissa pystytukkateinit vinguttavat käyntiäänestä päätellen moottoripyörän koneella varustettuja riisinkeittimiä. Onneksi viimeinkin joku Hollywoodissa on tajunnut, että lisäämällä japanilaisia koulutyttöjä elokuvaan jopa karvanoppa-Corollat muuttuvat vallan siedettäviksi. Itseasiassa enemmänkin kuin vain siedettäväksi. Itse asiassa, autot voisi jättää elokuvasta kokonaan poiskin ja… niin, anteeksi. Takaisin todellisuuteen.
3 Fast 3 Furious: Tokyo Fistiä (tjsp) mennään katsomaan kuitenkin tasan kahdesta syystä, eli keskitytään aluksi niihin. Autot ovat (tuunatuiksi japanilaisiksi) vallan taktisia, ja koneluomuksia katselee mielikseen. Jopa loppupuolen “pyhäinhäväistyksen” – Skylinen koneen istuttamiseen 60-luvun Mustangiin – voi hyväksyä, kun lopputulos on parasta pimppauslaatua. Vauhdissa vain moni yksityiskohta jää huomaamatta, ja taustalla on kaikenlaista pientä, jota ei ehdi katsoa. No, tätä vartenhan on DVD ja pysäytyskuva. Minua miellytti myös valtavasti oikeitten autojen käyttö: kakkososassahan loikattiin aina NOSsit kytkettäessä hyperavaruuteen CGI:n voimin. Nyt sentään pelti rutisee oikeasti. Pienenpienenä kauneusvirheenä parissa kohtaa on stunttien taidot loppuneet kesken ja leikkaaja on joutunut turvautumaan perinteiseen “Ritari Ässä” -tyyliseen filminnopeutukseen, muttei onneksi häiritsevästi. Elokuvan “driftingillä” on tosin aika vähän tekemistä kyseisen lajin rataversion kanssa*, tosin laittomia katukilpa-ajoja harrastamattomana en tiedä, onko TosiElämän™ katuversiollakaan. Toisaalta, nyt on viimeinkin perustelu sille, miksi koko kilpailun ajan ajetaan sladissa, kun sillä lailla kuitenkin ajettaisiin koska se on visuaalisesti näyttävämpää (ellei siis käytetä näitä CGI-hyperavaruusviivoja).
Toinen syy katsoa elokuva ovat nätit vähäpukeiset japanilaistytöt, joita riittää siinä määrin kuin raamattuvyöhykkeellä sallitaan PG-13 -ikärajan puitteissa. Tähänkin tosin auttaa DVD ja pysäytyskuva.
Kannattaa muistaa, että järjellisen juonen tai realismin vaatiminen tällaisilta elokuvilta on vähän samaa kuin järjellisen juonen vaatiminen pornoelokuvilta (joihin elokuva muutenkin vertautuu – ei tätä juonen takia katsota) tai realismin vaatiminen 80-luvun äksöniltä. Tuodaan nyt esille pahimmat ihmeellisyydet kuitenkin.
Amerikkalaiselle teinielokuvalle tyypillisesti päähenkilöt ovat rooliinsa 5-15 vuotta liian vanhan näköisiä, mutta ei se mitään kun sen tietää. Senkin nyt vielä ymmärtää, että amerikkalaisyleisölle suunnatussa elokuvassa päähenkilö on jenkki vaikka Japanissa ollaankin (vrt. The Grudge), mutta kun sidekick on musta ja ihastus latinon näköinen, alkaa ihmetellä. Menisi vielä, jos olisi kansainvälinen koulu – mutta miksikäs koulussa ei sitten opeteta englanniksi? Miksi koulussa ei näytä olevan ketään muita ulkomaalaisia? Hollywoodissa voisivat jo oikeasti muuten huomata, että ketään ei enää naurata se kiintiön.. anteeksi, hauska musta mies jolla on aina positiivinen rooli ja joka selviää aina hengissä. Jos niitä kiintiörooleja on pakko olla, niin toteutettaisiin homma edes niin kuin Tappavissa aseissa tai iki-ihqussa Moukarimiehessä, eli musta mies olisikin se vakava ja säännöistä kiinni pitävä ja valkoinen olisi se ilkikurinen venkula. Ei tämänkään oivalluksen keksimisestä ole jo kuin 20 vuotta…
Sarjassamme “terve järki hoi” ihmetytti, mitä järkeä (kahdessa eri kohtauksessa!) on töniä tuplasti painavampaa autoa, etenkin jos itsellä on muovikuoret ja toisella vanhan koulun peltiä.
Musiikki. Japaniin sijoittuvassa elokuvassa olettaisi kuulevansa J-poppia, japaniteknoa, japanirokkia jne. Kuuluuhan näitäkin, mutta aivan liian suuren osan ajasta kuuluu mustista mustinta hiphoppia. Ei näin, kiitos.
Olenpas minä nyt negatiivinen. Elokuvan pelastava voima on kuitenkin (asiavirheineen**) kulttuurishokki, jonka gaijin saa ihmetellessään Nousevan Auringon Maan ilmiöitä, ihmisiä, muotia, tapoja jne. Itse asiassa, en panisi lainkaan pahakseni mikäli seuraavakin osa olisi sijoitettu Kaukoitään – etenkin kun Diisulin piipahtaminen loppukohtauksessa siihen suuntaan vihjailee. Diisulin luova tauko tuntuu muuten parantaneen miehen näyttelijänkykyjäkin, eli ans kattoo mitä tulevan pitää.
Summa summarum: kun laittaa aivot narikkaan ja katsoo tätä hyvässä seurassa isolta kankaalta, pellin nöyrtyminen on mainiota kesäviihdettä biitsin ja terassin välissä.
PS. Elokuvan paras vitsi sijoittuu juuri ennen lopputekstejä: puoli minuuttia kestävä varoitusteksti “älä yritä tätä kotona”…
*) Päämäärä ei tietääkseni ole tulla ensimmäiseksi vaan yleisön/tuomareiden mielestä “tyylikkäimmin” maaliin – ja jos päämäärä on olla ensimmäisenä maalissa, niin miksi sitten sladitetaan, kun siinä vauhti tippuu? Lisäksi, rataversiossa häviää armotta jos ohittaa toisen auton ilman että on itse slaidissa. No, ehkä tämä oli vain tavallista kilpa-ajoa, jossa oli sovittu säännöksi, että mutka pitää sladittaa.
**) Otetaan esimerkiksi näkyvin mogadishu: Japanissa ei kylpylöihin edes päästetä, jos on tatuointeja – syystä että niitä on vain yakuzalla. Toisekseen, sumopainijoilla ei tatuointeja ole johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että laji pohjautuu uskonnolliseen rituaaliin johon ne myöskään eivät kuulu.