Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964)

http://www.imdb.com/title/tt0057012/
Satiiri, tekokäden peukalo kohoaa väkisinkin ylös

Katsoinpa tämän ikuisessa top-kympissäni killuvan klassikkosatiirin taas vaihteeksi. Inspiraatio (niinkuin tämän katsomiseen mitään erityistä syytä edes tarvitsisi) tuli itse asiassa siitä, kun luin (en muista mistä), mikä koko leffan juju itse asiassa on. Useimmat nimet ja tapahtumat kun on tulkittavissa seksuaalisessa merkityksessä. Alkaen alkukohtauksesta, jossa tankkauspuomia sujutetaan pommikoneen ilmatankkaustöpseliin imelän rakkauslaulun säestyksellä. They’re getting ready to clobber us!

Ja prkl, ilmankos sen pommikoneen pommittajan ääni kuulosti tutulta. Ei ole tuotakaan huomannut aiemmin!

The Sweetest Thing (2002)

http://www.imdb.com/title/tt0253867/
Komedia, peukalo(kin) ylös

Jos tunnet itsesi masentuneeksi, niin älä koskaan yrittää piristää itseäsi komedialla. Muuten nimittäin sinulle saattaa käydä niin kuin minulle, sillä teatterikierroksella en yllä mainittujen parametrien vallitessa osannut arvostaa tätä lainkaan. En edes jaksanut nauraa älyvapaille vitseille tai golfmailoilla valomiekkailuille. Enkä osannut kiinnittää huomiota olennaiseen: Cameron + Christina samassa leffassa = <3

Hymypoika (2003)

http://www.imdb.com/title/tt0366596/
Terveysvalistusvideo, peukalo alas

Olin ottanut piruuttani nauhalle (niin, nauhalle, as in VHS) taannoin kun telkasta tuli tämä paljon puhuttu Hymypoika, ja katselin tuossa iltana muutamana.

Kumpikos kansamme edustajista tämän olikaan tilannut, Räsänen vaiko Karpela? Tuntui olevan suoraan 1800-luvulta murotohtori Kelloggilta kopioituine asenteineen, kuinka siveettömien kuvien katselu ja itsesaastutus johtaa vääjäämättä rikoksen poluille ja lopulta tuhoon. Muutenkin ihmetytti, että noin yhden katselukerran perusteella elokuvan hahmot toimivat “apina näkee, apina tekee” -mallilla. Puhumattakaan, että henkilöhahmot olivat kaikki “arkkityyppejä” ja näytteleminen kesäteatterista.

Reefer Madness on sentään camp-tavalla hauska, tämä ei.

Tank Girl (1995)

http://www.imdb.com/title/tt0114614/
Scifikomedia, peukalo ylös

Tankkis on kiva. Johtuen alkuperäisen sarjakuvan absurdiudesta yritykset suhtautua mutanttikommandokenguruihin järjellä johtavat universumin luhuistavaan aikaparadoksiin. Samasta syystä en nitkuta siitä, että Tankkiksen supertankki on rankasti tunattu 2. rähinän aikainen M4 Sherman, jonka sisätilat ovat kyllä väljät mutta tuskin siellä nyt ihan ripaskaa mahtuu tanssimaan.

Sitä paitsi, leffa jossa Malcolm McDowell käy vetämässä läpi standardin psykopaattipahisroolinsa ei voi olla läpeensä huono.

Catwoman (2004)

http://www.imdb.com/title/tt0327554/
Sarjisleffa, peukalo alas

Netissä porukka pohti, kumpi on huonompi, Elektra vai Catwoman. Mitä miettimistä tuossa edes on? Catwoman voittaa ilman mitään kilpailua (niinkuin voittaa lähes mitä tahansa elokuvaa vastaan). Itse asiassa, voisiko Oscar-palkintoihin saada lisäpyötäkirjan, että patsas voidaan ottaa pois takautuvasti, Catwoman kyllä on sitä tasoa että Halle Berryltä pysti pitäisi takavarikoida.

Joskus tulee epäiltyä, onko Pitof itse asiassa Uwe Bollin nimimerkki, mutta tuskinpa vain. Boll sentään yrittää (yleensä epäonnistuen tragikoomisesti). Pitof ei tunnu edes yrittäneen.

Tenebre (1982)

http://www.imdb.com/title/tt0084777/
Giallo, peukalo alas

Sanotaanko näin, että Argenton sedällä on minuakin vinksahtaneempi mielikuvitus, ja se on jo jotain. Aluksi edetään kuin kyseessä olisi taide-elokuva, jonka näyttelyn on ohjannut Uwe Boll. Mutta sitten alkaa partaveitsi (ja loppupuolella kirves) heilumaan, steadycam zoomaamaan ja tekoverta on seinät ja lattia täynnä. Yleensä ennen murhaa pitää uhrin rintavarustuskin näyttää. Ja sitten taas palataan camp-näyteltyyn taide-elokuvaan. Kunnes ruutu pimenee lopputeksteihin kirkunan yhä jatkuessa. Juoni? No on siinä yllätyskoukku, joka on yhtä pöhkö kuin koko siihenastinen juonikin. Örgh. En osaa tuosta nyt sanoa oikein mitään.

Iron Eagle (1986) / Iron Eagle II (1988)

http://www.imdb.com/title/tt0091278/
http://www.imdb.com/title/tt0095382/
Lentoelokuva, peukalo ylös ykköselle ja käsittämättömästi myös kakkoselle

Ykkönen oli nippa nappa Hollywood-kriteereillä uskottava. Ja mikäli sattuu kestämään teinix-versioinnin Top Gunista, on se edelleen ihan mieluisaa katseltavaa, siitä huolimatta/johtuen (yliviivaa tarpeeton) että se on niin kasaria kuin olla ja voi. Siksipä siitä ei sen enempää.

Kakkonen taas…

No ainakin liennytyshenkeä on (vm. 1988) kun ameriikkalaiset ja neukut yhdessä päättävät tuhota pahan “mesopotamialaisen” diktaattorin (kuka lienee) joukkotuhoaseet, kun ne uhkaavat molempia suurvaltoja yhtä lailla. (Muistikuva kertoo kylläkin, että oikeassa elämässä Israelin ilmavoimat olivat tämän kyllä tehneet jo muutamaa vuotta aiemmin. Mistähän käsikirjoittaja oikein oli idean kuvaansa saanut?) Näitä joukkotuhoaseita on peräti yksi kappale ydinohjuksia, jota yritetään kovalla kiireellä laukaista siilosta, jonka tuuletuskanava aukeaa it-tykkien täyttämän kanjonin päähän. Tästä voimmekin arvata, mitä elokuvaa loppuilmataistelu rippaa kuvakulmia myöten.

Elokuvan (sur)realismi onkin sitten jo ihan oma lukunsa. Ilmailuharrastaja luonnollisesti itkee verta siinä vaiheessa, kun mitenkään muuttelematonta (edes maalikaavion osalta) F-4 Phantomia väitetään kirkkain silmin MiG-29:ksi. Jos ei kerran budjetti riittänyt edes F-15 Eaglen tai F/A-18 Hornetin lainaan (jotka olisivat ulkonäöltään edes vähän sinne päin, varsinkin uudessa maalauksessa, tosin jälkimmäistähän ei kuvauskaluston niin tähän kuin ykköseenkin lainanneella Israelin ilmavoimilla ole) niin kait niitä pienoismalleja olisi osattu rakentaa ja lähiotokset tehdä vanerireplikasta bluescreeniä vasten? Tai olisi edes keksitty ikioma MiG-tyyppi olemassaolevan sijaan a la Top Gun (jonka MiG-28:ahan ei edes ole olemassa, koneet olivat taisteluharjoituksissa käytettäviä F-5 Tigereitä). Top Gun tosin on ultrarealistinen tähän verrattuna. Luonnollisesti tapahtumilla ei ole mitään yhteyttä ruudulla näkyvien koneiden aselasteihin. Luonnollisesti otoksilla ohjaamosta, joissa näkyy koneen instrumentteja, ei ole mitään yhteyttä koneen liikehdintään. Luonnollisesti ilmataisteluohjuksilla yritetään tuhota bunkkeria, ja luonnollisesti konetykki tarvitsee jonkun ihme “lukituksen”. Luonnollisesti Saddamin WMD:tä puolustaa “MiGien” (ykkösosan tapaan kummasti Israelin ilmavoimien Kfir C2:n näköisiä) lisäksi huimasti yksi kymmenpiippuinen gatling-tykki, joka ampuu jopa laukauksen sekunnissa. Luonnollisesti paras tapa väistää IT-tulta on vähentää vauhtia ja nousta hitaasti ylöspäin. Kerroinko jo muuten siitä vaneritornilla, pahvisella kaksoistykillä ja leluohjuspatterilla varustetusta M-113-rynnäkkövaunusta joka leikkii venäläistä BMP-rynnäkkövaunua (maallikoille: muistuttavat toisiaan kuin Ohukainen ja Paksukainen)?

Hahmopuolella joku 80-luvun actionelokuvaa tuntematon voisi rutkuttaa siitä, että mukana ovat taas kaikki stereotyypit kuten rasvainen naistennaurattaja, lihava musta comic relief, Dolph-tyyppinen neukku, Ilsa-tyyppinen venäläinen naislentäjä (kaksi jälkimmäistä luonnollisesti niin paksulla feikkiaksentilla ettei mitään rajaa), jne. Tietysti elokuvan kaksi venäläistä ovat juuri ne, jotka ampuivat päähenkilön parhaan kaverin (edellisen osan päähenkilön) alas alkukohtauksessa. Vitsien tulon näkee kilometrin päästä, ja sekä pateettisen rakkaustarinan että “male bondingin” kornius on jotain kosmista.

Aa. Niin. Viimeistään loppupuhe, jossa Amerikan presidentti ja NL:n pääsihteeri hymistellen puhuvat yhteisestä lipusta, lipsuu jo kaiken surrealismin tuolle puolen. Ellei sitten tuotantoyhtiö ollut aikonut optioida Jerry Pournellen CoDominium-militariascifimaailmankaikkeutta.

Nostalgiasyistä ja kasariactionin pää-äänenkannattajana en kuitenkaan voi olla pitämättä tästä jollain perverssillä tavalla. Tällekin muuten tehtiin vielä kaksi jatko-osaa lisää. Mistähän ne löytäisi?