Category: Arvostelut

Terminator Salvation (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0438488/
Post-apo, peukalot ylös

Katsoin, vaikka odotukset olivatkin aika lailla nollassa.

Pidin.

Ei tämä tietenkään ole se odotettu ultimaattinen post-apo, eikä ykköstä vieläkään vivuta pois parhaan Termiksen jalustalta, mutta tiukkaa post-apo toimintaa silti. Plus mylvivä, höyryä syöksevä mecha. Kovin tutunoloista, vuodesta 1977 lakisääteistä kuilussa lentämistä, ja A-10 Warthogista aina bonuspisteitä. Ja minusta CGI-Arska oli oikean jo vanhennuttua ihan toimiva idea. (Seuraavaksi jatkoa kaikille Ahnuldin kasaripätkille starring Kickingerin muskelit ja kuvernaattorin CGI-naamavärkki? Huhuttu (ja kumottu) Conaniksi castaus vihjaisi tähän suuntaan…)

Toki elokuvan moneen kertaan uusiksi kirjoitetusta juonesta seuraa epämääräistä hajanaisuutta, ja aikamatkustuksessa ei ole edelleenkään järkeä – siis ainakaan jos kyseessä on itseään korjaava aikalinja. Star Trekin tyyliin haarautuvan aikalinjan ymmärtäisi, mutta harmillisesti Skynetin sepustukset lopussa katkaistaan juuri kun argumentaatio alkaisi kallistua tämän kannalle. Se tarjoaisi myös sen lopullisen ironian tälle elokuvalle; John vaarantaa koko vastarintaliikkeen lähes turhan takia, koska siinä tulevaisuudessa, josta Kyle Reese alunperin lähetettiin menneisyyteen, Johnin isä olikin joku muu, eikä nykyistä Reeseä tarvitse lähettää enää yhtään minnekään koska vuoteen 1984 tupsahti jo rinnakkaisuniversumista yksi kappale.

Mikä olisi kyllä voitu ainakin alkuperäisestä juonesta (jonka loppupuoli ees taas aikamatkailuineen ja T-1000:n ja T-X:n protoineen oli aika dadaa, tylyä lopetusta lukuunottamatta jossa Connor kuolee mutta hänen kasvonsa siirretään Marcus-kyborgille että legenda jatkaisi elämää) jättää lopulliseen elokuvaan olisi ollut se tatsi, että tohtori Serena Kogan oli menneisyyteen lähetetty terminaattori (siksi siis Cyberdyne osasi jo 2003 valmistaa ydinräjähdyksen kestäviä kyborgeja).

Bale tuo luonnollisesti rooliin kuin rooliin tarvittavan tuskaisen paatoksen, ja hänen rinnallaan Sam Worthington on vähän vaisu valinta ex-poliisintappajasta tehdyksi ihmisyyttään epäileväksi kyborgiksi. Sen sijaan Anthony Yelchin (po. Jeltšin) kiinnittää huomion muuntautumiskyvyllään: Kyle Reese on täysin eri näköinen ja oloinen kuin Star Trekin hassusti sönköttävä ruorimies Tšehov. Naisroolit onkin tällä uudella juonella varustetusta teatteriversiosta sitten käytännössä leikattukin pois. Ne Moon Bloodgoodin alastonkohtaukset on parempi olla sillä DVD:llä että sen jaksaa ostaa kaupasta Pirate Baysta lataamisen sijaan.

Hm. Selkeästi parempi kuin T2, koska söötti pikkulapsi on tällä kertaa mykkä (vaikkakin on Aliens-plagiointina melkoinen ::facepalm). T3:een, josta myös pidin, vertailu aika tasaista, pitää kuitenkin vielä nukkua yön yli. Tässä ei kuitenkaan ollut hassua muodonmuuttajaterminaattoria, niin ehkä sittenkin jopa parempi.

PS. Kyl määki Turuus, mutta sukellusvene, jonka kansi on täynnä valtavia tutka-antenneja ja radiomastoja ja joka käyttää niitä pintaan nousematta, on vielä vähemmän uskottava idea kuin aikamatkustus. Samaten, miksi T-800:lle ei lopussa oltu annettu aseita Johnin terminoimiseen? Kuka valopää oikein laukaisee ydinräjähdyksen lentäessään helikopterilla käytännössä sen päällä? Kannattaisiko ehkä olla lentämättä hitaammin lentävän kohteen ohi jos sitä ei saa yhdellä hyökkäyksellä tuhottua? Missä toimintaelokuvassa muka tämmöiset tervettä järkeä vaativat jutut olisi huomioitu?

The Witcher / The Hexer / Wiedzmin (2001)

http://www.imdb.com/title/tt0300657/ (elokuva)
http://www.imdb.com/title/tt1070742/ (tv-sarja)
Fantasia, peukalo ylös… sille tv-sarjalle josta tämä on leikelty

Mitämitä? Tohtori tutustuu puolalaiseen nykyelokuvaan? Onko Suuri Cthulhu viimein herännyt nokosiltaan vai mistä moinen hulluus?

Pelko pois, kyseessä on vain Pyhän Nnirvin Pelitissä suitsuttamisen aikaansaama pakkomielle puolalaisen Andzrej Sapkowskin The Witcher -kirjojen universumiin. Kirjoihin en ole tarttunut enkä niihin perustuvaa peliä pelannut aikeista huolimatta, “kun ei ole jaksanut”, mutta tv-sarja ja siitä leikattu elokuva tuntui vaivattomimmalta lähestymiskohteelta. Siitäkin huolimatta, että leffalla oli ikävä kohtalo päätyä levitykseen ennen kuin Sapkowskin maine levisi Itä-Euroopan ulkopuolelle, joten se paitsi unohdettiin täysin marginaalisesta julkaisustaan johtuen, myös oli käännetty täysin eri nimelle (The Hexer) kuin kirjojen/pelin myöhemmät englanninnokset (The Witcher).

Leffassa ei ole oikeastaan kuin yksi paha, mutta sitäkin perustavanlaatuisempi vika: se on kaksituntiseksi leikattu versio 13 x 50 minuutin TV-sarjasta. Lopputuloksena etenkin alkupuolella meillä on vain sarja irrallisia kohtauksia, joilla ei tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Punainen lanka alkaa erottua vasta siinä vaiheessa, kun satunnaiskatsoja on painanut Eject-nappia.

Idea maata kiertävistä, perheiltään ryöstetyistä lapsista mutatoimalla luoduista yli-inhimilliset taistelutaidot omaavista soturivelhoista, “noitujista”, jotka suojelevat kansalaisia hirviöiltä, on kuitenkin herkullinen, ja The Witcher hyödyntääkin sitä ansiokkaasti. Rivian maasta kotoisin oleva Geralt-noituja sekaantuu maita kiertäessään, mörköjä listiessään ja naisia naurattaessaan aluksi pienen kuningaskunnan perimysriitoihin, mutta yksi asia johtaa toiseen, ja joitakin vuosia myöhemmin Geralt on hankalassa välikädessä pahan Nilfgaardin imperiumin laajentaessa vaikutusvaltaansa. Tekojen seurauksia ja kohtaloa hämmentävää keitosta on maustettu mustalla huumorilla sekä viittauksilla reaalimaailmaan. Kuvaus on yllättävänkin raadollista, moraali harmaan eri sävyjä, väkivalta ronskia, ja alastomuutta (joskin aika kilttiä) on sen verran että jenkkimarkkinoilla ropisisi NC-17 -ikärajaa. Omaperäistä ideaakin on mukana keskivertofantasiaa enemmän, tosin edelleenkin kääpiöillä on parrat & kirveet ja haltiat ovat suippokorvaisia metsäläisiä, mutta kaikkea ei voi saada.

Noin yleensä, musiikki on mitäänsanomatonta, mutta kuvaus on paikoitellen todella upeaa, tietyllä varauksella. Kas kun kyseessä on puolalainen tv-sarja vuodelta 2001, niin ei kannata ehkä ihan odottaa Sormustarun efektejä. Mörrimöykyt ovat osin CGI:tä, osin perinteisiä kumiotuksia, ja edellyttävät katsojalta lempeää mieltä (paitsi jos katsoo alle parit 80-luvun barbaarisploitaatiot, niin johan näyttää hyvältä). Taikaefektit ovat kuitenkin ihan näppäriä ja lavasteet ajavat asiansa, niin ei lopulta audiovisuaalinen puolikaan metsään mene. Näyttelijätyö on pääosin erinomaista, edes se pakollinen comic reliefin virkaa toimittava bardinretale ei ärsytä.

Eettinen ongelma. Elokuva on saatavilla jenkki-DVD:nä enklantitekstein, mutta sarja on saatavilla vain “epävirallista” kautta (ja kauheasta kuvanlaadusta päätellen VHS-rippinä). Kuitenkin tarina suorastaan huutaa lisämateriaalia tuekseen. Kaikki eivät varmaan jaksa kokonaista sarjaa latailla, niin ehkä leffalla voisi sittenkin aloittaa, ja jatkaa sarjaan jos tarina tuntuu kiinnostavan.

EDIT: Kirjat lukenut aikamatkustaja tulevaisuudesta kertoi, että tulevaisuudessa koko sarja löytyy YouTubesta:

1968 Tunnel Rats (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0970462/
Sota, peukalo kiikun kaakun

Hämmentävä tapaus. Toisaalta tästä haluaisi pitää: omaperäinen idea (tai ainakaan Vietnamin tunnelisotaa en ole havainnut liiemmälti ryöstöviljellyn edes silloin 20 vuotta sitten kun Vietnam-genre oli muotia), intensiivinen tunnelma, kivaa gorea, ja pessimistinen lopetus.

Toisaalta ongelmat hyppivät silmille: pimeissä ahtaissa tunneleissa tapahtuvista tapahtumista ei saa aina selvää, ja eniten häiritsee se Bollin originaalileffoille (mm. Seed) tyypillinen piirre, että repliikkitasolla käsikirjoitusta ei edes ole vaan näyttelijöiden on käsketty improvisoida, jolloin tulos on huutamista ilman että varsinaisesti erottuisi persoonallisuuksia joihin kiintyä alun lyhyttä tyypittelyä lukuunottamatta. Uskottavuutta nakertaa pahasti myös se, että amöriikkalaisilla on pikkiriikkinen tukikohta keskellä viidakkoa ilman vartiomiehiä, ilman ympärille raivattua ampuma-alaa, jne. – mikä toisaalta kielii siitä, minkä kokoisella budjetilla Boll leffojaan pykää, mutta silti.

Emmätiä. Päättäköön katsoja. Suurelle yleisölle ei voi suositella, mutta sotaelokuvia harrastavien kannattanee tsekata. Jossain foorumilla joku totesikin: Of course it’s no Platoon, but fortunately it’s not Platoon Leader either.

Strike Commando (1987)

http://www.imdb.com/title/tt0094059/
Toiminta, huomasin että peukalot osoittavat erehdyksessä ylöspäin jos hautaa kasvot kämmeniin
Eksploitaatio, peukalot osoittavat silloin oikeaan suuntaan

HUAAAAAAAAAAA!

Kauan kauan sitten, eräässä kaukaisessa pikkukaupungissa eräs pikkupoika ihastui videovuokraamon hyllyssä (Supercarrierin vieressä, tästä myöhemmin) kököttävään, miehekkäästi nimettyyn toimintaelokuvaan, jonka kannessa setä vielä sohi minigunilla. Jos kerran nimi oli oikein Strike Commando, niin sittenhän sen oli pakko olla parempi kuin pelkkä Commando! Valitettavasti ikä ei riittänyt vuokraamiseen, mutta onneksi FilmNetin (junioreille: elokuvakanava Silloin Joskus ennen sotia) piirissä asuva kaveri lainasi telkusta tulleen version. Eihän se ihan 110% odotuksia vastannut, mutta kyllä se 11-vuotiaan mielestä oli KOVA pätkä.

HUAAAAAAAA!

Nostalgia ja pikkupojan ajatusmaailma ovat ihmeellisiiä asioita. Elokuvasta jääneet muistikuvat saavuttivat niin myyttiset mittasuhteet, että pakkohan siitä oli lopulta, 18 vuotta myöhemmin, tilata kökköinen VHS:ltä ripattu, epäilyttävästi bootlegiltä vaikuttava kopio (sisältyy Grindhouse Experience -roskaleffakokoelmasarjan boksiin Mercs, esmes jenkki-Amazuuni toimittaa). Kyseessähän on, jos joku ei jo arvannut, italialaisten eksploitaatiomaakareiden Rambosploitaatio, jossa useampi kuin yksi otos on varastettu suoraan Ramboista, Commandosta ja Missing in Action-saagasta, unohtamalla kaikkia mahdollisia Vietnam-elokuvien ylikäytetyimpiä kliseitä. Höystettynä pöyristyttävän huonolla näyttelyllä ja silkkaa myötähäpeää synnyttävällä melutraaman paisuttelulla. Puhumattakaan kömpelöistä, joskus jopa puuttuvista tehosteista (ampumiseen riittää dubattu kk-tulitus, veripusseja tai paukkupatruunoita on turha käyttää) – onneksi dokumenttimateriaalia ja stock footagea käyttämällä on säästetty niin paljon, että valtavia tulipalloja viljelevästä pyrotekniikasta tulisi Bruckheimerillekin housupyykkiä. Jotain kertoo sekin, että harvakseltaan viljeltävät onelinerit eivät yllä edes nykyään suoraan videolle kuraa suoltavien Seagal/Snies/Van Damme -rypistysten muljautusten tasolle. Harvinaisen pehmon näköinen sankari tyytyykin siis lähinnä kommentoimaan tapahtumia karjumalla otsasuonet pullottaen.

HUAAAAAAAAAA!

Jos juonen ekan kymmenen minuutin aikana päädytään Apocalypse Now -tyyliseen viidakkokylään, niin mitä vielä odottaakaan? Tetsaaminen itsetarkoituksellisesti ilman paitaa jo 20 minuutin kohdalla? Maailman noloin kuolinkohtaus? Toinen toistaan jopa kasariäksönin mittapuullakin epäuskottavampia ja ennen kaikkea ponnettomia taistelukohtauksia tunnin kohdalle asti? Vietnam-leffoissa lakisääteinen vankileirijakso, johon sisältyy tahattoman koominen kidutusmontaasi? Ilsa-henkinen venäläinen naisupseeri joka noin vain suostuu juoksemaan pitkin viidakoita panttivankina sidontakohtauksesta toiseen (ei, en minä houraile vaan italiaanot), kunnes lopulta ihastuttuaan Vietnamin auringossakin ihonsa kirkkaan valkoisena säilyttäneeseen amerikkalaiseen kertoo tälle petturista hetkeä ennen ennalta-arvattavaa kuolemaansa? Lisää epäuskottavia taistelukohtauksia? Tasonloppuhirviönä kaljupäinen yli-inhimilliset voimat omaava sadistinen neukku? Pakollinen petturin nitistys -lopputaisto? Äärimmäisen typerä loppuyllätys?

HUAAAAAAAA!

Soundtrackilla pauhaava kasarisyntikkamusa on sentään komiaa, tosin pääteema tunkee korvista ulos jo paljon ennen elokuvan loppua.

HUUUUAAAAAAAA!

PS. Se minigun videokasetin kannessa/julisteessa on hämäystä, kuten valistuneempi ja yli 11-vuotias katsoja olisi arvannutkin.

X-Men Origins: Wolverine (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0458525/
Sarjisleffa, peukalo alas

Ässä mix, missä äx: jos sapelihammastiikeri ja ahma tappelis, niin kumpi voittais?

Turha fanipoikien haukkua netissä pelkästään Foxia (paitsi ideasta tehdä Ryhmä-X-prequeleja), ei näistä lähtökohdista olisi saanut toimivaa elokuvaa millään. Edes lisäämällä Tarantino-koulukunnan verisuihkuja tai frankmillermäistä melutraamaa. Kun yleensäkin elokuvissa on ongelmana, jos kyseessä on sarjan aloittava “origins”-pätkä, eli taustojen selittäminen vie tilaa varsinaiselta tarinalta. Entä jos tarinaa ei ole, vaan tarjotaan pelkkää taustaa pelkästään faneille joilla on +1 Kiinnostusta Alaan ja Marvelin Tuntemus tasolla 6? Entä jos wanhasta kaanonista poikkeaminen pissii fanejakin silmään? Entä jos katsojalle mutantit ovat yhtä hepreaa vaikka Marvelin “puhelinluettelon” eli hahmo-oppaan läpilukenut selostaisi vieressä?

Juoni oli liian hajanainen ja sisälsi vähän liikaa twistejä. Hahmoja tuli ja meni ilman että niihin ehti kiintyä, ja liian usein jämähdetään paikalleen pajattamaan. Varsinkin Deadpool oli hahmona typerä ja tarpeeton “tasonloppuhirviö”, hei sil on niinqu leffan kaikkien hahmojen kyvyt (olkoon ollut sarjakuvassa millainen tahansa). Myöskin olen samaa mieltä selostajan kanssa siinä, että Wolverinen kiehtovuus on ollut siinä, että kukaan ei tiedä (hän itse mukaanlukien), mistä mies tulee, joten miksi aloittaa taustatarinoiden kertominen tällaisesta hahmosta? (Vastaus: sille voidaan itse keksiä kaikkeä “jännää”.)

Kokonaan oma lukunsa on sitten sekoilu vuosilukujen ja anakronismien kanssa. Vietnamin sodasta siirrytään suoraan 2000-luvun lentokoneeseen 2000-luvun varusteilla ilman että aikaa on tuntunut kuluvan lainkaan. Sitten vuosia myöhemmin menneisyys palaa vainoamaan yksikköä, ja Three Mile Island menee päreiksi. Ja kaikki tämä ennen X-Men-trilogiaa, joka käsittääkseni oletettiin tapahtuvaksi “nykyajassa”, eli 2001-2007? Jos Three Mile Island olisi edes sidottu siellä aikoinaan tapahtuneeseen ydinvoimalaonnettomuuteen (mitä oikeasti tapahtui vs. mitä julkisuuteen kerrottiin), niin homman ymmärtäisi, mutta sitten puoli leffaa on pelkkää anakronismia (tai no, on se joka tapauksessa), ja leffassa kouluikäiset hahmot eivät olisi enää kouluikäisiä ekassa X-Menissä. Entä miten Kyklooppi ja kaverit päätyivät takaisin koulunpenkille kun tämän lopussa jo juoksivat (vielä kävelevän) Xavierin syliin? Onko tämä kenties reboottaus X-Men-saagalle? WTFIGO?

X-Men trilogia, parjattua kolmososaansa myöten (josta minä pitäisin jo pelkästään siksi, että Musta Feeniks oli ilmiselvä Warhammer 40,000-universumin alpha-tason rogue psyker) oli menevää ja viihdyttävää koko perheen seikkailuelokuvaa jossa oli rivien välissä tuumattavaakin, ja kaiken lisäisesti sisäisesti loogisena (vaikkei olisikaan oltu 110% uskollisia kaanonille) tämä sen sijaan on ihmeellinen sekava huitaisu ilmaan. Oli siinä muutama ihan kiva idea, mutta ei se riitä.

No, ainakin tuleva X-Men Origins: Magneto on ainakin yhdellä, lopullisesti ratkaisevalla tavalla parempi: siinä on pahiksina natsit, jotka ovat aina instant win. Tosin kahden hengen testiryhmämme lupasi liittyä Marvel-fanipoikien protestiryhmään, jos leffassa ei ole yhtään natsisupersankaria, edes Hatemongeria aka Crimson Skullia.

Star Trek (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0796366/
Scifi, peukalo ylöspäin

  • Jos et ole koskaan pitänyt Trekistä, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos Trek ei ole lainkaan hetkauttanut tai ei ole tuttu laisinkaan, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos olet satunnaisesti katsonut Trekkiä ja pitänyt siitä, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos olet “casual fan”, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos otsa kurtussa revit vulkaanikorviasi koska juuri lukemassasi K/S-slashissa oli klingoninkielisessä limerikissä ilmiselvä kielioppivirhe, kannattanee pysyä kellarissa.

Ennustan, että noin viikon kuluessa jälkimmäinen ryhmä kehittää tälle lyhenteen “STINO” (Star Trek In Name Only) ja on sitä mieltä että koko muu maailma on väärässä pitäessään tästä (vrt. uusi Galactica). Lopputuloksena leffasta tulee whinetyksestä huolimatta tuottoisin Trek koskaan ja jatko-osissa tekijöiden kuittailuna valittajille yhden sivuhenkilön nimeksi tulee Stina.

Siitäkin huolimatta, että ohjaaja JJ Abrams ja käsikirjoittajat taipuvat miljoonalle mutkalle koettaessaan sovittaa tarinan jatkoksi aiemmille osille: vanhat osat ovat tapahtuneet, mutta koska nyt palataan ajassa taaksepäin ja muutetaan historiaa, niin ne jäävät elämään rinnakkaisessa maailmankaikkeudessa, joka jää ennalleen. Vanhaa fania hykerryttää sisäpiirivitsien määrä, mutta ne tuodaan esille niin että ummikkoakin naurattaa. Muutenkin universumi on täynnä herkullisia detaljeja ja disainia, kuten stilettityyliin teränsä kahvasta esiin pompauttava katana. Itse iso E, NCC-1701:kin on sopiva yhdistelmä vanhaa ja uutta.

Uusi Trek tuo saagan komeasti nykyaikaan joka suhteessa, etenkin wanhan gurun Ben Burttin luoma äänimaisema on huikaiseva, varsinkin poimuajoon siirtymisen äänitehosteessa oli potkua. Näyttelijätyötä pitää myös kehua: kaikki pääroolien esittäjät istuvat rooleihinsa luontevasti, ja tekevät samalla tutuista hahmoista sekä tunnistettavia että kuitenkin omannäköisiään. Elokuva on harvinaisen toimiva paketti toimintaa, draamaa, jännitystä ja huumoria. Leffa kohoaa kevyesti parhaaksi Trekiksi koskaan.

Mutta myöntää pitää, jäljellä ei ole juurikaan vanhaa Trekkiä, jossa viikon kurttuotsa aiheuttaa ongelman, joka ratkeaa pajattamalla viiden pennin keittiöfilosofiaa ja lopulta pitämällä varttitunnin luento höpöniittihärpättimen värähtelytaajuuksista. Tässä vaiheessa tosi suippokorva piiloutuu “älyllinen scifi” -kyltin taakse, unohtaen että ei älyllinen tarkoita välttämättä teennäistä ja kaavamaista. Kun samaa kaavaa toistettiin miltei 40 vuoden, viiden sarjan, yhden animaatiosarjan ja 10 elokuvan ajan niin vaikka keitoksessa oli maukkaitakin sattumia niin se alkoi jo vähän väljähtyä. Niinpä piristysruiske on enemmän kuin tervetullut, vaikka se tarkoittaisikin reboottausta. Trekin varsinainen sanoma ei kuitenkaan ollut osin budjetin ja 60-luvun tehostetekniikan sanelemissa kehyksissä, vaan optimismissa, uskossa sekä ihmiseen että teknologiseen kehitykseen, ja kylmän sodan aikakaudelle käsittämättömän radikaalissa ideassa siinä, että tähtialuksen komentosillalla hääri eri kansallisuuksia, rotuja, lajeja ja sukupuolia tasa-arvoisina keskenään.

Miinusta pitää antaa parista kohdasta: musiikki on liian “hätäistä” ja tuntuu pikemminkin koko perheen seikkailuelokuvaan suunnitellulta. Klassiset teemat on miksattu lähes tunnistamattomiksi, lopussa sentään tuttu “Space, the final frontier…” pidetään ennallaan ja lopputekstejä ryydittävä klassinen alkuteemakin on tunnistettavissa. Toiseksi, johtuen siitä, että Simon Peggilla oli kiire filmata roolinsa Scottyna, ei hahmolle ole keksitty juurikaan järkevää tekemistä vaan hän toimii lähinnä comic reliefinä. Niin, ja kun Kirk käy katsomassa Enterprisen rakennustyömaata, niin olisi siinä voitu näyttää vaikka se ekan teaserin komea kamera-ajo hitsareista valtavaa alusta kasaamassa. Isoin miinus liittyy vaivaannuttavaan kohtaukseen James T. Kirkin lapsuudesta, jossa tämä romuttaa 300 vuotta vanhan Corveten Beastie Boysin tahtiin, joka lienee vain fanserviceä trekkieinä tunnetulle bändille itselleen. Kohtaus ei edistä juonta, eikä varsinaisesti rakenna Kirkin luonnekuvaa (koska vähän ajan päästä seuraava baarikohtaus tekee sen miljoona kertaa paremmin), joten se on nykyisellään täysin käsittämätön.

Jatkoa odotellessa. Romuluslainen pääpahishan pisti klingoneita nekkuun, niin jospa seuraavan osan juonena olisi, että Federaation pitää estää sota romulaanien ja kostonhaluisten klingonien välillä? (Toki leffa pitäisi aloittaa tuolla massataistelulla, a la Star Trek: The Motion Picture.) Ja kun elokuvasta tulee kassamagneetti, niin jatkohan on vielä ainakin muutaman leffan ajan elokuvia, mutta kenties sarjassa sitten olisi uusi kööri ja tämä nykyinen tekisi cameoita (pl. ne näyttelijät, joiden valkokangasura ei tämänkään myötä lähtisi tarpeeksi voimakkaaseen nousukiitoon)?

tl;dr: Set course to the nearest movie theatre. Maximum warp.

PS. Tekstityksen translitteroinnistä pitää valittaa: olen edelleen sitä mieltä, että Enterprisen aseupseerina toimii Pavel Tšehov vaikka se englanniksi kuinka kirjoitettaisiin Chekov.

Män som hatar kvinnor (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1132620/
Dekkari, peukalo ylös

Lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset: kolme tiiliskiviromaania, joista päätettiin tehdä aluksi tv-sarja, ja vasta jälkituotantovaiheessa päätettiin sittenkin julkaista elokuvatrilogia. Onneksi viime vuonna maailman toiseksi myydyimmän kirjailijan tuotantoon saatiin rahoituskumppaneita Saksaa myöten, joten jälki onkin normaalin tv-dekkarin sijaan ihan Hollywood-leffatasoista. Kirjoissa on myös sen verran lagaamista ja tarpeettomia sivujuonia, että tiivistäminenkin tekee ihan poikaa.

Lopputulos on kelpo jännäri joka ei häpeä vertailussa kansainvälisten esikuvienkaan edessä. Paljon porua on herättänyt se, että sankaritoimittaja “Kalle” Blomkvistia esittävä Michael Nyqvist on jonkinlainen Ruotsin Martti Suosalo joka näyttelee sikäläisten tuotantojen jokaisen merkittävän pääroolin, mutta suomalaiskatsojaa tämä ei häiritse vaan hän on mies paikallaan toimittajanreppanan esittäjänä. Blomkvistin hahmoa on tavallaan retusoitu realistisemmaksi eliminoimalla hänen naissuhteensa – sikäli vain, että hahmo on nyt entistä enemmän pliisu “Mary Sue” ja poisto muuttaa myös loppuratkaisun täysin päälaelleen (siis se, miksi Lisbeth jätti Mikaelin). Lisbeth Salander itse sen sijaan on juuri sellainen kuin kirjan perusteella kuvittelee, tai itse asiassa jopa todentuntuisempi, ja Noomi Rapace lähes hukkuu roolin taakse. Sivuosat tosin lipsuvat jo koomisen puolelle, niljakkaan sosiaaliviranomaisen Nils Bjurmanin Keke Rosberg-viiksien ja kirjassa ei ihan yhtä stereotyyppiseksi läskinörtiksi kuvatun Plaguen ollessa jo puoliksi parodiaa.

Pääsääntöisesti kirjaan tehdyt muutokset eivät häiritse, koska pääjuoni on ennallaan, lähinnä kysesssä ovat pienet muutokset kronologiassa tai hahmojen poisto. Etenkin epärealististen selitysten poistaminen hakkerointikohtauksista vain parantaa uskottavuutta. (Tosin näyttäkää minulle hakkeri joka oikeasti käyttää Mac OS:ää Linuxin sijaan vaikka omenafetisismiä muuten sairastaisikin…) Sen sijaan käsittämättömät muutokset kirjaan verrattuna – jotka eivät varsinaisesti edes lyhennä elokuvan kestoa – ovat, että Henrik Vanger, joka epäilee koko sukuaan veljentyttärensä Harrietin murhasta, ei enää edes yritä hämätä palkkaamalla Blomkvistia virallisesti sukukronikan kirjoittajaksi vaan kaikki tietävät jo alussa hänen tutkivan Harrietin katoamista, plus Blomkvist ottaa ihmeellisen keikan käsittämättömän helposti vastaan ilman että hänelle tarvitsee luvata todisteita rötösherra Wennerströmiä vastaan, jonka takia hän on joutumassa vankilaan.

Elokuvalla on myös jotakuinkin sama ongelma kuin kirjalla – ensimmäinen tunti kuluu hahmojen esittelyyn, ja viimeinen puoli tuntia käytännössä petaa jatko-osia. Sikäli kahden ja puolen tunnin kesto on kuitenkin kerrankin perusteltu, koska tarina ei olisi oikein mahtunut lyhyempäänkään aikaan ilman että jotain todella olennaista olisi karsittu tai juonta renklattu radikaalisti uusiksi, ja missään vaiheessa ei pääse kuitenkaan kyllästymään.

Ilkeä asenne on kuitenkin virkistävää verrattuna keskivertoon Hollywood-tuotantoon (pl. Se7en ja gornot), ja murhavyyhdin aukeneminen tarjoaa vanhaa gorehoundiakin sykähdyttävää kuvastoa. Myös tilastotietojen droppailun katoaminen tekee teoksestä vähemmän naiivisti saarnaavan kuin kirjasta. Säveltäjä tosin olisi voinut vähemmän alleviivata tapahtumia, mutta kaikkea ei voi saada.

tl;dr: Jos jännärigenre kiinnostaa edes vähän, ja vaikkei kirjaakaan olisi lukenut, niin kannattaa katsoa.

Nimenomaan siis tämä versio, eikä turhaan odottaa tulossa olevaa Hollywood-tulkintaa. Se kun on kuitenkin hajuttomaksi ja mauttomaksi blandattu ylituotettu teos kaikilla kliseillä kuorrutettuna. Voin tuskin odottaa, kun lopun takaa-ajossa törmätään säiliöautoon joka räjähtää mutta Lisbeth hyppää moottoripyörällä tulipallosta.  Tai että Lisbethiä ylipäätään esittää joko silmiään räpsyttelevä Natsku (ref. V for Vendetta) tai teini-ikäistä itseään (kuten 95%:ssa leffoistaan) “esittävä” rooliin jo 10 vuotta liian vanha Angelina Jolie. Mitä miespääosaan tulee, niin Kokooja, tiedän että olen palvonut vääriä mechejä, mutta silti pyydän sinulta yhtä asiaa: kuka tahansa muu, mutta ei Kukkakaalipää. Mieluummin vaikka Clive Owen esittämässä taas kerran Clive Owenia.

Zombies! Zombies! Zombies! – Strippers vs. Zombies (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0906788/
Kauhu, peukalo alas
Eksploitaatio, peukalo ylös

Aluksi varoituksen sana. Elokuva on millä tahansa mittarilla mitattuna niin käsittämättömän kammottava, että Uwe Bollin itsensä vertaaminen Sergio Leoneen ja Andrei Tarkovskiin kuulostaa jo vähättelyltä. Toisaalta, elokuva suorastaan rypee huonoudessaan, joten paatunut roskaelokuvan harrastaja alkaa jollain käsittämättömällä tavalla viihtyä. Kököt splättäysefektit, itsetarkoituksellinen toppien luiskahtelu paikaltaan, ja korni dialogi joka huipentuu onelineriin “Enough is enough! I’ve had it with these motherfucking zombies in this motherfucking strip club!”. Eihän tästä voi kuin pitää.

Mistä tuleekin mieleen, hämäävästi lähes samanniminen Zombie Strippers! yritti epätoivoisesti olla oikea elokuva, mutta epäonnistui surkeasti. Samasta aiheesta tämä on paljon hauskempi (ja enemmän nähtävää tarjoava) tulkinta.

Dead Snow / Død snø (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1278340/
Zombie/komedia, peukalo ylös ettei sitä ylletä puremaan

Leffa tempaa mukaansa tehokkaalla johdantojaksolla, jossa uhrin pako natsizombeilta on rytmitetty Griegin Vuorenkuninkaan salissa tahtiin. Seuraa varsinainen pohjustus, joka ei yritäkään olla mitään omaperäistä: joukko nuoria matkaa syrjäiselle mökille ördäämään, paikallinen vanhus varoittaa Pahasta, varoituksia ei kuunnella, vaan juodaan ja sekstataan vaikka löydetäänkin Kirottu Esine ™, ja sitten alkaakin tapahtua. Vaan nytpä ei olekaan mikään joukko random-kellarimörköja asialla, vaan kokonainen tuntureille ammoin jäätynyt SS-Einsatzkommando!

Leffan tekijät ovat selkeästi kauhuleffojen faneja, sillä pieteettisyydellä genren muotoa kunnioitetaan. Postmoderneissa viittauksissa suorastaan ryvetään, alkaen yhden hahmon Braindead-t-paidasta ja päätyen itsetarkoitukselliseen Evil Deadille kuittailuun. Luonnollisesti alan perustyökaluun eli moottorisahaankin päästään turvautumaan, ja kun Jonsered pärähtää käyntiin ja syöksytään epäkuolleiden laumaan, alkaa soimaan iloinen kitarapoppi.

Elokuva ei siis yritäkään olla haudanvakava, vaan splatter-henkinen kauhukomedia. Ilahduttavasti kuvaa ei nyt myöskään saturoida vaan Norjan tunturien valo pääsee oikeuksiinsa. Kliseisyydestään huolimatta (johtuen?) Død snø onkin lajinsa parhaimpia edustajia, ja varsinkin lopun veripalttukekkereissä on sellaista menoa ja meininkiä ettei moista ole nähty sitten alan klassikkojen. Superbonukset moottorikelkan luovasta käytöstä sekä asianmukaisesta lopetuksesta.

Outpost (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0892899/
Zombie, peukalo teleporttaa alas

No sitten seuraava yrittäjä suuressa natsizombispesiaalissani. Juonentapaisena joukko palkkiksia, jotka ilmeisesti ottivat maittensa inteistä lähtiessään asepuvut mukaansa jotta kaikkien aselaji ja kansallisuus kävisi selväksi, ottaa keikan hämäräperäiseltä sedältä, ja tupsahtaa bunkkeriin jossa SS teki aikanaan hämäriä kokeita “yhtenäisellä kenttäteorialla”. Lopputuloksena kuolemattomat natsit ilmestyvät tyhjästä ja alkavat harventaa porukkaa. Kuva on saturoitu niiiiin tuoreen tuntuisesti lähes mustavalkoiseksi, mikä peittää myös osin budjetin pienuutta. Lisäksi tuotetta vaivaa yleinen ponnettomuus ja tylsyys (liikaa aikaa käytetään sen härpättigeneraattorin kanssa nysväämiseen), vaikka perussäikyttelyt ja Aliensin rippaaminen onkin hallussa.