Category: Arvostelut

Cyborg (1989)

http://www.imdb.com/title/tt0097138/
Kalkkuna, peukalo ristiinnaulittu ylöspäin

Leffan ylinäyttely on niin campia ja pääpahis niin korni, että tämän on pakko olla uudelleenkirjoitettu Masters of the Universe II, mitä se itse asiassa onkin. Muscles from Brussels on vaan turhan pikkuinen He-Maniksi, mutta hänet castattiinkin vasta lisenssin karattua Golan-Globus -yhtiöltä. Puljuhan rahoitti elokuvansa ns. junk bondeilla, mutta Musta Maanantai syyskuussa 1987 sattuneesta syystä vei firman nurin, ja samaa kyytiä meni sekä He-Man että myös plakkarissa ollut Spider-Man lisenssi. Konkurssipesä sitten viimeisteli tämän tekeleen kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen, propseja kun oli jo tehtailu parilla miljoonalla taalalla. Sikäli hassua, että varsinaisessa lopputuloksessahan on lopulta kyseessä selkeä rip-off Italiassa tuolloin suuressa suosiossa olleista Mad Max -ripoffeista. Eli postapokalyptista menoa lähitulevaisuuden maailmassa. Mutta onko tämä aito postapo-pläjäys? Katsotaanpa.

  • Halvat lavasteet. Check.
  • Ö-luokan näyttelijätyö. Check.
  • NiinQ Tosi Hyvät tiäzä vastaan Ältsin vittu Pahat. Check.
  • Yliluonnolliset voimat omaava maanisesti käkättävä pääpahis. Check.
  • Nahkaa ja kettinkiä enemmän kuin Tom of Finlandilla. Check.
  • Gorea ja splätteriä. Check.
  • Epätodennäköisiä taistelukohtauksia ja tappotapoja. Check.
  • Paljasta pintaa. Check.
  • Ihmiskunnan viimeinen toivo (ase, keksintö, tms.). Check.
  • Kukistettuaan pääpahiksen Sankari jatkaa erämaavaellustaan, jakaen lakia laittomille. Check.

Jepjep. Ehtaa tavaraa, kuten Bät ja Ryyd sanoisivat.

Apropoo, näin pääsiäisen aikaan tuli mieleen, että kun tämä on jo toinen näkemäni äksön-pläjäys, jossa päähenkilö ristiinnaulitaan, mutta tämä kampeaa itsensä ristiltä ja kostaa ve-ri-ses-ti (toinenhan on iki-ihQ Konan Parpaari), niin sain idean eksploitaatioelokuvasta The Passion of the Christ II: Resurrection, jossa Jeesus palaa onelinereiden kera kostamaan fariseuksille ja Pilatukselle, alkuperäinenhän kun päättyi sopivasti slashereista tuttuun yllätykseen Jeesuksen noustessa haudasta. Alun fariseuksen kuristuksesta käärinliinalla voitaisiin edetä House of the Blue Leaves -tyyppiseen konfrontaatioon legioonalaisten kanssa matkalla Pilatuksen luo. Aivan rainan loppuun voitaisiin vielä iskeä cliffhangeri: on rauhallinen päivä Manalan porteilla. Yhtäkkiä Kerberos ryntää uikuttaen karkuun. Kuvakulma porttien sisäpuolelta – ulospäin aukeavat portit lennähtävät sisään ja Kerberoksen raato leijailee kuvan halki.
SATAN: Jesus Christ!
JESUS: That’s right. And I’m here to redeem some sinners.
Lopputekstit.

Loogisesti tätä seuraisi tietysti The Passion of the Christ III: Jesus Goes To Hell, jonka lopussa Saatana pääsisi pakoon, jotta saataisiin aikaan vielä The Passion of the Christ IV: Jesus vs. Satan. Josta vielä maistiainen:
SATAN: God never told you what happened to your father, did he?
JESUS: He told me enough! He told me that he is my father!
SATAN: No. I am your father.

The Matrix (1999)

http://www.imdb.com/title/tt0133093/
Toiminta, peukalo bullet timessä ylös

Katson säännöllisesti ykkösen aulakohtausta, jonka äärellä tunnen lapsenomaista iloa. Joskus katson jopa koko elokuvan. Jos joku mainitsee, että sille on tehty jatkoa, peitän korvani ja huudan LALALALAALAAAMINÄENKUULE! Väitän edelleen, että tämä toimii itsenäisenä elokuvana.

Tosin ykkönen toimii juuri siksi, että siinä filosofisia juttuja on vain mausteena. Siinä vaiheessa, kun jatko-osat alkavat vääntää rautalangasta viiden pennin keittiöfilosofiaa piiiiiitkän jaarituksen kera, putoaa niiltä pohja pois sekä toimintaelokuvina että älyllisenä viihteenä. Plus se, että Neo on niissä jo liikaa Teräsmies, että äksönissä olisi enää mitään “wow”-efektiä joka ykkösessä vielä oli. Oli myös jotenkin pettymys, että esim. MTV Movie Awards ei koskaan parodioinut Trinityn Hollywood-standardeillakin naurettavan ylipitkää ja pateettista kuolinkohtausta.

The Wicker Man (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0450345/
Kauhu, peukalo maapallon sisuksiin asti

Vapise, Uwe Boll! Käännähdä vielä kerran haudassasi, Ed Wood! Teidät on lyöty sellaisella marginaalilla, ettei se ole ihmisjärjellä edes ymmärrettävissä! The Hills Have Eyes ja Dawn of the Dead ovat loistavia esimerkkejä onnistuneista (kauhu)remakeista. Arvatkaas mistä tämä on esimerkki?

Tähän olisikin syytä päättää selostus, mutta kun otin jo taikajuomaa niin oli pakko kirjoittaa. Itse asiassa, olin vasta aloittamassa pohjien oton kun tuota katselin, ja oli pakko alkaa ottamaan. Oletan seuraavassa, että kukaan ei koskaan haluakaan katsoa tätä tekelettä, eli spoilaan. Oletan myös, että alkuperäisen version ovat nähneet ne, ketä kiinnostaa, eli joudun spoilaamaan senkin.

Alkuperäinen The Wicker Man on vilahtanut silmieni edestä kerran telkusta katsottaessa. Silloin mieleen jäi omituinen ilmapiiri (jota talvella kuvatut keskikesää esittävät otokset vain vahvistivat), synkkä pohjavire, sekä Christopher Leen maaninen roolityö kulttijohtajana. Tästä remakesta jää mieleen lähinnä Hollywood-ylisentimentaalisuus ja Nic Cagen haahuilu (ilmeisesti ne pillerit, joita hänen roolihahmonsa vetää, olivatkin aitoja), sekä muitten näyttelijöiden osalta joko vuorosanojen lukeminen paperista tai tolkuton ylinäyttely. Vertailua harrastaakseni, Ellen Burstynin SummerIsle (sic) toi jotenkin kummasti mieleen Jeremy Ironsin “suorituksen” Dungeons & Dragonsissa. Pääpahiksen vaihtuminen naispuoliseksi on sinällään yhdentekevä detalji, koska koko muu elokuva siinä ympärillä imee galaksin ytimessä olevaa mustaa aukkoakin massiivisemmin.

Muistinko sanoa, että elokuvan juonessa ei ole mitään järkeä, se on sisäisesti ristiriitainen, klaffivirheitä on enemmän kuin jaksaa laskea ja tapahtumissa ei ole enää yhtään mitään järjen häivääkään edes Hollywood-mittapuulla? Loistava esimerkki on se, että päähenkilökin on valittu ilmeisesti uhriksi viitisen vuotta ennen katovuosia, ja hänen päätymisensä kultin maillekin olisi ollut äärimmäisen epätodennäköistä. Sitä paitsi, saarellahan on yhteisön sisälläkin sopivia uhreja (=tulevien kulttilaisnaisten isiä), joita kukaan ulkopuolinen ei jäisi kaipaamaan? Originaalissa oli edes se pointti, että vapaasti irstailevassa yhteisössä ei ollut neitsyttä, jota uhraukseen tarvittiin, joten sellainen piti hankkia ulkopuolelta (sukupuolella ei ollut niin väliä).

Tietysti alkuteoksen eurooppalainen irstaus on pitänyt karsia PG-13 -ikärajaan sopivaksi. Tervemenoa pakanallis-uskonnollis-seksuaaliset häröilyt ja kristillinen syyllisyys ja synnintunto, ja tervetuloa Hobittilaan! Odotin innolla, milloin joku olisi sanonut edes sen yhden kerran “FUCK” (joka kohottaa ikärajan PG-13:een, kahdestahan pamahtaisi jo R), mutta keskittyminen herpaantui. Kenties se johtui karhupuvusta.

Yllättäen raina sentään näyttää loppuvan alkuteokselle kohtalaisen uskollisesti (ennen kuin totuus valkenee katsojalle), mitä nyt loppukohtauksesta on karsittu sananvaihto, joka teki originaalin lopusta oikealla lailla masentavan ja tuhoa enteilevän: Summerisle on väistämättä itse piakkoin vuorossa, koska tämä uhraus (tai mikään muukaan) ei kuitenkaan toimi. Tilalla on vuosisadan epäuskottavin Tarzan-huuto, joka alkaa jo ennen kuin liekit ovat lähelläkään.

Ja sitten se kärpänen hevosenläjän päällä: elokuvaa ei ole edes osattu lopettaa uhrijuhlaan, vaan seuraa kaavaslasherille tyypillinen kliseinen “ZOMFG SIX MONTHS LATUR!!!!111ONE!!!!” jolla yritetään ilmeisesti avata pää lukemattomille suoraan videolle päätyviin jatko-osiin. Jotenkin tämä loppukin (niin kuin koko elokuva) olisi toiminut paremmin, jos Cagen hahmo olisikin uhrijuhlassa lahdannut koko kultin (tai ainakin melkein), ja sitten kun olisimme luulleet pahiksien kuolleen, niin sitten olisikin tullut tämä lopetus. Tai jopa Shölömölömäinen “se olikin vain unta” olisi toiminut.

Jos odotuksena oli edes se vakio 1-2 tähden remake-kura, niin pettyy pahasti.

NO NO NOT THE BEES!!!!

—

Skynetin lähettämä terminaattori tulevaisuudesta pyysi kertomaan, että YouTubesta löytyy vuonna 2010 enemmän Uhrijuhlaa kuin sielu sietää. Noilla pääsee alkuun:

The Last House on the Left (1972)

http://www.imdb.com/title/tt0068833/
Kauhu, peukalo alas

Jos joku genre vanhenee nopeasti, niin kauhuelokuva. Se, mikä on ollut joskus muinoin shokeeraavaa näyttäytyy tänä päivänä lähinnä camp-henkisenä noloutena.

Pätkää katsoessa kyllä ymmärtää, miksi elokuva sai kukkahattutädit ympäri maailmaa neurasteeniseen kohtaukseen ja miksi se toimi missä vain kätevänä tekosyynä sensuurille, videolaeille ja elokuvien leikkaamiselle. Muutama kohtaus on vielä nykystandardeillakin edelleenkin aidosti raaka ja vastenmielinen (esim. vielä kituvan ihmisen suolien tonkiminen). Moottorisahaakin vingutetaan ja kurkkuja leikataan. Silti enin osa verestä purskautetaan kameran ulkopuolelta näyttelijöiden kasvoille.

Silkan shokkiarvon lisäksi elokuva on valitettavasti vanhentunut. Kaksi umpityhmää ja slapstick-tyyliin koheltavaa ja kompastelevaa poliisia sivuroolissa on osapuilleen yhtä miellyttävä ja tunnelmaan sopiva kokemus kuin Jar Jar Binks olisi THX-1138:ssa. Samaten, etenkin sen pahan psykopaattimurhaajajoukon näyttely (mutta myös muiden) lipsuu sen verran pahasti yli että katsoja on liian ison osan ajasta lähinnä Pulttibois-fiiliksissä ahdistuksen tai pahan olon sijaan. Kyllä, näin näyteltiin useimmissa muissakin 70-luvun kauhuelokuvissa, mutta niin ne ajat muuttuvat.

Ehkä sitten olen juntti joka ei osaa arvostaa klassikoita, mutta tuoreemmasta tuotannosta esmes Hostel on ihan yhtä verinen, mutta paljon ahdistavampi, tylympi ja etenkin katsottavampi kokemus, ellei sitten ole alan harrastaja tai muuten vaan halua perehtyä kauhugenren historiaan.

Alexander (2004)

http://www.imdb.com/title/tt0346491/
Spektaakkeli, peukalo ylös

Sunnuntaikoomassa tuli katseltua Aleksanteri. Ihan kelpo spektaakkeli, en ymmärrä näitä yksi tähti -kommentteja. Itsekin aikanaan intouduin dissaamaan tuota, mutta turhaan, kyllähän tuota katseli. Vaikkei se nyt mikään Äärimmäinen Eepos ollutkaan.

Anysay, kun siitä tuntuu porukka nostaneen hirmuisen äläkän kun Angelina Jolie puhuu hassulla aksentilla, niin sehän on ideana, että hänen hahmonsa ei ollut “puhdasverinen” makedonialainen (minkä takia Aleksanterikin meinataan sivuuttaa kruununperimysjärjestyksessä ja pappa-Filippos hommaa uuden vosun etnisesti oikeanlaista perillistä tekemään). Helpoitenhan “vierasperäisyys” muihin alkupuolen henkilöihin nähden osoitetaan Hollywood-tyyliin juurikin aksentilla.

Night at the Museum (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0477347/
Komedia, peukalo kirotaan alas

  1. Jos olet amerikkalainen yh-isä, olet työtön luuseri.
  2. Jos olet amerikkalainen yh-isä, ex-vaimosi on hyvintoimeentuleva uranainen jolla on rikas uusi poikaystävä.
  3. Jos olet amerikkalainen yh-isä, kersasi on aina ylisöpö.
  4. Jos olet amerikkalainen yh-isä, niin et kelpaa lapsellesi omana itsenäsi, vaan ainoastaan jos kykenet johonkin yliluonnolliseen suoritukseen.
  5. Jos olet amerikkalainen yh-isä, niin ainoa tapa saada naisseuraa on tehdä jokin yliluonnollinen suoritus, niin isotissiset töröhuulet lankeavat jalkoihisi.
  6. Jos olet amerikkalainen yh-isä, niin ilkeä pomosi muuttuu joviaaliksi selkääntaputtelijaksi heti kun teet jotain yliluonnollista, muuten potkut uhkaavat koko ajan.
  7. Jos tehdään Hollywood-elokuva, siinä pitää aina olla mukana hauska musta mies ja hauska pieni käppänä.

Ottaen huomioon Hollywood-elokuvien juonikuvioiden yleisen realismin tason, museoesineet henkiin herättävän muumion kirouksen hyödyntäminen em. yliluonnollisena saavutuksena on itse asiassa sieltä realistisemmasta päästä. Ei sikäli, loppupuolella elokuva alkoi paranemaan kun heh-heh-huumori ja ylisentimentaalisuus antoi tilaa absurdille toiminnalle ja ajoittain jopa viihdyin. Carla Guginolla tosin oli ihan liian löysät ja/tai peittävät vaatteet että se riittäisi nostamaan edes elokuvaa.

Kaikkea sitä joutuukin katsomaan naisseurassa.

Pearl Harbor (2001)

http://www.imdb.com/title/tt0213149/
Lentoelokuva, peukalo ylös

Katsoin taas kerran Pearl Harborin. Onhan se tyypillinen Hollywood-spektaakkeli (lue: hauska musta mies, hassu änkyttäjä, vanhat vitsit kierrätetty, ennalta-arvattava loppu), mutta minusta silti ihan viihdyttävä. Maailma on täynnä sitä paljon huonompia elokuvia.

—

Vaikka Pearl Harborista sen umpikliseidyyestään huolimatta pidänkin, on pakko yskäistä tässä vaiheessa, ja todeta, että elokuva on samalla lailla autenttisuuteen pyrkivää kuin Suomen ulkopolitiikka oli Neuvostoliiton aikaan puolueettomuuteen pyrkivää.. Autenttisuutta tai realismia Pearl Harborissa on (militariafriikin silmin) tuskin edes sen vertaa kuin iki-ihqussa Top Gunissa. Joka voittaa kaikilla muilla sektoreilla

  • Ensinnäkin, japsilentokoneiden maalaus on totaalisen pielessä. Japanin laivaston lentokoneita ei maalattu vihreiksi ennen vuotta 1943, kun Japanin melkein kaikki lentotukialukset oli jo upotettu ja koneet joutuivat toimimaan maakentiltä. Ehjinä säilyneistä koneista tosin iso osa on juuri loppusodan väreissä, eli jos niitä nyt sitten oli käytetty lähiotoksiin, niin virhe olisi vielä juuri ja juuri hyväksyttävissä. CGI:nä luoduissa koneparvissa tälle ei olisi ollut mitään perustetta
  • Muutamassakin hyökkäysotoksessa joissa pitäisi olla 1940-luvun alun taistelulaivoja ja risteilijöitä näkyy selkeästi kovin kovin nykyaikaisen näköisiä hävittäjälaivoja, joiden päälle on tökerösti pastetettu CGI-räjähdyksiä.
  • Totta kai hyökkäyksessä käytettiin pelkkiä palopommeja, muuten ei voine selittää niitä vaaaaaaltavia tulipalloja joita syntyy vaikka pommin osuessa lennonjohtotorniin.
  • Taistelulaivoilla on näköjään mielenkiintoinen tapa kaatua. Ne kun kaatuvat niin, että kyljellään olleessaan niistä on 90% pinnalla (eli enemmän kuin uidessaan) siten, että vain toinen kylki on pikkaisen vedenpinnan alla.
  • Sen sijaan, että edes teeskenneltäisiin suojautumista, kannattaa erityisesti ilmahyökkäyksessä lähteä juoksemaan avoimen kentän poikki. Erityisesti silloin, kun viholliskoneet tulittavat kenttää konekiväärein. Erityisesti silloin, jos hetkeä aiemmin on ollut hiekkasäkkien takana suojassa
  • Ei ihme, että Doolittlen osasto ei lopussa näe maata lainkaan, laskevan auringon suunnasta päätellen he kun lentävät Japanista itään päin.
  • Samaten, mitä hyötyä oli muka matalalentokoulutuksesta, jos kerran it-tulen alkaessa päätetään nousta raskaan it-tulen ulottuville, mutta kuitenkin niin matalalle, että konekiväärit ja käsiaseetkin vielä yltävät? (Raskaiden it-tykkien kranaateissa oli herätesytyttimet, jotka oli turvasyistä mahdollista virittää räjähtämään enintään joidenkin satojen metrien korkeudessa, sen sijaan konekiväärien sun muiden kannalta turvakorkeus olisi ollut vasta reilu kilometri…
  • Jne.
  • Itkun hetkeksi katkaisevana positiivisena huomiona (huomatkaa nnirvismi): elokuvan päähenkilöthän ovat tietysti keksittyjä, mutta kaksi ilmaan päässyttä amerikkalaista todella ampui seitsemän japanilaiskonetta alas hyökkäyksen aikana

Dungeons & Dragons (2000)

http://www.imdb.com/title/tt0190374/
Fantasiasekoilu, taikapeukalo alas

Näin sitä muisti pettää. Ei tämä ollutkaan yhtään niin paska kuin muistin.

Se olikin jotain vielä äärettömän paljon paskempaa. Jos viiden minuutin kuluttua elokuvan alusta alkaa kaivata Böllverseen, niin se ei voi olla hyvä merkki. Ei voi käsittää, mitä aineita tekijätiimi ja näyttelijät ovat vetäneet, ja samaten ne tuotantoyhtiön jehut jotka tämän ikinä päästivät teatterilevitykseen asti, oletettavasti samaa ”taikapölyä” jota elokuvassa kovasti heitellään. Näyttelijätyö, käsikirjoitus, efektit, lavastus, musiikki (jota on noin viiden sekunnin luuppi, jota kelataan koko ajan), ihan kaikki laskettelee alleen. Jeremy Ironsin väännellessä naamaansa hassusti noin sadannen kerran aloin miettiä, että katsoja ei enää kuulu elokuvan kohderyhmään, jos osaa lukea tekstitystä. Ja siihen hassuun mustaan mieheen verrattuna Jar Jar Binks on hillitty ja hienovarainen.

Kokonaan oma lukunsa on totaalisen WTF? loppu. No ilmankos oli WTF, kun alkuperäinen lopetus oli leikattu pois. Nythän päähenkilöt vain muuttuvat elokuvan lopussa ihmeellisiksi valopalloiksi jotka zingahtavat pois ruudusta. Alkuperäisessä lopussa olisikin ollut tämän jälkeen fade-in pelipöytään, jonka ääressä olisivat istuneet päähenkilöiden näköiset pelaajat, eli siis viiden pennin shölömölö-imitaatio “ZOMFG SE EI OLLUTKAAN TOTTA!!1122”. Jostain syystä tämä pudotettiin pois, ja tilalle ehdittiin jo filmatakin Warssia rippaava palkintojenjakoseremonia. Kun tajuttiin, että se olisi ollut liian laadukas tähän tekeleeseen, niin sekin leikattiin pois ja jätettiin vain poistettujen kohtausten joukkoon.

Niin, ja mitäköhän tällä tursakkeella oikein edes on tekemistä Dungeons & Dragonsin kanssa? Hahmoluokkien namedroppailua ja yhtä (fluffin vastaisesti käytettyä) beholderia lukuunottamatta mikään ei muistuttanut siitä, ellei läjää geneerisiä fantasiakliseitä lasketa (haltiasamoojattaren G-kuppista tissihaarniskaa unohtamatta), ja magiakin toimii kovin eri lailla kuin Forgotten Realmsissa/Krynnissä/Greyhawkissa/jne.

No, Nnirvi tiivistikin elokuvan silloin joskus kaikenkattavasti (pyydän anteeksi jos sitaattini on epätarkka): “kuin autokolari, hirveää katsottavaa, mutta poispäinkään ei malta katsoa, koska silloin saattaisi jäädä näkemättä jotain”.

A Bridge Too Far (1977)

http://www.imdb.com/title/tt0075784/
Sotaleffa, peukalo alas

ABTF:hän on kuuluisa siitä, ettei se oikein yritäkään olla muuta kuin kolmetuntinen dokumenttielokuva (ja huhu valitettavasti pitää paikkansa). Toisin kuin The Longest Day, jossa John Wayne valloittaa koko Ranskan istualtaan (ei sikäli että neljättä seinää rikkovat cameot ja isommatkin roolit olisivat elokuvallisesti sen parempi ratkaisu).  Huvittavasti tosin molemmat perustuvat Cornelius Ryanin kirjoihin näistä taisteluista

Järjetön pituus selittynee sillä, että studiopomot olivat tuolloin vielä itse sodassa ollutta sukupolvea, ja että isot spektaakkelit olivat vielä muotia. Samaten, ennen CGI:tä isot joukko-otokset, wanha sotakalusto (silloin kun ei leikitty vanerilevyillä tai maalattu nykykalustoa vanhan näköiseksi) jne. maksoi maltaita, joten samalla rahalla filmattiin sitten vähän enemmänkin.