http://www.imdb.com/title/tt0416449/
Miekkamättö, verinen peukalo ylös
THIS! IS! SPARTAAAAAAA! Paitsi että tämä kuolematon viisaus (ja elokuvan lukuisat muut asenteelliset onelinerit) ovat synnyttäneet AYBABTUn lailla leviävän internet-meemin, on itse elokuvakin rautaa.
Elokuvan olemassaolon riittäisi jo oikeuttamaan se, että se on sellainen adrenaliinipaukku etten muista, olenko koskaan moiseen törmännyt, eikä se ole edes ainut syy nähdä se. Visuaalisesti elokuva on silkkaa silmäkarkkia, ja todella näyttää henkiin heränneeltä sarjakuvalta. Musiikkityylien sekoittaminen tunnelman mukaan toimii yllättävän hyvin – kreikankielisestä kuorolaulusta aina ukkosmyrskyn taustalla soivaan sankariheviin. Koska leffan pääpointti (yli puolet kestosta) on itse Thermopylain taistelu, ilahduttaa, että taisteluissa koreografia ja hidastukset/nopeutukset toimivat, ja miekka & sandaali-genreenkin on uskallettu lisätä moderneja otteita ja loikkia. Sitä paitsi, miekoilla mätössä on niin paljon enemmän tyyliä kuin ammuskelussa, koska rinnan kouraisun ja kerävoltilla kaatumisen sijaan osuma näkyy ja tuntuu katsomossa asti. Ihan yhtä komeita verisuihkuja kuin Kill Bill vol. 1:ssä ei nähdä, mutta melkein, ja paljon enemmän. Voisihan siitä nitkuttaa, että elokuva on “epärealistinen” muun muassa siksi, että persialaisilla on parikin jättiläisiä ja koon perusteella ilmiselviä olifantteja, ja että spartalaisia muka kiinnostaisi kenen kanssa kukin makaa, mutta nekin menevät hurmeisen sankaritarinan sivujuonteina; ohjaajahan on kertonut, että tavoitteena oli tehdä “oopperaa”, ei BBC:n dokumenttia.
Normaalisti tässä vaiheessa intelplektuelli kriitikko alkaa itkua tuhertaen selittää, kuinka elokuva on fasistinen ja sotaa lietsova. Minusta taas moinen on silkkaa sontaa. Elokuva onnistuu välittämään katsojalle nimenomaan sen ajatusmaailman, mikä sai Leonidaan ja 300 spartalaista lähtemään päiväkävelylle Tuliporteille ja pysymään järkähtämättä paikallaan. Ja sikäli, kuten elokuvan sisälläkin todetaan, se on hyvä tarina. Että 300 vastusti miljoonaa. Että järki vastusti taikauskoa. Että vapaus vastusti alistumista. (Joo joo, kreikkalaisilla oli orjia. Joiden pitoa säätelivät lait, ja ei ollut lainkaan harvinaista että orja osti itsensä vapaaksi. Persiassa taas kaikki olivat viime kädessä kuninkaan mielivallan alaisia, joten jopa “vapaat” kreikkalaiset olisivat olleet huonommassa asemassa kuin kreikkalaisvallan alaiset orjat.) Spartan yhteiskunta oli raaka, ja tuotti aikanaan ylivertaisia sotilaita, mutta oikeiden valintojen tekeminen ei edellytä samanlaista koulutusta tai yhteiskuntaa. Elokuvalla on selkeä sanoma, että on olemassa arvoja, joista ei voi tinkiä, arvoja, joiden puolesta kannattaa aina taistella, että oikeudenmukaisuus, velvollisuudentunto ja epäitsekkyys eivät olekaan vain sanahelinää.
Ehkei elokuva ole ikiklassikko, mutta silkkana elämyksenä se on vertaansa vailla. Ja se myös koskettaa ja saa ajattelemaan. Jos nuo eivät ole hyvän elokuvan merkkejä, niin mitkä sitten?
—
Himmel. Tajusin juuri, että 300:han kävisi täysin suoraan Warhammer Fantasy-elokuvasta.
Xerxes on ilmetty Slaaneshin demoniruhtinas (paitsi ulkonäkö ja kolmimetrinen pituus, niin ne bileet) ja johtaa kuolevaista kaaosarmeijaa joka on omistautunut Slaaneshille (kun kaikki ovat viillelleet ja lävistäneet itseään ja kulkevat hienoissa hepenissä), jonka joukoista löytyy selvästi myös mutantteja (sieltä bileistä taasen), jättiläinen (Kuolemattomien irtipäästämä iso setä) ja ogre (se pyöveli-isäntä). Ylikokoiset elefantitkin voi selittää sillä, että ne ovat Kaaoksen sotamammutteja, jotka olisivat juuri tuota kokoluokkaa. Leonidaksen alussa surmaama susi taas ei ole susi vaan päivänselvä Chaos Hound. Sparta taas on joku Imperiumin eteläpuolisista rajavaltakunnista, jossa on kuitenkin huomattu, että epämuodostunut lapsi on usein Kaaoksen runtelema ja pitää surmata. Eforeitten naamaa ei suinkaan ole runnellut kuppa, vaan liika warpstone-jauheen nuuskaaminen on mutatoinut heidät. Warpstone-jauhe selittää myös oraakkelin paranormaalit näyt.
Jatkakaa, täällä ei ole mitään nähtävää.