http://www.imdb.com/title/tt0448134/
Scifi, irtopeukalo alas
Aluksikin: on tavattoman vaikeaa tehdä arvostelu, jos perustelut käytännössä vaativat ns. yllätyskäänteen spoilaamista. Leikitään kuitenkin ajatuksella, että se spoileri ei välttämättä nyt pilaakaan tätä arvostelua.
Alkupuolellaan elokuva vaikuttaa vielä samantapaiselta katastrofinpelastuselokuvalta kuin The Core ja Armageddon, mitä nyt perusidea on n+1 kertaa typerämpi ja realismista ei ole näihinkään verrattuna tietoakaan. Aurinko on siis sammumassa ja jo toinen retkikunta yrittää sen sytyttämistä iiiisolla fissiopommilla, ensimmäisen epäonnistuttua. Miehistö koostuu umpikliseisistä stereotyypeistä, huonosti näyteltynä ja kömpelöllä dialogilla. Tottakai porukkaan kuuluu nörtti kynäniska josta kasvaa jämeräleukainen ihmiskunnan pelastaja, jäyhä & rehti & miehistönsä puolesta uhrautuva aasialainen kapteeni, lammiolainen päällepäsmäri jolta ensimmäisenä valahtaa jännäkakka punttiin, jne. Minkäänlaista samaistumista tai sympatiaa ei pääse syntymään, koska elokuva alkaa aivan liian myöhään – koko porukka on jo valmiiksi raiteiltaan, vieläpä ärsyttävän näytellyllä tavalla.
Elokuva on jo puoliväliinsä mennessä muutenkin osoittautunut fantasiaelokuvaksi, mitä realismiin tai johdonmukaisuuteen tulee, joten realismia ei enää lainkaan vähennä, että se muuttuukin tästä eteenpäin Ö-luokan Event Horizon-klooniksi, jota vihjataan hieman ennen muutosta äärimmäisen tökerösti. Jos se osoittaa äärimmäistä nerokkuutta, että yliluonnollisen slasherin siirtää avaruuteen, niin miksei Jason X saanut Oscaria? Miksi tuhlata alkupuolisko näennäistieteelliseen diipadaapaan, jos palkintona on vain kliseekauhuilu? Esmes Event Horizon ja Pitch Black eivät edes yrittäneet olla muuta kuin kauhuelokuvia sf-ympäristössä, ja siksi toimivatkin miljoona kertaa paremmin. Se paha setä olisi saanut olla Freddy Krueger tai edes Pinhead (johon nimellä kömpelösti viitattiinkin), se olisi ollut edes uskottavaa.
Kyllä, elokuvan jälkeen luin intter wepistä kuinka siinä olisi pitänyt havaita niin ja niin paljon uskonnollista symboliikkaa ja kuinka on sisältä kuollut jos eivät henkilöhahmot herätä tunteita jne. Sigmund Freudin sanoin, joskus sikari on vain sikari. Ehkä elokuvassa itsessään on vikaa jos sen sanoma ei välity, tai jos sanoman ymmärtääkseen pitää olla ammattikriitikko? Kaikesta tulee se vaikutelma, että käsikirjoitus oli ostettu vain siksi, että Alex Garlandilla oli kovan kynäilijän maine, ja sitten esituotantovaiheessa joku tajusi lukeakin sen. Sitten Danny Boyle palkattiin äkkiä ohjaajaksi yrittämään pelastaa mitä pelastettavissa vielä oli, eli ei paljoakaan.
Jos halutaan hyvä esimerkki uskonnolis-filosofista pohdintaa sisältävästä tieteiselokuvasta, niin 40 vuotta vanha Avaruusseikkailu 2001 on edelleen klassikko (sekä koskettavampi, ajatuksia herättävämpi, ja yllättävää kyllä, realistisempi ja efekteiltään parempi!). Tästä tekeleestä taas ei voi oikein edes puhua samassa yhteyd… hemmetti. Alun perin lähdettiin kaverin kanssa katsomaan tätä tarkoituksena naureskella tälle, ja silti onnistui jopa alittamaan odotukset. Joo-o, tämä oli jo Battlefield Earth -tason paskaa.