Tag: toiminta

Cyborg (1989)

http://www.imdb.com/title/tt0097138/
Kalkkuna, peukalo ristiinnaulittu ylöspäin

Leffan ylinäyttely on niin campia ja pääpahis niin korni, että tämän on pakko olla uudelleenkirjoitettu Masters of the Universe II, mitä se itse asiassa onkin. Muscles from Brussels on vaan turhan pikkuinen He-Maniksi, mutta hänet castattiinkin vasta lisenssin karattua Golan-Globus -yhtiöltä. Puljuhan rahoitti elokuvansa ns. junk bondeilla, mutta Musta Maanantai syyskuussa 1987 sattuneesta syystä vei firman nurin, ja samaa kyytiä meni sekä He-Man että myös plakkarissa ollut Spider-Man lisenssi. Konkurssipesä sitten viimeisteli tämän tekeleen kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen, propseja kun oli jo tehtailu parilla miljoonalla taalalla. Sikäli hassua, että varsinaisessa lopputuloksessahan on lopulta kyseessä selkeä rip-off Italiassa tuolloin suuressa suosiossa olleista Mad Max -ripoffeista. Eli postapokalyptista menoa lähitulevaisuuden maailmassa. Mutta onko tämä aito postapo-pläjäys? Katsotaanpa.

  • Halvat lavasteet. Check.
  • Ö-luokan näyttelijätyö. Check.
  • NiinQ Tosi Hyvät tiäzä vastaan Ältsin vittu Pahat. Check.
  • Yliluonnolliset voimat omaava maanisesti käkättävä pääpahis. Check.
  • Nahkaa ja kettinkiä enemmän kuin Tom of Finlandilla. Check.
  • Gorea ja splätteriä. Check.
  • Epätodennäköisiä taistelukohtauksia ja tappotapoja. Check.
  • Paljasta pintaa. Check.
  • Ihmiskunnan viimeinen toivo (ase, keksintö, tms.). Check.
  • Kukistettuaan pääpahiksen Sankari jatkaa erämaavaellustaan, jakaen lakia laittomille. Check.

Jepjep. Ehtaa tavaraa, kuten Bät ja Ryyd sanoisivat.

Apropoo, näin pääsiäisen aikaan tuli mieleen, että kun tämä on jo toinen näkemäni äksön-pläjäys, jossa päähenkilö ristiinnaulitaan, mutta tämä kampeaa itsensä ristiltä ja kostaa ve-ri-ses-ti (toinenhan on iki-ihQ Konan Parpaari), niin sain idean eksploitaatioelokuvasta The Passion of the Christ II: Resurrection, jossa Jeesus palaa onelinereiden kera kostamaan fariseuksille ja Pilatukselle, alkuperäinenhän kun päättyi sopivasti slashereista tuttuun yllätykseen Jeesuksen noustessa haudasta. Alun fariseuksen kuristuksesta käärinliinalla voitaisiin edetä House of the Blue Leaves -tyyppiseen konfrontaatioon legioonalaisten kanssa matkalla Pilatuksen luo. Aivan rainan loppuun voitaisiin vielä iskeä cliffhangeri: on rauhallinen päivä Manalan porteilla. Yhtäkkiä Kerberos ryntää uikuttaen karkuun. Kuvakulma porttien sisäpuolelta – ulospäin aukeavat portit lennähtävät sisään ja Kerberoksen raato leijailee kuvan halki.
SATAN: Jesus Christ!
JESUS: That’s right. And I’m here to redeem some sinners.
Lopputekstit.

Loogisesti tätä seuraisi tietysti The Passion of the Christ III: Jesus Goes To Hell, jonka lopussa Saatana pääsisi pakoon, jotta saataisiin aikaan vielä The Passion of the Christ IV: Jesus vs. Satan. Josta vielä maistiainen:
SATAN: God never told you what happened to your father, did he?
JESUS: He told me enough! He told me that he is my father!
SATAN: No. I am your father.

The Matrix (1999)

http://www.imdb.com/title/tt0133093/
Toiminta, peukalo bullet timessä ylös

Katson säännöllisesti ykkösen aulakohtausta, jonka äärellä tunnen lapsenomaista iloa. Joskus katson jopa koko elokuvan. Jos joku mainitsee, että sille on tehty jatkoa, peitän korvani ja huudan LALALALAALAAAMINÄENKUULE! Väitän edelleen, että tämä toimii itsenäisenä elokuvana.

Tosin ykkönen toimii juuri siksi, että siinä filosofisia juttuja on vain mausteena. Siinä vaiheessa, kun jatko-osat alkavat vääntää rautalangasta viiden pennin keittiöfilosofiaa piiiiiitkän jaarituksen kera, putoaa niiltä pohja pois sekä toimintaelokuvina että älyllisenä viihteenä. Plus se, että Neo on niissä jo liikaa Teräsmies, että äksönissä olisi enää mitään “wow”-efektiä joka ykkösessä vielä oli. Oli myös jotenkin pettymys, että esim. MTV Movie Awards ei koskaan parodioinut Trinityn Hollywood-standardeillakin naurettavan ylipitkää ja pateettista kuolinkohtausta.

The Running Man (1987)

http://www.imdb.com/title/tt0093894/
Kasariäksön, peukalo onelinerin saatteleman ylös

Kuten tunnettua, leffahan perustuu löyhästi Stephen Kingin salanimellä Richard Bachman kirjoitettuun kirjaan. Löyhästi siksi, että onhan siinä samaa jopa nimi ja idea tulevaisuuden TV-show’sta. Tarinahan (todenperäisyydestä en tiedä) kertoo, että King oli ystäviensä kanssa katsomassa elokuvaa ensi-illassa. Tutut sitten kysymään kirjailijalta joka välissä, mitä seuraavaksi tapahtuu. King siihen, jotta “mistä minä tiedän”.

Sen lisäksi, että leffa on silkkaa loistokkuutta alusta loppuun, se on äärimmäisen nerokas satirisoidessaan tosi-TV:tä vuosia ennen tosi-TV:n paisumista pandemiaksi. Vaikka leffa löytyy DVD:näkin, se on silti pakko katsoa myös töllöstä aina kun se tulee (kiitettävän usein), sen verran klassisia onelinereitä se on täynnä.
-Killian! Here’s your Sub-Zero. Now… plain zero!
-Jesus Christ! -Guess again!
-I’ll be back! -Only in a rerun!

Niin, sen verran vielä, että elokuvasta pitäminen on suoraan verrannollinen siihen, mitä pitää klassisesta kasariäksönistä.

Commando (1985)

http://www.imdb.com/title/tt0088944/
Toiminta, peukalo ylös

Commando on klassikko. Piste. Ei se mikään parodia ole, vaan toimintakomedia. Ja ehdoton klassikko.

“Do you remember, Sully, when I said I would kill you last?”
“That’s right, Matrix, you did!”
“I lied.”

Elokuvahan on täynnä totaalisen epäloogisia yksityiskohtia, mutta hauskinta siinä on rytmitys. Alkupuoli menee ihan normaalilla toimintaelokuvatahdilla, mutta finaalihan, alkaen siitä, kun Ah-nuld ottaa puutarhatyökalut parempaan käyttöön, on yksi elokuvaväkivallan ennätyksiä, kun vajaassa viidessä minuutissa tulee yli 100 ruumista jotka nähdään valkokankaalla.

Paycheck (2003)

http://www.imdb.com/title/tt0338337/
Scifi/toiminta, peukalo alas

Joo-o, on Woo-elokuva koska mukana on hidastettu kyyhkysen lento. Ei varsinaisesti suurempaa valittamista, mutta tuntuu että substanssia ei ollut ihan näin pitkäksi elokuvaksi, kun puolessa välissä alkaa junnaamaan ja lopputaistelu on Woonkin standardeilla venytetty, varmaan puolen tunnin mittaiseksi. Tietysti idea tulevaisuuteen näkemisestä on jo sinällään hönö, mutta kyllä tämä silti päihittää satusetä-Spielbergin Minority Reportin 10-0.

Torque (2004)

http://www.imdb.com/title/tt0329691/
Kaahaus, peukalo alas

Kuvitelkaa, että joku Uwe Bollin filmikoulun oppilas saa kuningasajatuksen tehdä oppilastyönään Fast and Furious -variantti prätkillä. Kuvitelman jatkoksi, ottakaa purkillinen rauhoittavia, jottei paksusuolenne kurista samantien aivojanne.

Tuossa aika hyvä luonnehdinta. Olihan siinä joo fantsua CGI:tä joka oli oikeastaan kyllä pirun tyhmän näköistä.

Jos tämän olisi arvostellut yhdestä viiteen -tähtiasteikolla, niin puolikas Monet Mazurille, puolikas ihQlutuista veitsilävistyssadomasobigoottitypyä esittävälle Jaime Presslylle ja viimoinen puolikas Ice Cuben äärimmäisen hienovaraiselle postmodernille sisäpiirivitsille, onelinerille “Fuck tha Police!”. Olikin ainoa kerta kun elokuva nauratti oikeasti eikä tahattomasti.

Sopivaa aivonpehmikettä Rysälästä palattua, kuitenkin.

Nato Commando (2005)

http://www.imdb.com/title/tt0774043/

Eksploitaatio/toiminta, peukalo ylös

Täydellinen tuohoase! Suomalaisen Trash Videon toimintaparodia Nato Commando on kerännyt sen verran kulttimainetta kotomaan leffa-aiheisilla boardeilla, että piti tarkistaa, mistä ilmiössä oikein on kyse. Mitä siellä Tampereella oikein sotketaan kraanaveteen, tämäkin on Wreckin lailla sieltä lähtöisin?

Ns. “juonena” Naton kovin kommando Alex Lommo on vetäytynyt Suomen perämetsiin Karhu-pulloja tyhjentämään, ja maalailemaan tyhjistä pulloista asetelmia. Eräänä päivänä entinen pomo, eversti “Fägäri” Fägerlund tulee vieraisille, ja joutuu samantien kidnapatuksi. Lommo päättää etsiä Fägärin, mutta matkaan tulee monta mutkaa, kun juoneen sotketaan Lommon muistikuvia, kansainvälinen suuryritys ja oudot bioasekokeet sekä oudot lonkero-oliot. Lopun “yllätys” ei pitäisi olla yllätys kenellekään, ellei ole nukkunut koko elokuvaa, eikä etenkään jos on lukenut Ruthless Rewievsin legendaarista kasariäksön-opasta (tai edes DVD-kotelon takakannen tekstiä).

Star Wreckin jälkeen on alkanut odottaa indie-elokuviltakin ammattimaista esillepanoa. Meinasin sanoa, että tässä ei ihan ylletty siihen, mutta sitten muistin, että hiljattain näkemistäni suoraan-videolle pätkistä tämä päihittää esmes Iron Eagle IV:n tai Seagal-potkinta The Patriotin niin näyttelijätyön, lavastuksen, musiikin kuin tehosteidenkin saralla mennen tullen, niin otanpa sanani takaisin.

Onhan elokuva indie-voimin tehty parodia, mutta silti jokin tökkii. Onko se tarkoituksellista vai tahatonta, mutta jotenkin tuntuu, että elokuvan ei missään vaiheessa ole edes tarkoitus vaikuttaa liian uskottavalta (edes kasariäksön-standardeilla). Kannatan sitä, että se on tahallista; tekijöillä olisi riittänyt rahkeet parempaankin, mutta koko homma halutaan lyödä tarkoituksella läskiksi ihan sen takia, että täysin kaupalliseen tasoon ei kuitenkaan olisi resursseja. Esmes takaa-ajokohtauksen klaffivirheet, joissa Mitsu Lancer vaihtuu 3-Bemariksi ja takaisin mennen tullen, eivät voi olla enää pelkkää sattumaa. Näyttelijätyö on niin ikään tarkoituksella ylilyötyä, mutta tarkoitukseen riittävää. (Näyttelijöistä muuten ainoa, joka yrittää esittää roolinsa edes jotakuinkin vakavasti, on takautumajaksoissa cameoroolissa Lommon tyttöystävää esittävä, paremmin aikuisviihteen puolelta tunnettu Sabina.)

Jotenkin pätkästä tulee (tunnelman, esillepanon yms. myötä) hieman mieleen surullisen kuuluisan Visa Mäkisen elokuvat. Ratkaisevana erona tosin on, että Visa yritti tehdä elokuvia vakavissaan, mutta tulos oli farssimainen, siinä missä Nato Commando on alun perinkin parodiaa. Elokuva on muutenkin leimallisesti suomalainen, ja vielä nimenomaan tamperelainen.

Itse asia, eli veren lennätys, on toteutettu asiaan kuuluvalla hartaudella. Metalli kohtaa lihan niin taljajousen, puukkojen, talikon kuin luotienkin voimin ja tekoveri roiskuu. Ajoittain splätter saavuttaa jopa Bad Taste/Evil Dead -tyypisen hurmehengen, mistä iso bonus. Pyrotekniikka toimii. Pakollinen CGI puolestaan vaihtelee epäuskottavasta (sankareiden autoa jahtaava Comanche-helikopteri) yllättävänkin toimivaan (alkupuolen bullet time -efekti).

Huumori naurattaa, katsojasta riippuen. Etenkin päähenkilön asennevammaiset onelinerit, joista useimmat ovat variantteja ilmaisusta “Nyt kyllä vituttaa!”. Kaikki asiaan kuuluvat Hollywood-kliseet saavat myös osansa, ja viittauksia on sinne tänne. Asenne on myös Hollywood-skaalaa jyrkempi – huumoria revitään ruumiinosien räjäyttelyn lisäksi siitä, kun päähenkilö vahingossa tuhoaa lastenkarusellin kertasingolla. Lisähupia tarjoaa myös samalla kiekolla tuleva “lapsille sallittu” versio elokuvasta, joka lyhentää kestoa “hieman”. (Mieleen tulee hakemattakin Rambo III:n “videolain” aikainen VHS-versio…)

Pidin sen verran, että suosittelen. Elokuva on omimmillaan esimerkiksi kaveriporukan leffailtoihin tai etkojen vauhdittajaksi. Plus, DVD-kotelon mukana tulee aito Nato Commando -pinssi.

Sää oot tappaja! Sää kuulut Naton kalustoon!

Æon Flux (2005)

http://www.imdb.com/title/tt0402022/
Scifi/toiminta, peukalo ylös

Aluksi selvennettäköön, että olen katsellut animaatiota, johon tämä perustuu, vain satunnaisesti MTV:ltä. Niinpä en voi haukkua elokuvaa sillä perusteella, että se ei seuraakaan piirretyn version juonta 1:1 (vaikka enin osa haukuista keskittyy tähän). Miten sitten esimerkiksi ykköskauden, jossa päähenkilö kuoli joka jaksossa, olisi siirtänyt sellaisenaan elokuvaksi, on jo toinen juttu…

Vuonna 2011 (vai olisiko sittenkin talvipäivänseisauksena 2012 ) 99,9% ihmisistä kuolee outoon virukseen. Lääke löytyy, mutta 400 vuotta myöhemminkin ihmiskunta asuu yhdessä ainoassa kaupungissa, Bregnassa. Vihamielinen luonto ympäröi sitä joka puolelta, kuten hallitus kertoo, ja ihmisiä ei suinkaan katoa, näinkin hallitus kertoo. Monicalaisiksi itseään kutsuva vastarintaliike ei usko. Yksi heistä on Æon Flux, joka suoriutuu tehtävästä kuin tehtävästä. Kun elokuvaa on kulunut varttitunti ja Æon saa tehtäväkseen hallitsijan nirhimisen, arvaa, ettei juoni ole niin yksinkertainen. Katsojan on myös parempi pysyä hereillä, muuten tippuu kärryiltä ja päätyy whinettämään nettiin.

Tähän liittyykin se suuri mutta, joka on herättänyt toiseksi eniten polemiikkia. JOS voi sulattaa sen, että juonen “se” koukku on yksi scifin (epärealistisista) vakiokliseistä, niin elokuvasta voi nauttia. Minusta sen käyttö elokuvassa oli sen verran hienovaraisesti tehty sekä sopi elokuvan maailmaan, että sen voi antaa anteeksikin.

Leffa on visuaalisesti yksinkertaisesti upea. Totaalista surrealismia ja kahjoutta piirrossarjan tyyliin viljellään siihen malliin, että katsoja on jatkuvassa WTF? tilassa. Useimpia asioita ei selitetä lainkaan, mistä plussaa. Kamerakulmat ovat yhtä kajahtaneita. Samoin kuin ideat, kuten kapseli, jonka nielemällä saa telepaattisen yhteyden päämajaan.

Normaalisti elokuvaan, jonka päähenkilö on akrobaattisesti kieppuva supersissi, olisi valittu randomilla joku toimintaspesialisti. Sen sijaan nimiroolissa onkin varsin notkeaksi itsensä treenannut Charlize Theron, joka osaakin oikeasti näytellä ja luoda tunteet hahmolleen. Mistä fanboi-kaarti itkee, piirrossarjassahan Æon oli lähinnä karikatyyri. Varsinaista äksöniä on aika vähän, ja sekin sarjakuvamaista. Paljon enemmän on Æonin kieppumista vaijerien tms. varassa. Suunnilleen enemmän sarjakuvamaisesti ei ihminen pysty liikkumaan, kuin mihin Theron venyy. Marton Csokas toisessa pääosassa tiedemies-diktaattori Trevor Goodchildina suoriutuu myös pätevästi, enkä sivuosiakaan moittisi, vaikken nimiä tuntenutkaan.

Musiikki on tunnelmaan sopivaa ja mieleenpainuvaa, joskin pääteemaa ehkä pikkaisen ylikäytetään.

On helppo ymmärtää, miksi tämä on selkeää kulttikamaa: se on niin outo, ja siinä ei ole valtavaa avaruustaistelua. Ja tällaisina aikoina elokuva, jossa ollaan terroristien puolella on vaarallinen. Ainoa “oikea” puute on, että sekaan ripoteltua huumoria olisi voinut tunata mustemmaksi, ja puolivälin paikkeilla elokuva vähän nykii. Jotain jää kaipaamaan, mutta silti laatukama on kyseessä. Jotenkin mieleen tulee ihan 70-luvun scifi, jolloin leffoja ei tehty siinä mielessä, että sille voitaisiin tehdä 158 jatko-osaa, vaan kun haluttiin kertoa tarina ja sanoa sillä jotain.

Mikä on nykyaikana melkoinen kehu.

Ultraviolet (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0370032/
Scifi/toiminta, kyberpeukalo ylös, katso kuitenkin loppuhuomautus versionhallinnasta

Ohjaaja Kurt Wimmer osoitti Equilibriumilla (tyhmä suominimi Cubic) olevansa selkeästi kyberpunkahtavan scifin uusi toivo. Ultraviolet on samaa kamaa, mutta entistä ylilyödympänä ja surrealistisempana. Miksi se onkin täysin väärinymmärretty.

Juonena on, että tulevaisuudessa jenkkien bioaselabrasta karkaa hemofagia-virus, joka saa uhrissaan aikaan nopeutuneet refleksit, hämmästyttävän rankaisunkeston ja supernopean parantumisen, kuulon ja (etenkin pimeä-) näön boostaantumisen, sekä ikävänä sivuvaikutuksena terävät kulmahampaat ja yliherkkyyden valolle (unohtamatta sitä, että nirri lähtee 12 vuoden sisällä tartunnasta). Lehdistö nimeää uhrit “vampyyreiksi”, ja hyvää tarkoittava hallitus tilaa IG Farbenilta hyönteismyrkkyä tukkuhintaan. Valtaa päätyy käyttämään sotilaallis-uskonnollinen Arkkihiippakunta, joka on onnistunut elokuvan alkuun mennessä kehittämään kaikki hemofagit tuhoavan aseen. Jota kaappaamaan lähtee Ultraviolet, hemofagien kovin mimmi jolla on traaginen menneisyys. Ja juoni heittää kärrynpyörää useammin kuin kerran.

Tyypillisin whinetys netissä alkaa, kun katsoja itkee, kuinka elokuva yrittää härskisti rahastaa sarjakuvafilmatisoinneilla, kun (erittäin tyylikkäät, erittäin humoristiset) alkutekstit on kuvattu sarjakuvalehtien kansina. Sitten alkaa valitus, kuinka CGI-tehosteet on ihan surkeita (vaikka niillä tavoitellaan tarkoituksella sarjakuvamaista tyyliä, joka on saavutettu loistavasti). Sitten haukutaan taistelukoreografiaa epärealistiseksi (niinkuin narukungfu nyt muutenkaan olisi realistista), ja selitetään kuinka taistelu on epäuskottavaa (toisin kuin se, kun Chuck Norris ampuu ja/tai kierrepotkii sata terroristia samaan läjään), ja itketään, kun antipainovoimaa ei oikeasti ole olemassa (paitsi Matrixissa). Sitten se juonikin on vaikeaselkoinen (kun se ei olekaan viivoittimella vedetty) ja sanomaakaan ei ole (kun sitä ei väännetä rautalangasta, paitsi loppumonologissa).

Ultraviolet on ensinnäkin visuaalisesti aivan uskomatonta. Kuvitelkaa, että happopäisellä 60-luvulla olisi tehty postmodernia kyberpunkia nykyaikaisin tehostein. Arkkitehtuuri: sarjakuvatyylistä CGI:tä on yhdistetty nerokkaasti valittuihin on-location kuvauspaikkoihin (mm. BMW:n pääkonttori). Sisätiloissa odotettavissa pelkistystä, paljon lasia ja kirkkaita värejä. Muu lavastus: surrealistista, kirkkaita värejä. Puvustus: surrealistinen yhdistelmä äärimodernia, ja toisaalta fetissikuvastoa ja pulp-scifiä sotkevaa. Kirkkaita värejä. Huimia kamera-ajoja, kuten peililasin heijastuksesta toiseen ja takaisin ja ees taas, outoja kuvakulmia, saturoitunutta kuvaa, ylivalotusta. Taistelukoreografiassa jatketaan “gun-kata” hengessä, tosin monet kohtaukset on (tarkoituksella) saatu muistuttamaan modernia tanssia. Usein mättöä kuvataan hetki ylhäältä päin, jolloin kirkkaat värit ja liikehdintä saavat näkymän muistuttamaan kaleidoskooppia. Toimintajaksot ovat muutenkin käsittämättömän upeita ja tylyn tyylikkäitä. Palavilla miekoilla taistelu pimeässä on henkeäsalpaavaa. Toki mukana on hidastusta, nopeutusta, bullet-timeä, pyörivää kameraa, jne. mutta sopivasti annosteltuna.

Musiikkikin on säksättävää ja jumputtavaa, futuristista ja sopii elokuvaan kuin nenä päähän. Äänet ovat tanakoita, ja ne sopivissa kohdissa häivytetään tai miksataan juuri sopivasti.

Ideoita piisaa. Napinpainalluksesta väriä muuttavia hiuksia, aurinkolaseja ja vaatteita. Paperista taiteltavia kännyköitä. “Ulottuvuudentiivistimiä”, joiden avulla voi hihasta kirjaimellisesti repiä konepistooleita ja samuraimiekkoja. Antipainovoimaa, joiden avulla mahdollistuu moni juttu. Niinkuin kohtaus, jossa Ultraviolet pakenee moottoripyörällä taisteluhelikoptereita, ja jonka jälkeen Matrix Reloadedin paljon kohuttu takaa-ajo tuntuu lähinnä invataksien ja pappa-Tunturien kisailulta. Mitään ihmevempainta ei kuitenkaan selitetä huuhaajargonilla, vaan ne otetaan itsestäänselvyyksinä.

Pelkkää visuaalista karkkiako? On elokuvalla sanomaakin. Jos osaa lukea rivien välistä, ja itse tehdä päätelmiä. Juonenkin seuraaminen helpottuu. Sen, mikä on yllätys päähenkilölle, ei pitäisi olla sitä katsojalle. Jos ihmetyttää, miksi päähenkilö nitistää miekallaan helpon näköisesti satoja rivipahiksia, ja lähtee viimeiselle kostoreissulle vailla muuta motiivia kuin kosto ja kunnia, niin kannattaa miettiä olisiko samuraielokuvissa jotain samaa. Postmoderneja viittauksia viljellään muutenkin, mutta ei liian alleviivaten. Uskonnollisista viittauksista on joku vetänyt herneen nenään, minä en.

Ultraviolet toimii myös hyvänä näytteenä siitä, kuinka tarinan kertomiseen ei välttämättä tarvita trilogiaa tai kolmea tuntia (terkkuja Wachowskeille ja King Kong -miehelle) – reilun puolentoista tunnin mittaisena se on napakka paketti.

Näyttelijätyötä on paljon haukuttu, mutta minusta se välittää vallan mainiosti melodramaattisen, samuraivaikutteiseen sarjakuvaan kuin katana päähän sopivan tunnelman. Etenkin se, että Milla Jovovich (kuolausta) pystyy laukomaan repliikin kuin repliikin naama peruslukemilla siinä missä “oikea” näyttelijä joutuisi vääntämään ja vääntämään, on vain eduksi elokuvalle ja sen tunnelmalle.

Elokuva ei ole todellakaan helposti uppoava suuren yleisön kuva, mutta se on ansainnut paikkansa kulttiklassikkona. Se on jotain niin käsittämätöntä ja upeaa, että se pitää kokea.

—

Jälkiviisas huomio versionhallinnasta: elokuvasta on kolme versiota, 88 minuutin (84 min PAL-standardissa) teatteri- ja kotivideoversio, 94 minuuttia pitkä “Unrated Extended Cut” ja 122 minuuttia pitkä “Director’s Cut”. Tämä arvio perustuu 94 minuuttia pitkään “Unrated Extended Cut” -versioon, joka tekee juonesta ymmärrettävämmän ja pidentää paria taistelukohtausta, vaikkei (teatteriversion nähneiden mukaan) elokuvaa kovin olennaisesti muutakaan.

Ohjaajan versiota ei ole saatavilla yhtään mistään, koska testinäytösten jälkeen studio riisti elokuvan ohjaajalta ja leikkautti sen uudestaan oman päänsä mukaan. Euroopassa yleisesti saatavilla on vain teatteriversio, niin DVD:llä kuin Blu-Rayllakin. Pidennetty versio on tiettävästi saatavilla DVD:llä vain R1-julkaisuna, jota saa sentään jenkeistäkin ja aluekoodittomia soittimia löytyy helposti, mutta Blu-Raylla tämä versio löytyy vain Japanissa (!) julkaistulla R1-levyllä, joka on yksi harvoja aluekoodattuja Blu-Ray -levyjä. Suoraa seurausta Sonyn alkuperäisestä, sittemmin kumotusta politiikasta, jonka mukaan uudella kaukovarjostinstandardilla ei katsottaisi mitään selkäydinnestettä mädättävää “Unrated” tai “NC-17”-reittauksen saanutta kamaa muualla kuin Japanissa (missä moinen pakkomoralismi ei luonnollisestikaan olisi mennyt läpi). Se, että levyä kyllä voi pyörittää nimenomaan lapsukaisten moraalia hysteerisesti vartioivien amöriikkalaisten soittimissa, mutta ei irstaan vapaamielisten eurooppalaisten soittimissa, ei tainnut tulla Sonyn pomojen mieleen lainkaan. No, julkaisumaa ja painoksen koko rajoittaa saatavuutta aluekoodiakin tehokkaammin, niin kuin aluekoodivapaiden Blu-Ray -soitinten harvinaisuus ja korkea hinta ei riittäisi.

Invasion USA (1985)

http://www.imdb.com/title/tt0089348/
Toiminta, peukalo suuntautuu kierrepotkun tavoin ylöspäin

Miami Vice -traumoja purkaakseni katsoin tämän pätkän tunnetusti avarakatseiselta ja vapaamieliseltä Golan-Globus -tuotantoyhtiöltä. Omistaa uusio-Vicen mennen tullen (ja sijoittuu muuten Miamiin, jummi!).

Juoni on aitoa kasariäksön-asiaa, pahat NEUKUT palkkaavat TERRORISTEJA hyökkäämään Ameerikan sydänmaille, riveissään KOMMAREITA, VINOSILMIÄ, RÄTTIPÄITÄ ja LATINOITA. Onneksi Chuck kierrepotkii kaikki terot halki, poikki ja pinoon, ellei sitten yksinkertaisesti ammu heitä tupla-Ingrameilla. Erityismaininta lopputaistelun huipennuskesta jossa Chuck ja paha neukku väijyvät toisiaan tyhjässä konttorirakennuksessa, tunnetusti lähitaisteluun sisätiloissa sopivat kertasingot aseinaan. Kai muistin mainita, että elokuva on sikäli realistinen, että pääpahis näkee painajaisia Chuck Norrisista (tai siis hänen “rooli”hahmostaan?

Chuck Norris has two modes. “Walk” and “Kill”.