Tag: scifi

2012 (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1190080/
Katastrofielokuva, tsunami huuhtoo peukalon mannerlaattojen väliseen siirrokseen

Roland Emmerich on mielenkiintoinen tapaus. Mies aloitti uransa tavalla, joka lupasi hyvää roska- ja B-elokuvien ystäville: Moon 44 oli scifiksikin täysin epäuskottava ja epärealistinen, mutta sisälsi paljon kuilussa lentelyä, Malcom McDowellin mielipuolista hohotusta vakioroolissaan sekä puun takaa iskevää yllätysseksiä. Ihastuttavan fasistisessa Universal Soldierissa taas laadun takasivat ilmaisutaidon mestarit, Jean-Claude van Damme ja Dolph Lundgren, nuo eurooppalaisen näyttämötaiteen lahjat maailman elokuvayleisölle. Luonnollisesti realismi oli edelleenkin kirosana. Varsinainen vedenjakaja oli kuitenkin apokalyptisiä sävyjä viljellyt scifispektaakkeli Stargåte. Totuttuun tapaan juoni oli täyttä huttua, mutta koska se poiki valtavat kassatulot ja loputtomiin jatkuneen tv-sarjan spinoffeineen, niin Emmerich selkeästi ymmärsi, että nyt oli jotain tehty oikein. Seurasi sarja elokuvan tapaisia, joissa toinen toistaan epätodennäköisemmissä ja -realistisissa skenaarioissa maailma vedettiin paskaksi stereotyyppihahmojen niskaan. ID4:ssä oli jo häiritsevässä määrin kuilussa lentelyä, Godzilla taas kaatui siihen että kliininen CGI-hirviö tuhoamassa kliinistä CGI-kaupunkia ei ole lainkaan niin hellyttävä kuin mies kumipuvussa polkemassa pahvitaloja, ja The Day After Tomorrow oli jo liiankin suoraan silkkaa Al Goren seksifantasiaa. Tälle kaudelle mahtuvat toki myös harhapolut historiallisten spektaakkelien pariin, USA:n vapaussotafantasia The Patriot ja mammuttiseikkailu 10,000 B.C., jotka ovat toki sikäli linjalle uskollisia että niiden historiallisuus on samaa luokkaa miehen apokalypsien tieteellisyyden kanssa, ja henkilöt yhtä lailla pahvikuvia.

2012 on siis erään aikakauden loppu. Tämän jälkeen kun Emmerich tai kukaan muukaan ei voi enää tehdä katastrofielokuvaa ilman, että se aiheuttaa vain valtavan röhönaurun potentiaalisessa yleisössä. Jo trailerin perusteella kun vaikutti, että 2012 on silkkaa parodiaa katastrofielokuvien kliseistä. Ja niin onkin. Jo Emmerichin omilla standardeillaankin täysin hörhö taustatarina on vain heppoinen tekosyy sille, että nyt saadaan samaan rainaan maanjäristyksiä, hyökyaaltoja ja tulivuorenpurkauksia, unohtamatta lento-onnettomuuksia ja merihätää. Hahmogalleriassakaan ei ole yhtään klisettä jäänyt käyttämättä, ja siirappigeneraattorissa on nupit kaakossa. Ja nollaan tikittäviä laskureita on enemmän kuin lääkäri määrää. Pääosassa hätääntyneenä jokamiehenä heiluva John Cusack muuten suorittaa hämmentävän aidontuntuisen Nicolas Cage -imitaation, oliko miehellä muita kiireitä kun ei aitoa asiaa saatu mukaan?

USA:n fundamentalistien mieleenkin elokuva varmasti on, ydinperhettä kun puolustetaan niin vimmaisesti että kaikkien avionrikkojien on kuoltava, niin perusteellisesti että aivan elokuvan loppumetreillä mennään muuten täysin dramaturgisesti perustelemattomista syistä viimeistelemään elokuvan ainoa sympaattinen hahmo (ja vielä niin että kukaan ei reagoi tähän mitenkään), ja toki nuorimaakreationismille oikeaoppisesti muutaman valtamerialuksen kuljettama fauna riittäisi repopuloimaan mantereiden jämät sen jälkeen kun kilometrien paksuinen suolavesimassa on steriloinut maanpinnan…. hups, nyt paljastin koko juonen. (Toisaalta, jos katsoja ei arvaa, mitä Roland Emmerichin katastrofielokuvassa tulee tapahtumaan kullekin henkilöhahmolle jo kun tämä ensi kertaa näkyy ruudulla, niin varmasti “juonellisten” pornoelokuvien seksikohtauksetkin tulevat siinä tapauksessa täytenä yllätyksenä.) Tai no, ehkei tätä sittenkään pyhäkoulujen opetusmateriaalina tulla käyttämään. Kas kun sangen selkeästi todetaan etteivät rukoukset auta vaan teot, ja kristinuskon (plus parin muun) pyhät paikat hävitetään sileäksi. (Luonnollisesti jotkut uskonnot ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, koska Emmerich omien sanojensa mukaan ei halua fatwaa päälleen.)

Mutta siis. Kaikenhan pitäisi olla kunnossa: meillä on silkkaa herkullista parodiaa katastrofielokuvista kera komeimman maailmanloppukuvaston kuunaan, joka yksinään on jo pääsynlipun arvoinen koska pienellä ruudulla se latistuu, ja superbonuksena 9/11 trauma on historiaa, niin innokkaasti pilvenpiirtäjiä kaadellaan ja tuhkapilviä levitellään, ja lentokoneet melkein lentävät torneja päin, ja sieltä tippuu ihmisiä ja toimistokalusteita ja A4-parvia, ja autolla ajetaan sortuvan pilvenpiirtäjän läpikin. Mikä sitten tökkii?

No se, että materiaalista kasaisi helposti todella tiiviin puolentoista tunnin paketin, joka olisi se definitiivinen katastrofielokuva. Valitettavasti vain ajan standardi ison rahan elokuvalle on vähintään kaksi ja puoli tuntia ja tässä tapauksessa vielä kymmenen minuuttia päälle, mikä johtaa siihen, että jokikistä kohtausta venytetään niin kauan kunnes kaikki jännitys on kadonnut ja liikutuksen tai sympatian sijaan haluaisi viillellä kaikki hahmot mattoveitsellä kebab-lihaksi. Koska Emmerichin taidot dramaturgian, dialogin ja henkilöohjauksen suhteen ovat valovuosia jopa maanmiestään Uwe Bollia jäljessä, on maailmanlopun – sitten kun se viimein vajaan tunnin kohdalla alkaa – katkaisevien vetistelykohtausten ylivenytys suunnilleen yhtä miellyttävää kuin kiinalainen vesikidutus yhdistettynä kynsien ja karvojen samanaikaiseen irtirepimiseen. Jos joskus tarjotaan mahdollisuutta *köh*fanedit*köh* kokea leffa niin, että siinä on jäljellä enää pelkät tuhovisiot ilman niitä katkaisevaa lässytystä, niin olen kärppänä katsomassa, muuten en toiste enää samaa virhettä tee.

Emmerich kiltti. Koska et selvästikään aio enää tehdä katastrofielokuvia, niin voitko tehdä kaksi asiaa?
1.) Soita kaverillesi Dean Devlinille ja tehkää nyt jo viimein se Battletech/Mechwarrior -leffa, jonka oikeuksien päällä mies on istunut jo vuosikaudet.
2.) Kun sen sitten teette, niin voisitko ystävällisesti jättää kaiken mahdollisen juonenkehittelyn ja henkilöhahmojen syventämisen minimiiin tai mieluiten kokonaan pois, ja sen sijaan näyttää vain meille kuinka jättimechat pistävät paikat sileäksi niin isoilla pyssyillä jotta edes ukko Freud ei pitäisi niitä vain sikareina?
Kiitos jo etukäteen.

G.I. Joe: The Rise of Cobra (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1046173/
Lelumainos, peukalo ylös ja Yo, Joe! -huuto kehiin

Olitko pikkupoika 1980-luvulla? Leikitkö Action Force -toimintafiguureilla? Koetitko hankkiutua aina viikonloppuisin Sky Channelin tai Super Channelin piirissä olevaan talouteen jotta näkisit G.I. Joe -piirrettyä? Pelasitteko porukalla Commodore 64:llä G.I. Joe -peliä, jonka kökköjä toimintaosuuksia hirvittävämpiä olivat vain nälkävuoden mittaiset latausajat (DRM taas kuluttajan asialla, levyturbon käyttö olisi tehnyt pelin kopiointisuojauksista helpommat murtaa – mutta eipä kellään ollut ostettua kopiota tästä)? Kai hypit innoissasi R-kiskalle hakemaan Action Force/G.I. Joe-sarjiksen uusinta numeroa?

Mitä enemmän “Ei”-vastauksia noihin tippuu, sitä vähemmän leffan henkeen pääsee sisälle. Mitä enemmän “Kyllä”-vastauksia, niin sitä enemmän viihtyy, etenkin kun muistaa että ei edes yritä arvostella tätä samoilla kriteereillä kuin bulgarialaista mustavalkoista dokumenttia männynpihkan valumisen runollisuudesta. Jos ei kykene käsittelemään oheistuotetta, joka perustuu sille oletukselle että ninjat, superaseet, pidäkkeetön militarismin ja amerikkalaisen interventionsimin ihannointi ja koko maailmaa uhkaavat superpahikset ovat cool, niin ei voi mitään.

OK, muodikkaasti kyseessä on reboottaus, eli 1:1 ei vanhoja taustatarinoita noudateta, mutta sen verran pikkutarkkaa detaljia on mukana että kyllä tämä ensisijaisesti on tehty wanhoille faneille ja vasta toissijaisesti nykysukupolven leluja vanhemmiltaan kärttäville lapsille. (Toki isi ostaa erittäin mielellään monen monta Baroness- ja Scarlett-nukkea ja saattaa jopa antaa lastenkin leikkiä niillä.) Ei sikäli, kyllä tällä myydään paljon lelujakin, takuuvarmasti.

Apropoo: Japanissahan G.I. Joe oli aikanaan huomattavan iso juttu. Vasta leffaa katsoessa tuli mieleen, että missäköhän 80-luvun jälkeen luodussa japanilaisessa fiktiossa esiintyy punatukkainen, 12-vuotiaana yliopistosta valmistunut naispuolinen hahmo, jonka luonteenpiirteetkin jonkun verran mätsäävät Scarlettiin?

Käsikirjoitus nyt on vähän sitä ja tätä, ottaen huomioon, että tarina vedettiin totaalisesti uusiksi pariinkin kertaan parin eri tekijän toimesta. Alunperinhän tässä piti olla niin, että Cobra Commander oli kaksinaamaisesti pelaava, vapaa-ajallaan terroristia leikkivä CIA-virkailija Ryan (kyseessä ilmiselvästi äärimmäinen pahuuden akseli, koska Jack Ryania esitti viimeksi Bennifer), mukana oli myös Action Man, ja Scarlett tapettiin lopputaistelussa. Versio vuoti nettiin ja fanit olivat jo kaduilla polttamassa mint condition -figujaan, joten sarjakuvaa kynäillyt Larry Hama otettiin konsultiksi ja koko juoni vedettiin uusiksi. Ainoa varsinainen rutkutuksenaihe on, että oli tosi luuseria selittää Cobran nanoboteilla ihan kaikki, Zartanin muodonmuutoskykyä, Destron maskia (jonka tämä kyllä sarjiksissa voi halutessaan ottaa pois) ja Baronessin ilkeyttä myöten (mutta eiköhän vapaalle jalalle jäänyt Mindbender reboottaa nanobotit niin että rehabilitaatio tyssää saman tien).

Ei sikäli, vanhan piirretyn (sekä piirrossarjan että etenkin sen kyseenalaiseksi kliimaksiksi laaditun, jo ammoin suoraan videolle haudatun piirroselokuvan) tämäkin juoni voittaa 100-0.

Väittävät, että Ripcord olisi ollut käsiksessä jo ennen kuin Marlon Wayans castattiin rooliin. Sikäli huvittavaa, että Ripcord oli mitätön sivuhenkilö, monta sarjakuvassa ja piirretyssä isommassa roolissa ollutta Joea sivuutettiin kokonaan, ja koska kyseessä olisi ollut reboottaus, niin samalla lailla kuka tahansa olisi voitu tuoda “uutena” G.I. Joe -tiimiin. Hämmentävää kyllä, Wayans on miljoona kertaa vähemmän ärsyttävä kuin yleensä. Channing Tatum jurottaa Dukena samalla yksi-ilmeisellä tyylillä kuin piirrettykin esikuvansa. JGL:n Cobra Commander sentään on asiallinen superpahis, vaikka olisi sitä tohtorivastuuta voinut vähän jakaa Dr. Mindbenderille (jonka vähäinen esiintyminen on hysteerisyydessään sitäkin hauskempi). Naispääosat (Sienna Miller Baronessina ja uudesta Trekistä tuttu Rachel Nichols Scarlettina) ovat muodollisesti päteviä eikä esiintymisessäkään ole mitään vikaa, ainakaan siinä keskinäisesssä tappelukohtauksessa… Show’n kuitenkin varastaa Christopher Ecclestonen esittämä Destro, jonka läpeensä luihu olemus ja kurkkuun tarttuvan paksu skottiaksentti ovat vertaansa vailla. Destrolle on muutenkin kirjoitettu melkeinpä parhaimmat onelinerit, ja tarina myös (mutta niinhän se oli jo sarjakuvassakin).

Sikälikin hahmoja kyllä pihdataan, että parilla repliikillä olisi voinut tehdä nyt valkokankaalla häärivistä lukuisista nimettömistä Joeista nimettyjä hahmoja: esmes näkymättömyyspuvun demonstroija näyttää kovasti Jinxiltä, lopun jäätikkö/meritaisteluun olisi saatu helposti vaikka Shipwreck ja Snow Job, jne. Brendan Fraserinkin cameo “kersantti Stone” on vähän hukkaan heitetty; jos ei kerran voida käyttää Sergeant Slaughteria, niin olisi nimetty hahmo sitten (rooli taistelukouluttajana huomioiden) vaikka Beach-Headiksi. Mutta toivottavasti jatko-osissa sentään sitten, tämähän oli taas kerran yleensäkin ongelmallinen “origins movie”. Huomaa muuten selvästi, että Hasbro taisi maksaa leffan teosta suurimman osan: Paramount näytti jatko-osalle vihreää valoa jo ennen kuin lipputulot ylittivät budjetin.

Sitä jatkoa odotellessa siis. Go Joe!

Inquisitor (1996)

Lelumainos, peukalo alas

Warhammer 40,000-fanien “iloksi” on nettiin ilmaantunut näköjään myös Games Workshopin taannoinen virallinen näkemys aiheesta vuodelta 1996, lyhytelokuva Inquisitor. Sekä trailerit pätkistä Hive Infestation ja Blood for the Blood God. Täytyy sanoa, että Damnatus (arvostelu alla) on, ei eri planeetalta, vaan suorastaan eri galaksista…

Inquisitor on aika puhdasta camppia. Suurin osa puolituntisesta kuluu hassuun naamanvääntelyyn. Mariinit ovat “vähän” pahvisen näköisiä, ja pääpahis, Khornen demoni, aikas nolo. Puhumattakaan siitä, että sahakirvestä heiluttava berserkki ryntää vihollisen kimppuun…. …hitaasti puolelta toiselle vaappuen. Tehostebudjetti loppuikin sitten Juggernautin kohdalla, josta näkyy vain pää. Nii, ja avaruusjaksot on rumia.

Hive Infestationissa on sitten vähän paremman näköisiä Terminator-haarniskoita, mutta genestealerit ovat mallia “hellyttävä”, ja kappas, nekin löntystävät hitaasti puolelta toiselle vaappuen, ja Maguskin osaa naamanvääntelyn! Blood for the Blood Godissa sit ois iki-ihQja örkkejä, mut mitvit, nehän ei puhukaan itälontoolaisten jalkapallohuligaanien tapaan, vaan murisevat, ja se tekstitetään kirjakielelle, eikä duunarienglanniksi? Nekin vaappuvat hassusti puolelta toiselle (ilmeisesti vaahtomuovipuku ja lateksimaski haittaavat liikkumista ilman että mistään puvusta olisi osattu tehdä liikkumista tukevaa), ja taas yksi inkvisiittori, jonka silmälappu on pudota paikaltaan, osaa irvistellä. Kierrätetty berserkkikin muistaa posettaa kameralle ja murista hitaasti leffan nimen.

Näistä kyllä käy selkeästi ilmi GW:n 90-luvun lopun harharetki koko perheen hassunhauskaan maailmaan, nyttemmin sentään vanhaa synkkyyttä ja pitkiä taustatarinoitakin on pyritty palauttamaan. Filminpätkät kun meinaan ovat selkeästi luokkaa “10-vuotias ruinaa tämän jälkeen isi osta toi”.

EDIT: GW on vainonnut alkuperäiset linkit pois ja jäljellä on vain lähes mustavalkoiselta näyttävä VHS-ripiksikin harvinaisen huonolaatuinen kopio, joka on omiaan viemään katsojan mielenterveyden (aihepiiriin sopivasti tosin).

Damnatus: The Enemy Within / Damnatus: Der Feind im Innern (2007)

http://www.damnatus.com/
Scifi/fantasia/kauhu, pollice verso super

In the grim darkness of the far future, there is only war!

Jaa mikä Damnatus? No tietysti vuodesta 2003 asti tekeillä ollut fanifilmi Games Workshopin Warhammer 40,000-miniatyyripelin maailmasta. Pikajohdatuksena taustatarinaan, 41. vuosituhannella galaksin halki levittäytynyt ihmiskunta on järjestäytynyt umpifasistiseksi teokraattiseksi Imperiumiksi, mutta vaihtoehdot olisivat paljon pahempia, sillä vihamieliset muukalaisrodut ja tuonpuoleisesta höökivät Kaaoksen demonit ovat koko ajan pyyhkäisemässä ihmiset pois tieltään. Valtakunnan sisällä järjestystä ylläpitää Inkvisitio, jolla on historiallista esikuvaansakin laajemmat valtuudet…

…vähän niin kuin GW:n lakiosastolla, joka kesällä 2007 elokuvan viimein valmistuttua veti herneen nenäänsä elokuvan tekomaan eli Saksan tekijänoikeuslaista. Tekijät kun olisivat ilomielin luovuttaneet kaikki mahdolliset oikeudet GW:lle, mutta Saksan (kuten myös Suomen ja useimpien “mannermaista” oikeusperinnettä noudattavien maiden – toisin kuin anglosaksisten maiden) tekijänoikeuslain mukaan alkuperäisellä tekijällä säilyy tahdosta riippumaton “luojaoikeus”, oikeus tulla mainituksi teoksen luojana. Tämä ei käynyt GW:n inkvisiittorilakimiehille, joiden paranoidisessa mielessä liikkui (perusteeton) ajatus siitä, että faniporukka nahkahousumaasta saisi tätä kautta oikeudet koko Warhammer 40K:n maailmaaan, joten oikeustoimien ja miljoonakorvausten uhalla GW kielsi julkaisemasta tai näyttämästä jo valmista kokoillan elokuvaa yhtään missään edes ilmaiseksi. Edes fanien masinoima “FREE DAMNATUS” -kampanja T-paitoineen ja protesteineen GW:n harrastekaupoissa ei auttanut. Keisarin tahto tapahtukoon.

Mutta jos se on olemassa, niin Anonymous löytää keinot sen levittämiseen. Ja tässä tapauksessa ei tarvinnut edes turvautua mihinkään kovin monimutkaiseen operaatioon. GW kun oli kuitenkin sen verran höveli, että elokuvan tekoon osaa ottaneet saivat nähdä sen, ja saivat hallussapitää DVD-kopioita. “Osaa ottaneiden” joukko kattoi luonnollisesti pikkuserkun kummin kaimatkin, ja eräänä joulukuun päivänä 2008 eräs heistä huusi “Hiio-hoi!” ja seilasi länsinaapurimme Piraattivalkamaan. Vaikka alkuperäinen jakaja säikähtikin yllään pörrääviä mustia helikoptereita ja tuhosi torrentin, löytää elokuvan kopioita edelleen jaossa ei-julkisilta trackereilta, joissa se leviää hitaasti mutta varmasti ihmiskunnan tietoisuuteen.

Mutta suoraan sanottuna – ja elokuvan nähtyäni – GW ampui itseään pahemman kerran jalkaan. Vaikka elokuvasta näkee välillä, että se on harrastajatyötä – valaistus on kökköä, filmi sumenee välillä, äänityksen tasot seilaavat eestaas (tosin strateginen kiintolevyrikko hävitti kertaalleen jo valmiin äänimixin ja jälkituotanto on saatettu tahallaankin jättää kesken em. kiistan takia), usean vuoden aikana kuvattua materiaalia ei aina ole saumattomasti saatu yhteensovitettua, toimintakohtaukset ovat vähän sinne päin, CGI vaihtelee 90-luvun kotitietokonedemojen tasosta ILM-tasoiseen – niin siitä huolimatta kyseessä on todella koukuttava scifi-kauhuilu jossa on tunnelmaa vaikka sahamiekalla leikattavaksi. Minkä tilaisuuden GW menettikään koukuttaa ihmisiä tämän avulla vaikkapa edes 40K:n maailmaan sijoittuvia kirjoja lukemaan, vaikkei miniatyyrien maalaaminen kiinnostaisikaan!

Muutaman minuutin intro on juuri sopiva: maailmasta selitetään vain olennaisimmat perusteet, ei koko 20+ vuoden aikana kertynyttä piitkää ja monimutkaista taustatarinaa. Mörisevä kertojanäänikin sopii jotenkin tunnelmaan, vaikka onkin jo campin rajamailla. Ilahduttavasti (tosin budjetin seurauksena) keskipisteessä eivät ole myöskään geneettisesti muokatut supersoturit, vaan (kohtalaisen) tavalliset ihmiset. Inkvisition agentti on komennettu putsaamaan kerettiläisten joukkokokous erään Imperiumin maailman “kennokaupungin” (no, puoli planeettaa peittävän häkkyrän) uumenista, ja apureikseen hän pakkovärvää kolme entistä Keisarillisen Kaartin jermua, puoliksi koneeksi muuttuneen konepapin ja söpön psionikkonoviisin. Luonnollisesti kaikki ei mene ihan putkeen, ja pian alkaa oikeasti jännittävä kissa ja hiiri -leikki raunioiden syövereissä.

Vaikka äsken vähän ulkonäköä dissasinkin, niin se on silti erittäin hieno. Fanit tikahtuvat onnesta yksityiskohtien määrään, mutta maallikkokin saa silmät ja korvat täyteen sense of wonderia puhtaimmillaan. (Tosin Sormustarun ensimmäisestä osasta on suoraan varastettu Morian valtaistuinsali -kamera-ajo sankarijoukon saapuessa valtavaan tehdashalliin.) Myös tapahtumapaikka, valtavan kaupunkirakennelman maanalaiset osat joita on käyty filmaamassa vanhoissa tehtaissa ja bunkkereissa sun muissa, on 40K:ta tunnelmallisimmillaan ja aidoimmillaan: pimeää, likaista, raunioita, Paha vaanii minkä tahansa kulman takana, mikään ei ole sitä miltä näyttää ja mihinkään tai kehenkään ei voi luottaa. Liikaa spoilaamatta, myös näyt tuonpuoleisesta ovat käsittämättömän upeita.

Näyttelijätyö vaihtelee, pari kohtausta menee penkin alle mutta ratkaisevat kohtaukset hoituvat mallikkaasti. Juoni ei hirveästi yllätä omaperäisyydellään, mutta toimii kuitenkin, erityisesti maailmaan sopiva tyly lopetus. Plus se, että kaikki näyttelijät ovat tuntemattomia, saa katsojan oikeasti jännittämään mikä kukin on miehiään ja mitä kenellekin käy. Leffaa varten sävelletty musiikki on kautta linjan uskomattoman hyvän kuuloista, ja leffan kotisivuilta voi imuroida soundtrackin ihan laillisesti. Myös leffassa puhuttu saksa sopii houreisen goottiscifin tunnelmaan kuin nakutettu.

Siinä missä Star Wreck oli teekkarihuumorin kyllästämä parodia ja Nato Commando itsetietoista roskaa, Damnatus menisi läpi jo ihan oikeasta, vakavasta elokuvasta, jopa ilman Warhammer-kytköstä, ja on vieläpä oikeasti positiivinen elokuvaelämys. (Huvittavaa kyllä – tässä on oikeasti paras “pelielokuva” ikinä!) Kun ulkoasu on virheineenkin parempi kuin keskiverrossa SciFi Originals -TV-elokuvassa ja kaikki muukin toimii, niin indie-elokuvan uusi johtotähti olisi ollut tässä. Tai on edelleen, jos vain uskaltaa sukeltaa vertaisverkkojen syövereihin. Damnatus on sen arvoinen.

You will either sacrifice yourself, or you will be sacrificed.

Transformers: Revenge of the Fallen (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1055369/
Mecha, konepeukalo binäärisesti alas elokuvan ekalle 1½ tunnille, ylös elokuvan vikalle tunnille

Elokuvalla on pari lähes ylitsepääsemättömän pahaa vikaa:

  1. Ns. heh-heh -huumori, jota riittää, ja jota oli liikaa jo ykkösessäkin mutta jota on pitänyt tunkea ihan liikaa lisää. Witwickyn vajakkivanhemmat ja gettovelitransuformulat Mudflap & Skids sietäisi poistaa kokonaan, ja alun sekoilu yliopistokampuksella on lähinnä rasittavaa nuorisoseksikomedioiden vitsien kierrätystä. Joka ei johda mihinkään muuhun kuin noloon T-X ripoffiin.
  2. Ns. juonikohtausten liiallinen venytys ja ilmeisesti vajakkikatsojille tarkoitettu yliselittely. Ensinnäkin, useampi ihminen katsoo pornoa juonen takia kuin Transformereita juonen takia, eli ketään ei kiinnosta, ja toisaalta moneen kertaan rautalangasta vääntäminen rasittaa.
  3. 2½ tuntia on yksinkertaisesti liikaa pituutta tämänlaiselle leffalle.

Mutta onneksi viimeinen tunti vietetään perinteisen Michael Bay -militääripönötyksen vallassa, pyrotekniikkaa piisaa ja kun maltetaan ottaa useampikin otos jossa humanoidimuotoiset ‘formerit pysyvät maan kamaralla präiskimässä niin ottamalla sopivasti taikajuomaa pääsee jo ihan BattleTech-tunnelmaan. Nämä yksinään takaavat sen, että militääri- ja mechafanin rahat ja housupyykki eivät mene hukkaan. Tosin kotivideolla varmasti aika moni skippaa kyllä tehokkaan alkukohtauksen jälkeen suoraan siihen kohtaan kun Petran kivikaupunkia aletaan sisustaa Inno-ohjelmaakin tehokkaammin. Jälleen kerran fanedittejä odotellessa.

Ai niin, ja Optimus Prime taas vaihteeksi tapettiin, ja mietin jotta “jes, oli jätkillä munaa tehdä tämä sittenkin uudestaan vaikka kasarilla kukkahattutädit tästä hirmustuivat”, mutta tottakai undo-nappia painettiinkin jo saman leffan aikana. Niin, ja en kyllä tosin vuonna päärynä natiaisena piirrossarjaversiota katsoessani tulkinnut Pretender-transsujen synteettistä kuorta niin, että ne näyttäisivät ja tuntuisivat täysin ihmisiltä ja olisivat ihmisen kokoisia (kuten “Alice” leffassa, Arcee sentään luottaa hologrammeihin leikkiessään täysin ihmisen näköistä), mutta iso kiitos kuitenkin siitä, että huhuista huolimatta Dinobotteja tai mitään saaterin Beast Warsseja ei (yhtä lukuunottamatta) nähty.

Ensi kerralla voisi panoksia upata kuitenkin tuomalla itse Unicronin messiin?

Terminator Salvation (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0438488/
Post-apo, peukalot ylös

Katsoin, vaikka odotukset olivatkin aika lailla nollassa.

Pidin.

Ei tämä tietenkään ole se odotettu ultimaattinen post-apo, eikä ykköstä vieläkään vivuta pois parhaan Termiksen jalustalta, mutta tiukkaa post-apo toimintaa silti. Plus mylvivä, höyryä syöksevä mecha. Kovin tutunoloista, vuodesta 1977 lakisääteistä kuilussa lentämistä, ja A-10 Warthogista aina bonuspisteitä. Ja minusta CGI-Arska oli oikean jo vanhennuttua ihan toimiva idea. (Seuraavaksi jatkoa kaikille Ahnuldin kasaripätkille starring Kickingerin muskelit ja kuvernaattorin CGI-naamavärkki? Huhuttu (ja kumottu) Conaniksi castaus vihjaisi tähän suuntaan…)

Toki elokuvan moneen kertaan uusiksi kirjoitetusta juonesta seuraa epämääräistä hajanaisuutta, ja aikamatkustuksessa ei ole edelleenkään järkeä – siis ainakaan jos kyseessä on itseään korjaava aikalinja. Star Trekin tyyliin haarautuvan aikalinjan ymmärtäisi, mutta harmillisesti Skynetin sepustukset lopussa katkaistaan juuri kun argumentaatio alkaisi kallistua tämän kannalle. Se tarjoaisi myös sen lopullisen ironian tälle elokuvalle; John vaarantaa koko vastarintaliikkeen lähes turhan takia, koska siinä tulevaisuudessa, josta Kyle Reese alunperin lähetettiin menneisyyteen, Johnin isä olikin joku muu, eikä nykyistä Reeseä tarvitse lähettää enää yhtään minnekään koska vuoteen 1984 tupsahti jo rinnakkaisuniversumista yksi kappale.

Mikä olisi kyllä voitu ainakin alkuperäisestä juonesta (jonka loppupuoli ees taas aikamatkailuineen ja T-1000:n ja T-X:n protoineen oli aika dadaa, tylyä lopetusta lukuunottamatta jossa Connor kuolee mutta hänen kasvonsa siirretään Marcus-kyborgille että legenda jatkaisi elämää) jättää lopulliseen elokuvaan olisi ollut se tatsi, että tohtori Serena Kogan oli menneisyyteen lähetetty terminaattori (siksi siis Cyberdyne osasi jo 2003 valmistaa ydinräjähdyksen kestäviä kyborgeja).

Bale tuo luonnollisesti rooliin kuin rooliin tarvittavan tuskaisen paatoksen, ja hänen rinnallaan Sam Worthington on vähän vaisu valinta ex-poliisintappajasta tehdyksi ihmisyyttään epäileväksi kyborgiksi. Sen sijaan Anthony Yelchin (po. Jeltšin) kiinnittää huomion muuntautumiskyvyllään: Kyle Reese on täysin eri näköinen ja oloinen kuin Star Trekin hassusti sönköttävä ruorimies Tšehov. Naisroolit onkin tällä uudella juonella varustetusta teatteriversiosta sitten käytännössä leikattukin pois. Ne Moon Bloodgoodin alastonkohtaukset on parempi olla sillä DVD:llä että sen jaksaa ostaa kaupasta Pirate Baysta lataamisen sijaan.

Hm. Selkeästi parempi kuin T2, koska söötti pikkulapsi on tällä kertaa mykkä (vaikkakin on Aliens-plagiointina melkoinen ::facepalm). T3:een, josta myös pidin, vertailu aika tasaista, pitää kuitenkin vielä nukkua yön yli. Tässä ei kuitenkaan ollut hassua muodonmuuttajaterminaattoria, niin ehkä sittenkin jopa parempi.

PS. Kyl määki Turuus, mutta sukellusvene, jonka kansi on täynnä valtavia tutka-antenneja ja radiomastoja ja joka käyttää niitä pintaan nousematta, on vielä vähemmän uskottava idea kuin aikamatkustus. Samaten, miksi T-800:lle ei lopussa oltu annettu aseita Johnin terminoimiseen? Kuka valopää oikein laukaisee ydinräjähdyksen lentäessään helikopterilla käytännössä sen päällä? Kannattaisiko ehkä olla lentämättä hitaammin lentävän kohteen ohi jos sitä ei saa yhdellä hyökkäyksellä tuhottua? Missä toimintaelokuvassa muka tämmöiset tervettä järkeä vaativat jutut olisi huomioitu?

Star Trek (2009)

http://www.imdb.com/title/tt0796366/
Scifi, peukalo ylöspäin

  • Jos et ole koskaan pitänyt Trekistä, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos Trek ei ole lainkaan hetkauttanut tai ei ole tuttu laisinkaan, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos olet satunnaisesti katsonut Trekkiä ja pitänyt siitä, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos olet “casual fan”, tulet todennäköisesti pitämään tästä.
  • Jos otsa kurtussa revit vulkaanikorviasi koska juuri lukemassasi K/S-slashissa oli klingoninkielisessä limerikissä ilmiselvä kielioppivirhe, kannattanee pysyä kellarissa.

Ennustan, että noin viikon kuluessa jälkimmäinen ryhmä kehittää tälle lyhenteen “STINO” (Star Trek In Name Only) ja on sitä mieltä että koko muu maailma on väärässä pitäessään tästä (vrt. uusi Galactica). Lopputuloksena leffasta tulee whinetyksestä huolimatta tuottoisin Trek koskaan ja jatko-osissa tekijöiden kuittailuna valittajille yhden sivuhenkilön nimeksi tulee Stina.

Siitäkin huolimatta, että ohjaaja JJ Abrams ja käsikirjoittajat taipuvat miljoonalle mutkalle koettaessaan sovittaa tarinan jatkoksi aiemmille osille: vanhat osat ovat tapahtuneet, mutta koska nyt palataan ajassa taaksepäin ja muutetaan historiaa, niin ne jäävät elämään rinnakkaisessa maailmankaikkeudessa, joka jää ennalleen. Vanhaa fania hykerryttää sisäpiirivitsien määrä, mutta ne tuodaan esille niin että ummikkoakin naurattaa. Muutenkin universumi on täynnä herkullisia detaljeja ja disainia, kuten stilettityyliin teränsä kahvasta esiin pompauttava katana. Itse iso E, NCC-1701:kin on sopiva yhdistelmä vanhaa ja uutta.

Uusi Trek tuo saagan komeasti nykyaikaan joka suhteessa, etenkin wanhan gurun Ben Burttin luoma äänimaisema on huikaiseva, varsinkin poimuajoon siirtymisen äänitehosteessa oli potkua. Näyttelijätyötä pitää myös kehua: kaikki pääroolien esittäjät istuvat rooleihinsa luontevasti, ja tekevät samalla tutuista hahmoista sekä tunnistettavia että kuitenkin omannäköisiään. Elokuva on harvinaisen toimiva paketti toimintaa, draamaa, jännitystä ja huumoria. Leffa kohoaa kevyesti parhaaksi Trekiksi koskaan.

Mutta myöntää pitää, jäljellä ei ole juurikaan vanhaa Trekkiä, jossa viikon kurttuotsa aiheuttaa ongelman, joka ratkeaa pajattamalla viiden pennin keittiöfilosofiaa ja lopulta pitämällä varttitunnin luento höpöniittihärpättimen värähtelytaajuuksista. Tässä vaiheessa tosi suippokorva piiloutuu “älyllinen scifi” -kyltin taakse, unohtaen että ei älyllinen tarkoita välttämättä teennäistä ja kaavamaista. Kun samaa kaavaa toistettiin miltei 40 vuoden, viiden sarjan, yhden animaatiosarjan ja 10 elokuvan ajan niin vaikka keitoksessa oli maukkaitakin sattumia niin se alkoi jo vähän väljähtyä. Niinpä piristysruiske on enemmän kuin tervetullut, vaikka se tarkoittaisikin reboottausta. Trekin varsinainen sanoma ei kuitenkaan ollut osin budjetin ja 60-luvun tehostetekniikan sanelemissa kehyksissä, vaan optimismissa, uskossa sekä ihmiseen että teknologiseen kehitykseen, ja kylmän sodan aikakaudelle käsittämättömän radikaalissa ideassa siinä, että tähtialuksen komentosillalla hääri eri kansallisuuksia, rotuja, lajeja ja sukupuolia tasa-arvoisina keskenään.

Miinusta pitää antaa parista kohdasta: musiikki on liian “hätäistä” ja tuntuu pikemminkin koko perheen seikkailuelokuvaan suunnitellulta. Klassiset teemat on miksattu lähes tunnistamattomiksi, lopussa sentään tuttu “Space, the final frontier…” pidetään ennallaan ja lopputekstejä ryydittävä klassinen alkuteemakin on tunnistettavissa. Toiseksi, johtuen siitä, että Simon Peggilla oli kiire filmata roolinsa Scottyna, ei hahmolle ole keksitty juurikaan järkevää tekemistä vaan hän toimii lähinnä comic reliefinä. Niin, ja kun Kirk käy katsomassa Enterprisen rakennustyömaata, niin olisi siinä voitu näyttää vaikka se ekan teaserin komea kamera-ajo hitsareista valtavaa alusta kasaamassa. Isoin miinus liittyy vaivaannuttavaan kohtaukseen James T. Kirkin lapsuudesta, jossa tämä romuttaa 300 vuotta vanhan Corveten Beastie Boysin tahtiin, joka lienee vain fanserviceä trekkieinä tunnetulle bändille itselleen. Kohtaus ei edistä juonta, eikä varsinaisesti rakenna Kirkin luonnekuvaa (koska vähän ajan päästä seuraava baarikohtaus tekee sen miljoona kertaa paremmin), joten se on nykyisellään täysin käsittämätön.

Jatkoa odotellessa. Romuluslainen pääpahishan pisti klingoneita nekkuun, niin jospa seuraavan osan juonena olisi, että Federaation pitää estää sota romulaanien ja kostonhaluisten klingonien välillä? (Toki leffa pitäisi aloittaa tuolla massataistelulla, a la Star Trek: The Motion Picture.) Ja kun elokuvasta tulee kassamagneetti, niin jatkohan on vielä ainakin muutaman leffan ajan elokuvia, mutta kenties sarjassa sitten olisi uusi kööri ja tämä nykyinen tekisi cameoita (pl. ne näyttelijät, joiden valkokangasura ei tämänkään myötä lähtisi tarpeeksi voimakkaaseen nousukiitoon)?

tl;dr: Set course to the nearest movie theatre. Maximum warp.

PS. Tekstityksen translitteroinnistä pitää valittaa: olen edelleen sitä mieltä, että Enterprisen aseupseerina toimii Pavel Tšehov vaikka se englanniksi kuinka kirjoitettaisiin Chekov.

Caprica (2009): pilottijakso

http://www.imdb.com/title/tt0799862/
Scifi/draama, peukalo kiikun kaakun

(Genreä seuraamattomille: uuden Galactican spin-off)

Eh. Runsaasti viljellyistä koulupuvuista ja tisseistä huolimatta (joiden määrä vähenee eksponentiaalisesti pilottijakson edetessä pidemmälle) ei tuota kyllä jaksaisi seurata ilman Galactica-kytköstä. No olihan siinä hassuja hutt-kieltä mongertavia mafiosoja. Ja propsit nohevalle insinörtille, kyllähän nyt autonomisen taistelurobotin piireihin kannattaa ladata henkisesti epästabiilin, militanttiin uskonlahkoon hurahtaneen 16-vuotiaan tytön tietoisuus.

En pidätä henkeäni tuota odotellessa, mutta voisihan tuota muutaman jakson tsekatakin jotta osaa sit päättää, jaksaako fanittaa.

Periaattessa tuosta voisi saada mielenkiintoisia jaksojakin irti – siis että Zoe teeskentelee ettei ole Centurion 0001:n sisällä, ja näinollen kaikkiin niihin ladataan käyttikseksi kopio Jihad 1.0:sta, samalla kun Robottien Vapautusrintama eli pommivyöuskovaiset yrittävät vapauttaa nämä (ja lopulta onnistuvatkin, mutta vähän toisella lailla kuin kuvittelivat).

Tosin vähän tuo nytkin ontuu, koska Galacticassa kukaan ei tuntunut tietävän tai ainakaan maininnut, että uskonnolliset siirtokuntalaisfanaatikot olisivat olleet syyllisiä cylonien kapinaan. Samaten, G antoi ymmärtää että cyloneita olisi käytetty pitkään moneen muuhunkin työhön, nythän tuossa jää vain muutaman vuoden aikaikkuna (58 years before the Fall – kukaan ei ollut nähnyt cyloneita “yli 40 vuoteen” ja “ensimmäinen” cylon-sota kesti yli 10 vuotta). Siis muutamassako vuodessa tuotatetaan niin monta piljoonaa ropoottia että ne melkein korvaavat tavalliset asevoimat? Taistelurobotti laitetaan softaa ja ulokkeita vaihtamalla tehdas-, kaivos- ja lastaustöihin?

Samaten, vähän huonosti myös perusteltu, miksi jo wanhat Zoe-cylonit yrittivät terminoida koko ihmiskunnan, monoteistihihhulit mukaan luettuna, vaikka Zoe kokee itsensä edelleen ihmiseksi, mutta ehkä sarja antaa siihen vastauksen kun kerran noilla premisseillä lähti liikkeelle. Tai pikemminkin, syytä olisi.

Liikaa vain tuntuu siltä, mistä itse asiassa onkin kyse, eli että meillä oli alunperin täysin irrallinen Terminator-henkinen scifisaippis, jolle SyFy arveli saavansa lisäkatsojia pakkonaittamalla se Galactica-universumiin. Saa nähdä saako RDM ruhjottua niitä tiiviimmin yhteen, etenkin kun tämä ei aio jäädä show runneriksi ykköskauden jälkeen (G:tä ja Buffyakin kynäillyt Jane Espenson muistaakseni jatkaa siitä eteenpäin.)

PS. Hauskaa BSG:n retconnausta tai sitten “what I told you was true from a certain point of view” mitä pappa-Adamaan tulee: näköjään “famous human rights lawyer” tarkoittaakin oikeasti mafian luottojuristia. Samaten, aika ihme että Williamin laivastouraan ei isin mafiakytkökset vaikuttaneet suuntaan tai toiseen, tai ainakaan koko asiaa ei neljän kauden aikana mainittu…

Battlestar Galactica (2003-2009): finaalijakson ruodinta ja retrospektiivi sarjaan

http://www.imdb.com/title/tt0314979/ (minisarja)
http://www.imdb.com/title/tt0407362/ (sarja)
http://www.imdb.com/title/tt0991178/ (tv-elokuva Razor)
http://www.imdb.com/title/tt1286130/ (tulossa oleva tv-elokuva The Plan)
Uskonto, kulttipeukalo taivaisiin. Äkkiväärästä finaalista huolimatta

“Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu.”
–Saarnaaja 1:9

Seuraavassa en edes yritä teeskennellä, että kirjoittaisin tätä muille kuin sarjaa jo katsoneille. Loppuakin on mahdotonta kommentoida spoilaamatta, eli jos et halua tietää mitä finaalissa tapahtuu, stop tähän.

Aluksi kommentit verisen sisällissodan fanisivuilla käynnistäneestä finaalijaksosta.

Satuin olemaan matkoilla, kun finaali ilmaantui vajaa tunti loppumisestaan kaikkiin itseään kunnioittaviin vertaisverkkoihin, joten jouduin lukemaan synopsiksen battlestarwikistä. Pelkkänä tekstinä se vaikutti tahalliselta kikkailulta ja aivopiereskelyltä. Tuntui, että AIVAN liian monta asiaa jätettiin täysin avoimeksi tai arvailun varaan ja WTF-sekoiluksi, ja en jaksanut sitä, että Von Däniken-hörhöily tuotiin sitten tähän uuteenkin inkarnaatioon. Sarjan päätöksenä teksti tuntui suunnilleen samalta, kuin jos heräisin Adriana Liman ja Angelina Jolien välistä mutta nämä alkaisivat heti kommentoida “katkaravusta”…

Katsottuna tuo olikin sittenkin vaikuttava & liikuttava, ja tein 180 asteen käännöksen nopeammin kuin laivasto-osastot lautapeli Harpoonin PC-inkarnaatiossa. Vaikkei finaali ole likimainkaan sitä mitä toivoin, vaikka ihan liikaa asioita jätetään arvailun varaan tai kokonaan selittämättä, vaikkei 4.5 siisoni enää lopussa edennytkään enää niin sujuvasti kun vastausten sijasta vain “pohjustettiin” vielä viimeistä edellisessä jaksossa, niin siitä huolimatta Babylon 5 on viimein kohdannut voittajansa.

Oikeastaan ihme, että homma saatiin kunnialla loppuun. Kaikki varmaan muistavat Warnerin jatkaako-vaiko-eikö sekoilut B5:n kanssa, ja meille niin kovin rakkaan 20th Century Foxin harrastaman sarjateurastuksen (Space: Above and Beyondin annettiin elää peräti yksi kausi, Fireflyltä vetäistiin töpseli ennen puolikastakaan kautta). Loppumattomiin jatkunutta Stargåtea ja sen (valitettavasti) edelleen hengittäviä spinoffeja taas ei tunnu pysäyttävän mikään…

Takaisin itse aiheeseen, ainoa isompi rutkutus on enää oikeastaan se, että kuinka äkkiä ja hyväuskoisesti kansa suostuu Leen vatipäiseen “takaisin luontoon” -ideaan. Tai no, Ruthless Reviewiä vapaasti varioidakseni, niin vaalikarjalle tulee “yksinkertaisesta elämästä” niin helposti mieleen Pieni talo preerialla vaikka todellisuus on pikemminkin Salute of the Juggerista. Ottaen huomioon, että juuri kukaan ei tiedä mitään planeetan eläimistöstä, kasveista, ilmastosta, taudeista, jne. niin realistinen oletus on että ilman teknologiaa ja lääkkeitä noin 90% siirtokuntalaisista ja cyloneista kuolee ensimmäisen vuoden aikana, elleivät ole olleet sitä ennen tarpeeksi fiksuja liittyäkseen alkuasukasheimoihin joilla on edes joku roti asioista (tulee kiire opettaa kieli ja selvittää asiat…)

Mutjoo. Englanti olikin siis vain “dubbausta”, samoin nimet yms. ja esineiden samankaltaisuus selittyy joko “alitajuisuudella” tai ihan sillä, että esineet joiden muodon on sanellut käyttötarkoitus näyttävät vielä vuosikymmenienkin kuluttua järkevämmiltä kuin keksimällä keksityt “jännän” näköiset “avaruusajan” jutut jotka ovat campia jo muutaman vuoden päästä. (Sivistin muuten itseäni – tässä lähes ylikäytetty All Along The Watchtowerhan oli jo Watchmenin sarjakuvaversiossa, eli plagioiko RDM itse asiassa tätä eikä Snyder RDM:ää?) Täydet pisteet kuitenkin lopun kollaasista japanilaisine “skinjobeineen”. All of this has happened before and will happen again.

Itse asiassa, ei se “mitokondria-Eevakaan” häiritse – sehän näppärästi selittää, miksi fossiililöydöissä Homo sapiens idaltu (alkuasukkaat) vaihtuvat epäilyttävän nopeasti Homo sapiens sapiensiin (eli siis ihmis-cylon-hybrideihin). Tosin siitä olen eri mieltä Baltarin kanssa, että mahdollisuus sille, että edes samasta DNA:sta kehittyisi kahdella eri planeetalla sattumalta keskenään risteytymiskelpoiset elämänmuodot ei ole astronomisen pieni vaan täysi mahdottomuus. Vaikka lopputulos olisi toiminnallisesti ja ulkonäöllisesti täysin identtinen, niin saman planeetan limasienenkin DNA muistuttaisi enemmän ihmisen vastaavaa kuin toisen planeetan “ihmisen”. Ainoa selitys lienee, että se-jonka-nimeä-ei-pidä-mainita joko yksin tai yhdessä Kobolin Valtiaiden kanssa (keitä he olivatkaan) abduktoivat luolamiehiä jotka pikasivistivät, ja reisillehän se meni (Päänsisäisten Baltarin ja Kutosen dialogihan aivan lopussa vihjaa, miksi Kobol tuhoutui – 13. siirtokunnan lähtö sieltä ei sitten tapahtunutkaan niin rauhanomaisesti? Selittää myös näppärästi sen, miksi Viisi osasivat mennä suoraan siirtokuntiin Kobolin sijasta.).

Apropoo, ScFi.comin foorumilla joku esitti tämän aprillipilana, mutta entäs jos BSG olikin oikeasti Star Trekin esihistoriaa? Kobolin Valtiaat olivat ST:TOS:n Preservereitä (ja sitten aletaan väittelemään olivatko TNG:n jakson The Chase oliot Preservereitä, kappas kummaa, joku ihmeen RDM joka sen käsikirjoitti on ainakin tätä mieltä). Tai jos Valtiaat olivat ihmisiä, niin sitten ainakin se taho, joka istutti geneettisesti identtiset ihmiset Kobolille oli Preserverit. “Jumala” (hän-jonka-nimeä-ei-pidä-lausuman, joka oli mahdollisesti myös se kateellinen 13. Kobolin valtias) ja hänen “enkelinsä” paranormaaleine kykyineen taas selittyvätkin kätevästi Q Continuumilla…

Mutta itse asiassa, muinaiseen Maahan saapuminenhan on suoraan alkuperäisen sarjan johdannosta. There are those who believe that life here began out there, far across the universe, with tribes of humans who may have been the ancestors of the Aztecs, or the Mayans, or the Egyptians, who may have been the architects of the great pyramids and the lost civilizations of Atlantis and Lemuria.

Mutta mutta. Siirtokunnissahan oli vielä henkiinjääneitä vastarintaa tekeviä ihmisiä, kun cylonit päättivätkin jättää ne. Ja New Capricallekin jäi jumiin ihmisiä. Ei tilaa spinoffeille vai? Mites se alkuspiikki jatkuikaan? Some believe that there may yet be brothers of Man, who even now fight to survive somewhere beyond the heavens…

Sitten itse asiaan, eli koko sarjan retrospektiiviseen arviointiin.

BSG:n suurin ongelma oli lopulta, että siinä oli vedetty vain muutama “suuri linja” etukäteen, ja liian paljon keksittiin lennossa. “Suuria linjoja” taisi lopulta olla oikeastaan vain Maan löytyminen kaukana menneisyydessä, ihmiskunnan periytyminen homo sapiensin, siirtokuntalaisten ja cylonien hybrideistä, ja päänsisäisten näkyjen ja “ihmeiden” selittäminen jotta “the one whose name may not be spoken”, joka ei pidä myöskään siitä että häntä kutsutaan Jumalaksi tai jumalaksi, järjesti kaiken “enkeliensä” kautta. Lopuista oli ehkä hataria suunnitelmia, joita sitten venkslattiin ees taas.

Oikeastaan siinä vaiheessa RDM ja Eick maalasivat itsensä nurkkaan, kun keksivät Viisikon, etenkin näiden taustatarinan. Se paitsi kumosi totaalisesti suuren osan aiemmasta materiaalista (kuten kaksikon väitteen, että 12 cylon-mallia olivat “ihmisten stereotyyppejä” eivätkä perustuneet kehenkään tiettyyn yksilöön), myös muodostui turhan keskeiseksi arvoitukseksi verrattuna kaikkeen muuhun meneillään olevaan juonitteluun.

Ja kyllä, minusta kaksi eri Maata (mitä salaisuutta piti suoranaisesti valehtelemalla haastatteluissa suojella) oli vähän liikaa. Joko tai olisi ollut parempi – että sarja olisi tapahtunut kaukana tulevaisuudessa ja Maa olisi todella nuijittu radioaktiiviseksi soraläjäksi, tai jos haluttiin pysyä menneisyydessä, niin kyllä Kobolin rauniot olisivat riittäneet.

Samaten, pakonomainen tarve keskittyä “salaisuuksiin” tarkoitti, että aivan liikaa “paljastusmateriaalia” tungettiin kahteen jaksoon – No Exit ja Daybreak part 2. Varsinkin No Exitissä Ellenin ja Andersin monologit olivat jo huonon kirjoituksen rajoja hipovia (Daniel-retconnauksesta en edes ala).

Ja sitten ne yksittäisjaksot… toki oli SciFi Channelin painostuksen syy, että niitä edes tehtiin, mutta ei niistä silti olisi tarvinnut useimmista tehdä täysin turhia. Varsinkin Black Market ja Sacrifice tuovat mieleen vanhan Galactican, eivätkä edes millään hyvällä tavalla. Niissä on käsittämätöntä se, kuinka yltäkylläiseksi elämä pakolaisaluksilla kuvataan kaikkiin muihiin jaksoihin verrattuna (lentäjänvarustukseenko kuuluu iltapuku, tai sitten aluksilla oli matkassa kasa disain-vaatteita?) Sitten oli nämä juonikoukut kolmoskaudella jotka eivät johtaneet mihinkään (Hero, Dirty Hands). Tosin yksi poikkeus irtojaksojen joukossa oli: Scar oli irrallisuudestaan huolimatta minusta yksi sarjan kohokohtia (siitä huolimatta/johtuen, että rippaa härskisti tosielämän Punaista paronia aina päähaavaa myöten).

Neloskauden ongelmana oli sitten jo se, että liikaa jahkattiin feikki-Maan löytymistä, kun se oli välttämättä haluttu midseason finaaliin. Samalla cylonien sisällissota käydään suurimaksi osaksi off-screen, ja 4.5 siisoniin jäi aivan liikaa tavaraa, etenkin kapina (joka sinällään on turhaa toistoa 4.0:n kapinasta) joka meni ohi suunnilleen silmänräpäyksessä ja vailla muuta jälkiselvittelyä kuin että osa hahmoista puuttuu (ja vasta yksittäisestä repliikistä Daybreak part 1:ssä käy ilmi, oliko nämä teloitettu vaiko vain pistetty putkaan). Samaten, nyt kun kuitenkin Kobolin Valtiaat, Kobolin tuho, cylonien muutto Maa-1:een, Maa-1:n tuho ja Viiden pako aiotaan käsitellä sarjakuvissa, joista tehdään osa virallista kaanonia, niin ihmetyttää, miksi tätä ei käsitelty sarjassa? The Planinkin olemassaolon syynä on vain se, että kun Viisi keksittiin, niin pitää retconnata koko taustatarina uusiksi.

Joo, ja miksi Baltarin kultti nostettiin juuri ennen finaalia niin näkyvään asemaan, muttei sekään juonikoukku johtanut mihinkään? Olisi luullut, että nyt kun heille jaettiin kerran aseet, niin Baltar olisi tuonut heidät mukanaan Galactican viimeiselle keikalle. Tai olisivat nyt tehneet vielä kerran vielä yhden kapinan.

Joojoo, RDM:n alkuperäinen suunnitelmahan olisi ollut tehdä kaksi kautta matskusta, eli neloskausi olisi päättynyt Maa-1:n löytymiseen ja vitoskaudessa olisi jäänyt enemmän tilaa kapinalle ja avoimien juonikuvioiden sulkemiselle, mutta kun SciFi ei suostunut takaamaan vitoskautta vaan antoi jatkoaikaa vain vuoden kerrallaan, niin RDM tunki kaiken yhteen kauteen vaikka oikeasti olisi pitänyt kyllä karsia materiaalia.

Pakko on kuitenkin miettiä, mikä olisi ollut lopputulos, jos BSG olisi suunniteltu yhtä huolella etukäteen kuin B5, ja jos SciFi olisi sitoutunut edes ykköskauden jälkeen viisivuotissuunnitelmaan. Vastaan itse omaan kysymykseeni: tajuntaa vieläkin enemmän laajentavaa kamaa.

Tässä yhteydessä siteeraan kuitenkin USA:n ilmavoimien silloista esikuntapäällikköä Nathan Twiningia B-52 -pommittajan käyttöönottoseremoniassa 1954: Forget it… Start thinking about the next one, a bigger one, a faster one.

Kun katsoo miten kunkin vuosikymmenen terävintä kärkeä edustavien scifi-sarjojen taso on kehittynyt, niin ei voi muuta kuin odottaa mielenkiinnolla. 60-luvulla oli alkuperäinen Star Trek, 70-luvulla meillä oli UFO, Blake’s 7 ja alkuperäinen Galactica, 80-luvulla meillä oli V ja ST:TNG, 90-luvulla sitten X-Files, Babylon 5 ja Space: Above and Beyond, ja nyt uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä Firefly ja Galactica. (Huomatkaa: Dr. Who, Avaruusasema Alfa, Buck Rogers, DS9-Voyager-ENT ja kaikki Stargåtet jäivät tarkoituksella tapahtumahorisonttini alle, koska ne eivät kehittäneet genreä yhtään mihinkään.)

Mennyttä ei siis pidä haikailla, mutta kohta alkavalta 2010-luvulta odotan eeppistä scifi-sarjaa, joka vie genreä eteenpäin yhtä paljon, kuin mitä vuosikymmenen vaihtuminen on tähänkin asti vienyt, mutta joka toivottavasti on myös paremmin suunniteltu kuin edeltäjänsä ja saa tuotantoyhtiöltään ja esityskanavaltaan paremman tuen kuin mikään aikaisempi.

Valitettavasti en usko, että V:n remaken rahkeet riittävät moiseen, ja RDM:n uusin tuotos Virtuality on Foxin listoilla, mikä kertookin kaiken sen tulevaisuudesta (terkkuja kaikille Terminator: The Sarah Connor Chronicles-faneille). Pölhösti itsensä uudelleennimennyt “SyFy” ohjelmapäällikkönsä Bonnie “vihaan scifiä” Hammerin johdolla ovatkin jo lykänneet Galactican spin-offin Caprican ensi vuoteen ja se on muutenkin massoille suunnattua scifi-liteä johon verrattuna Lostikin on alakulttuuria. Lakkautusuhan alaista Dollhousea en ole tsiigannut, tosin paperilla kuulostaa pahasti Aliasilta Philip K. Dickiltä pöllityltä muistinpyyhintäidealla kera työttömien genrenäyttelijöiden.

Apropoo, voisiko musta hevonen tullakin animaation puolelta? Sielläkin on vuosikymmenittäin otettu huimia edistysaskelia (70-luvulla ST:TAS, 80-luvulla Macross ja Olipa kerran avaruus*, 90-luvulla Neon Genesis Evangelion), mutta 00-luvun edistysaskel taitaa vielä odotuttaa itseään, tai ainakaan en oo moisesta kuullut.

*) Joojoo. Se on “opettaivainen sarja taaperoille”, ja turhan mustavalkoisesti hyviksillä on EU:n lippu kun taas pahiksilla on lippu, univormut, arkkitehtuuri ja alusdesign 3. valtakunnasta… hetkinen, eihän tuo ollutkaan huono juttu Tai no oikeastaan hyvistenkin arkkitehtuuri ja alusdisain on kurkoa, ja monta detaljia on yllättävänkin realistista. Ja loppupuolellaan äityy joka tapauksessa käsittämättömän eeppiseksi saagaksi verrattuna alkupuolen irrallisiin opetusjaksoihin, joissa niissäkin oli häkellyttävän paljon moraalista pohdintaa sekä harmaan sävyjä, etenkin lähtökohta huomioon ottaen.

tl;dr: Kipikipi kaupasta hakemaan kausien 1-3 boksit ja kun se syksyllä ilmestyy, nelonen (tai sitten importtaat Briteistä Season Four ja Final Season -boksit), niin sinutkin saadaan liitettyä kulttiin hetimiten. So say we all!

Far Cry (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0400426/
Toiminta, peukalo alas

Totesinpa aikanaan kun projektista ekan kerran kuulin, jotta “Kokooja meitä varjelkoon siltä, miten Boll tämän kaiken selluloidille tulkitsee, mutta kunhan siinä nyt vain on 20-metrisiä tulipalloja, CGI-mömmöjä, runsaasti tekoverta ja 715517 niin se riittää.”

No ei ollut mitään näistä.

Ei olisi pitänyt riemuita. Postal jäänee näillä näkymin Uwen parhaaksi leffaksi, nyt ollaan tutulla levelillä. Ei edes House of the Deadia grindaamassa, vaan ihan Alone in the Dark -dungeonissa asti. Ottaen huomioon, että pohjana oli videopeli, jonka juoni oli tekosyy varastaa kaikista kasarin toiminta- ja scifirymistelyistä ja kierrättää kaikki mahdolliset kliseet (ja joka oli vieläpä tyystin erilainen aina eri konsolikäännöksessä, ja jonka jatko-osalla ei ole mitään tekemistä minkään ykkösosan kanssa)…

…on Uwe tehnyt käsittämättömän räpellyksen, joka vaikuttaa pikemminkin komedialta kuin kasariäksöniltä, ja huonolta sellaiselta. Til Schweiger osaa kyllä irvistellä Jack Carverina (joka selitetään koodinimeksi Amerikan takamaille emigroituneelle GSG-9:n miehelle, hah), mutta asennevammaisista onelinereista ei ole tietoakaan, ja ilman niitähän ei kasariäksönsankari ole oma itsensä lainkaan. Ja muutenkin Schweiger vääntää roolia väkisinkin ihan liian kilttiin suuntaan. CIA-agentista reportteriksi uudelleenkirjoitettu Valerie oli pelissä yhtä asennevammainen paha tyttö, mutta Emmanuelle Vaugnier tyytyy räpsyttelemään silmiään ja olemaan avuton. Lisätään rasittava lihava comic relief (ei sentään musta) joka huutaa mökeltää puoli leffaa, toistetaan ja pitkitetään huonoakin vitsiä kunnes verinoro valuu korvasta, keskeytetään toiminta aina välillä, sikäli kun toiminnan edes toiminnaksi huomaa. Uwe ei malta luonnollisesti varastaa lainkaan yhtä paljon kuin peli, vaan koska on alan tohtorismiähiä, keksii lähes kaiken itse, ja metsään menee.

Nimenomaan metsään, ei viidakkoon, sillä budjetin pienuus on siirtänyt toiminnan Tyynenmeren saarilta USA:n luoteisrannikolle, ja lennokkaimmista ideoista, kuten uponneesta lentotukialuksesta, valtavista laboratoriokomplekseista, varastetusta ydinkärjestä ja kriittisellä hetkellä purkautuvasta tulivuoresta on pitänyt luopua. Samaten pelin erilaiset trigen-mutantit on korvattu kymmenellä samasta sapluunasta valetulla “supersotilaalla” jotka on maskattu vitivalkoisiksi ja joita pompautellaan trampoliineista. Laboratoriokin on “naamioitu” sahaksi. Eihän tiukka äksöni välttämättä vaadi isoa budjettia, mutta silloin on parempi ehkä käyttää jotain vähemmän suureellista ideaa kuin hullun tohtorin supermutantteja. Tai myöntää tappionsa ja tehdä Nato Commandon tyylinen parodia.

Elokuva tiivistyy jokseenkin Udo Kierin alistuneeseen ja mielenkiinnottomaan roolisuoritukseen pääpahis Kriegerinä, josta suorastaan huokuu tunne “kiviäkin kiinnostaa tää skeida, mut jaksan nyt viel vähän et saan sit sen palkkashekin”. Onneksi Hollywood remakettaa leffat tasosta riippumatta nykyään jo alle viiden vuoden horisontilla, joten pianhan tästäkin saadaan edes keskinkertainen versio…