Jos olet amerikkalainen yh-isä, olet työtön luuseri.
Jos olet amerikkalainen yh-isä, ex-vaimosi on hyvintoimeentuleva uranainen jolla on rikas uusi poikaystävä.
Jos olet amerikkalainen yh-isä, kersasi on aina ylisöpö.
Jos olet amerikkalainen yh-isä, niin et kelpaa lapsellesi omana itsenäsi, vaan ainoastaan jos kykenet johonkin yliluonnolliseen suoritukseen.
Jos olet amerikkalainen yh-isä, niin ainoa tapa saada naisseuraa on tehdä jokin yliluonnollinen suoritus, niin isotissiset töröhuulet lankeavat jalkoihisi.
Jos olet amerikkalainen yh-isä, niin ilkeä pomosi muuttuu joviaaliksi selkääntaputtelijaksi heti kun teet jotain yliluonnollista, muuten potkut uhkaavat koko ajan.
Jos tehdään Hollywood-elokuva, siinä pitää aina olla mukana hauska musta mies ja hauska pieni käppänä.
Ottaen huomioon Hollywood-elokuvien juonikuvioiden yleisen realismin tason, museoesineet henkiin herättävän muumion kirouksen hyödyntäminen em. yliluonnollisena saavutuksena on itse asiassa sieltä realistisemmasta päästä. Ei sikäli, loppupuolella elokuva alkoi paranemaan kun heh-heh-huumori ja ylisentimentaalisuus antoi tilaa absurdille toiminnalle ja ajoittain jopa viihdyin. Carla Guginolla tosin oli ihan liian löysät ja/tai peittävät vaatteet että se riittäisi nostamaan edes elokuvaa.
Nostalgianväristenkin lasien läpi Ghostbustersin tehosteet näyttävät nykyään aika karmeilta. Se yksi tyyppi väkijoukossakin näyttää aivan Ron Jeremyltä. Eikun…
Itse asiassa, tekoajankohta huomioiden leffan tehosteet ovat oikeasti ihan OK. Enkä kyllä osaa sanoa, paljonko CGI tilannetta edes parantaisi.
Tai no, protonipyssyköitten säteistä lähtisi lens flaret, ja Marsipaanimies pistäisi Manhattanin oikein kunnolla remonttiin niin että tasavärisillä tekstuureilla pinnoitetut vektorikappaleet lentelisivät. Eli ei siis mitenkään.
Normaalisti roskatoimintaelokuvia fanittava Elitisti haukkui elokuvan lyttyyn. Taas on menty Almodovar-vaihde silmässä viihdekuviin, tai sitten toivottu turhaan että Hollywoodissa tehtäisiin isolla rahalla kunnon eksploitaatiota. Tämä kun on nykyisellään jokseenkin täydellinen viihteellinen toimintakomedia. Tosin siitä olen samaa mieltä, että bikinintäytettä (kun ne nyt päällä kuitenkin pysyvät) oli tietysti turhan vähän peleihin verrattuna. (Sitä taajaan viljeltyä väitettä, en kuitenkaan allekirjoita, että pornotähdillä filmattu versio olisi lainkaan parempi, koska heidän eläytymis- ja näyttelijänkyvyillään – taistelukoreografioista suoriutumisesta puhumattakaan – leffa aiheuttaisi lähinnä syvää myötähäpeää.) Ja saisi sitä vertakin olla. Mutta sitten oltaisiin ehkä jo enemmän eksploitaation kuin Charlien enkelit -henkisen toimintakomedian puolella. Ja sitten puhuttaisiinkin jo täydellisestä elokuvasta, ei enää pelkästään tietyn genren sisällä.
Malttamattomana kämäisiä piraattiversioita katseltuani (koska suomalainen levittäjä kusi hommat ja pisti tämän suoraan videolle aiemmista lupauksistaan huolimatta: terveisiä vaan, näin sitä rahoja menetetään) totesin, että vasta DVD:n myötä ymmärsin täysin elokuvan taiteelliset aspektit. Vesipisarat ihoon liimautuvan, läpikuultavan topin pinnalla näkyvät paaaaljon paremmin kuin XviDissä. (Ja valkokankaalla olisivat näkyneet vielä paremmin.)
Jaa, niin, ja tämähän oli samalla myös toistaiseksi paras pelielokuva. Voisin taas tietysti nillittää siitä, kuinka pelien universumi hahmojen taustaa myöten on väännetty uuteen uskoon, mutta en viitsi, koska senkin ajan voi käyttää katsomalle leffaa pysäytyskuvana yhä uudestaan ja uudestaan…
Commando on klassikko. Piste. Ei se mikään parodia ole, vaan toimintakomedia. Ja ehdoton klassikko.
“Do you remember, Sully, when I said I would kill you last?”
“That’s right, Matrix, you did!”
“I lied.”
Elokuvahan on täynnä totaalisen epäloogisia yksityiskohtia, mutta hauskinta siinä on rytmitys. Alkupuoli menee ihan normaalilla toimintaelokuvatahdilla, mutta finaalihan, alkaen siitä, kun Ah-nuld ottaa puutarhatyökalut parempaan käyttöön, on yksi elokuvaväkivallan ennätyksiä, kun vajaassa viidessä minuutissa tulee yli 100 ruumista jotka nähdään valkokankaalla.
Yksin katsoessa olisin vetänyt ranteet auki. Miksi saatanassa romanttisten komedioiden pitää puolessa välissä rainaa muuttua pateettisen sentimentaalisiksi ja aivan liian vakaviksi ja syvällisiksi? Etenkin, miksi tähänkin piti väkisin saada mukaan pari ylisöpöä pikkuvanhaa lapsukaista? Samaten, pitkälti yli kahden tunnin kesto on liikaa hattaraviihteelle. Sellaisena 90-105 minuutin mittaisena, loppuun asti kepeänä tämä olisi ollut vallan kiva välipala (vrt. Radalla eli The Sweetest Thing).
Selkeästi tehty Cameron Diazin “star vehicleksi”, Kate Winsletin osuus on pelkkä sivujuoni. Hyvä niin, koska Cameron on ihQ kun taas Kate haahuilee roolinsa läpi yhdellä itkuisella perusilmeellä, joka oli päällä jo vuonna Titanic. Makuasia, mutta Kate on yksinkertaisesti miscastattu (ja amerikkalaisyleisö ei tunne ketään muuta brittiläistä naistähteä tarpeeksi hyvin), tai vakavien projektien välissä Katen piti saada leivän päälle särvintä. Joka tapauksessa, Katen ilme on koko elokuvan ajan, roolihahmon tunnetilasta riippumatta, sama. Sen, mitä olen ohimennen vilkuillut Katen muita elokuvia (Tahraton mieli, Holy Smoke), niin jotenkin tuo ilme tuntui turhan tutulta. Cameron taas ei ehkä sovi “vakaviin” rooleihin, mutta komedioihin sitäkin paremmin.
Sain muuten kamalia fobioita siitä, että vanhetessaan ja hiusrajansa noustessa Jude Law alkaa näyttää Mr. Kukkakaalipäältä. Niin, ja käsi ylös, jotka uskovat että Jack Blackin näköisellä Teppo Tavallisella olisi oikeasti tsäänssejä filmitähtien suhteen? Odotin edes, että se vanha patu, joka oli vielä ysikymppisenäkin kunnon pelimies, olisi saanut pokatuksi Katen, mutta ei. Se olisi ollut jo liian epäsovinnaista.
Toimii puolen tunnin (miinus mainokset) annoksissa sikäli kun toimii, ei täyspitkänä elokuvana. Tehoa heikentää myös selkeä keskittyminen ei-niin-vaarallisiin temppuihin ja pissakakkahuumoriin. Duudsoneilla sentään on oikeasti hengenvaarallisia temppuja, ja muutakin ideaa kuin ruumiineritteet. Menee silti känniviihteenä. Selvin päin ei.
Ei ollut yhtään hauska, edes sen vähää mitä kirja yritti (epäonnistuneesti) olla. Se Virtasen vaimo kyllä oli hysteerinen, kohtuuton ja todellisuudesta irrallaan tässäkin versiossa, mutta ei riittänyt naurattamaan. Kokonaisuutena jäi samanlainen keskeneräinen vaikutelma kuin kirjastakin. Loppukin oli edelleen töksäyttävä ja tyylilajiltaan täysin väärä, kuin eri elokuvasta (kirjasta).
Täydellinen tuohoase! Suomalaisen Trash Videon toimintaparodia Nato Commando on kerännyt sen verran kulttimainetta kotomaan leffa-aiheisilla boardeilla, että piti tarkistaa, mistä ilmiössä oikein on kyse. Mitä siellä Tampereella oikein sotketaan kraanaveteen, tämäkin on Wreckin lailla sieltä lähtöisin?
Ns. “juonena” Naton kovin kommando Alex Lommo on vetäytynyt Suomen perämetsiin Karhu-pulloja tyhjentämään, ja maalailemaan tyhjistä pulloista asetelmia. Eräänä päivänä entinen pomo, eversti “Fägäri” Fägerlund tulee vieraisille, ja joutuu samantien kidnapatuksi. Lommo päättää etsiä Fägärin, mutta matkaan tulee monta mutkaa, kun juoneen sotketaan Lommon muistikuvia, kansainvälinen suuryritys ja oudot bioasekokeet sekä oudot lonkero-oliot. Lopun “yllätys” ei pitäisi olla yllätys kenellekään, ellei ole nukkunut koko elokuvaa, eikä etenkään jos on lukenut Ruthless Rewievsin legendaarista kasariäksön-opasta (tai edes DVD-kotelon takakannen tekstiä).
Star Wreckin jälkeen on alkanut odottaa indie-elokuviltakin ammattimaista esillepanoa. Meinasin sanoa, että tässä ei ihan ylletty siihen, mutta sitten muistin, että hiljattain näkemistäni suoraan-videolle pätkistä tämä päihittää esmes Iron Eagle IV:n tai Seagal-potkinta The Patriotin niin näyttelijätyön, lavastuksen, musiikin kuin tehosteidenkin saralla mennen tullen, niin otanpa sanani takaisin.
Onhan elokuva indie-voimin tehty parodia, mutta silti jokin tökkii. Onko se tarkoituksellista vai tahatonta, mutta jotenkin tuntuu, että elokuvan ei missään vaiheessa ole edes tarkoitus vaikuttaa liian uskottavalta (edes kasariäksön-standardeilla). Kannatan sitä, että se on tahallista; tekijöillä olisi riittänyt rahkeet parempaankin, mutta koko homma halutaan lyödä tarkoituksella läskiksi ihan sen takia, että täysin kaupalliseen tasoon ei kuitenkaan olisi resursseja. Esmes takaa-ajokohtauksen klaffivirheet, joissa Mitsu Lancer vaihtuu 3-Bemariksi ja takaisin mennen tullen, eivät voi olla enää pelkkää sattumaa. Näyttelijätyö on niin ikään tarkoituksella ylilyötyä, mutta tarkoitukseen riittävää. (Näyttelijöistä muuten ainoa, joka yrittää esittää roolinsa edes jotakuinkin vakavasti, on takautumajaksoissa cameoroolissa Lommon tyttöystävää esittävä, paremmin aikuisviihteen puolelta tunnettu Sabina.)
Jotenkin pätkästä tulee (tunnelman, esillepanon yms. myötä) hieman mieleen surullisen kuuluisan Visa Mäkisen elokuvat. Ratkaisevana erona tosin on, että Visa yritti tehdä elokuvia vakavissaan, mutta tulos oli farssimainen, siinä missä Nato Commando on alun perinkin parodiaa. Elokuva on muutenkin leimallisesti suomalainen, ja vielä nimenomaan tamperelainen.
Itse asia, eli veren lennätys, on toteutettu asiaan kuuluvalla hartaudella. Metalli kohtaa lihan niin taljajousen, puukkojen, talikon kuin luotienkin voimin ja tekoveri roiskuu. Ajoittain splätter saavuttaa jopa Bad Taste/Evil Dead -tyypisen hurmehengen, mistä iso bonus. Pyrotekniikka toimii. Pakollinen CGI puolestaan vaihtelee epäuskottavasta (sankareiden autoa jahtaava Comanche-helikopteri) yllättävänkin toimivaan (alkupuolen bullet time -efekti).
Huumori naurattaa, katsojasta riippuen. Etenkin päähenkilön asennevammaiset onelinerit, joista useimmat ovat variantteja ilmaisusta “Nyt kyllä vituttaa!”. Kaikki asiaan kuuluvat Hollywood-kliseet saavat myös osansa, ja viittauksia on sinne tänne. Asenne on myös Hollywood-skaalaa jyrkempi – huumoria revitään ruumiinosien räjäyttelyn lisäksi siitä, kun päähenkilö vahingossa tuhoaa lastenkarusellin kertasingolla. Lisähupia tarjoaa myös samalla kiekolla tuleva “lapsille sallittu” versio elokuvasta, joka lyhentää kestoa “hieman”. (Mieleen tulee hakemattakin Rambo III:n “videolain” aikainen VHS-versio…)
Pidin sen verran, että suosittelen. Elokuva on omimmillaan esimerkiksi kaveriporukan leffailtoihin tai etkojen vauhdittajaksi. Plus, DVD-kotelon mukana tulee aito Nato Commando -pinssi.
Ei jumalation. Samassa leffassa parodioidaan Mad Maxeja, Ritari Ässää, Robocop 2:ta sekä lopuksi vielä 2001:tä. Ja tämä on siis kokoillan legoanimaatio. Stop-motion sekä narut, sähkömoottorit ja ajastimet ovat selkeästi olleet hanskassa. Matte-maalaukset tai “maasto” eivät ehkä ole ihan warssitasoa, mutta pyrotekniikasta bonuspisteitä. Team Americasta muistuttaa järjettömän pitkä legopornokohtaus. Huumori on täysin kieroutunutta ja ääninäyttely ylinäyteltyä. Tämä on kurko.
Väännetään vielä rautalangasta, tämä on mauton, räävitön, itseään toistava, kömpelö, totaalisen amatöörimäinen, ja juuri siksi niin hauska.
Komedia, jossa ensimmäisen minuutin aikana halkaistaan kallo kirveellä, on aina tervetullut. Valitettavasti vain korealaista yhteiskuntaa ja parisuhderooleja tuntemattomana ja ymmärtämättömänä elokuva muuttuu myöhemmin aika puisevaksi. Samaten miespääosa on kirjoitettu liian paljon itämaisen huumorin stereotyyppihahmoksi, sekä ylinäytelty. Ehkä se on tarkoituskin, mene ja tiedä. Samaten se hevosenkaviota heiluttava juniorijengiläinen comic relief oli rasittava. Mutta kitinästä huolimatta absurdit tilanteet, sekä melodraaman ja ei-koomisen väkivallan istuttaminen komediaan sekä jatkuvat täysin äkkiarvaamattomat tyylilajin vaihdokset pitävät kuitenkin mielenkiinnon yllä.