Tag: kirjafilmatisointi

A Scanner Darkly (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0405296/
Houretrippi, peukalo alas

Pilleripäisen narkkariporukan paranoidi fobioitten ja manioitten täyttämä sekoilu toimii aluksi absurdina komediana, joka kuitenkin alkaa pidemmän päälle puuduttaa, eikä enää jaksa naurattaakaan kun tajuaa, että teos lienee “kävelevänä kemikaalivarastona” toimineen Philip K. Dickin tuotannosta se kaikkein omaelämänkerrallisin. Cel-shadingia muistuttava animaatio filmimateriaalin päällä toimii yllättävän hyvin ja mahdollistaa hourevisioiden kuvaamisen “autenttisempana” kuin mitä fotorealistinen CGI:kään koskaan.

Eragon (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0449010/
Fantasia, peukalo niin alas kuin menee

Kuumehoureet saavat ihmiset tekemään kaikenlaista. Niinkuin katsomaan läpi leffan, jonka on jo kerran jättänyt kesken. Matkan varrella voi arvuutella, kuinka paljon voi edes fantasiaympäristössä apinoida Warssia ennen kuin lopputulos vaivaannuttaa hengiltä, kuinka paljon reploja ja detaljeja voi varastaa sieltä sun täältä ennen kuin katsoja vajoaa myötähäpeästä maan alle, ja kenen silmämunat pullahtavat ekana kuopistaan, Jeremy Ironsin, John Malkovichin vaiko Robert Carlylen?

Se lohikäärme oli kyllä ihan lutuinen, ja olisi ansainnut miljoona kertaa paremman leffan. Olkoonkin että se tykkää lentää kanjonissa tai palkistojen seassa ja että sillä on Predatorin näkömoodit käytössä.

Onhan se ihan kiva että yläasteikäinen jaksaa kirjoittaa romaanimittaista fanifiktiota, mutta olisiko joku tuotantoportaassa voinut edes yrittää ehdottaa, ettei visiota välttämättä kannata siirtää 1:1 ison budjetin suurelokuvaksi?

Beowulf (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0442933/
Fantasia, peukalo alas

OK, on tällä hetkensä. Viikinkimenolla ja edes CGI-lantratulla alastomalla Angelina Joliella ei voi kokonaan hävitä. Mutta käsikirjoittajien räpellys ei oikein toimi verrattuna originaalisaagaan. Sitä paitsi, koko leffa on ihan liikaa teknologiademon oloinen. Se on viimeisen päälle laskelmoitu, ja siltä puuttuu sielu. Joka otoksessa on ollut mielessä kysymykset: 1) miltä tämä näyttää trailerissa 2) myykö se 3D-teattereita 3) myykö se efektipajan tuotoksia muihin rainoihin ja 4) miltä se näyttää videopelinä. Etenkin lopun kohtaus, jossa lohikäärmeen perässä roikkuva Beowulf väistelee puunoksia potee pahaa PlayStation-syndroomaa.

Mitä CGI-animaation laatuun tulee, niin edelleenkin metalliesineet ovat fotorealistisesti mallinnettuja, mutta liekit ovat feikkejä ja ihmisten iho tasaiseksi puuteroitu ja hiukset peltiä. Tosin on ihmiskehossa sentään kaksi osaa, jotka on mallinnettu sangen huomiota herättävällä tavalla. Mistä tuleekin mieleen, lähinnä tuntuu että CGI:tä on käytetty teknologiademon ohella ikärajan laskuun, live-actionina tämä olisi ollut R tai NC-17 eikä mikään PG-13. Tosin tekopyhyys rulaa taaskin: Grendelin äidillä on napa, muttei nännejä?

Haukutaan lopuksi itse Grendel, joka on typerimmän näköinen monsteri sitten… ööö…. Mustan laguunin hirviön.

DragonLance: Dragons of Autumn Twilight (2008)

http://www.imdb.com/title/tt0825245/
Fantasia/animaatio, peukalo alas

Aluksi, täytyy todeta, että tämän suoraan videolle dumpatun animaation suurin ongelma ei ole, että se olisi luokkaa “talentless hack r4p3d my childhood”. Se kun on kohtuu uskollinen alkuperäiselle. Liiankin. Kun se pohjalla oleva kirjakaan ei ole mikään maailman paras, vaikka epäilemättä siitä monella onkin rakkaat lapsuus/nuoruusmuistot. Mutta ennen kaikkea, filmi saisi olla myös rutkasti pidempi: ~85 min on liian vähän, ei nyt mitään ROTK-mittoja kaivata mutta esmes se kaksi tuntia tekisi terää. Nyt on liian hätäinen tunnelma, pompitaan paikasta toiseen henkeä vetämättä ja mitään selittämättä. Kuka? Mitä? Miksi? Missä? DragonLance-kirjoja lukematon ei tästä ymmärrä yhtikäs mitään.

Edelleen, 2-2,5 tuntia pitkänä tai rankasti uudelleen kirjoitettuna puhuttaisiin aivan eri leffasta. Nyt vain on tehty se pahin vaihtoehto, eli kuvitettu sarja teennäisesti yhteenliitettyjä kohtauksia jotka fanipojat vaativat olevan mukana, ja lopputulos on rushattu. Kirjat kynäilleet Weis & Hickman itsehän olisivat halunneet jakaa tämän kahteen 90 minuutin pätkään (ykönen olisi loppunut Raistlinin sanoihin “Solace is burning.” ja kakososassa olisi sitten ollut haltiasekoilut ja Pax Tharkasin vapautus).

Lyhyyden lisäksi toiseksi suurin ongelma on se, että perinteistä fantasiataidetta ja klassista kasaripiirrettyä yhdistelevään tyyliin on ängetty noin 10-15 vuoden takaiselta näyttäviä vektorilohikäärmeitä ja -draconiaaneja sekä suoraan pakasta vedetty Adobe After Effectsin liekkiefektiä default-asetuksilla. Kontrasti on lievästi sanoen typerryttävä, ja tuo lähinnä mieleen South Parkin, mikä ei liene ollut tavoitteena. Oliko kenties aikeissa tehdä tästä Beowulf-tason CGI-animaatio, ja rautalankamallit oli aloitettu lohhareista, mutta sitten budjetti loppui kesken, lohharit jäi detaljoimatta, ja loppu filmistä piti piirrättää Pohjois-Koreassa (äänet eivät ole huulisynkassa)? Budjettihan kului tunnetusti siihen, että Jack Bauer, Xena, Lex Luthor ja Dawn juttelevat meille pääroolit.

Myös leffan kohderyhmä on jotenkin määrittämättä. Välillä mäiskitään turpaan ilman että ketään sattuu ja ryvetään komediassa, välillä taas näytetään seivästettyjä ihmisiä ja muuta kivaa. Välillä taas sitten fanservice saavuttaa naurettavat mittasuhteet, tai sitten Onyxin ja Tikan animaatiot ostettiin DOA-pelisarjan koodanneelta Team Ninjalta. Huolimatta ajoittaisista “vanhemmatkin pysyy hereillä” otoksista kyllä vaikuttaisi, että enemmän tämä voisi upota nuorempaan polveen. Sen verran iso painoarvo on Tasslehoff/Flint-pelleilyllä.

Ilmeisesti julkaisija tajusi tämän olevan höyryävä kasa ja dumppasi sen suoraan videolle ilman mainostusta. Täysin käsittämätöntä tosin on, miksi huhut puhuvat että jatkoa tulisi – ettei vain menty kämmimään ja tehty useamman filmin sopimus starojen kanssa?

No, ei olla niin negatiivisiä, onhan tämä tähän mennessä paras Dungeons & Dragons -elokuva.

Harry Potter and the Order of the Phoenix (2007)

http://www.imdb.com/title/tt0373889/
Fantasia, taikapeukalo ankean alas

Olen täysin väärää kohderyhmää. Katsoin vain siksi, kun tutut (toinen myös täysi jästi, toinen nähnyt vain leffat, ei lukenut kirjoja) pyysi mukaan. Anteeksi vain, jos fanit tästä loukkaantuvat.

Sanotaanko näin, että se saamarin Umbridge tjsp sai minussa aikaan vastustamattoman halun kaivaa aivoni ulos korvan, nenän tai muun tarkoitukseen sopivan ruumiinaukon kautta, jotta kärsimys loppuisi. Tähän verrattuna Jar Jar Binks ja Dungeons & Dragonsin hauska musta mies ovat hienostuneita, vähäeleisiä ja sympaattisia. Samaten, valkokankaan täyttävä näkemys Forrest Gumpista jättiläisenä on vielä vastenmielisempi kuin ihmisenkokoinen esikuva. Viiden pennin keittiöfilosofiaa ja warssiviittauksia kuunnellessa alkoikin jo verinoro valua korvasta. Toisaalta olen kyllä pettynyt, että Lord Vad… Voldemort ei osoittautunut Harryn isäksi.

Siihen, että kärsin loppuun asti, oli tasan kaksi syytä. Tosin toinen syy, eli Natalia Tenan esittämä Nymphadora ei vielä olisi riittänyt, vaikka hottis olikin. Varsinainen syy oli Evanna Lynchin esittä Luna. Toivon, että kunhan tyttö aikuistuu, hänet typecastataan esittämään vastaavanlaisia raiteiltaan olevia rooleja. Todellisuudesta irrallaan olevassa, mutta silti hillitysti käyttäytyvässä (eli siis täysin toisenlaisessa kuin Pulttiboisista karannut Bellatrix) tytössä/naisessa on minusta jotain käsittämättömän seksikästä. (Joojoo, jätetään ne pedofiilisyytökset kotiin, nyt ei olla iltapäivälehtien kaksinaismoralistisilla keskustelupalstoilla. Evanna oli filmatessaan 15.)

Emmäätiä. En oo lukenu kirjoja, onko ne näin ylilyötyjä, mut minusta elokuvaa on dumpattu liikaa alle kouluikäisille sopivaksi “hassunhauskaksi”. Niin kauan kuin muistan, siis vaahtosammuttimen kokoisesta alkaen, olen vihannut sitä että mölistään ja väännellään naamaa kun yritetään muka vedota lapsiin. Vähentämällä hassua naamanvääntelyä ja ylinäyttelyä HP5 olisi ollut minulle ihan mukiinmenevä koko perheen leffa.

Vakavasti ottaen, ellei Luna saa omaa spinoff-leffaa tai kirjaa, on turha odottaa tämän jälkeen, että Pottereita ikinä lukisin tai edes katsoisin leffoja vapaaehtoisesti.

PS. Toisaalta, aihemateriaali on periaattessa pelastettavissa. Kun aikanaan olen elokuvatuottaja, niin tulen tuotattamaan re-imaginingin, joka saa aikaan selittämättömiä platektonisia ilmiöitä JKR:n haudalla. Muutetaan aluksi Tylypahka velhoakatemiaksi, jonne tuoreet ylioppilaat Harry etc. ensimmäisessä osassa menevät. Poistetaan kaikki lapsenmielisyys, huumori suvaitaan vain mustana. Koska kaikki ovat nyt täysi-ikäisiä, niin muutetaan noitien kostyymejä enemmän fantasiakliseiden mukaisiksi. Lisätään rajusti väkivaltaa, dumpataan taikasauvat way too gaynä, sekä erityisesti, Harryn arvesta pitää tehdä näyttävämpi ja realistisempi, eikä mikään teinigootin tylsällä partaterällä viiltämä salamankuvatus. Pelkän ujon pussailun sijaan kunnon kähmintää. Ilkeästä inkvisiittoriopettajattarestakin voidaan tehdä mieluummin koppalakkinen Ilsa-versio, jonka kentaurit repivät kappaleiksi…

Dune (1984) / Dune (2000)

http://www.imdb.com/title/tt0087182/ (elokuva)
http://www.imdb.com/title/tt0142032/ (minisarja)
Scifi, hourupeukalo ylös, mutta (molemmille inkarnaatioille, eri syistä tosin)

“Ensin madellaan ja sitten pistetään turbot päälle”, totesi nettituttava. Näinhän se leffa menee. Ekat 1½ tuntia menee lähes kirjan mukaan ja on silkkaa rautaa (poislukien hassut laatikon näköiset ornitoprterit kun budjetti loppui kesken, sekä tietysti sardaukarien vihreillä sisävaloilla varustetut biohazard-puvut), sitten keksitään omia ja kustaan juosten homma puolessa tunnissa loppuun. Siitäkin tosin hukataan useita kallisarvoisia minuutteja siihen, että ammuskellaan madon selästä minigunilla. Studio halusi “action cutin”?

Workprint (tai ainakin näkemäni ADM Reconstructed -versio) parantaa toki asiaa, mutta on silti vähän torso. Minkäs teet, sitä suunniteltua kuusituntista versiota kun ei koskaan ehditty filmata, vaan tuo noin kolmetuntinen versio on oikeastaan pisin mitä on kursittavissa kokoon olemassaolevasta materiaalista (vrt. “Alan Smitheen” nimiin pistetty TV-versio, jossa on pahimmillaan käytetty toisaalta konseptitaidetta ja voice-overia, ja toisaalta “stock footagen” toistoa tilkitsemään aukkoja).

Minisarja on sikäli parempi tarinankerronnan kannalta, että siinä kohtaa kun leffaa oli puoli tuntia jäljellä, oli minisarjaa kolme tuntia jäljellä… jotenkin hahmonkehitykselle ja juonelle jää aikaa “vähän” enemmän ja lopputuloksesta se näkyy. Toki minisarjan oma ongelma on se, että se on ennemminkin “filmattu näytelmä”, kuin varsinainen elokuva, mutta silti kokonaisuus toimii paremmin. Tosin lavastuksen suhteen originaali on yliveto: ei CGI:llä voi korvata täysmittaisen De Laurentiis -spektaakkelituotannon houruisia kulisseja.

A Bridge Too Far (1977)

http://www.imdb.com/title/tt0075784/
Sotaleffa, peukalo alas

ABTF:hän on kuuluisa siitä, ettei se oikein yritäkään olla muuta kuin kolmetuntinen dokumenttielokuva (ja huhu valitettavasti pitää paikkansa). Toisin kuin The Longest Day, jossa John Wayne valloittaa koko Ranskan istualtaan (ei sikäli että neljättä seinää rikkovat cameot ja isommatkin roolit olisivat elokuvallisesti sen parempi ratkaisu).  Huvittavasti tosin molemmat perustuvat Cornelius Ryanin kirjoihin näistä taisteluista

Järjetön pituus selittynee sillä, että studiopomot olivat tuolloin vielä itse sodassa ollutta sukupolvea, ja että isot spektaakkelit olivat vielä muotia. Samaten, ennen CGI:tä isot joukko-otokset, wanha sotakalusto (silloin kun ei leikitty vanerilevyillä tai maalattu nykykalustoa vanhan näköiseksi) jne. maksoi maltaita, joten samalla rahalla filmattiin sitten vähän enemmänkin.

The Shawshank Redemption (1994)

http://www.imdb.com/title/tt0111161/
Draama, peukalo alas

Mitvit? IMDB:n toiseksi paras (kirjoitushetkellä: 2010 tilanne on vielä synkempi, t. aikamatkustaja)? Oma luonnehdintani olisi lähinnä “keskinkertainen”. Toisaalta, miljoona kärpästä ei voi olla väärässä.

Ihan sama millaista Kingiä, leffa/minisarja/tms. on sitä parempi, mitä vähemmän sillä on tekemistä “Amerikan Päätalo” Kingin jorinoitten kanssa.

007: Casino Royale (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0381061/
Bond, peukalo ylös ihan ilman hilavitkuttimia

Nelisen vuotta sitten teilasin armottomasti edellisen Bondin, Kuolema saa odottaa. Brosnanin pehmo-Bondin, ala-arvoisten käsisten, CGI:n ylikäytön ja katsojien aliarvioinnin myötä saaga oli vajonnut jo alle kaiken arvostelun. Ilmeisesti Broccolin perikuntakin tajusi tämän, eikä tyytynyt tekemään Lucaseja ja vain rahastamaan vanhojen elokuvien n:nellä Special Editionilla. Sarjaan saatiinkin tervetullut täyskäännös, aloittamalla jatkumo alusta ja miettimällä kaikki uusiksi, ja luonnollisesti netti on täynnä whinetystä tyyliin ”WORST BOND EVAHH!!!11one111eleven!”, ”Daniel Craig is not Bond”, ”Brosnan is the Real Bond”, ”LOLOL, Bond In Name Only Flops At Box Office” jne.

Lyhyestä virsi kaunis, Casino Royalen kolmas filmatisointi on samaa Bondeille, kuin mitä Batman Begins oli Batmaneille. Toinen vertaus, muistatteko aina, kun mietitte, miten hyvä Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa olisi voinut ollut, jos siinä olisi ollut kunnon nimiroolin esittäjä? No, nyt kysymykseen on vastattu, vaikka leffa onkin eri.

Ensimmäisenä hyppää silmille, että leffa alkaa tyylikkäällä, selkeästi 50-luvun noir-tyyliin mustavalkoisesti filmatulla johdantojaksolla (kenties viittauksena joko Flemingin kirjaan tai pikemminkin sen ensimmäiseen filmatisointiin, siihen 50-luvun tv-versioon siis). Poikkeuksellisesti pyssynpiippu-ja-verilammikkokin tulee vasta johdannon jälkeen, ennen alkutekstejä. Mutta toimii näinkin todella hyvin.

Ennakkoon herätti eniten ihmetystä se, miten Craig sujuttautuisi rooliin. Aiempiin esiintyjiin verrattuna Craig on tyystin tavallisen näköinen. Tietysti, salaiselle agentille on eduksi, jos hän on keskimittainen ja hänellä on maantien värinen tukka eikä mieleen jääviä kasvonpiirteitä; vain kasvot väkijoukossa. Mutta miten se sopisi hurmuriherrasmies Bondille? Yllättävän hyvin. Se pikemminkin vain korostaa sitä, että Bond on itse asiassa lievästi sosiopaatti, ja hurmaa naiset pikemminkin kyvyllään havainnoida ja teeskennellä, äärettömällä itseluottamuksellaan, ja lipevyydellään, kuin komeudellaan. Bond ei myös ole vielä (ensimmäisillä komennuksillaan kun on) ole täysin erehtymätön ja voittamaton, ainoastaan lähes. Muutenkin, Craigin Bond on sopivan karski pehmo-Brosnanin jälkeen. Jopa karskimpi kuin Connery. Mutta samalla Bondin huumori on Mooren Bondiakin mustempaa ja kierompaa. Daltonista muistuttaa taas Bondin vimmainen päättäväisyys. Itse asiassa pelottaa sanoa yhden elokuvan perusteella, mutta Craigin Bondissa melkeinpä yhdistyvät aiempien Bondien hyvät puolet. Parasko? Tätä menoa kyllä.

Le Chiffre on toki siinä mielessä klassinen roisto, että hänellä on asennevamma, arpinaama, astma ja vuotava silmä. Mutta raukka pelkää eikä hänellä ole suunnitelmaa maailman hallitsemiseksi – tosin tämähän on ymmärrettävää, sillä taustalla häärivälle, terrorismin ja sisäpiirikauppojen parissa puuhastelevalle ”Organisaatiolle” Le Chiffre on pelkkä väliportaan mies, ja häntä valvova Mr. Whitekaan tuskin on The Johtaja. Toivottavasti tulevaisuudessa näemme lisää Organisaatiota. Lieneekö heillä nyt numeroiden sijasta värikoodit? Toisaalta, Craighan on haastatteluissa jo vihjaillut, että iki-ihqu SPECTRE saattaisi tekijänoikeusriidoista huolimatta tehdä paluun… (Tai no, rahapulassaanhan riidankylväjä McClory myi aikanaan oikeutensa Sonylle, joka nykyään omistaa MGM/UA:n, eli siltä kannaltahan ei ongelmaa edes ole.) Tosin Dr. Evil saattaa olla syynä siihen, ettei Blofeld olisi enää entisensä. Ehkä maailma on myös muuttunut ja aikuistunut niin, ettei pelkkä käkättävä eksentrikko salaisen superaseen kanssa ole sieltä uskottavimmasta päästä. Missä tapauksessa Le Chiffre on mallikelpoinen uusiopahis. Mads Mikkelsenin roolisuoritus on myös aidosti mieleenpainuva tuijotuksineen päivineen.

Eva Green Vesper Lyndinä on myöskin vakuuttavan hurmaava. Vesperin hahmokin on sopivan etäinen ja salaperäinen, sekä tiukan asiallinen, kuten kuvaan sopii – toisin kuin tiukoissa minishortseissa juokseva ydinfyysikko. Tosin taas se mieli muuttui – Caterina Murinon esittämä Solange (alkupuolen ”toinen” Bond-tyttö) on enemmän minun makuuni.

Niin, se paljon puhuttu kidutuskohtaus. Craigin Bond onkin kertaluokkaa kovempaa tekoa Brosnanin itkupilli-Bond. Muistelkaa Mel Gibsonia Tappavissa aseissa, niin saatte pienen vinkin… Le Chiffre on siinäkin suhteessa ei-klassinen superroisto, ettei miekkosella ole edes kunnon tykötarpeistoa tai lemmikkieläintä, vaan joutuu turvautumaan vanhan koulun metodeihin. Mikä tietysti on virkistävä poikkeus.

Efektit ovat pääosin vanhan koulun pyrotekniikkaa tai filmin nopeutusta, eivät edellisen osan kaltaista CGI-pelleilyä. Jopa itseironisia, kun Bond juoksee läpi seinästä – paperisellaisesta. Alun takaa-ajo rakennustyömaalla lipsuu pikkaisen liian ninjailuksi seinillä hyppimisineen, muttei liiaksi. Teknisiä vimputtimia on jonkun verran, mutta ne eivät ole pääasia. Eivätkä ole edes mitään varsinaisia ”gadgetteja”. SIM-korttien lukulaite, kannettava elvytyskoje tms. ovat ihan normaalia tekniikkaa (versus lasersäde rannekellossa). Hupaisana yksityiskohtana Ford Mondeon kännykkä-GPS on tänään täyttä arkipäivää, siinä missä 60-luvulla vastaavat ominaisuudet tarjoava laite oli utopistisen scifistinen Q:n viritelmä Bondin Aston Martin -ihmeautoon.

Viittauksia vanhoihin Bondeihin on sopivasti, ei liikaa. Bond voittaa Aston Martin DB5:n korttipelissä, sanailussa mainitaan ”Money” ja ”Penny” ja tilanne huomioon ottaen on ihan se ja sama onko vodkamartini ravistettu vaiko sekoitettu. Puritaanit kurlaavat, kun ei ole Q:ta eikä Moneypennyä, mutta ilmankin tullaan toimeen vallan hyvin. Luonnollisesti Q:n puuttuessa comic reliefiä tarjoaakin M (edelleen mainio Judi Dench), mikä on myös toimiva ratkaisu.

Itse juonesta en ole kertonut mitään, enkä kerrokaan sen enempää, kuin että se on hyvin kirjoitettu, vaikkakin vähän ennalta-arvattava. Ei Bondin persoona nyt niin radikaalisti muutu, kuin ennakkohuhut antoivat olettaa, mutta jonkun verran persoona täsmentyy kuitenkin ”oikeaksi” Bondiksi. Tarinalla on pointtinsa ja se toimii perinteisen trillerin tai dekkarin tavoin. Sekä lopettaa cliffhangeriin, jonka jälkeen alkaa pakonomaisesti odottaa Bond 22:ta. Tsekatkaa itse. Itse asiassa, vaikka elokuvaa arvioisi tavallisena elokuvana ilman Bond-viitekehystä, se olisi silti erinomainen, perinteitä kunnioittava jännityselokuva.

Musiikkikin tukee toimintaa loistavasti. Pitkin elokuvaa katsojaa kiusoitellaan sillä, että musiikin johtoaihe liippaa läheltä klassista Bond-teemaa, mutta ei kuitenkaan ole se – aina viime hetkellä soi vähän nuotin vierestä tai epätahtiin. Kunnes viimeisinä sanoina kuulemme ensimmäistä kertaa elokuvassa klassisen repliikin ”Bond. James Bond.” Lopputekstit ja viimein se ainoa oikea Bond-teema.

Paras Bond 20 vuoteen sitten Living Daylightsin? Varmasti. Paras Bond koskaan? Liian aikaista sanoa, pitää katsoa useammin ja antaa ajan kulua. Mutta jo nyt harkitsen tätäkin ylisanaa. Päätelkää siitä mitä haluatte.

James Bond Will Return