Ei tämä toimi TV-elokuvana, ei. Varsinkaan kun on väännetty yksi kuunnelman heikoimmista jaksoista eläviksi kuviksi (no, budjettisyyt ovat luonnollisesti karsineet suurimman osan lennokkaimmista ideoista pois, mutta silti…). Verbaaliset gägit korvattu liiaksi fyysistä komiikkaa painottamalla, ja kun suomalaisilta puuttuu se kuuluisa “stiff upper lip” niin lopputulos on joko liian jäykkää tai sitten täysin Turhapuro-linjaa. Meille faneille suunnattua kamaa korkeintaan, muiden ei kannata vaivautua. Kuunnelma oli paljon parempi.
Itse asiassa, nyt minä keksin myös, mikä Linnunradan käsikirjan leffaversiossa (BBC:n TV-versio edelleen näkemättä) mätti, kyseessähän oli sama asia kuin tässäkin: kuunnelmasta oli syntynyt liian vahva mielikuva siitä, millaisia hahmot, tapahtumat jne. ovat, ja ottelussa selluloidi vs. mielikuvitus, mielikuvitus vie selluloidia kebab-kioskin taakse aika paljon-nolla. Siksi toiseksi, ääni ei vanhene samaan tapaan kuin ulkomuoto: useammankin Knallin hahmon luulisi olevan kaiken kuullun perusteella hieman nuorempia kuin eläkeiässä…
On se niin. Tämä olisi muuten ollut ihan OK kepeä komedia, mutta jostain syystä suomalaiseen elokuvaan on pakko tunkea tätä patologis-depressiivistä “melankoliaa”. Pikku-Remun raahatessa kelkalla vesiämpäreitä metrisessä hangessa räkätapin valuessa tekee mieli vetää ranteet auki, joko omat tai tekijöiden. Vastaavia tunnelman rikkovia kohtauksia on läjäpäin. Ei näin.
Voi elämä. Olisivat jättäneet tämän elokuvan vain niihin trailereihin. Ne olivat sentään hienoja.
“Suomalaisia” osuuksia katsellessa tekee mieli repiä silmät ja korvat päästään, johtuen ala-arvoisesta näyttelijätyöstä, korneista vuorosanoista ja sinällään hyvän juonen pölhöstä toteutuksesta. Siinä vaiheessa, kun kaupallisen elokuvan näyttelijät vaikuttavat Nato Commandon koe-esiintymisissä reputtaneilta, niin hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa soida. “Kiinalaisissa” osuuksissa taas meinaa nukahtaa, kun niissä lähinnä vain pönötetään. Kaunista on kuvaus, joo. Tosin näistä osuuksista taitava leikkaaja vielä rakentaisi toimivan elokuvan, ilman nyky-Suomeen sijoittuvia osuuksia.
Musiikki on leffan parasta antia. Kaikki taistelukohtauksetkin nähtiin jo trailerissa. Teknisesti leffa on kyllä moitteeton, mutta niin on vessanpönttökin.
Kokonaisvaikutelma oli pelottavan samanlainen kuin surullisenkuuluisassa Kohtalon kirjassa.
Ei ollut yhtään hauska, edes sen vähää mitä kirja yritti (epäonnistuneesti) olla. Se Virtasen vaimo kyllä oli hysteerinen, kohtuuton ja todellisuudesta irrallaan tässäkin versiossa, mutta ei riittänyt naurattamaan. Kokonaisuutena jäi samanlainen keskeneräinen vaikutelma kuin kirjastakin. Loppukin oli edelleen töksäyttävä ja tyylilajiltaan täysin väärä, kuin eri elokuvasta (kirjasta).
Täydellinen tuohoase! Suomalaisen Trash Videon toimintaparodia Nato Commando on kerännyt sen verran kulttimainetta kotomaan leffa-aiheisilla boardeilla, että piti tarkistaa, mistä ilmiössä oikein on kyse. Mitä siellä Tampereella oikein sotketaan kraanaveteen, tämäkin on Wreckin lailla sieltä lähtöisin?
Ns. “juonena” Naton kovin kommando Alex Lommo on vetäytynyt Suomen perämetsiin Karhu-pulloja tyhjentämään, ja maalailemaan tyhjistä pulloista asetelmia. Eräänä päivänä entinen pomo, eversti “Fägäri” Fägerlund tulee vieraisille, ja joutuu samantien kidnapatuksi. Lommo päättää etsiä Fägärin, mutta matkaan tulee monta mutkaa, kun juoneen sotketaan Lommon muistikuvia, kansainvälinen suuryritys ja oudot bioasekokeet sekä oudot lonkero-oliot. Lopun “yllätys” ei pitäisi olla yllätys kenellekään, ellei ole nukkunut koko elokuvaa, eikä etenkään jos on lukenut Ruthless Rewievsin legendaarista kasariäksön-opasta (tai edes DVD-kotelon takakannen tekstiä).
Star Wreckin jälkeen on alkanut odottaa indie-elokuviltakin ammattimaista esillepanoa. Meinasin sanoa, että tässä ei ihan ylletty siihen, mutta sitten muistin, että hiljattain näkemistäni suoraan-videolle pätkistä tämä päihittää esmes Iron Eagle IV:n tai Seagal-potkinta The Patriotin niin näyttelijätyön, lavastuksen, musiikin kuin tehosteidenkin saralla mennen tullen, niin otanpa sanani takaisin.
Onhan elokuva indie-voimin tehty parodia, mutta silti jokin tökkii. Onko se tarkoituksellista vai tahatonta, mutta jotenkin tuntuu, että elokuvan ei missään vaiheessa ole edes tarkoitus vaikuttaa liian uskottavalta (edes kasariäksön-standardeilla). Kannatan sitä, että se on tahallista; tekijöillä olisi riittänyt rahkeet parempaankin, mutta koko homma halutaan lyödä tarkoituksella läskiksi ihan sen takia, että täysin kaupalliseen tasoon ei kuitenkaan olisi resursseja. Esmes takaa-ajokohtauksen klaffivirheet, joissa Mitsu Lancer vaihtuu 3-Bemariksi ja takaisin mennen tullen, eivät voi olla enää pelkkää sattumaa. Näyttelijätyö on niin ikään tarkoituksella ylilyötyä, mutta tarkoitukseen riittävää. (Näyttelijöistä muuten ainoa, joka yrittää esittää roolinsa edes jotakuinkin vakavasti, on takautumajaksoissa cameoroolissa Lommon tyttöystävää esittävä, paremmin aikuisviihteen puolelta tunnettu Sabina.)
Jotenkin pätkästä tulee (tunnelman, esillepanon yms. myötä) hieman mieleen surullisen kuuluisan Visa Mäkisen elokuvat. Ratkaisevana erona tosin on, että Visa yritti tehdä elokuvia vakavissaan, mutta tulos oli farssimainen, siinä missä Nato Commando on alun perinkin parodiaa. Elokuva on muutenkin leimallisesti suomalainen, ja vielä nimenomaan tamperelainen.
Itse asia, eli veren lennätys, on toteutettu asiaan kuuluvalla hartaudella. Metalli kohtaa lihan niin taljajousen, puukkojen, talikon kuin luotienkin voimin ja tekoveri roiskuu. Ajoittain splätter saavuttaa jopa Bad Taste/Evil Dead -tyypisen hurmehengen, mistä iso bonus. Pyrotekniikka toimii. Pakollinen CGI puolestaan vaihtelee epäuskottavasta (sankareiden autoa jahtaava Comanche-helikopteri) yllättävänkin toimivaan (alkupuolen bullet time -efekti).
Huumori naurattaa, katsojasta riippuen. Etenkin päähenkilön asennevammaiset onelinerit, joista useimmat ovat variantteja ilmaisusta “Nyt kyllä vituttaa!”. Kaikki asiaan kuuluvat Hollywood-kliseet saavat myös osansa, ja viittauksia on sinne tänne. Asenne on myös Hollywood-skaalaa jyrkempi – huumoria revitään ruumiinosien räjäyttelyn lisäksi siitä, kun päähenkilö vahingossa tuhoaa lastenkarusellin kertasingolla. Lisähupia tarjoaa myös samalla kiekolla tuleva “lapsille sallittu” versio elokuvasta, joka lyhentää kestoa “hieman”. (Mieleen tulee hakemattakin Rambo III:n “videolain” aikainen VHS-versio…)
Pidin sen verran, että suosittelen. Elokuva on omimmillaan esimerkiksi kaveriporukan leffailtoihin tai etkojen vauhdittajaksi. Plus, DVD-kotelon mukana tulee aito Nato Commando -pinssi.
Ei jumalation. Samassa leffassa parodioidaan Mad Maxeja, Ritari Ässää, Robocop 2:ta sekä lopuksi vielä 2001:tä. Ja tämä on siis kokoillan legoanimaatio. Stop-motion sekä narut, sähkömoottorit ja ajastimet ovat selkeästi olleet hanskassa. Matte-maalaukset tai “maasto” eivät ehkä ole ihan warssitasoa, mutta pyrotekniikasta bonuspisteitä. Team Americasta muistuttaa järjettömän pitkä legopornokohtaus. Huumori on täysin kieroutunutta ja ääninäyttely ylinäyteltyä. Tämä on kurko.
Väännetään vielä rautalangasta, tämä on mauton, räävitön, itseään toistava, kömpelö, totaalisen amatöörimäinen, ja juuri siksi niin hauska.
Olin ottanut piruuttani nauhalle (niin, nauhalle, as in VHS) taannoin kun telkasta tuli tämä paljon puhuttu Hymypoika, ja katselin tuossa iltana muutamana.
Kumpikos kansamme edustajista tämän olikaan tilannut, Räsänen vaiko Karpela? Tuntui olevan suoraan 1800-luvulta murotohtori Kelloggilta kopioituine asenteineen, kuinka siveettömien kuvien katselu ja itsesaastutus johtaa vääjäämättä rikoksen poluille ja lopulta tuhoon. Muutenkin ihmetytti, että noin yhden katselukerran perusteella elokuvan hahmot toimivat “apina näkee, apina tekee” -mallilla. Puhumattakaan, että henkilöhahmot olivat kaikki “arkkityyppejä” ja näytteleminen kesäteatterista.