Svinalängorna (2010)

http://www.imdb.com/title/tt1437366/
Draama, peukalo fiilispohjalta alas

Ehdin jo melkein naureskella ennen elokuvan näkemistä, että onpa kääntäjä suorittanut nohevasti ja spoilannut loppuratkaisun jo otsikossa. Näin ei sitten ollutkaan, elokuva kun ei sinällään sisällä minkäänlaista “sovintoa”, se ei vapauta millään lailla tai tarjoa minkäänlaista “ratkaisua” (no tietystä näkökulmasta tarjoaa, mutta en nyt jaksa spoilata sitäkin). Siitä jää vain huono fiilis, mikä lienee ollut tarkoituskin koska vinksahtaneen alkoholiperhehelvetin kuvaus ihQonnellisella lopetuksella olisi niin todellisuudesta vieraantunutta, että moisee kykenisi vain Hollywood. Tästä näkökulmasta “Sikalat” olisi ollut paljon osuvampi (millä nimellä se alkuperäinen kirjakin – muuta siitä en sitten tiedäkään – on käännetty, derp).

Elokuvan parhaat puolet ovat sen epäkonventionaalinen rakenne ja kauttaaltaan vahva näyttelyn taso. Noomi Rapacen roolityöskentely on edelleen hypnoottista, mutta pelottaa vain että kohta häntä aletaan typecastaamaan, ei vain Hollywoodissa vaan myös täällä peräpohjolassa, pelkästään omituisia ja/tai traumatisoituneita hahmoja esittämään. Huvittaa myös jo pelkkänä ajatuksena, miten elokuvaa jossa puhutaan suomea ja ruotsia sekaisin ruvetaan dubbaamaan moista barbarismia harrastavissa maissa…

Mutta siinä missä elokuvan vahvuus on että se ei tarjoa minkäänlaista katharsista, se on myös sen heikkous. Sekä nykyajassa toimivassa kehyskertomuksessa että väliin sirotelluissa takaumissa puuttuu jotenkin se draaman kaari, joka jaksaisi kantaa koko elokuvaa. Asioita tapahtuu koko ajan, mutta niille ei tunnu löytyvän selitystä, eivätkä siirtymät takaumien ja nykyhetkenkään välilläkään aina tunnu luontevilta. Ehkä näin on tarkoituksella, ehkä tarkoitus onkin vain ollut olla naturalistinen kuvaus ongelmaperheen arjesta siten kuin lapsi sen muistaisi, mutta sekään ei selitä nykyhetkessä tapahtuvien kohtausten hajanaisuutta, ja lopputuloksena olo on joka tapauksessa koko ajan vähän saman tuntuinen kuin jos katsoisi ala-asteelaisille suunnattua “Miksi Jeppe juo” -opetuselokuvaa, sillä erotuksella ettei katsojalle koskaan kerrota, miksi Jeppe juo.

Jos olisin epäluuloinen (pois se minusta), saattaisin jopa kuvitella, että elokuva on jonkinlaista kansankodin itseruoskintaa näihin päiviin jatkuneen yksisilmäisen vähemmistöpolitiikkansa ja gettouttavan maahanmuuttopolitiikkansa nurjista puolista, mutta koska kaikki tietävät että kaikki finnet faktisesti ovat yksinkertaista mutta väkivaltaista väkeä joka on persoa viinalle, niin kukaan ei voi ärähtää “rassismi”, eli siinä tarkoituksessa kirja olisi tullut kuin tilaustyönä.

Ero ruotsalaisessa ja suomalaisessa maailmankatsomuksessa muuten kiteytyy hupaisasti yhteen kohtaukseen: kun kohmeloinen finnjävel kompuroi verkkopaidassaan ja kalsareissaan ylös omien eritteidensä peitossa, se on ruotsalaisista vastenmielinen ilmiö, mutta suomalaisista niin hauska että siitä saadaan aikaan 30 vuotta jatkunut, 20 elokuvaa poikinut franchise.