Battlestar Galactica: The Plan (2009)

http://www.imdb.com/title/tt1286130/
Clip show, robopeukalo alas

Mitä ihmettä? Galactica-fanille tarjoillaan lisää huumetta vieroitusoireisiin, mutta DVD jää silti lojumaan vuodeksi katsottavien pinoon? Mistä on oikein kyse?

No siitä, että elin miltei kaksi vuotta itsepetoksessa. Hiljalleen valjennut totuus kun on, että neloskauden loppupuoli oli aivan käsittämätöntä paskaa ja finaali sen huipentuma. Miten on mahdollista tuhota siihen asti kaikkien aikojen parhaan scifi-sarjan laatu tällä tavoin? No siten, että oikeastihan tekijätiimillä ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa, muuta kuin että sarja piti lopettaa sankareiden tupsahtamiseen muinaiselle Maapallolle. Siinä vaiheessa kun oli maalattu itsensä nurkkaan kesken sarjan keksityn Viiden kanssa, päätettiin ilmeisesti lyödä läskiksi ja alkaa kieriskelemään sillä maalatulla lattialla. No, on se silti historian toiseksi paras scifi-sarja – heti Babylon 5:n jälkeen. Mikä Suurten Muinaisten kirous oikein estää sen ylittämisen? (Vastaan itse kysymykseen: tv-kanavien haluttomuus sitoutua scifiin pidemmäksi kuin yhden kauden ajaksi.)

Mitä itse The Planiin tulee, niin kyseessähän on “clip show”, jota ei olisi nykymuodossaan edes olemassa, ellei vielä neloskauden loppupuolen lukemattomien retconnausten ja ylläpripyllärienkin jälkeen olisi ollut tarvetta retconnata koko sarjan alkupuoli sopimaan jälkikäteen keksittyyn loppuun. Senpä takia The Plan sisältääkin melkein puolet uutta materiaalia. Tosin mitään yhtenäistä tarinan kaarta ei päässe syntymään, vaan käsissä on sarja huterasti yhteenliimattuja kohtauksia joista sarjaa näkemätön (tai nähnytkään) ei tajua yhtään mitään, koska kaiken tämän olisi pitänyt sisältyä jo itse sarjaan, mikäli vain se olisi alusta alkaen viitsitty suunnitella kunnolla. Ja kaikesta huolimatta tämäkin tekele vain jättää jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastaa, sivuuttaen lisäksi kokonaan monta monituista sarjassa avoimeksi jäänyttä juttua joita olisi voinut valaista lisää. Sikäli sääli, että kautta linjan vahva näyttelijätyö on haaskattu tällaiseen räpellykseen.

Lisätäkseen loukkausta satuttamiseen (näin anglismeilla operoidaksemme) The Plan ei sisältynyt edes The Complete Series -bokseihin (ei sikäli että moista enää ostaisin, koska sarja on jo sekä importteina että Nordic bokseina), koska niihin piti saada kiireellä Caprican pilotti. Pikkulinnut tosin lauloivat, että Caprican ykköskauden jaksot olivat siihen(kin) verrattuna silkkaa kuraa, ja vain finaali tavoitti pilotin tason, mutta liian myöhään koska sarja ehti jo saada kirveestä ennen sitä. Enpä taida vaivutua siis katsomaan (lue: lataamaan).

Seuraavaksi rahoja näköjään kalastellaan backdoor-pilotilla ensimmäiseen cylon-sotaan sijoittuvalle sarjalle Blood & Chrome. Olisin innoissani, ellei neloskauden nolo lopetus vieläkin kirvelisi. Mutta turhaan minä tutkainta vastaan potkin, kuitenkin olen piraattisatamassa kärkkymässä torrenttia heti lähetyspäivänä. Liha on heikko.