http://www.imdb.com/title/tt0434409/
Sarjisleffa, peukalo ylös
Elokuvassa yllätti iloisesti, että se oli oikeasti hyvä. “Tällaisina aikoina” se oli myös sangen uskalias, ja on dialogia myöten kohtalaisen uskollinen alkutekstille, vaikkakin sanomaa ja tulkintaa yliyksinkertaistettiin ja vietiin vähän omaan suuntaan. Audiovisuaalisena kokemuksenakin se oli vaikuttava, ja itse V oli mieleenpainuva hahmo.
Siispä voinkin hehkuttaa/nitkuttaa detaljeista.
- V:n esiintymismusiikki. Itse olisin odottanut vaikkapa Händelin Music for the Royal Fireworksia, Tsaikovskin 1812-alkusoitto Tsaarin tykit kun ei sinällään liity temaattisesti kokonaisuuteen.
- Uuden Englannin poliiseja ja armeijaa ei ole näköjään ollut varaa kouluttaa – kukaan ei osaa tähdätä terroristia (tai sellaiseksi epäiltyä) päähän, vaan ainoastaan vartaloon.
- Onko maailmantilanne itse asiassa edes niin karmea, kuin kansalle kerrotaan? Jos Englanti on kerran Pohjois-Korean tavoin eristetty, netti on korvattu omalla virityksellä ja telkusta näkyy vain Virallinen Kanava, niin kuka tietää, onko USA sisällissodan kourissa, onko maailman vesipula, epidemiat, jne. niin pahoja kuin väitetään, jne. Oliko alussa mainittu Ameriikoista laivattu ruokalähetys todella lääketarvikkeiden ostoyritys, vaiko Britannian ruokapulaa lievittämään tarkoitettu avustuskuljetus?
- Moniselitteinen tulkinta. Elokuvanhan voi nähdä satirisoivan Euroopassa yleisiä asenteita, kuinka kaiken pahan nähdään tulevan Atlantin takaa, ja kuinka eristäytymällä pahalta globalisaatiolta ja Euroopan yhdentymiseltä ollaan turvassa luonnonvoimiltakin.
- Asennetta. Viimeinkin, melkein viisi vuotta 9/11:n jälkeen, uskalletaan taas räjäyttää julkisia paikkoja valtavirtaelokuvassa (tosin amerikkalaistettu versio, jossa olisi kosautettu Capitolium ja Valkoinen talo tuskin olisi mennyt läpi…)
- Bioaseiden koekaniinina toiminut V saa supervoimat ja näkee tyhjillä silmäkuopilla, joo, öö tota noin. Jos nyt olisi vain pitäydytty siinä, että V kyllä oli kokeiden seurauksena rujon näköinen, muttei sentään liikkunut bullet timessä.