Zack and Miri Make a Porno (2008)

http://www.imdb.com/title/tt1007028/
Komedia, peukalo nipin napin ylös valomiekan kannattelemana

Oi voi. Kevin Smithiinkin on tarttunut amerikkalaista komediaa vaivaava kirous, että teemastaan ja runsaasta f-sanan viljelystä huolimatta vajotaan viimeisellä kolmanneksella kyyneleitä tiristäväksi vakavisteluksi & siirapiksi. Smith koettanut pelata varman päälle ja kosiskella tuulipukukansaa? Ainoastaan lopputekstien puolessavälissä (jonne ei moni random-töllääjä kuitenkaan katso) tuleva kohtaus pelastaa tämän nipin napin kuiville, mutta Smithin parhaista ollaan kaukana vaikka monta repskops-hetkeä leffa kahdella ensimmäisellä kolmanneksellaan tarjoileekin.

Muutenkin tunnelma on vähän väkinäinen, lähtökohdista huolimatta. Smitinsä katsonut nimittäin arvaa jo ennalta, mikä on aiheena, kun päähenkilöt eli kliseekuluneet mies-ja-nainen-jotka-eivät-tajua-rakastavansa-toisiaan aikovat paikata kroonista rahapulaansa pornoleffalla tai useammalla. Revenge of the Shit – the all-anal conclusion of the saga!

On pakko olla hahmojen eikä Smithin kaltaisen warssikonnossöörin tietämättömyyttä, että Warssin pornoversio ei ollut uusi idea edes 80-luvulla saatikka 2000-luvulla, ja hahmojen valitsema uusionimi Star Whores tulee sekin jo uutisryhmissä (maallikoille: se mitä ”netti” oli vuosia ennen WWW:n keksimistä) kiertäneeltä legendaariselta yhdeksänosaiselta saagalta joka on jo tyylilajiltaan pikemminkin satiirista splatteria kuin kiihottumiseen tähtäävää materiaalia, varsinkin kun aktikuvaukset(kin) ovat silkkaa komediaa (spoileri: lopussa C-3PO tappaa kaikki ja lentää R2-D2:n kanssa auringonlaskuun). Sinällään on kuitenkin pettymys, että tämän elokuvan sisällä warssipornon kuvauksista ei tule mitään lavasteiden palaessa ja teemaa joudutaan vaihtamaan. Itse asiassa, idea Smithin ohjaamasta Star Whores –filmatisoinnista on niin loistava, että maksaisin vaikka jo etukäteen nähdäkseni sen.

Jay & Silent Bob eivät leffassa näyttäydy, vaikka Smithin vakiokasvo Jason Mewes mukana onkin. Tosin Seth Rogenin habitus tuo jotenkin mieleen Smithin itsensä (joitain kymmeniä kiloja sitten). Pitänee muuten googlettaa oliko niissä esiintyjien hakukohtauksissa useampikin poksucameo; pääsivurooleissa heiluvat, Traci Lords ja Katie Morgan eivät todellakaan ole cameoita. Ensiksi mainittu muuten näytteleekin ihan hyvin, kiitos post-hydrauliikka-ajan (lähinnä tosin b-halpiksiin keskittyneen) näyttelijänuransa.

Jooei. Ei Smithin linja pure bulkkirahvaaseen, mutta tämän perusteella muunkaan teeskentely ei toimi, ja Cop Outin perusteella palkkarenkinäkään rehkiminen ei ihan natsaa. Tuomittu kulttiohjaajaksi, vai onnistuuko tekemään jollain konstilla peterjacksonit?