http://www.imdb.com/title/tt0465494/
Toiminta, peukalo varovasti ylös
20th Century Fox kunnostautuu taas: olipa kerran valmis elokuva, mutta studio antoi kenkää ohjaajalle, joka piti kiinni työstään, ja leikkasi lopputuloksen uusiksi. Kun oli nääs tullut liian vakava ja “oikean” elokuvan tuntuinen teos videopelistä, joten juonta piti poistaa että saatiin paketti puolentoista tunnin mittaiseksi. Lopputuloksena juoni on sekava eikä katsoja ihan käsitä missä mennään. Miksi Organisaatio toimii niin kuin toimii? Mikä on Organisaation kytkös Venäjän sisäpolitiikkaan? Miksi 47:lle vaivaudutaan maksamaan “palkkiota” tapoista, kun ei tämä kuitenkaan pysty/ehdi/osaa sitä mihinkään käyttämään? Miten 47 oikein luulee pääsevänsä irti Organisaatiosta (pl. tappamalla kaikki, elokuvassahan jo kyllä hyvään alkuun päästäänkin)?
Hypertyylitelty elokuva kyllä on, ja huumori pikimustaa, mistä pointsit kotiin. Tosin lisääkin olisi voinut tyylitellä: kylmät väreet kulkevat aina kun kirkkokuoro säestää soundtrackilla veribalettia, mutta nimenomaan enemmän olisi voinut lisätä tätä. Ooppera ja kirkkomusiikki kun sopivat tämmöiseen tunnelmaan kuin sementtikengät satama-altaan pohjaan. Hengettömien massatuotantojen aikakaudella toimintaelokuva, jossa on persoonallisuutta, on aina tervetullut.
Fanboi-kaarti on itkenyt ensiksi sitä, kun pääosassa ei olekaan ilmeettä tappava Karski Jätkä™ tyyliin Diesel tai Statham, vaan Timothy Olyphant, joka oikeasti näyttelee sosiaalisesti vammaista, tasapainotonta aivopesun uhria, joka pyristelee puolisotilaallis-uskonnollisen Järjestön ja normaalimaailman välillä. Toinen itku on syntynyt siitä, että filmi ei ole pelisarjan minkään osan suora filmatisointi. Sitten joskus ehkä nämä nillittäjät oppivat tavaamaan sanan “dramaturgia”. Tällaisenaan 47:n kasvukertomus edes osittain “normaaliksi” palkkatappajaksi toimii paljon paremmin kuin puolentoista tunnin kyttäyskeikka. Viittauksia pelisarjaan on sitä paitsi nykyisellään aivan tarpeeksi – esmes pari otosta, joissa kamera seuraa katonrajasta 47:n selän takaa tämän kulkua käytävillä, tai neljättä seinää rikkovana 47 tupsahtaa hotellihuoneeseen jossa Pleikkarissa pyörii sarjan peli – ettei niitä kaipaa tämän enempää. Pianonkieli ja kumiankka kuitenkin tekevät entreen myös, että niiltä osin on homma hanskassa. Kolmas valitusvirsi taas on koskenut sitä, että 47 ei ole klooni niin kuin peleissä, vaan että Organisaatio on soturikouluttanut ja aivopessyt operaattoreikseen orpoja, katulapsia ja lastenkotilapsia. Minusta taas tässä vältetään tarpeeton scifi-klisee ja saadaan tarinaan lisää traagisuutta.
Vaikka Olgan ansiosta onkin seitsemänsataaviisitoistatuhattaviisisataaseitsemäntoista syytä kehua leffa maasta taivaisiin, niin pitää pitää järki(kin) kädessä ja olla rehellinen. Ei tämä studion runtelun jäljiltäkään tosin vielä huono ole, vaan “ihan kiva” tai jopa “hyvä”. Mikä on sääli, koska tällä olisi ollut potentiaalia olla jopa “loistava”, jos siitä juonesta siis saisi selvää.