The Wicker Man (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0450345/
Kauhu, peukalo maapallon sisuksiin asti

Vapise, Uwe Boll! Käännähdä vielä kerran haudassasi, Ed Wood! Teidät on lyöty sellaisella marginaalilla, ettei se ole ihmisjärjellä edes ymmärrettävissä! The Hills Have Eyes ja Dawn of the Dead ovat loistavia esimerkkejä onnistuneista (kauhu)remakeista. Arvatkaas mistä tämä on esimerkki?

Tähän olisikin syytä päättää selostus, mutta kun otin jo taikajuomaa niin oli pakko kirjoittaa. Itse asiassa, olin vasta aloittamassa pohjien oton kun tuota katselin, ja oli pakko alkaa ottamaan. Oletan seuraavassa, että kukaan ei koskaan haluakaan katsoa tätä tekelettä, eli spoilaan. Oletan myös, että alkuperäisen version ovat nähneet ne, ketä kiinnostaa, eli joudun spoilaamaan senkin.

Alkuperäinen The Wicker Man on vilahtanut silmieni edestä kerran telkusta katsottaessa. Silloin mieleen jäi omituinen ilmapiiri (jota talvella kuvatut keskikesää esittävät otokset vain vahvistivat), synkkä pohjavire, sekä Christopher Leen maaninen roolityö kulttijohtajana. Tästä remakesta jää mieleen lähinnä Hollywood-ylisentimentaalisuus ja Nic Cagen haahuilu (ilmeisesti ne pillerit, joita hänen roolihahmonsa vetää, olivatkin aitoja), sekä muitten näyttelijöiden osalta joko vuorosanojen lukeminen paperista tai tolkuton ylinäyttely. Vertailua harrastaakseni, Ellen Burstynin SummerIsle (sic) toi jotenkin kummasti mieleen Jeremy Ironsin “suorituksen” Dungeons & Dragonsissa. Pääpahiksen vaihtuminen naispuoliseksi on sinällään yhdentekevä detalji, koska koko muu elokuva siinä ympärillä imee galaksin ytimessä olevaa mustaa aukkoakin massiivisemmin.

Muistinko sanoa, että elokuvan juonessa ei ole mitään järkeä, se on sisäisesti ristiriitainen, klaffivirheitä on enemmän kuin jaksaa laskea ja tapahtumissa ei ole enää yhtään mitään järjen häivääkään edes Hollywood-mittapuulla? Loistava esimerkki on se, että päähenkilökin on valittu ilmeisesti uhriksi viitisen vuotta ennen katovuosia, ja hänen päätymisensä kultin maillekin olisi ollut äärimmäisen epätodennäköistä. Sitä paitsi, saarellahan on yhteisön sisälläkin sopivia uhreja (=tulevien kulttilaisnaisten isiä), joita kukaan ulkopuolinen ei jäisi kaipaamaan? Originaalissa oli edes se pointti, että vapaasti irstailevassa yhteisössä ei ollut neitsyttä, jota uhraukseen tarvittiin, joten sellainen piti hankkia ulkopuolelta (sukupuolella ei ollut niin väliä).

Tietysti alkuteoksen eurooppalainen irstaus on pitänyt karsia PG-13 -ikärajaan sopivaksi. Tervemenoa pakanallis-uskonnollis-seksuaaliset häröilyt ja kristillinen syyllisyys ja synnintunto, ja tervetuloa Hobittilaan! Odotin innolla, milloin joku olisi sanonut edes sen yhden kerran “FUCK” (joka kohottaa ikärajan PG-13:een, kahdestahan pamahtaisi jo R), mutta keskittyminen herpaantui. Kenties se johtui karhupuvusta.

Yllättäen raina sentään näyttää loppuvan alkuteokselle kohtalaisen uskollisesti (ennen kuin totuus valkenee katsojalle), mitä nyt loppukohtauksesta on karsittu sananvaihto, joka teki originaalin lopusta oikealla lailla masentavan ja tuhoa enteilevän: Summerisle on väistämättä itse piakkoin vuorossa, koska tämä uhraus (tai mikään muukaan) ei kuitenkaan toimi. Tilalla on vuosisadan epäuskottavin Tarzan-huuto, joka alkaa jo ennen kuin liekit ovat lähelläkään.

Ja sitten se kärpänen hevosenläjän päällä: elokuvaa ei ole edes osattu lopettaa uhrijuhlaan, vaan seuraa kaavaslasherille tyypillinen kliseinen “ZOMFG SIX MONTHS LATUR!!!!111ONE!!!!” jolla yritetään ilmeisesti avata pää lukemattomille suoraan videolle päätyviin jatko-osiin. Jotenkin tämä loppukin (niin kuin koko elokuva) olisi toiminut paremmin, jos Cagen hahmo olisikin uhrijuhlassa lahdannut koko kultin (tai ainakin melkein), ja sitten kun olisimme luulleet pahiksien kuolleen, niin sitten olisikin tullut tämä lopetus. Tai jopa Shölömölömäinen “se olikin vain unta” olisi toiminut.

Jos odotuksena oli edes se vakio 1-2 tähden remake-kura, niin pettyy pahasti.

NO NO NOT THE BEES!!!!

Skynetin lähettämä terminaattori tulevaisuudesta pyysi kertomaan, että YouTubesta löytyy vuonna 2010 enemmän Uhrijuhlaa kuin sielu sietää. Noilla pääsee alkuun:

Miami Vice (2006)

http://www.imdb.com/title/tt0430357/
Jännitys, peukalo alas

Tennarissa pyöri Back to School -ennakkonäytäntö, joten pitihän tämä tarkistaa välittömästi. Ehkei kuitenkaan olisi pitänyt. Hälytyskellojen olisi pitänyt pärähtää soimaan siinä vaiheessa, kun luki netistä, että alkuperäisessä Miami Vicessa komisario Castilloa esittänyt Edward James Olmos oli kieltäytynyt uusimasta rooliaan. Jälkiviisaana voi todeta, että oikeassa mies oli.

Kuvausten jälkeen katkaisuhoitoon päätynyt Colin Farrell haahuilee “Sonny” Crockettina selkeästi pilleripöhnässä silmät päässä seisoen ja naamallaan ilme, joka vaikuttaa itkua tuhertavalta pikkupojalta. Mielenkiintoista muuten, elokuvan piti olla “nykyaikaistettu”, mutta Farrellin viiksillä ja takatukalla kyllä solutttautuisi korkeintaan saksalaiseen heavybändiin. Jamie Foxx Tubbsina taas on opetellut noin yhden tuiman ilmeen ja pitää sen läpi elokuvan, kohtauksesta riippumatta Ei se auta, että otetaan reploja vanhasta versiosta, jos ne luetaan paperista tillin tallin taivasalla tillin tallin pom pom. John Ortiz keskitason huumepomo José Yerona vaikuttaa kumman tutulta, kunnes tajuaa miehen kopioineen James Callisin esittämän tohtori Baltarin uudesta Galacticasta – epäonnistuneesti, höystettynä C-luokan pahiskliseemaneereilla. Li Gong taas esittää kohtalokasta Isabellaa lasittunut tyhjään suunnattu katse kasvoilla, jotka näyttävät koko ajan olevan purskahtamaisillaan itkuun. Jotenkin Gong on vielä onnistuttu meikkaamaan rumentavasti ja täysin eri näköiseksi kuin muissa elokuvissaan. (Apropos, kiintiöcasting on mennyt liian pitkälle, jos ennestään ylipitkästä elokuvasta joudutaan käyttämään useita minuutteja siihen, että selitetään, miksi latinojen keskellä on espanjaa puhuva kiinalainen jonka suku on Kuubasta, mikä myös tekee tunnelmasta vähän keinotekoisen.) Ainoina positiivisina suorituksina nousee esiin osaston muu poliisitiimi, erityisesti Elizabeth Rodriguez Ginana ja Barry Shabaka Henley Castillona.

Se juoni. Totta kai on rasistista selittää, että Latinalaisesta Amerikasta tuotaisiin huumeita USA:han paikallisin voimin. Niinpä pahiskaartiin pitää saada ehdottomasti – tadaa – natsit. (Kaikkihan muistavat, kuinka uusnatsit piti vääntää väen väkisin myös Peloista pahimpaan, onhan se nyt täysin rasistista väittää että arabiterroristit iskisivät USA:han.) Sonnyn ja Isabellan äkillinen romanssi on syntyään myöten täysin epäuskottava, eikä pääparin tokkurainen näyttely suinkaan auta eläytymään. Elokuvan piti mennä nimenomaan hahmojen pään sisään, mutta kuvaus jää pinnalliseksi. Hahmot ovat yksiulotteisia pahvikuvia, jotka eivät elokuvan aikana kehity lainkaan. Ennalta-arvattava loppuratkaisukin jätetään selittämättä täysin – miksi Crockett toimi niin kuin toimi? Kaiken lisäksi elokuva on tylsä – Sonnyn ja Isabellan romanssin alkaessa elokuva jämähtää liki tunniksi kuin täi tervaan, ja katsoja vilkuilee kelloaan odottaen että jotain oikeasti tapahtuisi. Takaa-ajoja? Toimintaa? Jännitystä? Kuka niitä kaipaa? 130+ minuuttia on aivan liikaa tapahtumiin nähden. Lopussa sentään ne pari pakollista ammuskelukohtausta on kohtalaisen hyvin tehty, mistä plussaa.

Elokuvaa tehdessä on selkeästi myös unohdettu, mikä teki Vicesta Vicen. Koko sarjan konsepti myytiin aikanaan sanaparilla “MTV Cops”. Tämä versio tuntuu – tavalliselta tusinatoimintaelokuvalta. Tai no, puvustus saa sentään kehuja. Mutta lavastus? Huumeparonien ökyisät lukaalit olivat kuin suoraan sisustusdesign-julkaisusta, tässä näytetään vain vilauksia peruskulisseista. Korskeat automobiilit olivat sinällään suoranaisia päähenkilöitä – tässä autoja vilahtaa silloin tällöin. Product placement tosin saavuttaa uuden ennätyksen. Onks Vaio hyvin, näkyyx iBookin (digitaalisesti kirkkaammaksi värjätty) omppulamppu? Muistanhan mä nyt mainita Bacardin tarpeeksi monta kertaa? TV-sarjassa (tai missä tahansa satunnaisessa elokuvassa) tämä on yleensä sentään vähän huomaamattomampaa. Itse Miamin kaupunki, arkkitehtonisine kummallisuuksineen, katukuvineen ja ihmisvilinöineen oli alunperin jo roolihenkilö sinänsä, tässä paria yksittäistä kuvaa lukuunottamatta voisi elokuvan nimi olla vaikka Perähikiä Vice. Asiaa ei helpota poukkoilu Miamin, Port-au-Princen, Havannan, Brasilian ja Kolumbian välillä. Mihin se kaikki raha hävisi? 135 miljoonalla taalalla on saatu aikaan jotain, joka näyttää tunnistamattoman TV-sarjan jaksolta? Ilmeisesti näyttelijöiden järjettömiin palkkioihin, ja diiva-Foxxin oikutteluun. Tyyppi kun vaati studiolta oman lentokoneen käyttöönsä, ei suostunut filmaamaan veneessä, ja lopulta säikähti kuvauspaikalla sattunutta välikohtausta ja kieltäytyi poistumasta ulkomaille, jonka takia jopa loppuratkaisua piti muuttaa (kun ei viitsitty/ehditty/voitu rakentaa vastaavaa lavastetta studiolle).

Sitten se musiikki. Alkuperäinen Vice käytti aina tuoreinta mahdollista poppia, pienellä paikallishöysteellä. Tähän on lapioitu tyyliltään sekalainen kokoelma musiikkia koko 90-luvun (?!) mitalta. Parissa biisissä selkeästi yritetään tavoitella alkuperäisen äänimaisemaa – mutta miksei Jan Hammerin klassisia teemoja ole käytetty edes päivitettyinä versioina? Vaarallisen tehtävän tunnari kelpasi kyllä elokuvaankin, Bond-tunnari on päivityksistä huolimatta sama, miksei Vice? Miamihan on lisäksi ainoita kaupunkeja Jenkkilässä jossa “electronica” (jenkkitermi kaikelle konemusalle eurodancesta trancen kautta happy hardcoreen) ei ole ihan pelkkä underground-juttu. Niinpä soundtrackilla kuuluu ehkä jopa parinkymmenen sekunnin katkelma nopeampaa biittiä. Paikallisväriä, eh? Sitä tuskin kannattanee edes mainita, että hei kaikki nyt me koetetaan olla niinQ katu-uskottavia että avataan leffa tiäzä Linkin Parkilla!!11one!1

Niin ja kuvaus. Tarkat kuvasommitelmat, värivalot, yllättävät kuvakulmat, laajat kuvakulmat, kamera-ajot, ne on hylätty. Tilalla on käsivarakamerasekamelskaa ja pliisun perinteistä kuvailmaisua. Ainoa bonus heltiää siitä, että digillä filmattuna pimeäotoksista saa paremmin selvää.

Koko ajan on lisäksi piinallisen selvää mistä tämän uusioversion käsikirjoitus on alkanut: remakena alkuperäisen sarjan “Calderone-saagasta”, jaksot 1, 2 (pilottijakso Brother’s Keeper), 5 ja 6 (kaksiosainen Calderone’s Return/Calderone’s Demise). Vertailu on siksikin vielä piinallisempaa, koska se originaalitarina (eikä vain tarina) on parempi. Jos ei viitsi koko ykköskauteen investoida, niin Anttilan alelaarista löytyy juuri sopivasti Miami Vice Collection -tuplalevy, jolle onkin juuri sopivasti lapioitu nämä jaksot. Vaikka kasari kuinka tökkisi vastaan, niin nuo neljä jaksoa peräperään katsottunakin on parempi “Miami Vice the Movie” kuin tämä räpellys.

Unohtaen kaikki vertailu alkuperäiseen, minusta ala-arvoinen näyttelijätyö, yleinen tylsyys ja itseensä kompastuva juoni upottivat elokuvan. Käsivarakamerakaan ei ole mikään uusi oivallus, ja sitäkin oli käytetty Jyrki-tyyliin. Perinteinen jalustakuvaus taas oli valjua ja mielikuvituksetonta. Ei sikäli, on maailmassa vielä huonompiakin elokuvia, tätä katsoessaan vain koko ajan miettii, miten paljon parempi se olisi voinut olla. Ottaen huomioon, että SubTV:llä näkee säännöllisesti uusintoina sitä parempaa versiota ihan ilmaiseksi, on tämä täysin turha luomus.

 

Ei pitäisi vertailla omaa mielipidettään muihin, mutta Miami Vice tuntuu saavan joko 2 tähteä tai alle, tai sitten neljä tähteä tai yli. Välimuotoja ei tueta. Inttter wepin ihmeellisillä viestialueilla “keskustelu” elokuvasta on mennyt jo aikaa sitten liekinheitinpeikkojen mutapainiksi, jossa itse elokuva on tekosyy selittää, kuinka vastapuoli on joko
1.) asuntovaunussa asuva lobotomisoitu punaniskajuntti joka ei ymmärrä mitään Oikeista Elokuvista(tm) ja/tai 80-luvulle jämähtänyt fanipoika
2.) pikkusormi pystyssä kulkeva snobihinaaja joka pitää vain tekotaiteellisesta paskasta ja/tai 80-luvulle jämähtänyt fanipoika

Mielenkiintoisinta on, että vanhan koulun Vice-fanienkin mielipiteet tuntuvat jakaantuvan aika tarkkaan kahtia. Minä niin halusin pitää siitä – siis tietäen, ettei Crocketilla ole pinkkiä napapaitaa eikä soundtrackilla soi Bon Jovi – mutta jotenkin se vain tökki. Michael Mann on minulle nimi muiden joukossa, niin en osaa ottaa tätä “Mann-elokuvana” niinkuin monet kriitikot tuntuvat tekevän.

Scarface (1983)

http://www.imdb.com/title/tt0086250/
Pyhä kasarinpalvontamonoliitti, peukalo ylöspäin

Scarface toimii aika pitkälti Al Pacinon maanisen esiintymisen ja onelinerien varassa. Mikä tekeekin siitä klassikon. Ja tietysti se, jos sattuu olemaan vinksahtanut kasaridekadenssiin.

Tosin jos jollekin edellämainituista on yliherkkä, niin sitten ei koskaan pääse elokuvaan sisälle.