Asiattomuuksia elokuvista ja tv-sarjoista
http://www.imdb.com/title/tt0071695/
Samurai/ninjailu, peukalo ylös
Kun eeppinen kuusiosainen samuraisaaga päättyy osaan, jota on verisuihkujen ja melutraaman ohella höystetty hiihtävillä ninjoilla ja raketeilla varustetulla potkukelkalla, ei kyseessä voi olla muuta kuin itse parhautta.
http://www.imdb.com/title/tt0435665/
Zombie, peukalo alaspäin
Eksploitaatio, peukalo ylöspäin
Ohhoh. Uwe Boll ehti ykkösessä saamaan tissit kuvaan vasta 10 minsan kohdalla, mutta Böllitön jatko-osa nokittaa iskemällä tissit kuvaan jo kahden minuutin kohdalla ja full frontaliin edetään alle viiden minuutin, jo ennen alkutekstejä!
Sitten otetaankin takapakkia, gorea ja äksöniä on vähemmän kuin ykkösessä. Myöskään zombi-infektion sijoittumisesta kampukselle autiosaaren sijasta ei oteta kaikkea (mitään) irti. Elokuvan rytmityksessä, käsikirjoituksessa, juonessa, logiikassa, näyttelyssä, tai dialogissa ei edelleenkään tosin ole järjen tai laadun häivää. Resident Evilit ovat tähän verrattuna suorastaan taide-elokuvia. Turhaan taisivat käsikirjoittajat inistä nettifoorumeilla kuinka ykkösosassa Boll esti heidän nerokkaiden visioiden esillepääsyn, jos tämä nyt on sitten sitä nerokasta visiota.
Loppujen lopuksi bollmainen dada oli hervottomuudessaan vastustamatonta, tämä taas yrittää liikaa olla oikea elokuva, flopaten siten ykköstäkin pahemmin. Mut viihdyin silti.
http://www.imdb.com/title/tt0780595/
Kaahauselokuva, ajohanskoihin verhotut peukalot ylös
Fefejä! Lamppuja! Slärrä! Königsegg! Saleen S7! Carrera GT! Musse! AC Cobra! Maybach! Laumoittain vähäpukeisia mallivosuja joilla ei ole mitään muuta tehtävää kuin näyttää hyvältä! Henkilökaartissa Peter “Hobitti” Jacksonin näköinen Ö-luokan Kummisetä-wannabe, juoppo Elvis-imitaattori, ja laulaja/kilpa-ajajaneiti jonka kaula-aukosta mahtuu ajamaan Königstigerillä. Totaalisen avutonta näyttelemistä ja silkkaa dadaa oleva dialogi.
Elokuvan sisältö on jotakuinkin, jotta ajetaan, ryypätään, ajetaan, tapellaan, ajetaan, pelataan korttia, ajetaan, jne. Leffa mm. ALKAA sillä kun Slärrällä rankaistaan Losista Vegasiin ajassa 1h 45 min että elokuvatuottaja “Jerry Brecken” saa sinistä kostajaa sviittiinsä ennen kuin lerpahtaa.
Kahelin miljonäärin omalla autokokoelmallaan teettämä leffa, jossa oikeasti vedetään hajalle Carrera GT ja Diablo ei VOI olla muuta kuin kurko. Ison bujdetin eksploitaatio for TEH WIN!!!!!!111111
http://www.imdb.com/title/tt0462322/
http://www.imdb.com/title/tt1028528/ (Death Proof)
http://www.imdb.com/title/tt1077258/ (Planet Terror)
Slasher/kaahailu, peukalot ylös; Zombieläträys, peukalot ylös
Elokuva (katsoin jaksot teatterissa peräjälkeen, muuta ratkaisua kuin back-to-back ei tämän teoksen suhteen tueta) palauttaa uskon elokuvantekoon, sekä on virkistävä tuulahdus ajalta, jolloin ei laskemoitu niin kuin nyt. Tai no, olihan sekin laskelmointia, että mietittiin, jotta “tissit myy, natsit myy, autotakaa-ajot myy, kung-fu myy, eiköhän tungeta ne kaikki samaan elokuvaan”. Nykyään taas laskelmoidaan siten, että pyritään tekemään hajuton, mauton, väritön, ketään ärsyttämätön tasapaksu tuote, jonka pitää otsa rypyssä pyrkiä (tuloksetta) olemaan vakavasti otettavaa kårkeakyldyyriä vaikka kyseessä olisikin yhdentekevä toimintapätkä. Mihin unohtui se pieni ja nykytuottajien mielestä mitätön seikka, että viihde-elokuvan pitäisi viihdyttää katsojaa?
Toisaalta, katsojaa tavallaan huijataan. Kyseessä on kuitenkin kahden tunnetun ohjaajan, jos ei ihan A-listan niin kohtalaisen tunnetuilla näyttelijöillä kuitenkin, tekemä ison budjetin tribuutti, ei pienen nyrkkipajan kengännauhabudjetilla tehty aito B-elokuva. Ehkä hyvä niinkin, sillä nyt mutasarjan leffojen heikkoudet ovat poissa ja kaikki hyvät puolet tallella. (Mitä nyt miespuolinen testiyleisö tosin kaipasi enemmän eksploitaatioaikojen paljasta pintaa, mutta ehkä sitten siinä Werewolf Women of the SS:ssä… 
)
Death Proof
Leffa pärähtää käyntiin aika hiljaisesti. Normaali tarantinolainen dialogi ja postmodernit viittaukset alkaisivat vähän ajan kuluttua tuntua puuduttavilta, mutta surrealistiset tempaukset (ja itsetarkoituksellisesti esiteltävät sääret) pitävät mielenkiinnon yllä. Sitten elokuva herääkin henkiin, kun Kurt Russelin käsittämättömän mainiosti esittämä Stuntman Mike saapuu paikalle väijymään slasher-kliseisiä tyhjäpääbimboja. Stuntman Mike on myös virkistävän vanhanaikainen psykotappaja. Nykyäänhän pitää yleisö saattaa tuntemaan säälinsekaista sympatiaa paatuneintakin massamurhaajaa kohtaan kertomalla, kuinka häntä kiusattiin pienenä ja lelu on edelleen patterin välissä. (Jos näin onkin Miken kohdalla, sitä ei onneksi ainakaan kerrota.) Mike tappaa yksinkertaisesti siksi, että se on hänestä kivaa. Tehostettuna mielipuolisella virnuilulla. En myöskään olisi uskonut, miten paljon yhdestä autokolaristakin saa irti (pun intended), mutta niin vain se on että kuvakulmia vaihtelemalla ja toistamalla ja kronologiaa rikkomalla saa tästäkin uudenlaisen tulkinnan.
Puolessavälissä tyyli luontevasti muuttuu slasherista takaa-ajoleffaksi. DP:n (öhö öhö) jälkipuolisko on jo huomattavasti vauhdikkaampaa menoa. Dialogiosuus on lyhyempi, nasevampi, ja ennen kaikkea, toimintaa on enemmän. Leffan kruunaa, ja sen olemassaolon oikeuttaa, yksi elokuvahistorian pisimpiä (tosin alkuperäistä Gone in 60 Secondsia ei olla vielä lähelläkään) ja jännittävimpiä takaa-ajoja. Kun isolohko-V8 alkaa mylvien julistaa sanaa ja vanhan koulun pelti taipuu rutisten, ollaan perusarvojen äärellä, eikä mies voi muuta kuin nöyrtyä ja antautua vauhdin hurmaan.
Hupaisin viittaus vanhoihin elokuviin on se, että stuntnäyttelijä Zoë Bell esittää samannimistä stuntnäyttelijää, tehden itse omat stunttinsa. Rajatulla budjetilla kun ei raha aikanaan riittänyt sekä stuntteihin että näyttelijöihin, niin stuntitkin saivat väkisinkin puherooleja…
Jotain miinusta pitää aina antaa. No iso Q on unohtanut, että “Eleanor” ei ollut normi-Mustang, vaan Mustangin halpamalli “Mach 1”. Jälkipuoliskon keltainen Mustang on nääs niin selvä viittaus, että tämä jää pikkaisen harmittamaan.
Planet Terror
Rodriguez kertoo kirjoittaneensa leffan jo 1998. Tästä johtuen se ei iske samalla miljoonalla voltilla kuin olisi tuolloin iskenyt – väliin kun on ehtinyt oikea zombie-renessanssi ja nyt meillä on Resident Evilit, House of the Dead, Dawn of the Deadin remake, Land of the Dead, 28 Days (ja 28 Weeks) Later ja niin pois päin.
Mutinat sikseen, PT on kuitenkin tanakka paketti joka iskee kuitenkin kuin 999 999 volttia. Tarpeeton “vakava” aines, yhteiskuntakritiikki sun muut on tungettu romukoppaan ja tilalla on estoton läträys, joka tuo mieleen Braindeadin ja Army of Darknessin kaltaiset splatterkomediaklassikot. Kuka kaipaa ruohonleikkuria kun zombeja voi teloa helikopterin lavoilla? Kurkipotkijat menköön kotiinsa, tosimiehet viipaloivat lihaa kahdella perhosveitsellä. Jos pään räjäyttäminen kappaleiksi ei tunnu enää missään, niin entäs aivojen kaapiminen kallon sisältä? Yhdistettynä kajahtaneisiin henkilöhahmoihin ja pikimustaan huumoriin lopputulos on käsittämättömän viihdyttävä, ja samalla zombie-elokuvan parhaimmistoa.
Varsinaisesti PT ei tuo genreen mitään uutta, mutta enpä nyt kyllä keksikään, mitä “uutuutta” olisi kaivannut. Kai se yksi ylipitkä kuolinkohtauskin kuuluu genreen, mutta sen olisi kyllä voinut keksiä poiskin. Sitä paitsi, tässä pätkässä on paras alkutekstijakso sitten Barb Wiren (jolle kyllä jäädään rinnanmitalla)
Summa Summarum
En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin hauskaa elokuvissa. Kunhan sitten muistetaan, ettei olla menossa katsomaan mitään Kolme väriä -trilogiaa, vaan matalaotsaista viihdettä.
Loppurutkutus II: Loppurutkutuksen pojan koston paluu
Koska ahneet tuottaja-Weinsteinit haluavat maksimoida myös DVD-myynnin, on elokuvan jenkkiversiossa “väliajalla” esitettävistä olemassaolemattomien elokuvien trailereista vain yksi jäljellä tässä Pohjan perälle rantautuneessa kahtia jaetussa versiossa. Onneksi YouTube (joka ei nykyään edes riko lakia, heh) pelastaa Atlantin tämänkinpuolisen yleisön:
Werewolf Women of the SS
Don’t
Thanksgiving
http://www.imdb.com/title/tt0097138/
Kalkkuna, peukalo ristiinnaulittu ylöspäin
Leffan ylinäyttely on niin campia ja pääpahis niin korni, että tämän on pakko olla uudelleenkirjoitettu Masters of the Universe II, mitä se itse asiassa onkin. Muscles from Brussels on vaan turhan pikkuinen He-Maniksi, mutta hänet castattiinkin vasta lisenssin karattua Golan-Globus -yhtiöltä. Puljuhan rahoitti elokuvansa ns. junk bondeilla, mutta Musta Maanantai syyskuussa 1987 sattuneesta syystä vei firman nurin, ja samaa kyytiä meni sekä He-Man että myös plakkarissa ollut Spider-Man lisenssi. Konkurssipesä sitten viimeisteli tämän tekeleen kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen, propseja kun oli jo tehtailu parilla miljoonalla taalalla. Sikäli hassua, että varsinaisessa lopputuloksessahan on lopulta kyseessä selkeä rip-off Italiassa tuolloin suuressa suosiossa olleista Mad Max -ripoffeista. Eli postapokalyptista menoa lähitulevaisuuden maailmassa. Mutta onko tämä aito postapo-pläjäys? Katsotaanpa.
Jepjep. Ehtaa tavaraa, kuten Bät ja Ryyd sanoisivat.
Apropoo, näin pääsiäisen aikaan tuli mieleen, että kun tämä on jo toinen näkemäni äksön-pläjäys, jossa päähenkilö ristiinnaulitaan, mutta tämä kampeaa itsensä ristiltä ja kostaa ve-ri-ses-ti (toinenhan on iki-ihQ Konan Parpaari), niin sain idean eksploitaatioelokuvasta The Passion of the Christ II: Resurrection, jossa Jeesus palaa onelinereiden kera kostamaan fariseuksille ja Pilatukselle, alkuperäinenhän kun päättyi sopivasti slashereista tuttuun yllätykseen Jeesuksen noustessa haudasta. Alun fariseuksen kuristuksesta käärinliinalla voitaisiin edetä House of the Blue Leaves -tyyppiseen konfrontaatioon legioonalaisten kanssa matkalla Pilatuksen luo. Aivan rainan loppuun voitaisiin vielä iskeä cliffhangeri: on rauhallinen päivä Manalan porteilla. Yhtäkkiä Kerberos ryntää uikuttaen karkuun. Kuvakulma porttien sisäpuolelta – ulospäin aukeavat portit lennähtävät sisään ja Kerberoksen raato leijailee kuvan halki.
SATAN: Jesus Christ!
JESUS: That’s right. And I’m here to redeem some sinners.
Lopputekstit.
Loogisesti tätä seuraisi tietysti The Passion of the Christ III: Jesus Goes To Hell, jonka lopussa Saatana pääsisi pakoon, jotta saataisiin aikaan vielä The Passion of the Christ IV: Jesus vs. Satan. Josta vielä maistiainen:
SATAN: God never told you what happened to your father, did he?
JESUS: He told me enough! He told me that he is my father!
SATAN: No. I am your father.
http://www.imdb.com/title/tt0080491/
Eksploitaatiospektaakkeli, harkinnan jälkeen keisari kohottaaa peukalonsa ylös
Mörgh. Mitähän tästä sanoisi. Ison budjetin eksploitaatiota, aina takakannen tekstiä myöten. ”Vain yksi elokuva uskaltaa näyttää kaikki Rooman keisarikunnan perversiot” tjsp. Neurasteeninen ameriikkalainen on varmasti aivan kauhuissaan (iiirgh! rotujen välistä! homoseksuelleja!), kaiken nähnyt eurooppalainen tuijottaa eteensä. Kaksi seksikohtausta erottuu selkeästi päälle liimatuiksi, mutta muuten on vaikea havaita, mitä olisi lisätty jälkikäteen. Toki lihankappaleiden yhteensovittaminen hyökkää päälle joka suunnasta, niin että siihen suorastaan turtuu, mutta aika sekaisin saa olla (suomeksi: minuakin sekaisemmin) jos tätä pornon korvikkeena käyttää. Eksploitaatioperinteen mukaisesti verelläkin läträtään ihan kiitettävästi, joskin ei kovin usein.
Selkeästi otettu se perinteinen linja, että jos on tositarina ja legenda niin kerrotaan legenda – kuva Caligulasta (joka oli kieltämättä oikukas ja täysin epäpätevä keisari, jota hallitseminen ei itse asiassa edes kiinnostanut) täytenä vatipäänä on historiaa kirjoittaneiden vastustajien luoma, ja hänen setänsä ja seuraajansa Claudiuksen kuvaaminen Petelius/Kalliala-sketsistä karanneena muodottomaksi turvonneena vajaamielisenä vammaisena on taas paljon myöhäisemmän ajan legendaa (aikalaisista jopa Claudiuksen vastustajat kuvasivat hänet komeaksi ja älykkääksi, vaikka kärsikin polion seurauksena ontumisesta ja tapasi hermostuessaan änkyttää). Näyttelijätyö roolit huomioiden on sinällään kohdallaan, tosin tämän jälkeen ei ihmekään että nimiroolissa mulkoilleelle Malcom McDowellille alkoi enää olla tarjolla lähinnä psykoottisen pahiksen rooleja (Blue Thunder, Moon 44, Star Trek Generations, Tank Girl, Wing Commander 4:n välivideot, jne.). Peter O’Toolen käriseminen vanhana keisari Tiberiuksena jäi myös mieleen.
Ai niin, oliko leffalla joku pointtikin eksploitaation lisäksi? Kait siinä oli sitä kaksinaismoralismin kritiikkiä, että pikkupoikien hyväksikäyttäjien mielestä (maan tapa tuolloin) aikuista sisartaan himoitseva keisari oli hirrrrveä bärvå. Ja kuinka samaisten pedosetien mielestä tasavallan aikaan oltiin niiiiiin kunniallisia ja siveellisiä että pois alta, on se vaan hirveetä tämä nykyajan rappio (roomalaisella ylimystöllä oli tiettävästi jo puunilaissotien aikaan ns. hyvä pössis päällä). Tai se, että keisarin piti teeskennellä “huolestunutta kansalaista” diktaattorin valtuuksilla, jota “spontaanisti” palvottiin ilman virallista uskonnollista asemaa, mutta jos “ensimmäinen kansalainen” kyllästyi tähän pelleilyyn ja olisi halunnut virallistaa asemansa jumalkeisarina, niin brutusten tikarisormia alkoi syyhyttämään.
Ajankuva on muutoin, eli puvustuksen, lavastuksen jne. puolesta kuitenkin korkeintaan sinne päin – 70-luvun spektaakkelinäkökulmasta siis. Höystettyinä modernistisilla pillerihoureisilla luomuksilla.
Tuo nykyinen DVD-versiohan on 156/149 (NTSC/PAL) minuuttia, mutta isot pojat kertoo, että tästä olisi ollut joskus olemassa 210-minuuttinenkin (joka oli nimenomaan se versio joka suututti muutkin kuin jo esituotantovaiheessa hihansa polttaneen käsikirjoittaja Gore Vidalin). Tiedä sitten olisiko se sen parempi – nykyiselläänkin elokuva junnaa monin paikoin sen verran pahasti paikallaan. Enemmän sisältöä, vähemmän toistoa olisi ollut paikallaan.
Sen verran ainutlaatuinen luomus kuitenkin, että kokonaisuus kääntyy plussan puolelle. Tällaista houretta näkee liian harvoin.
—
Aikamatkustajalta sellaisia terveisiä, että arvostelun kirjoittamisen jälkeen juutuuttiin on upittu ammattilaisvoimin tehty feikkitraileri siitä, miltä moderni remake/re-imagining “Gore Vidal’s Caligula” saattaisi näyttää:
https://www.youtube.com/watch?v=SpUzCyLiMmM
http://www.imdb.com/title/tt0774043/
Eksploitaatio/toiminta, peukalo ylös
Täydellinen tuohoase! Suomalaisen Trash Videon toimintaparodia Nato Commando on kerännyt sen verran kulttimainetta kotomaan leffa-aiheisilla boardeilla, että piti tarkistaa, mistä ilmiössä oikein on kyse. Mitä siellä Tampereella oikein sotketaan kraanaveteen, tämäkin on Wreckin lailla sieltä lähtöisin?
Ns. “juonena” Naton kovin kommando Alex Lommo on vetäytynyt Suomen perämetsiin Karhu-pulloja tyhjentämään, ja maalailemaan tyhjistä pulloista asetelmia. Eräänä päivänä entinen pomo, eversti “Fägäri” Fägerlund tulee vieraisille, ja joutuu samantien kidnapatuksi. Lommo päättää etsiä Fägärin, mutta matkaan tulee monta mutkaa, kun juoneen sotketaan Lommon muistikuvia, kansainvälinen suuryritys ja oudot bioasekokeet sekä oudot lonkero-oliot. Lopun “yllätys” ei pitäisi olla yllätys kenellekään, ellei ole nukkunut koko elokuvaa, eikä etenkään jos on lukenut Ruthless Rewievsin legendaarista kasariäksön-opasta (tai edes DVD-kotelon takakannen tekstiä).
Star Wreckin jälkeen on alkanut odottaa indie-elokuviltakin ammattimaista esillepanoa. Meinasin sanoa, että tässä ei ihan ylletty siihen, mutta sitten muistin, että hiljattain näkemistäni suoraan-videolle pätkistä tämä päihittää esmes Iron Eagle IV:n tai Seagal-potkinta The Patriotin niin näyttelijätyön, lavastuksen, musiikin kuin tehosteidenkin saralla mennen tullen, niin otanpa sanani takaisin.
Onhan elokuva indie-voimin tehty parodia, mutta silti jokin tökkii. Onko se tarkoituksellista vai tahatonta, mutta jotenkin tuntuu, että elokuvan ei missään vaiheessa ole edes tarkoitus vaikuttaa liian uskottavalta (edes kasariäksön-standardeilla). Kannatan sitä, että se on tahallista; tekijöillä olisi riittänyt rahkeet parempaankin, mutta koko homma halutaan lyödä tarkoituksella läskiksi ihan sen takia, että täysin kaupalliseen tasoon ei kuitenkaan olisi resursseja. Esmes takaa-ajokohtauksen klaffivirheet, joissa Mitsu Lancer vaihtuu 3-Bemariksi ja takaisin mennen tullen, eivät voi olla enää pelkkää sattumaa. Näyttelijätyö on niin ikään tarkoituksella ylilyötyä, mutta tarkoitukseen riittävää. (Näyttelijöistä muuten ainoa, joka yrittää esittää roolinsa edes jotakuinkin vakavasti, on takautumajaksoissa cameoroolissa Lommon tyttöystävää esittävä, paremmin aikuisviihteen puolelta tunnettu Sabina.)
Jotenkin pätkästä tulee (tunnelman, esillepanon yms. myötä) hieman mieleen surullisen kuuluisan Visa Mäkisen elokuvat. Ratkaisevana erona tosin on, että Visa yritti tehdä elokuvia vakavissaan, mutta tulos oli farssimainen, siinä missä Nato Commando on alun perinkin parodiaa. Elokuva on muutenkin leimallisesti suomalainen, ja vielä nimenomaan tamperelainen.
Itse asia, eli veren lennätys, on toteutettu asiaan kuuluvalla hartaudella. Metalli kohtaa lihan niin taljajousen, puukkojen, talikon kuin luotienkin voimin ja tekoveri roiskuu. Ajoittain splätter saavuttaa jopa Bad Taste/Evil Dead -tyypisen hurmehengen, mistä iso bonus. Pyrotekniikka toimii. Pakollinen CGI puolestaan vaihtelee epäuskottavasta (sankareiden autoa jahtaava Comanche-helikopteri) yllättävänkin toimivaan (alkupuolen bullet time -efekti).
Huumori naurattaa, katsojasta riippuen. Etenkin päähenkilön asennevammaiset onelinerit, joista useimmat ovat variantteja ilmaisusta “Nyt kyllä vituttaa!”. Kaikki asiaan kuuluvat Hollywood-kliseet saavat myös osansa, ja viittauksia on sinne tänne. Asenne on myös Hollywood-skaalaa jyrkempi – huumoria revitään ruumiinosien räjäyttelyn lisäksi siitä, kun päähenkilö vahingossa tuhoaa lastenkarusellin kertasingolla. Lisähupia tarjoaa myös samalla kiekolla tuleva “lapsille sallittu” versio elokuvasta, joka lyhentää kestoa “hieman”. (Mieleen tulee hakemattakin Rambo III:n “videolain” aikainen VHS-versio…)
Pidin sen verran, että suosittelen. Elokuva on omimmillaan esimerkiksi kaveriporukan leffailtoihin tai etkojen vauhdittajaksi. Plus, DVD-kotelon mukana tulee aito Nato Commando -pinssi.
Sää oot tappaja! Sää kuulut Naton kalustoon!