Asiattomuuksia elokuvista ja tv-sarjoista
http://www.imdb.com/title/tt1050160/
Eksploitaatio, irtopeukalo syömäpuikkojen varassa ylös
Tähän elokuvaan on tiivistetty jokseenkin se kaikki parhaus. Koulupukuinen japanilaistyttö? Lisää japanilaiskaunottaria? Ultraväkivaltaa? Minigun? Ninjoja? Ultraväkivaltaa? Yakuza? Kajahtunutta huumoria? Vielä kajahtaneempi soundtrack? Ultraväkivaltaa? Kaikki löytyy. Nivottuna perinteisen kostotarinan muottiin, joka tarantinomaisesti vieläpä alkaa lopusta. Pakkokatsottavaa.
http://www.imdb.com/title/tt0341495/
Hong Kong-toiminta, peukalo(kin) ylös
Minun kuuluisi olla täpinöissäni. Tässä on silmitöntä väkivaltaa, paljaat rinnat jo 3 minuutin kohdalla, silmitöntä väkivaltaa, totaalista WTF-meininkiä, silmitöntä väkivaltaa, vaijerikungfua, silmitöntä väkivaltaa, kääpiö, silmitöntä väkivaltaa, toisiaan halailevia aasialaistyttöjä märissä T-paidoissa, silmitöntä väkivaltaa, melodraamaa, silm… ok, ymmärrätte yskän. Kaikesta huolimatta “se jokin” jää kuitenkin puuttumaan, ja enemmän olisi kaivannut omaperäisyyttä. Samaten iiiiiiso loppumättö ei olisi ollut pahitteeksi. Erikoisbonus kuitenkin jääkiekkomailan muotoisista teräastaloista sekä suorista varas…. lainauksista (The Killeriä ja Leonia kupataan aikas 1:1).
Mutta kuitenkin, leffa jossa kuin suoraan Captain Jackin musiikkivideoista revityt kohtaukset päättyvät niskojennaksautukseen tai katkaistulla hammasharjalla puukotukseen ei voi olla muuta kuin kurko.
PS. Neurasteeniset ja herkkäsieluiset saattavat sitten oikeasti järkyttyä leffan puolivälin jokseenkin varoittamatta pomppaavasta raiskauskohtauksesta, ettäs sitten tiedätte.
http://www.imdb.com/title/tt0462499/
Toiminta, STALLONE IS GOD!
Uusi Rambo on varsinainen lakmustesti. Se mittaa, tykkääkö koehenkilö oikeasti toimintaelokuvista, vaiko pahvisista CGI-sarjakuvista joissa on isoja tulipalloja mutta väkivalta on koomista eikä kukaan kuole. Se on paluu kultaiselle 80-luvulle, kun toimintaelokuvat olivat vielä katarttinen kokemus, kun väkivalta oli vielä ilkeää. Samalla se kuitenkin on kerronnaltaan ja kuvastoltaan moderni – itse asiassa, väkivallan runsaus ja ronskius on jo tarantinomaisissa sfääreissä, pidemmällä kuin mitä 80-luvulla edes monessa eksploitaatiopätkässä oli. Ilahduttavaa on myös se, että CGI:tä käytetään yllättävän vähän ja pääpaino on “perinteisillä” ihonvärisiksi maskatuilla veripusseilla ja ympäriinsä lentävillä siansuolilla. Rutinaa on kuulunut siitä, että pahikset ovat yksiulotteisia – kuten psykoottinen pedofiili jonka 24/7 päässä olevista aurinkolaseista heijastuvat palavan kylän liekit – mutta elokuvan kontekstissa valitus on aiheeton. Pahiksia tulee inhota jotta heidän äärimmäisen verinen loppunsa tuntuu sitäkin oikeutetummalta. Rambon nähtyään tulee jotenkin tyhjä olo: ei keksi mitään sanottavaa, koska elokuva on sanonut kaiken tarpeellisen.
http://www.imdb.com/title/tt0498353/
Gorno, verinen peukalo vapisten ylös
Siinä vaiheessa, kun leffaohjaaja tekee leffalleen kakkososan, joka on ihan kuin ykkönenkin mut siinä on enemmän gorea ja useammat 715517 on turha tulla selittämään kuinka ykkönen oli oikeasti kulutusyhteiskunnan kritiikkiä. Ihan kivaa splättäystä, enemmän kuin vähän tulee mieleen kaikki hiljattain tapitetut nazisploitaatiot. Vanhan mantereen splattergurujakin vilahtelee cameoissa. Kyllä tämän katsoo, jos genre miellyttää, mutta ei mitään mieleenpainuvaa (paitsi toiseksi viimeinen todella ilkeä tappo).
http://www.imdb.com/title/tt0432021/
Post-apo/zombie, peukalo ylös
Kevyesti sarjan paras. Kunnon post-apokalypsploitaatiota ja herkullista ripaskapuukkoa kahdella kukriveitsellä. Ihquja gore-efektejä, kuten “mutanttilonkeroilla silmät ja kieli päästä”, ja napakoita headshotteja. Comic reliefkin kuolee. Hupaisasti leffassa kierrätetään ahkerasti kieli poskessa post-apokliseiden lisäksi kauhu- ja westernkliseitä. Toimintakin on tymäkkää, ainoana kauneuspilkkuna lopetus tosin on täysin epälooginen: miten ylikuormattu kevyt helikopteri muka voisi lentää Vegasista Alaskaan ilman välitankkauksia?
Tästä on hyvä jatkaa neloseen, etenkin kun vihonviimeisen kohtauksen perusteella nelonen sijoittuu Japaniin, jossa siis toivottavasti on vielä eloonjääneitä koulupuk—
http://www.imdb.com/title/tt0435665/
Zombie, peukalo alaspäin
Eksploitaatio, peukalo ylöspäin
Ohhoh. Uwe Boll ehti ykkösessä saamaan tissit kuvaan vasta 10 minsan kohdalla, mutta Böllitön jatko-osa nokittaa iskemällä tissit kuvaan jo kahden minuutin kohdalla ja full frontaliin edetään alle viiden minuutin, jo ennen alkutekstejä!
Sitten otetaankin takapakkia, gorea ja äksöniä on vähemmän kuin ykkösessä. Myöskään zombi-infektion sijoittumisesta kampukselle autiosaaren sijasta ei oteta kaikkea (mitään) irti. Elokuvan rytmityksessä, käsikirjoituksessa, juonessa, logiikassa, näyttelyssä, tai dialogissa ei edelleenkään tosin ole järjen tai laadun häivää. Resident Evilit ovat tähän verrattuna suorastaan taide-elokuvia. Turhaan taisivat käsikirjoittajat inistä nettifoorumeilla kuinka ykkösosassa Boll esti heidän nerokkaiden visioiden esillepääsyn, jos tämä nyt on sitten sitä nerokasta visiota.
Loppujen lopuksi bollmainen dada oli hervottomuudessaan vastustamatonta, tämä taas yrittää liikaa olla oikea elokuva, flopaten siten ykköstäkin pahemmin. Mut viihdyin silti.
http://www.imdb.com/title/tt0462322/
http://www.imdb.com/title/tt1028528/ (Death Proof)
http://www.imdb.com/title/tt1077258/ (Planet Terror)
Slasher/kaahailu, peukalot ylös; Zombieläträys, peukalot ylös
Elokuva (katsoin jaksot teatterissa peräjälkeen, muuta ratkaisua kuin back-to-back ei tämän teoksen suhteen tueta) palauttaa uskon elokuvantekoon, sekä on virkistävä tuulahdus ajalta, jolloin ei laskemoitu niin kuin nyt. Tai no, olihan sekin laskelmointia, että mietittiin, jotta “tissit myy, natsit myy, autotakaa-ajot myy, kung-fu myy, eiköhän tungeta ne kaikki samaan elokuvaan”. Nykyään taas laskelmoidaan siten, että pyritään tekemään hajuton, mauton, väritön, ketään ärsyttämätön tasapaksu tuote, jonka pitää otsa rypyssä pyrkiä (tuloksetta) olemaan vakavasti otettavaa kårkeakyldyyriä vaikka kyseessä olisikin yhdentekevä toimintapätkä. Mihin unohtui se pieni ja nykytuottajien mielestä mitätön seikka, että viihde-elokuvan pitäisi viihdyttää katsojaa?
Toisaalta, katsojaa tavallaan huijataan. Kyseessä on kuitenkin kahden tunnetun ohjaajan, jos ei ihan A-listan niin kohtalaisen tunnetuilla näyttelijöillä kuitenkin, tekemä ison budjetin tribuutti, ei pienen nyrkkipajan kengännauhabudjetilla tehty aito B-elokuva. Ehkä hyvä niinkin, sillä nyt mutasarjan leffojen heikkoudet ovat poissa ja kaikki hyvät puolet tallella. (Mitä nyt miespuolinen testiyleisö tosin kaipasi enemmän eksploitaatioaikojen paljasta pintaa, mutta ehkä sitten siinä Werewolf Women of the SS:ssä… 
)
Death Proof
Leffa pärähtää käyntiin aika hiljaisesti. Normaali tarantinolainen dialogi ja postmodernit viittaukset alkaisivat vähän ajan kuluttua tuntua puuduttavilta, mutta surrealistiset tempaukset (ja itsetarkoituksellisesti esiteltävät sääret) pitävät mielenkiinnon yllä. Sitten elokuva herääkin henkiin, kun Kurt Russelin käsittämättömän mainiosti esittämä Stuntman Mike saapuu paikalle väijymään slasher-kliseisiä tyhjäpääbimboja. Stuntman Mike on myös virkistävän vanhanaikainen psykotappaja. Nykyäänhän pitää yleisö saattaa tuntemaan säälinsekaista sympatiaa paatuneintakin massamurhaajaa kohtaan kertomalla, kuinka häntä kiusattiin pienenä ja lelu on edelleen patterin välissä. (Jos näin onkin Miken kohdalla, sitä ei onneksi ainakaan kerrota.) Mike tappaa yksinkertaisesti siksi, että se on hänestä kivaa. Tehostettuna mielipuolisella virnuilulla. En myöskään olisi uskonut, miten paljon yhdestä autokolaristakin saa irti (pun intended), mutta niin vain se on että kuvakulmia vaihtelemalla ja toistamalla ja kronologiaa rikkomalla saa tästäkin uudenlaisen tulkinnan.
Puolessavälissä tyyli luontevasti muuttuu slasherista takaa-ajoleffaksi. DP:n (öhö öhö) jälkipuolisko on jo huomattavasti vauhdikkaampaa menoa. Dialogiosuus on lyhyempi, nasevampi, ja ennen kaikkea, toimintaa on enemmän. Leffan kruunaa, ja sen olemassaolon oikeuttaa, yksi elokuvahistorian pisimpiä (tosin alkuperäistä Gone in 60 Secondsia ei olla vielä lähelläkään) ja jännittävimpiä takaa-ajoja. Kun isolohko-V8 alkaa mylvien julistaa sanaa ja vanhan koulun pelti taipuu rutisten, ollaan perusarvojen äärellä, eikä mies voi muuta kuin nöyrtyä ja antautua vauhdin hurmaan.
Hupaisin viittaus vanhoihin elokuviin on se, että stuntnäyttelijä Zoë Bell esittää samannimistä stuntnäyttelijää, tehden itse omat stunttinsa. Rajatulla budjetilla kun ei raha aikanaan riittänyt sekä stuntteihin että näyttelijöihin, niin stuntitkin saivat väkisinkin puherooleja…
Jotain miinusta pitää aina antaa. No iso Q on unohtanut, että “Eleanor” ei ollut normi-Mustang, vaan Mustangin halpamalli “Mach 1”. Jälkipuoliskon keltainen Mustang on nääs niin selvä viittaus, että tämä jää pikkaisen harmittamaan.
Planet Terror
Rodriguez kertoo kirjoittaneensa leffan jo 1998. Tästä johtuen se ei iske samalla miljoonalla voltilla kuin olisi tuolloin iskenyt – väliin kun on ehtinyt oikea zombie-renessanssi ja nyt meillä on Resident Evilit, House of the Dead, Dawn of the Deadin remake, Land of the Dead, 28 Days (ja 28 Weeks) Later ja niin pois päin.
Mutinat sikseen, PT on kuitenkin tanakka paketti joka iskee kuitenkin kuin 999 999 volttia. Tarpeeton “vakava” aines, yhteiskuntakritiikki sun muut on tungettu romukoppaan ja tilalla on estoton läträys, joka tuo mieleen Braindeadin ja Army of Darknessin kaltaiset splatterkomediaklassikot. Kuka kaipaa ruohonleikkuria kun zombeja voi teloa helikopterin lavoilla? Kurkipotkijat menköön kotiinsa, tosimiehet viipaloivat lihaa kahdella perhosveitsellä. Jos pään räjäyttäminen kappaleiksi ei tunnu enää missään, niin entäs aivojen kaapiminen kallon sisältä? Yhdistettynä kajahtaneisiin henkilöhahmoihin ja pikimustaan huumoriin lopputulos on käsittämättömän viihdyttävä, ja samalla zombie-elokuvan parhaimmistoa.
Varsinaisesti PT ei tuo genreen mitään uutta, mutta enpä nyt kyllä keksikään, mitä “uutuutta” olisi kaivannut. Kai se yksi ylipitkä kuolinkohtauskin kuuluu genreen, mutta sen olisi kyllä voinut keksiä poiskin. Sitä paitsi, tässä pätkässä on paras alkutekstijakso sitten Barb Wiren (jolle kyllä jäädään rinnanmitalla)
Summa Summarum
En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin hauskaa elokuvissa. Kunhan sitten muistetaan, ettei olla menossa katsomaan mitään Kolme väriä -trilogiaa, vaan matalaotsaista viihdettä.
Loppurutkutus II: Loppurutkutuksen pojan koston paluu
Koska ahneet tuottaja-Weinsteinit haluavat maksimoida myös DVD-myynnin, on elokuvan jenkkiversiossa “väliajalla” esitettävistä olemassaolemattomien elokuvien trailereista vain yksi jäljellä tässä Pohjan perälle rantautuneessa kahtia jaetussa versiossa. Onneksi YouTube (joka ei nykyään edes riko lakia, heh) pelastaa Atlantin tämänkinpuolisen yleisön:
Werewolf Women of the SS
Don’t
Thanksgiving
http://www.imdb.com/title/tt0774043/
Eksploitaatio/toiminta, peukalo ylös
Täydellinen tuohoase! Suomalaisen Trash Videon toimintaparodia Nato Commando on kerännyt sen verran kulttimainetta kotomaan leffa-aiheisilla boardeilla, että piti tarkistaa, mistä ilmiössä oikein on kyse. Mitä siellä Tampereella oikein sotketaan kraanaveteen, tämäkin on Wreckin lailla sieltä lähtöisin?
Ns. “juonena” Naton kovin kommando Alex Lommo on vetäytynyt Suomen perämetsiin Karhu-pulloja tyhjentämään, ja maalailemaan tyhjistä pulloista asetelmia. Eräänä päivänä entinen pomo, eversti “Fägäri” Fägerlund tulee vieraisille, ja joutuu samantien kidnapatuksi. Lommo päättää etsiä Fägärin, mutta matkaan tulee monta mutkaa, kun juoneen sotketaan Lommon muistikuvia, kansainvälinen suuryritys ja oudot bioasekokeet sekä oudot lonkero-oliot. Lopun “yllätys” ei pitäisi olla yllätys kenellekään, ellei ole nukkunut koko elokuvaa, eikä etenkään jos on lukenut Ruthless Rewievsin legendaarista kasariäksön-opasta (tai edes DVD-kotelon takakannen tekstiä).
Star Wreckin jälkeen on alkanut odottaa indie-elokuviltakin ammattimaista esillepanoa. Meinasin sanoa, että tässä ei ihan ylletty siihen, mutta sitten muistin, että hiljattain näkemistäni suoraan-videolle pätkistä tämä päihittää esmes Iron Eagle IV:n tai Seagal-potkinta The Patriotin niin näyttelijätyön, lavastuksen, musiikin kuin tehosteidenkin saralla mennen tullen, niin otanpa sanani takaisin.
Onhan elokuva indie-voimin tehty parodia, mutta silti jokin tökkii. Onko se tarkoituksellista vai tahatonta, mutta jotenkin tuntuu, että elokuvan ei missään vaiheessa ole edes tarkoitus vaikuttaa liian uskottavalta (edes kasariäksön-standardeilla). Kannatan sitä, että se on tahallista; tekijöillä olisi riittänyt rahkeet parempaankin, mutta koko homma halutaan lyödä tarkoituksella läskiksi ihan sen takia, että täysin kaupalliseen tasoon ei kuitenkaan olisi resursseja. Esmes takaa-ajokohtauksen klaffivirheet, joissa Mitsu Lancer vaihtuu 3-Bemariksi ja takaisin mennen tullen, eivät voi olla enää pelkkää sattumaa. Näyttelijätyö on niin ikään tarkoituksella ylilyötyä, mutta tarkoitukseen riittävää. (Näyttelijöistä muuten ainoa, joka yrittää esittää roolinsa edes jotakuinkin vakavasti, on takautumajaksoissa cameoroolissa Lommon tyttöystävää esittävä, paremmin aikuisviihteen puolelta tunnettu Sabina.)
Jotenkin pätkästä tulee (tunnelman, esillepanon yms. myötä) hieman mieleen surullisen kuuluisan Visa Mäkisen elokuvat. Ratkaisevana erona tosin on, että Visa yritti tehdä elokuvia vakavissaan, mutta tulos oli farssimainen, siinä missä Nato Commando on alun perinkin parodiaa. Elokuva on muutenkin leimallisesti suomalainen, ja vielä nimenomaan tamperelainen.
Itse asia, eli veren lennätys, on toteutettu asiaan kuuluvalla hartaudella. Metalli kohtaa lihan niin taljajousen, puukkojen, talikon kuin luotienkin voimin ja tekoveri roiskuu. Ajoittain splätter saavuttaa jopa Bad Taste/Evil Dead -tyypisen hurmehengen, mistä iso bonus. Pyrotekniikka toimii. Pakollinen CGI puolestaan vaihtelee epäuskottavasta (sankareiden autoa jahtaava Comanche-helikopteri) yllättävänkin toimivaan (alkupuolen bullet time -efekti).
Huumori naurattaa, katsojasta riippuen. Etenkin päähenkilön asennevammaiset onelinerit, joista useimmat ovat variantteja ilmaisusta “Nyt kyllä vituttaa!”. Kaikki asiaan kuuluvat Hollywood-kliseet saavat myös osansa, ja viittauksia on sinne tänne. Asenne on myös Hollywood-skaalaa jyrkempi – huumoria revitään ruumiinosien räjäyttelyn lisäksi siitä, kun päähenkilö vahingossa tuhoaa lastenkarusellin kertasingolla. Lisähupia tarjoaa myös samalla kiekolla tuleva “lapsille sallittu” versio elokuvasta, joka lyhentää kestoa “hieman”. (Mieleen tulee hakemattakin Rambo III:n “videolain” aikainen VHS-versio…)
Pidin sen verran, että suosittelen. Elokuva on omimmillaan esimerkiksi kaveriporukan leffailtoihin tai etkojen vauhdittajaksi. Plus, DVD-kotelon mukana tulee aito Nato Commando -pinssi.
Sää oot tappaja! Sää kuulut Naton kalustoon!
http://www.imdb.com/title/tt0296696/
Genrestä ei ota selvää, mutta peukalo ylös silti!
Komedia, jossa ensimmäisen minuutin aikana halkaistaan kallo kirveellä, on aina tervetullut. Valitettavasti vain korealaista yhteiskuntaa ja parisuhderooleja tuntemattomana ja ymmärtämättömänä elokuva muuttuu myöhemmin aika puisevaksi. Samaten miespääosa on kirjoitettu liian paljon itämaisen huumorin stereotyyppihahmoksi, sekä ylinäytelty. Ehkä se on tarkoituskin, mene ja tiedä. Samaten se hevosenkaviota heiluttava juniorijengiläinen comic relief oli rasittava. Mutta kitinästä huolimatta absurdit tilanteet, sekä melodraaman ja ei-koomisen väkivallan istuttaminen komediaan sekä jatkuvat täysin äkkiarvaamattomat tyylilajin vaihdokset pitävät kuitenkin mielenkiinnon yllä.
http://www.imdb.com/title/tt0450278/
Gorno, irtiporattu peukalo tippuu lattialle
Juonireferaatin saa luntata vaikka IMDB:stä, tai jotain. Joo, tuota, öö, noin. Ainakin tämä oli (positiivisessa mielessä!) sairain näkemäni leffa. Jos nimittäin jaksaa tylsän, pehmopornon ja teinikomedian välillä tasapainoilevan alun läpi, 45 ekaa minuuttia kun ainoa attraktio ovat nimenomaan tissit ja känniörvellys. Aika äkillisen tyylilajin vaihdoksen jälkeen törkätäänkin sitten porakone vielä elävään lihaan, ja tahti vain paranee loppua kohden. Vähemmän yllättäen tämän genren kummisetä Takashi Miike piipahtaakin cameoroolissa.
Jotenkin tähän ei oikein osaa suhtautua. Väkivalta on oikeasti kuvottavaa, mutta näyttelijätyö jättää toivomisen varaa ja lipsuu pikkaisen campin puolelle (totta kai hullu tohtori on vapiseva ja silmät lautasina pyörivä, totta kai teurastamon jätteenkäsittelijä on kaksimetrinen köyryselkä, jne.) Toisaalta, tahaton komiikka ei jotenkin tähän sovi – Ichi the Killerin tyylinen totaalivinksahtanut huumori sen sijaan olisi mennyt. Niin, ja loppuratkaisuun johtava tapahtumaketju on äärimmäisen epäuskottava ja epätodennäköinen, mutta ainakin oli maskeeraajalla töitä.
Jos olisin vielä alakoulussa, niin tällä voisi ainakin kerskua kavereille, että näin raakaa pätkää ei teidän vanhemmat annakaan katsoa. Elokuvan muut arvot ovatkin sitten vähän niin ja näin. Jopa BloodRayne oli viihdyttävämpi kokemus.
Apropoo, voisi kyllä kuvitella, että Karpela/Räsänen-akseli riemastuisi tästä (kuhan ne selkäydinnestettä mädättävät ja karvoja kämmeniin kasvattavat seksikohtaukset leikataan pois), elokuvahan opettaa kuinka moraalittomat haureuden harjoittajat joutuvat nahkurin orsille jo tässä elämässä.