http://www.imdb.com/title/tt0963178/
Trilleri, peukalo ylös
Näin se vainoharhatrilleri pitää oikeasti tehdä, tämä kestää vertailussa 70-luvun klassikoidenkin kanssa. Toimiva paketti, joka on loppumetreille asti piljoona kertaa jännittävämpi kuin Stieg Larssonin jäämistö ikuna, koska päähenkilöt ovat todella yksin systeemiä vastassa, ja loppukin on aidosti yllättävä ilman että se tuntuu itsetarkoitukselliselta lopputwistiltä. Leffa onnistuu myös olemaan Larssonia yhteiskuntakriittisempi olematta samalla lailla lapsellisen sormella osoitteleva tai artikkelityyliin paasaava, ja viihdyttää silti jopa patakokoomuslaista. Vanha analogia kahdesta Mooresta, Michael ja Alan, tulee taas mieleen. Sitä paitsi, leffa joka tarjoilee oikeasti nihilistisen maailmankuvan siivittämän näkymän nykymaailmaan jonka epäkohtiin ei ole saatavissa yksioikoista pakettiratkaisua ja joka mustavalkoisen sijaan koostuu vain mustan ja tummanharmaan eri sävyistä, on piristävä poikkeus. (Leffahan muuten on itse asiassa löyhästi fiktionalisoitu ja nykypäivään siirretty versio BCCI-pankin kähminnästä parikymmentä vuotta takaperin.)
Kuvauspaikkojen valinnasta plussaa, jenkkitrillerissä on kerrankin uskaltauduttu pistäytymään myös “vanhan Euroopan” puolella, vaikka toki Nykkiinhän ne kaikki tiet taas vievät. Vaikkei kyseessä olekaan mikään toimintaelokuva, niin puolen välin ammuskelukohtaus Guggenheim-museossa on sen verran intensiivinen että useampikin filmintekijä saisi ottaa siitä oppia. Clive Owen totta kai esittää taas Clive Owenia, mutta se on vain plussaa. Muut näyttelijät sen sijaan onnistuvat nappiin, erityisesti Armin Müller-Stahlin ja Brian F. O’Byrnen roolityöt ovat suorastaan hyytäviä. Ohjaus, leikkaus ja käsikirjoitus toimivat, homma pysyy kasassa ja tiiviinä pakettina. Eikä mitään shakycamia, nyt pelataan perinteisillä, taidokkailla kuvakompositioilla. Ja liikoja spoilaamatta, mutta pitää mainita: se tylyn pessimistinen lopetus kruunaa koko komeuden.
Älkää uskoko nyrpeitä kriitikoita, katsokaa tämä.